{ perjantaiset }

12.9.2014

Taas vilahti yksi viikko lähes huomaamatta. Illat ovat selvästi pimenemään päin, ja aamulla pitää laittaa autossakin jo penkinlämmittimet päälle. Niin on syksyisen näköistä, ja täällä päin tuoksuistakin. 🙂

Tämän päivän olen pyhittänyt kotitöille, tavaroiden järjestelemiselle ja tietysti karsimiselle. Kun kaikki irtoroina on leväällään lattioilla, on hyvä syy käydä läpi, mitä oikeasti tahtoo vielä säilöä, ja mikä joutaa kiertoon. Vähän huonekalujen siirtelyä, miettimistä ja suunnittelua. Suoraan sanottuna, tämä Jokisen eväitä muistuttava vaihe alkaa jo ottaa päähän!Eilisen ajatuksista kuitenkin viisastuneena, ajattelin, että remonttiajankin voisi viettää paremmin, ja nauttia niistä pienemmistäkin edistyksistä. Niinpä kaiken kaaoksen keskelle yritän nyt luoda jonkinlaista järjestystä, ja tehdä kodista viihtyisämmän.

omena-kaurapaistos 2

Eilen laatikoita penkoessani löysin paketillisen Ikean omenan ja kanelin tuoksuisia lämpökynttilöitä. Samalla tajusin, että en ole leiponut vielä mitään omenaherkkuja! Niinpä tyrkkäsin tänään uuniin pari kaura-omenapaistosta, ja tokihan noiden tuoksu voittaa keinotekoisen ihan 6-0.

Omena-kaurapaistos:

muutama (kirpeä) omena
150g voita
1,5dl fariinisokeria
kaurahiutaleita niin paljon, kuin saat seoksessa kostumaan

Lohko omenat voideltuun vuokaan, ripottele halutessasi kanelia lohkojen päälle. Sulata voi, ja sekoita siihen sokeri sekä kaurahiutaleet. Lisää kauraseos omenalohkojen päälle, ja paista 225°C, kunnes pinta sää väriä.

omena-kaurapaistos

Vielä ehtisi kantaa yhden senkin ennen kuin eskarilainen tulee kotiin. Sitten onkin taas vuorossa viikonloppulaukun pakkaamista!

Herkkua perjantaita!


18 Responses to “{ perjantaiset }”

  1. Marja says:

    Samaa herkkua tein eilen illalla.. mikä ihana tuoksu! Ja nam, kaikki menikin samantien vaniljajäden kera. Jotenkin tuntuu että nyt on kaikki herkuttelu sallittu kun elämässä muuten sen verran paljon stressitekijöitä.

    Kaunista viikonloppua Emilia!

  2. Elina says:

    Kiva ja helppo ohje, täytyykin testata. Kivaa viikonloppua!

  3. Lingon says:

    Ihanaa viikonloppua 🙂

  4. LPP says:

    Käytiin juuri tänään hakemassa omppuja, joten mikä olisikaan parempi (ja helpompi) herkku, kuin tämä 🙂

    Voin vaan kuvitella sun turhautumisen tuohon tavarakaaokseen, sillä meillä on ollut nyt YHDEN päivän (tai no aamusta asti) osa keittiöstä levällään ja olen jo ihan valmis 😀

    Kivaa vikonloppua teille <3

  5. TiinaV says:

    Just laitoin piparitaikinan tekeytymään jääkaappiin ja uunissa on tiikerikakku. Ihan selvästi syksyä ilmassa! 😀

  6. Kaura-omenapaistos on ihan parasta!
    Mulla on just luettavana Kaaoksenkesyttäjä-kirja, jospa sen avulla sais sitä raivausintoa ja kaapit kondikseen. Katotaan toimiiko, tarpeen ois 😀

  7. Maria says:

    Namiskukkeli! 😀

    Eilen tuunasin hieman perinteistä omppukaurapaistosta ja tein sellaisia kaurasydänomppuja. Kokonaisen ompun siemenkota otetaan pois ja täytetään tuolla kauravoisokeriseoksella. Älyttömän hyviä nekin!

    Mukavata viikonloppua sinne ja tsemppiä kaaoksen keskelle 🙂

  8. LeAnn says:

    Voin aistia tuon ihanan omena-kaurapaistoksen tuoksun. On siis niin ihana herkku. ❤
    Ihanaa viikonloppua! 🙂

  9. Outi-Maria says:

    Pakko tulla kertomaan ja antamaan sinulle palautetta. Meillä on sairastettu viikko, melkein kaksi. Nyt viimeisimpänä vuorossa meidän 7kk vauva. Hän niin kuin vauvoilla on tapana, nukkuisi ainoastaan sairaana rintakehän päällä tai kainalossa, niin kuin tälläkin hetkellä. Niinpä näiden hetkien pelastus on ollut sinun pinterest kokoelmasi. Palaan uudelleen ja uudelleen selailemaan niitä ja inspiroitumaan. Miten niin muka syksy ja sisustuskärpänen? Joten nyt meillä odottaa uudet seinämaalit olohuoneeseen ja eteiseen… Hupsii.. Jospa viikonloppuna sairastuvalla jo hieman helpottaisi, niin päästäisiin hommiin!

    • Ihana kuulla!!!!

      Mä rakastuin pinterestin puhelinsovellukseen, kun Klaara oli vauva. Siinä se tuhersi tissillä ja mä lepuutin silmiäni ihanissa kuvissa. Eli tiedän, mitä tarkoitat. Tuo on niin kivaa ajanvietettä! 🙂

Kommentoi