pääsiäisneule ja vanhoja aarteita

24.3.2021

Tuossa kun lapseni kanssa keskustelin uuden huonekalun tuoksusta, tulin miettineeksi, miten vähän meillä on tähän kotiin ostettu uusia huonekaluja. Oikeastaan lähes kaikki on vanhasta kodista ja suuri osa tietenkin myös vanhoja huonekaluja. Sänkyä, bambupöytää, työpöytää ja joitakin tuoleja lukuunottamatta ollaan menty vanhoilla. Ja niistä mä tykkäänkin. Joskus mietin, että uudenaikaiset liukuovikaapit kai nielisivät enemmän tavaraa sisuksiinsa, mutta kyllä nuo vanhat kaapit on huomattavasti kauniimpia. Ja samoin toki tykkään meidän kirjakaapeista, vaikka ne ei mitään antiikkia olekaan. Mutta ajattomat omalla tavallaan. Ja onhan ne toki aikanaan ollut meidän häälahja itsellemme, joten kiva ihan siinäkin mielessä, että kestävät aikaa. :D

Mun pääsiäsineule, tai tipuneule, valmistui viimein. Kerran jo nakkasin sen seinään, kun onnistuin epähuomiossa neulomaan helman aika pitkäksi, mutta kierteelle. Itse asiassa kahdesti! Mutta sitten kaivoin sisuni ja neuleen esiin, ja lopulta siitä tuli tosi ihana! Mä ehdin vuosia ajatella, että neulominen ei vain yksinkertaisesti ole mun juttu. Äitini on superkäsityöihminen, joka pitää villasukissa ties millaisen määrän ihmisiä ja neuloo lähinnä vain palmikko-, pitsi- tai kirjoneulesukkia, virkaa parisängyn peitteitä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Äiti on myös pitänyt kohta puolen sukua islantilaisneuleissa ja neuloo välillä parisataa pipoa ja junasukkia sairaalaan. Ihan vain välityönä. Samoin siskoni innostui käsitöistä ja islantilaisneuleita ja kirjoneulesukkia tulee melkoisella vauhdilla. Molempien tuotoksia olette nähneet paljon täällä blogissa, joten voitte ehkä uskoa, mistä puhun. No, joka tapauksessa mä ajattelin aina, että musta ei yksinkertaisesti ole tuohon. Mutta en tiedä, onko se tämä korona-aika vai mikä, mutta loppuvuodesta sain päähäni, että neulon villapaidan. Ja neuloin. Sellaisen tasona tehdyn ainaoikein neuleen, joka oli niin tylsän värinen, että tein sen lopulta ihan kiukulla loppuun ja päätin, että panostan sen jälkeen väreihin. Ja tämä on toiminut. Onneksi mulla on tosin kaksi ihanaa opettajaa. Ja tuntuuhan se nyt aikuisenakin aika hyvälle, kun oma äiti sanoo olevansa minusta ylpeä. :D Tosin olen kyllä todennut, että äiti saa yhä pitää meidän perheen villasukissa.
Mutta tämä siis sinulle, joka ajattelit, ettei käsityöt ole sua varten tai että et osaisi. Jos minä pystyn, niin voisin vaikka vannoa, että kaikki joilla on kaksi toimivaa kättä pystyvät! Tärkeää on muistaa vain, ettei tarvitse olla yhtä hyvä kuin joku muu. Ei mulla ole mitään saumaa kilpailla äitini tai siskoni kanssa, mutta sen mä olen myös hyväksynyt. Olen ehkä sitten jossakin muussa jutussa parempi.

Täällä on muuten lumet kadonneet ja katujen harjaus on jo hyvässä vauhdissa. Jälleen kerran mulla jäi istuttamatta iso kasa kukkasipuleita syksyllä ja ajattelin, että ne olisi kiva kaivaa maahan vaikka viikonloppuna. Kevättä kohti mennään, ja se tuntuu jotenkin todella ihanalta!

 


Uusi olohuone

22.3.2021

Huh, mikä viikonloppu! Tosiaan viikko sitten lauantaina meidän siivouspäivä kääntyi siihen, että mieheni ilmoitti haluavansa uudet sohvat ja niinpä me laitettiin vanhat sohvat myyntiin ja tilattiin uudet, joita oltiin toki suunniteltu jo pidemmän aikaa. Tai no, minä olin suunnitellut Ikean Stocksund -sohvia jo useamman vuoden, ja viime aikoina lähinnä odottelin, josko vaaleat päälliset tulisivat taas myyntiin. Sohvan kokoinen asia oli kuitenkin sellainen juttu, josta väännettiin useampaan otteeseen, ja lopulta tilanne oli vähintäänkin ”patissa”. Ehkä tuo huomasi väsymykseni valkoisten päällisten pesemiseen tai jotain, mutta ajankohta oli otollinen ja puolisoni sai tahtonsa läpi. Eli tilattiin Soderhamnit, jotka taitaa olla nykyään yhtä suositut kuin nuo Ektorpit olivat aikoinaan.  Tosin asetin ehdoksi taas valkoiset päälliset ja kompromissi syntyi näillä ehdoilla.

Ehkä se väsymykseni valkoisiin sohviin oli myös jossain määrin totta, sillä seuraavana päivänä päätin itse, että miehen ehdottama beige olisi sittenkin parempi. No, ei sitä tilausta voinut enää muuttaa, joten nyt meillä on kahdet sohvanpäälliset, joista toiset pitäisi palauttaa takaisin. Ja kyllä mä nyt olen ihan tyytyväinen. Noissa inan tummemmissa kun ei ihan jokainen kissankarva pistä silmään. Ja olen toki tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Meillä kun on siinä suhteessa kasvava perhe, että lapset venyvät ja sohvalla on useimmiten enemmän kuin ahdasta. Tästä syystä päätettiin myös vaihtaa erillinen sohvapöytä kunnon rahiin, jolla saa mukavasti lisätilaa löhöilyyn. Nyt kun lapset vielä jaksavat meidän kanssa löhöillä, pitää tietenkin panostaa puitteisiin.

No, uudet sohvat tulivat keskiviikkona ja vanhat jatkoivat matkaansa torstaina. Perjantaina aloitimme heti työpäivän päätteeksi olohuoneen raivauksen ja kokosimme tapetointipöydän valmiiksi. Noutopitsan jälkjeen päätettiin ryhtyä heti hommiin, jotta päästäisiin lauantaina vähemmällä. Lopulta ihan hyvä veto, koska muuten ei olisi viikonloppu riittänyt. Tapetointi nappaa ihmeen paljon aikaa. Ja sitten on kaikki se sähköjen ja listojen irrottaminen ja uudelleen laittaminen, maalaus ym. Kello taisi olla yli kymmenen kun lauantai-iltana saatiin sohvat kasaan. Sunnuntaina jatkettiin vähän kevyemmin ja vieläkin olisi tekemistä, mutta ehkä niitä paikkoja saa kuntoon vähän kerrallaan tällä viikolla. Suurin työ oli kassakaapin siirtämisessä. Se kun siirtyy pari senttiä kerrallaan kolmen ihmisen voimin. Eikä se muuten ole edelleenkään omalla uudella paikallaan, sillä puhti loppui vähän kesken. Saimme sen kuitenkin sen verran liikkumaan, että mahduimme kasaamaan sohvat. Jos omistaisi jotakin kovin arvokasta, tuolla se olisi hyvässä jemmassa. Tai ainakin kaappi itse on hyvässä jemmassa. Sitä kun ei kukaan kanna ääneti mihinkään.

Olohuoneen uusi vihreä ilme näyttää omaan silmääni aika täydelliseltä. Ja jos kohta 13-vuotias teini sanoo, että näyttää kodikkaalta, en mene asiaa kiistämään. Sillä onhan se nyt kodikas. Ja sanonta nälkä kasvaa syödessä piti taas kutinsa. Nyt nimittäin haluan tapetteja yhä enemmän joka huoneeseen. Ja tuo toinen haluaa isomman telkkarin. Joten onpahan kinasteltavaa myös tulevaisuuteen, eikä tarvitse tylsyyteen asti sohvalla löhötä.

Sen verran oltiin kuitenkin sunnuntaina jo voiton puolella, että pastan kanssa korkattiin oikein viinipullo. No, ehkä oltiin se myös ansaittu!