varma syksyn merkki

23.9.2020

Se oli viime viikolla, kun yritin selittää nuorelle miehelle, ettei yksi päivä viikossa oikein riitä palautumiseen. Että huippu-urheilijakin vuorottelee kovien ja palauttavien treenien välillä ja kenenkään kunto ei kohene pelkällä suorittamisella. Mainitsin myös, että jatkuva stressitila kropassa altistaa vaikkapa flunssalle. Ja ai että, miten hienoa on kun pääsee sitten lopulta sanomaan että ”mitäs minä sanoin”! Se tuntuu yhtä hyvältä kuin se tuntui ärsyttävältä silloin aikoinaan omien vanhempien suusta. Kun pakotettiin pukeutumaan michelin ukoksi, ja se mikä ei enää mahtunut päälle, laitettiin tuulen puolelle kainaloon. Ja kuinka sitten kouluun lähtiessä se pipo kuitenkin tungettiin ekan mutkan jälkeen reppuun. Ja kohta oltiinkin jo sairaana. Yhtä kuuroille korville on kantanut minun naputukseni siitä, että syysmyrskyssä ei pelata pelkillä shortseilla. No, toisten virheistä ei voi oppia. Ei edes omien vanhempien.

Rehellisesti sanottuna en kyllä oikeasti ajatellut, että meillä kukaan sairastuisi edes pienimpään flunssaan enää koskaan tai ainakaan tämän vuoden puolella, sillä onhan sillä käsidesillä ja saippualla läträtty viimeiset reilut puoli vuotta ihan kiitettävästi. Mutta niin vain kävi, että molemmat lapset saivat nuhan. Nuhan! Sellaisen ihan tavallisen räkätaudin, joka meillä melkein kaikilla kai on vähintään kerran vuodessa: Nenä vuotaa, pitää niistä.
Mutta miten hanurista on oikeasti saada tässä tilanteessa nuha! Joskaan se ei koskaan ole kiva, mutta nyt ei ainakaan. Ja kyllä mä olen sitä nillittänyt elokuusta asti, että nyt ei saa sitten tulla edes pientä flunssaa, koska kaikki menee heti kauhean vaikeaksi, mutta niin se vain tuli. Ja sanonpa vain, että pyllystä tuo on! Kouluun ei ole asiaakaan jos niiskuttaa. Ulkona saa nenä vuotaa, mutta ei sisällä. Onneksi nuo nyt ovat jo isoja ja sairastavat harvoin, mutta sääli tuli kaikki niitä pienten lasten vanhempia, joiden elämä on tällä hetkellä ihan totaalisen vaikeaa. Voi vain toivoa, että näitä pöpöjä on nyt päiväkodeissakin huomattavasti normaalia vähemmän. Mutta eihän se tavallinen flunssa minnekään katoa. Varma syksyn merkki – uitiin käsidesissä ja saippuassa tai ei.

Mutta vielä enemmän tämä tilanne olisi tietenkin pylleröisestä jos me aikuisetkin sairastuttaisiin. Eli koska en ihan oikeasti nyt ajatellut sairastua ainakaan seuraavan vuoteen mihinkään ja jälkikasvunkin soisi palaavan opinahjoonsa, viimeiset päivät on taisteltu vastustuskyvyn parantamiseksi. Onneksi pakastin edelleen repeää liitoksistaan mansikoiden, mustikoiden ja puolukoiden vuoksi. Hunajaa, sitruunaa, kurkumaa, villasukkia, lepoa, nestettä… Tyrni-inkiväärishottia aamulla, hedelmiä välipalaksi, paprikaa ja tomaatteja  joka välissä, marja-hedelmäsmoothiet inkiväärillä iltapalaksi ja deet ja ceet ja sinkit sun muut tarvittaessa vielä purkista. Valkosipulimaitoon en sentään ole vielä sekaantunut, mutta muuten on kaikki keinot käytössä. Nyt vain odotetaan, että negatiivinen tulos saapuu ja elämä pääsee taas raiteilleen. Mutta hei, me istuttiin miehen kanssa maanantai-iltana seitsemältä saunassa ja mietittiin, että ei tämä nyt pelkästään huono juttu ole. Seitsemältä saunaan ei ole meillä mikään tavallinen arkiherkku, joten hei kaikessa on aina puolensa!

Mä en ole jotenkin noille heinille vielä lämmennyt, mutta tässä c-vitamiinipäissäni nappasin kaupasta yhden nipun mukaani. Jotenkin seesteisen kauniita. Vaikka en nyt ihan vielä päästäkään irti daaliakaudesta, nämä ovat kelpo jatke kotia piristämään. Sopiihan sitä siivoushullulla olla pölyhuiskut maljakossakin.

 

Mutta hei, älkää tulko kipeiksi. Syökää terveellisesti, urheilkaa kohtuudella, nukkukaa hyvin, levätkää, rentoutukaa ja pukeutukaa vaikka michelin ukoiksi.


Lauantain asu – unikon uusi tuleminen

20.9.2020

Kun tuo Marimekon viserrys tuli myyntiin nukuin suoraan sanottuna onneni ohi. Hinta oli kova ja minä taasen pihi, ja hups vain, hame olikin joka paikasta loppu. Ystäväni onnistui kuitenkin löytämään itselleen hameen kokoa suurempana kuin itse olisin hankkinut. Vaan sitten mallasin kateellisena sitä ystävän hametta ja totesin, että koko olisi ollut mullekin just passeli. Harmitti ihan kauheasti, mutta minkäs teet. Tulee uusia hameita, ajattelin, ja niin koko asia sitten lopulta unohtui. Kunnes kohtalo oli sitä mieltä, että tämä hame on just mun juttu. Onnistuin nimittäin olemaan Instagramissa juuri kun Kivilahden Jonna latasi myyntiin vaatekaapin siivouksen tuotoksia. Ja kerrankin olin ajoissa jossakin. Hintakin oli niin sopu, että ajattelin ensimmäisellä epäonnistumisellani olleen selkeästi jokin tarkoitus.

Edustin viikko sitten konfirmaatiossa vähän konservatiivisemmassa asussa, mutta kun eilen juhlittiin itse rippijuhlia, valitsin vähän rennomman ja räiskyvämmän asun jossa olin muuten kuin kotonani. Liian musta tai mustavalkoinen pukeutuminen ei oikein ole mun juttu, mutta korallinpunaiset unikot kevensivät kokonaisuutta ihanasti.

Täytyy sanoa, että aikanaan kun mulla oli ollut unikkoja parinkin huoneen verhoissa, astioissa ja jopa kännykänkuorissa, ajattelin, että tätä uutta tulemista tuskin ehkä nähdään. Primavera -astiat meni aikoinaan kirppikselle ja unikkoastiat ja purnukat myös. Unikkoverhot taasen annoin lainaan mieheni veljelle, ja tässä jokin aika sitten selvisi, että hän puolestaan oli kiikuttanut ne konttiin. Tämän uuden tulemisen unikot taidan säilöä visusti. Jos en itselle, niin ehkä seuraavalle polvelle.

Kivaa sunnuntaita. Meillä niinkin leppoisa tunnelma kuin siivouspäivänä vain voi olla.