Talvilomaviikko on jotakuinkin paketissa, ja huomenna jatkuu tavallinen arki. Vaikka mitään erityistä koko perheen lomaa ei päästykään viettämään, tuntuu silti kuin edellisestä tavallisesta arkipäivästä olisi paljon enemmän aikaa kuin reilu viikon verran. Kaipa siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että jollakin tapaa päästiin irti arjen kaavoista.
Sunnuntai kuluu täällä pikkuisen uuteen viikkoon valmistautuessa. Paikat kuntoon ja seuraavan päivän lounas valmiiksi. Pikku juttuja, jotka kuitenkin tekevät maanantaista huomattavasti mukavamman. Myös remonttiroinaa on siistitty pois jaloista, joten siinäkin mielessä henki kulkee taas aavistuksen kevyemmin.
Kerrotut tulppaanit ja päivänvalo saivat tarttumaan kameraan. En niinkään ole ruusuihmisiä, mutta näistä kukista pidän erityisen paljon. Vaikka kukinta ruusua muistuttaakin, tulppaanin varsien rentous on se, mikä viimeistelee kauneuden.
Tine K:n pöytävalaisinkin pääsi paikalleen olohuoneeseen, kuten Instagramin seuraajat jo tiesivätkin. Se on kyllä hurjan kaunis, aivan kuten ajattelinkin sen olevan. Noita muuten saa taas alehintaan Homenordilta!
Arvon vielä tänään Arabia Koko -arvonnan voittajan ja ilmoittelen viimeistään huomenna!
Nyt leppoisaa sunnuntai-iltapäivää!
Mä niin tykkään näistä sun kuvista. Niissä on oma rauhallinen henki. 🙂
Ja tuo TineK lamppu on kyllä ihana.
Oikein mukavaa alkavaa arkea! 🙂 Täällä on sama juttu.
Kiitos! ❤︎ Näihin kuviin oli tosin helppo saada sitä jotakin. Nuo tulppaanit on niin ihania. Ja siis ovat ihan Jannelan tulppaaneja! 😀
Mulla meni viikko vähän lomaillessa, mutta ihan jees näinkin. Nyt uudella innolla kevättä kohti! 🙂
Ihanaa viikonlopun jatkoa! ❤︎
Oooh niin kaunis tuo valaisin ja muutenkin koko asetelma olkkarin nurkassa!! 🙂 <3
Kiitos. Ja he, sinne tulee se kalkkimaali taakse! 😀 Tosin meillä meni sävy kyllä vaihtoon! 😀
Oj oj oj en malta odottaa että näytät lopputuloksen kalkkimaaliseinästä 🙂 laitoin itsekin tuon lampunjalan tilaukseen kun en voinut vastustaa kiusausta! 😀