Tuntuu, että tänään tuo joka-aamuinen sumu on ollut entistä sakeampaa, ja jotenkin lohduttomampaa. Maisemat on kuin satukirjasta, samaan aikaan lumoavat ja hiukan pelottavatkin. Syksyn koleus hiipii luihin ja ytimiin, ja maailma tuntuu kylmältä – tänään hiukan jopa julmalta. Tämän aamun tunnelmia ei varsinaisesti voi kuvailla iloisiksi tai hilpeiksi. Vähän kuin maisema olisi ottanut vallan.

Just nyt tuntuu remontit ja keittiöt vähän turhilta, joten jätetään ne hetkeksi pois mielestä.  Tänään on sellainen fiilis, että haluan vaan halata ja tulla halatuksi. Otan lapset kainalooni, ja sujahdamme peiton alle piiloon.

Mutta aina se aurinko lopulta paistaa. Tuikkaa esiin jostakin pilvenraosta ja siirtää sumut syrjään. Niinhän sillä on tapana.

Sitä paistetta teille jokaiselle. Kaunista päivää. ❤︎