Sadepäivän harmautta vai sittenkin aikuisuutta?

08.6.2017

Kuinka tyytyväinen olenkaan, että tajusin eilen elää hetkessä ja nauttia kesästä. Varsinkin, kun se hetkeen tarttuminen ei aina ole niitä vahvimpia taitojani! Sään vaihtumine helteisestä sateiseksi kuljetti ajatukset väkisinkin sinne lapsuuden kesiin. Nehän olivat niitä, jolloin aina paistoi aurinko. Aina oli hyvä sää, ja kesät olivat ”kunnollisia”. Muistan kyllä sateen mökillä, mutta vaikka kuinka pinnistän, en tahdo muistaa sateisia kesälomapäiviä kotona tai päiviä, jolloin oli kylmä. Niitä hetkiä kun värjöteltiin sisällä ja manattiin vesisadetta. Ei, niitä en pysty muistamaan!

Mutta oliko se elämä tosiaan niin auvoista silloin lapsuudessakaan. Paistoiko kesällä aina aurinko, tai oliko aina lämmin? Totta kai tässä nyt on ollut kylmää kevättä ja lämmintä talvea, mutta pointtini on se, että oliko se sää kuitenkaan lapsuuden kesinäkään niin satumaisen kesäistä jatkuvasti. Veikkaan nimittäin että ei!
Aika kultaa muistoja, mutta luulen, että lapsuuden kesämuistoihin vaikuttaa enemmänkin se lapsuudenaikainen suhtautuminen niinkin vähäpätöiseen asiaan, kuin säähän. Lapsena nimittäin osattiin elää hetkessä!

Lapsuudessa ei tuijotettu säätiedotusta tai päivitetty puhelimen sääappia joka välissä. Vilkaisu ulos riitti, ja jos tuli kylmä, sisältä haettiin lisää vaatetta, kun taas toisena hetkenä pitkähihaiset ripustettiin puunoksalle. Ei me lapset suunniteltu elämää sääennusteiden mukaan, vaan mentiin päivä ja sadekuuron väli kerrallaan. Ja mitä sitten jos vähän kastuttiin – eihän me sokerista oltu!

Nyt kun tarkastelen säätiedotusta, voivottelen väkisinkin seuraavan viikon ennustetta. Voivottelen sitä jopa ääneen lapsilleni, ja löydän itseni miltei kertomasta kuinka kesätkin olivat sentään ennen kesiä. Mutta ilmastoakin enemmän olen muuttunut itse. Olen tullut aikuiseksi, joka suunnittelee ja aikatauluttaa. Erilaisia muuttujia laskevaksi tylsäksi ihmiseksi, ja kadottanut sen sisäisen kesänlapsen, joka vähät välitti, vaikka sade välillä piiskasikin ihon punaiseksi. Mikä pahinta, tartutan omaa ajattelutapaani myös lapsiini!

Mutta onpa maailma muuttunut myös mukanani! Jos omassa lapsuudessa sisällä oleminen oli tylsää ja tekemistä keksittiin vain ulkona, tarjoaa nykyaika lapsille kaikenlaista virikettä ja puuhaa sisätiloihin. On kanavapaketit, suoratoistopalvelut, pelit ja vehkeet! On kaikkea millä sadepäivä sisätiloissa saadaan kulumaan jouhevasti. Ja samaan aikaan nykylapsilla on ulkovaatteet, joilla pärjäisi kastumatta vaikka järvessä, saati sitten kesäsateessa leikkiessä!

Katse kiinnittyi tänään harmaaseen. Sadepäivän sämpylätaikina on kohoamassa, ja päivään on mahtunut niin peliä leikkiä kuin askarteluakin. Ja kyllä, kaikkea tätä sisätiloissa! Poika uhmaa kuitenkin parhaillaan sadetta jalkapallokentällä, ja päätinpä itsekin tehdä iltalenkkikin säästä huolimatta. Ja lupaanpa itselleni myös sen, että tänä kesänä opettelen taas pitämään kesäsateesta. Tai jos en pitämään, niin ainakin opettelen olemaan välittämättä siitä. Poistun mukavuusalueeltani ja etsin sen kesänlapsen jostakin sisältäni. Opettelen hyppimään vesilätäköissä ja tanssimaan sateessa. Opettelen elämään hetkessä!

Kohti viikonloppua

21.4.2017

Hups vain ja viikko meni. Aamulla piti kellon soidessa oikein miettiä, että mikäs päivä nyt on alkamassa. Tuntuu että vieläkin tuo pääsiäinen sekoittaa päätä. Toisaalta on ihana palata arkeen ja arkirytmiin, mutta onhan tässä myös oma haikeutensa. Nyt pitää kuitenkin nauttia viikonlopusta ennen kuin antaa ajatusten juosta enempää sinne ensiviikkoon. Ja onhan perjantai yksi viikon parhaista päivistä, joten siitä yritetään tänään ottaa kaikki ilo irti.

Nyt kun sateen (ja rakeiden!!!) jälkeen aurinkokin taas jaksaa pilkistellä pilvien lomasta, tekee mieli kaikkea keväistä. Koska helmililjat ja perunanarsissit ovat jo tulleet tiensä päähän, olen tällä viikolla kukittanut kotia astetta kesäisemmällä fiiliksellä. Edellispäivänä löytyi kivat ruukkukrysanteemit, ja nyt viimeisenä löytönä suuri marketta, jonka ajattelin laittaa kuistille. Josko sielläkin jo joku päivä tarkenisi istua iltapäiväkahvilla.

Tänään on siinäkin mielessä viikon paras päivä, että saadaan iskä kotiin ja päästään viettämään iltaa koko perheen kesken. Tosin näin viime yönä unta, jossa mies ilmoitti, ettei enää palaisikaan. Pieni jännitysmomentti viikon päätteeksi siis. :D Lasten kanssa on taas menty nakkisoppalinjalla, mutta josko tänään syötäisiin hiukan paremmin. Monta ideaa on kyllä mielessä, pitäisi vain osata päättää. Ensi viikolla on sitten jonkinlaisen ruokavalion puhdistuksen aika, sillä tämä viikko on  mennyt aika herkkupainotteisesti. :)

Nyt kuitenkin nopea paikkojen oikominen ja koti vähän ”kutsuvampaan” kuntoon. Viikonloppuun mennään iloisella ja aurinkoisella fiiliksellä!