Remontti on edennyt, ja koti on edustavammassa kunnossa. Sitten, kun lapset ovat hiukan isompia, rästihommat tehty, ulkoiset tavoitteet saavutettu, uutta opittu ja vanhasta päästy yli. Sitten, kun on enemmän aikaa, olen saavuttanut päämääräni tai ehdin keskittyä haluamaani.

Millään tavalla yleistämättä, luulen, että siellä ruudun toisella puolellakin on kaltaisiani sitten kun -ajattelijoita. Elämälle asetetaan välitavoitteita ja etappeja, katse pidetään tulevaisuudessa ja odotetaan sitä oikeaa hetkeä. “Kyllä se siitä, sitten kun nämä muut jutut on vain saatu alta pois”.

Olen viimepäivinä katsellut ja tarkastellut tapaani ajatella asioita – suhtautua tulevaan. Olkoon kyse mitättömän pienestä seikasta, tai useamman vuoden rupeamasta, huomaan eläväni tulevassa. En tässä hetkessä, vaan siinä sitten kun -ajassa. Carpe diem  toitotetaan joka puolella, mutta huomaan, että  tähän hemmetin hetkeen tarttuminen on itse asiassa erittäin vaikeaa. Tai joo, mä tartun siihen hetkeen sitten, kun olen saanut tämän kaaoksen ensin pois alta ja univelat kuitattua.

Määrätietoisessa pyrkimisessä eteenpäin välitavoitteilla on suuri merkitys. Hyviä esimerkkejä vaikkapa opiskelu, painonpudotus ja urakehitys. Mutta entä se ihan tavallinen elämä? Että nautin vasta, kun jotain muuta on saatu suoritettua. Suoritan vasta, kun häiritsevät tekijät on minimoitu. Pahin mahdollinen skenaario on samaan aikaan melko todennäköinenkin; Sitten kun saattaa olla liian myöhään!

Elämä on matka, ei määränpää, sanoo toinen viisaus. Tällä kai tarkoitetaan sitä, että jokainen päivä on arvokas sellaisenaan, jokainen hetki tärkeä kaikkine parannusmahdollisuuksineen. Että elämä ei tule päättymään täydelliseen hetkeen, jolloin kaikki palaset olisivat kauniisti järjestyksessä, vaan palapeliä kasataan läpi elämän, eikä se tule koskaan olemaan valmis. Ei kai kukaan voi oikeasti tuntea tarvetta onnensa panttaamiseen, vaan jokainen haluaisi olla onnellinen juuri nyt! Silti koskaan ei, ikään kuin, ole tarpeeksi hyvin – aina olisi parantamisen varaa.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen, taisi olla isona otsikkona jossain Fitnesstukun lehden kannessa. Totta, kehonmuokkauksessa (tai -rakennuksessa) niin kai oikeasti onkin, mutta voiko otsikkoa siirtää koko elämän ylle. Että jos nyt olisi tyytyväinen elämäänsä, ei koskaan muka voisi saavuttaa enempää? Uskallan epäillä. Ja, uskallan jopa epäillä, että asia on täysin päinvastoin!

Olen pari päivää yrittänyt tietoisesti eroon sitten kun -ajattelusta. Tietoisesti miettinyt jokaisen valintani ja tekemäni työn kohdalla, että tämä on tässä ja nyt, ja teen tämän, koska elän tässä hetkessä. Voin haaveilla ja unelmoida tulevasta, mutta juuri tämä on hyvää, ja parasta mahdollista tähän hetkeen. Ja, tiedättekös? Olen ollut nämä pari päivää tyytyväisempi elämääni, kuin olen ollut pitkiin aikoihin. Tuntuu, että ehdin enemmän ja pysyn paremmalla tuulella. Ihan tavallisia juttuja; Miksi pantata ikkunoiden pesua johonkin remontin valmistumisen aikaan, kun voisin nytkin nauttia puhtaista maisemista. Tai miksi ajatella, että annan aikaani enemmän vaikka parisuhteelle, kun molemmat lapset ovat omatoimisempia, ja itselleni jää paremmin aikaa. Jos jokin asia saa sinut iloiseksi, tee se nyt! Pahimmassa tapauksessa et koskaan ehdi nauttia elämästä, kun siirrät kaiken tulevaisuuteen!

Uskon itse siihen, että jokainen voi omilla ajatuksillaan ja toimillaan muutta elämänsä suunnan ja tehdä itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan usko, että se on helppoa tai tapahtuu parissa päivässä. En tarkoita, että sitten kun, pitäisi vaihtaa nyt tai ei koskaan -ajatukseen. Mutta, noiden kahdenkin väliltä löytyy kompromisseja.

Oli miten oli, suraavaksi on kuitenkin vuorossa muskari! Aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Juuri nyt, ja juuri tänään, se on tärkeintä!