Kylli tuli taloon

27.6.2015

Pieni tuhisija nukkuu nytkin sylissäni. Niin suloisen pieni ja hento otus.

Haettiin kylli tänään aamupäivällä, kissat olivat eilen rokotettavana, ja halusin, että kasvattaja pitää Kylliä vielä rokotuksen jälkeisen yön yli, jotta mahdolliset muutokset käytöksessä tulisi huomattua. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja nyt Kylli on meidän uusi perheenjäsenemme.

Aluksi kissa tuntui todella aralta ja pelokkaalta, kuten tietysti luonnollista onkin. Jätettiin Kylli rauhassa tutustumaan taloon ja käytiin sillä aikaa syömässä muualla. Nyt tuo onkin viihtynyt vain sylissä. Ensin pojan sylissä pitkän tovin, ja kun poika ei enää jaksanut istua paikallaan, kissa muutti minun syliini.

 

Eli ihana viikonloppu täällä. Teille myös!


17 Responses to “Kylli tuli taloon”

  1. Mellu says:

    voi, onnea uudesta perheenjäsenestä! Itse suloisuus!

  2. Heidi S. says:

    Ihana Kylli, tervetuloa kissaihmiseksi 🙂

  3. Heidi says:

    Voi ihanuutta ♥ Paljon onnea ja iloista tutustumisen aikaa 🙂

  4. Jonna says:

    Aivan ihana <3 Minäkin niin haluaisin kissan, mutta kun allergia 🙁 Onneksi on nuo kaksi koiruutta! 🙂 Ihania hetkiä teille!

  5. idahhh says:

    Niin liikuttava pieni karvapallo!! 🙂 ♡♡

  6. Oi ei mikä suloisuus!!!! ♥ ♥ Ja niin kaunis väristys ♥ Onnea uudesta ihanasta perheenjäsenestä! 🙂

  7. Salla says:

    Suloinen. Missä Cotton-koiranne on?

  8. Lumo says:

    Ihana Kylli!

  9. LS says:

    Suloinen Kylli!!

  10. jeba says:

    On se suloinen!! ♥

Kommentoi