>

>Hiukan piti söpistellä ja nakata viimiset ryhmäruusun kukat kannuun. Aika suloisia. Hassua mutta kestävät nyt paremmin kuin kesällä. Kuumuus oli kai ruusuillekin jo liikaa.
Ollaan nautiskeltu mahtavasta säästä. Käytiin järvellä ihmettelemässä, miten maisemat onkaan muuttunut sitten elokuun. Ei kiljuvia muksuja hyppimässä veteen, eikä soutelijoita. Vain tyyni ja hiljainen järvi. Niilo tosin ei voinut millään käsittää, että uimaan ei voida tällä kertaa mennä, ja hiljaisuus rikkoutui hetkeksi.
Haravoitiin pikkuisia lehtikasoja, ihmeteltiin sieniä ja maisteltiin viimeiset mustikatkin mättäiltä. Hiukan vetisiä olivat jo. +10 astetta tuntuu viileältä, mitenköhän sitä pärjää taas talven tuiskuissa ja myräköissä? Toisaalta en kyllä vaihtaisi näitä neljää vuodenaikaa mihinkään. Mukavaa, että maisemat vaihtuvat matkustamatta mihinkään.
Kollaasi projekti on yhä kesken. Into taisi taas lopahtaa. Jatkan sitten vaikka ensi viikolla!

>

Ihminen, jolle pystyi viemään joulukoristeita syyskuussa! Kiitos S!

>

Mun kuvausassari/ -järjestelijä tekee kans nykyään tosi pitkää päivää. Ei paljon lakisääteiset kiinnosta. Tämä jatkuva parityöskentely vaatii nyt hiukan totuttelua. Ja kun kolmen tunnin päikkäreiden nukkuminen loppuu kuin seinään, menee moni muukin asia uusiksi. Ajateltiin viikonloppuna miehen kanssa hiukan hengähtää. Siitä on yli kolme kuukautta, kun ollaan oltu jossain kahdestaan. Kotona tai missään muuallakaan. Kerrankin yhteinen vapaa lauantai ilta, ja saatiin vielä lapsenvahtikin. Syömään ja leffaan. Siinä on meidän master plan. Helppo ja simppeli.
Vielä tuosta edellisestä postauksestani. Aika moni tsemppasi minua tekemään asioita, joista pidän, olla stressaamatta blogista ja palaamaan blogin ääreen, kun into on palannut. Halusin vielä selventää, että minulla on kyllä intoa blogata, pidän tästä, enkä tekisi tätä koskaan, jos se olisi minulle stressin aihe. Bloggaan omaksi iloksi, en kenenkään muun vuoksi. Tästä on muodostunut mulle tosi rakas harrastus. Kiitos siitä teille. Välillä vain oma aika on kortilla ja pakostakin joutuu luopumaan itselle rakkaista asioista. Meillä arki on todella rikkonaista ja epämääräistä. Niilon kanssa olaan kahden pitkiäkin aikoja. Yritän kuitenkin järjestellä itselleni myös bloggaustaukoja. Ihan jo mielenterveytenikin vuoksi

Sain ihanan tunnustuksen kolmestakin paikasta.
Piupaulta, Ninalta  ja Kirsikalta.
Kiitos teille.

*Kolme rakasta asiaani ovat

Puoliso

Lapsi

Koti

*Mulla on monta kuvaa, joita rakastan, mutta kaikki ovat sen verran henkilökohtaisia, 

etten halua niitä tänne laittaa.

*En tuuppaa tätäkään nyt eteenpäin, vaan ihan jokainen blogi, jossa vierailen on kirsikkansa ansainnut!

Edit: Kirjoittelin tätä pitkin aamupäivää. Nyt lapsi nukkuu kuin enkeli. Johtuu varmaan siitä, että seisottiin just tunnin verran ulkona kaatosateessa ja odotettiin, että mies ajaa avaamaan meille oven. Piti vähän niin kuin mennä kauppaan, mutta ei siitä sitten tullutkaan mitään. Olo on muuten aika lyöty. Piti mennä naapuriin lainaamaan puhelinta, ja sitten repiä tuota lasta lammikoista, kun olisi niin mielellään uinut jokaisessa. Kaikkea tätä säesti suora huuto ja kitarisojen kaunis värinä.

Kaipa tällekin vielä joskus pystyy nauramaan!

Niin, ja on meillä vara-avain. Se vaan on vielä sisällä, kun ei olla keksitty sille hyvää paikkaa. Pitää vissiin alkaa oikein miettimään.

Tulipas taas turinaa!

Mukavaa päivää kaikille!

>Meillä on tällä hetkellä sekaista, likaista ja aika kaootistakin. 

>

Muistatteko postaukseni syksyisistä fiiliksistä ja neuletoiveistani. 

Tuon kirjoituksen jälkeen sain sähköpostia Sailalta.

 Saila kertoi mielellään neulovansa minulle ihailemani sukat. Ja eilen, kuin tilauksesta, sain maailman kauneimmat villasukat jalkaani nuhakuumetta taltuttamaan.

Kauniiden sukkien lisäksi taisin saada myös uuden ystävän. Kiitos Saila!

Sukista ja “juttutuokioista”!

Tälle viikolle laatimani to do -lista ei valitettavasti ole kummemmin lyhentynyt, ja huomiseksi pitääkin saada itsensä takaisin toimintakuntoon. Stressi ja kiire hyppivät hartioillani.

Ensi viikon lopulle, heti kun hommat on hoidettu, lupaan arvonnan! Lukijoiden määrä kun jo jokin aika sitten ylitti tuon 400 rajapyykin.

Nyt jatkan sairastelua. Ja sukistani nauttimista

Pysykäähän terveinä!

PS. Noi housut tossa kuvassa on sitten pyjamanhousut, joten älkää pelätkö!
Ihan täysin ei ole tauti päätä pehmittänyt…

>

Olin katsonut vaatteetkin valmiiksi, ja aikataulun piti olla pettämätön. Sitten tulee kuitenkin se kiire. Onneksi mies oli tällä kertaa auttamassa. Vanhasta tottumuksesta käännyin vielä viimeisestä risteyksestä työpaikalleni, enkä sinne hemmetin muskariin. Mutta ei oltu viimeisiä!  Se on tärkeintä! Mies tallensi kameralla tuon hiukan likaiseksi menneen lähdön. Mutta lopulta oli kivaa, ja sehän on kuitenkin kaikkein tärkeintä!

Nukuin viime yönä vaatimattomat 14 ja puoli tuntia! Olo on silti väsynyt ja rikkinäinen. Keväästä asti vaivannut voimattomuus tuntuu vain pahenevan. Väsymys taitaa olla sitä laatua, joka ei mene nukkumalla ohi.
Ihanaa olisi kertoa, että sen syynä olisi jokin ilouutinen, mutta kun ei ole.
Olen viime viikkoina pohtinut voiko ihminen palaa loppuun tekemätä oikeastaan juuri mitään, mutta näköjään voi. Entä, jos minulla olisi enemmän lapsia, kokopäivätyö ja harrastuksia viidelle viikonpäivälle…?!

Tänään lähdettiin aamulenkille kerrospukeutuneena. Sisällä sipsuttelen nykyään villasukissa, meillä on pidetty koti viileänä, sillä muuten meillä ei nuku kukaan.
Haaveilen uusistä neuleistä syksyksi. Itselleni ihanat kotisukat, ja Niilolle lämmin neuletakki. Nuo kuvien väritkin ovat niin kauniin lämpöisiä, että näissä ei voi tulla vilu. No, minun pitää ostaa, koska taito ei ole hyppysissäni. Eikä tällä hetkellä ole kyllä voimiakaan edes patalapun vertaa.