Se on tänään Klaaran ikä. Miten nopeasti aika kuluukin! Tuntuu, kuin viimeiset kuukaudet olisivat meneet ihan hujauksessa.
Neljän kuukauden pullat leivottiin Niilon kanssa jo keskiviikkona. Eilen tehtiin neuvolareissu, ja tälle päivälle ei sitten jäänytkään kuin viralliset poseeraukset. Tai aika epävirralisethan nämä oikeasti ovat.
Klaara nauraa, jokeltaa ja kääntyy. Kannattelee päätään taitavasti ja nostaa peppuaan lattialla sätkiessään. Edelleen pääsääntöisesti tyytyväinen ja helppo vauva.
Toukokuu ei ajankäytön kannalta ole ollut niitä parhaimpia. Myönnän, että blogi on ollut vasemman käden armoilla, aivan samoin kuin kotityöt, omasta terveydestä huolehtiminen ja sosiaalinen elämä. Valitettavasti ennustajanlahjani eivät riitä kertomaan, helpottaako tilanne seuraavien viikkojen aikana, vai jääkö valitsevat olosuhteet elämään pidemmäksikin aikaa. Aika näyttää. Kiitos kuitenkin, että olette jaksaneet keikkua matkassa!
Mulla on edessä todellinen irtiottoviikonloppu. Poden jo hiukan valmiiksi ikävää ja haikeutta, mutta samaan aikaan odotan innolla tulevaa. Kenties arkikin maistuu taas paremmalta, kun siitä hyppää hetkellisesti ulos. Pakkaan siis korkkarit laukkuun, ja lähden huomenna rentoutumaan ihan vain aikuisten seuraan. Tiedossa juhlintaa blogikavereiden kesken!
Mutta nyt me juodaan Niilon kanssa pullamehut, ja juhlitaan sekä alkavaa viikonloppua, että Klaaraa! Toivottelen makeita perjantaifiiliksiä teillekin! Viikonlopun väliaikakatsausta facebookin puolella…
Onnea suloiselle Klaaralle, hän on niin hurmaava neiti pörrötukassaan <3
On tuo kyllä niin mahtava pörröpää, että! 🙂
Todella valloittavan näköinen neiti! 🙂
En mene kieltämään 🙂 Ihana pakkaus! 🙂
Niin nätti, söpö ja suloinen…et ehkä kyllästy näitä kuulemaan 🙂 Ihana tyttö!
Meidän pieni tyttö on muuten kuukauden ja kaksi päivää vanha <3 Ja vielä ainakin tyytyväinen tapaus, taisi sillä suklaan suurkulutuksella odotusaikana olla jotain tehoa 😀
Ihanaa irtiottoviikonloppua! Me paahdetaan puutarhajuttuja, noin sata asiaa olisi listalla 😀
Niin paljon onnea sinne vauvantuoksuiseen arkeen! ❤
Kaikkea hyvää äidille ja isälle, sekä tietty molemmille tyttösille!
Ihanaa kevättä, ja sitten vain niitä omenankukkia ristiäispöytään, kuten haaveilit! 🙂
Ps. kiva kuulla, että se suklaan hyöty on nyt ihan kliinisesti todistettu 😉
Aivan ihana neiti ja mitkä pikku pökät, ihanat! Oikein kivaa viikonloppua ja irtiottoa arjesta sinulle Emilia, meillä on luvassa tyttöjen viikonloppu kun mies lähtee kavereiden kesken mökkeilemään.
Oikein mukavaa tyttöjen viikonloppua sinne! Prinsessabileet vaan pystyyn 😉
Miten voikaan olla noin kaunis lapsi! Onnea tytölle ja vanhemmille!
Ja kivaa irtiottoa äidille! 🙂
Kiitos, olemme kyllä mahdottoman onnellisia, kun meitä on jo kahteenkin kertaan tuollaisella paketilla siunattu 🙂
Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinne!
Onnea Klaara 🙂 tytöillä on sitten 1kk 1pvä ikäeroa 🙂
Herkkupullia ootte Niilon kanssa leiponu! Ihanaa irtiottoa, se tekee hyvää!
Kivaa viikonloppua 🙂
Kiitos Hanna, ja terkut sinne pikkupimulle 🙂
Mahtavaa viikonloppua, toivotaan auringonpaistetta!
Aivan ihanaa viikonloppua, toivottavasti nautit aikuisten seurasta. Kyllä sitä jaksaa sitten sitä arkeakin eri tavalla!
Ps. Aivan mielettömän söpis neljäkuinen <3 nuo silmät!
Söpis kyllä on, ihan mahtava paketti 🙂
Kiitos, koitan ottaa irtiotosta kaiken irti. Arki luistaa, kun välillä muistaa hypätä siitäkin ulos 🙂
Onnea Klaaralle! On toinen vaan niin suloinen 🙂
Ja oikein mukavaa irtiotto-viikonloppua sinulle. Täytyyhän niistäkin hetkistä päästä nauttimaan, muistaa taas kuinka onnellinen on.
Meillä vietetään viikonloppua mummilassa; tultiin tänne hoitamaan pientä perhoskoiran pentua, Morris nimeltään. Ja huomenna suunnataan Lintsille -> toivotaan siis aurinkoista viikonloppua.
Oi, ihanaa viikonloppua Morriksen seurassa, ja auringonpaistetta linnanmäelle! Nauttikaahan kesästä! 🙂
Kerrassaan valloittava pystytukka teillä siellä 🙂 Irtiotto tekee varmasti hyvää, mukavia kemuja!
Kiitos, Martta! Ihan varmasti arjen pyörteistä välillä ulos hyppääminen tekee jokaiselle nannaa! Mukavaa viikonloppua!
Älyttömän suloiset kuvat! Niin kauniit silmät tytöllä! Ymmärrän sun vasemmalla kädellä bloggaamisen hyvin 🙂 Vaikka olisikin helppo vauva niin on se oma aika kuitenkin kortilla (ja lapsiahan on nyt kaksi). Mukavaa viikonloppua, on se hyvä että välillä pääsee ikävän tunnettakin kokemaan 🙂
Eih, en kestä miten suloinen Klaara on. Todellinen hurmaaja!!! 😀 Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua! Nauti täysillä!
Hän on kyllä niin älyttömän kaunispiirteinen ja söpö! Onnea 🙂
Mahtava toi tukka 🙂 Ja onnea Klaaralle! Meilläkin vietettiin tällä viikolla 4kk-synttäreitä..
IHANA!!! Niin pusuteltavan näkönen!!
Mukavaa viikonloppua!
Voi mikä kaunotar! Ja upean kirkkaansiniset silmät! 🙂
On kyllä niin ihana tyttönen – mitkä silmät ja tukka! Tällaiset syötävän suloiset vauvat meinaa räjäyttää mun kakkoskuumeen aina kattoon. 🙂
Aivan supersuloinen on teidän Klaara! Tuuhea tukka ja suuret silmät, niin ihastuttava pieni tyttö 🙂 Ihania kuvia!
Ja mukavaa irtiottoa sulle! Nauti omasta ajastasi, sitä tuskin on liikaa. 🙂
Onnea ihanalle 4kk tytölle! Meillä täällä yhden päivän teidän neitiä vanhempi poitsu 🙂 Täälläkin kääntyillään ja kova halu olisi päästä vatsallaan eteenpäin 😀
Aww, niin Suloinen pikkuneiti! Tässähän tulee uudestaan vauvakuume. Tosin esikoinen on jo 4-vuotta! 😉
Käyhän kurkkaamassa blogissani .
t. Veera
Ihana tuo pörröinen tukka 🙂 Hassua, että meidän poika on kuukautta nuorempi ja lähes kalju teidän tyttöön verrattuna.
Onnea! Meidän prinsessa syntyi 24.3., syntyikö Klaarakin siis 24.päivä? 🙂
awwww, niin suloinen 🙂