{ hyvää ruokaa ja äkkiä! }

11.2.2015

Mikäs sen parempaa talvipäivien ruokaa kuin erilaiset keitot. Siitä huolimatta, että lämpömittari lähentelee iltapäivisin viime juhannuksen lukuja, keitto maistuu esimerkiksi ulkoilun päälle aivan loistavasti. Meillä keitot ovat aika yleistä arkiruokaa, koska isosta soppakattilasta saadaan riittämään useammalle päivälle, ja keitto maistuu hyvin mikrossa lämmitettynä. Monesti silti keiton keittäminen vaatii jonkin verran aikaa ja vihannesten kuorimista, mutta onneksi on myös niitä nopeita vaihtoehtoja!

Hernekeitto on yksi suomalainen keittoklassikko, ja Indiedaysin ja Jalostajan Hernekeittotorstai -kampanjan myötä ajattelin paitsi avata omaa suhdettani hernariin, myös jakaa teille helpon ja herkullisen hernekeitto-ohjeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väistämättä hernekeitosta tulee mieleen koulu. Ihan ensimmäiset luokat, mutta myös opiskelijaravintolan torstaimenu, jossa kahdesta valittavasta ateriasta toinen oli joka torstai hernari ja pannari. Milloinkaan en ole jättänyt väliin mahdollisuutta syödä hernekeittoa. Vanhemmillani on myös aina ollut tapana keittää joulukinkun jämälihoista hernekeittoa, joten vihreä soppa kuuluu luonnollisesti tähän talven keväiseen puoliskoon, kuten laskiaiseen.
En ole einesihmisiä, eikä lapsuudenkodissanikaan juuri eineksiä tavannut. Suomalainen purkkihernekeitto on kuitenkin poikkeus, jonka avulla joskus kiireen keskellä on ollut hyvä oikaista. Takaraivossani on muistijälki astiasta, jossa äiti keitti purkkihernekeiton mikrossa. Mieleeni palaakin kuva äidistä, arki-iltana ja vielä ulkovaatteissa, taikomassa nopeasti ruokaa lapsille; Hernari mikroon ja lautaset pöytään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka purkkihernekeittoa voikin tuunailla vaikka miten, mielestäni helppus ja nopeus ovat asioita, joita ei kannata uhrata. Meidän Jalostaja maistui tällä kertaa savujuustolle, ja sai kylkeensä pekonirullia.

Hernesosekeitto pekonilla

Purkki Jalostajan hernekeittoa
(itse olen tyytyväinen tähän vähän isompaan pakkauskokoon)
pussi pakasteherneitä (200g)
2dl ruokakermaa esim. savujuusto
tarvittaessa suolaa ja pippuria

Tyhjennä purkin sisältö kattilaan. Nykyajan tehokkaat liedet ovat jo mikroakin nopeampia. Lisää vajaa purkillinen vettä joukkoon, ja kaada mukaan pakasteherneet. Lämmitä liedellä ja sekoita tasaiseksi. Survaise keitto sauvasekoittimella, lisää ruokakerma ja anna kiehahtaa.
Kääri pekonit rullalle ja laita n. 200°C uuniin hetkeksi. Näin pekoni ei kuivu, vaan pysyy mehevänä. Koristele keitto pekonirullilla ja herneenversoilla.

Voit vastaavasti käyttää esim. Mustapekka-ruokakermaa tai mitä tahansa maustettua tai maustamatonta ruokakermaa. Myös perinteinen Koskenlaskija -juusto sopii hernekeiton kyytiin. Käyttäessäsi perus Koskenlaskijaa, käytä puoli purkkia vettä ja anna juuston sulaa kuumaan ja soseutettuun keittoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomalaisia klassikkotuotteita jaosssa:

Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä on meneillään kiva kisa, jossa voit voittaa loistavia palkintoja joka viikko. Tägää omat hernekeittokuvasi #hernekeittotorstai, ja voit voittaa suomalaisia klassikkotuotteita. Enemmän kisasta ja säännöistä kampanjasivulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja mikäkö on hernarin jälkkäripari!? No pannari tietenkin! 🙂

Ihanaa aurinkoista ja keväistä päivää. Oma eilinen ei mennyt ihan putkeen, mutta josko tänään jäisi aikaa keleistäkin nauttimiseen.

Muistakaa syödä hernekeittoa! 🙂


8 Responses to “{ hyvää ruokaa ja äkkiä! }”

  1. LS says:

    Kyllapa nayttaa herkulliselta tuo hernekeitto ja pannari kans! Meilla mies tekee paasaantoisesti ruuat, mut kylla makin joskus yllatan 🙂 Sun reseptit ja ruuat nayttaa aina niin maukkailta, nam!

    • Kokkaileva mies on aika ihana! Meilläkin on vuosien myötä löytynyt se into kokkailuun, ja leipoopa tuo meillä melkein leivätkin. 🙂
      Arkiruoka ei aina tarvi olla niin hokkuspokkus. Monesti perusjutut ovat hyviä, ja niitä voi viritellä uudestaan fiilisten mukaan. 🙂

  2. Mariska says:

    Ihan loistava resepti hernekeitolle! Tämä menee kokeiluun! Tarvikkeet on listalla kun seuraava kauppareissu on ajankohtainen. Olenkin kaivannut uusia arkiruokavinkkejä 🙂 Kiitos!

  3. Tiia says:

    Pitääkin kokeilla tätä reseptiä!

    Saanko pyytää pienen vinkin. Meillä on pienen huoneen kokoinen ruokailutila, yhteydessä olohuoneeseen. Olen ostamassa uuden tammisen ruokapöydän, parketti on tammea myös. Minkälaiset tuolit itse ostaisit?
    Kiitos tuhannesti jos jaksat vastata.

    • Moi, Tiia!

      Mun on tosi vaikea hahmottaa silmiini mitään näillä vinkeillä. Jos haluut laittaa mulle meiliin jonkun kuvan tilasta ja vaikak pöydästä, niin jutustellaan postitse enemmän!
      uudenkuunemilia(at)gmail.com

  4. ..tässä tuli niin nälkä!! 🙂

Kommentoi