{ skulls and candles }

29.10.2013

Pitää hiukan vetää takaisin sitä eilistä hitautta, sillä jostain kumman syystä puhtia riittikin vielä iltapäivälle. Tosin otin sen hetken kirjani ja sohvan kanssa, mutta hetken huilattuani olikin taas täynnä virtaa! Siinä tuli pestyä muutama ikkuna ja siivottua kylpyhuone. Pyykkikasatkin muuttuivat iltaan päästäessä kauniisti viikatuiksi vaatepinoiksi, ja työ kiittää tietenkin tekijäänsä tänään!

olkkarissa2

Eilisen puhtipuuskan jälkeen olen ansainnut tänään hiukan keveämpää olemista, enkä aio edes miettiä tylsiä kotitöitä. Sitävastoin sormet syhyävät tekemään kotona kaikenlaista. Tunnelmaa olisi kiva päivittää hieman talvisempaan muotoon, mutta myönnän, ihan tosi tosi pikkuisen nyt myös jouluttaa!

olkkarissa3

Kuvissa näkyvä hirven kallo sarvineen on pyörinyt nyt vuoden siellä täällä ilman minkäänlaista paikkaa. Mietin viedäkö vintille, vai laittaako esille. Harmillisesti se kauniimpi kalloista, peuran sellainen, hajosi aikoinaan muuttoa tehdessä. Nyt pitäisikin metsästää jostain uusi vastaava. Tai no, ei metsästää sanan varsinaisessa mielessä, mutta etsiä jostakin käsiinsä kuitenkin.

olkkarissa

Joko olette päästäneet joulua kotiinne? Tai sanotaanko ennemminkin talvea? Henkilökohtaisesti uskon, että tässä marraskuun koittaessa nämä jutut alkavat vallata mieltä yhä enenevissä määrin.
Tänään kuitenkin otan erän kallon kanssa. Ollako vai eikö olla, mennäkö vai eikö mennä. Kas siinä pulma!

Energistä tiistaita!


7 Responses to “{ skulls and candles }”

  1. Jaana says:

    Ihan vähän on jo talvea(joulua) kotiin päässyt. Huonekuusi ja peurataulu, mutta yritän vähän hillitä haluja ja odotella vielä muutaman viikon. Terassille voisi kyllä jo havuja käydä… Mukavaa tiistain jatkoa!

    http://sweetlivingandthings.blogspot.fi/

  2. Kyllä, jouluttaa jo kovasti! 🙂 Tällä viikolla on tarkoitus aloittaa joulukorttien askartelu. Myös lahjamietintä, mitä ostetaan ja mitä tehdään itse, on käynnissä. Talvisella fiiliksellä mäkin ensin lähden ja sitten joulua kohden ilmettä ja ajatuksia jouluistetaan:) (Tuo ei kyllä oikeasti taida olla sana!) 🙂

    Joulua olis muuten luvassa myös mun blogin kaikille avoimessa arvonnassa! Tarjolla ihanaa suomalaista käsityötä kynttilöiden muodossa. Kannattaa käydä osallistumassa itse kukin!
    http://checklistbyblond.blogspot.fi/2013/10/arvonta-maria-drockila-kynttilapaja.html

  3. Kaati says:

    Otin varaslähdön jouluun käymällä Loviisan Aitassa viikonloppuna nautiskelemassa orastavaa joulutunnelmaa (kuva blogissa…). Oletko sinä joskus poikennut siellä? Pikkuhiljaa alkaa lähteä mopo käsistä, mutta yritän nyt vielä hillitä itseäni..

    • Koskaan ei ole Loviisan Aittaan tullut poikettua. Paljon kehuja ja kauniita kuvia olen kyllä nähnyt. Ehkä joskus pääsen sinnekin! 🙂

      Mulla ei varmaan ihan mopo lähde käsistä, laiskistun joulun suhteen vuosi vuodelta. Mutta kiva päivittää kodin tunnelmaa muuten, kun tuntuu jotenkin kaikki seisahtuneen aloilleen 🙂

  4. heidi niininne says:

    Kaikkea ihanaa oli Uutta sisutusksessa,Talven valkoista lumoa…oli ihania lyhtyjä,eläin aiheisia tyynynpäällisiä,led koriste puut aivan ihania ym. mutta yli veto oli kyllä tuo pesukarhu-pussilakana-setti.https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/talvenvalkoinen-koti/koodi-pesukarhu-pussilakanasetti-valko-harmaa?

Kommentoi