Eräänä aurinkoisena päivänä

16.3.2016

Aurinko armas! Tänään on saatu vihdoin se kunnon paiste tännekin.Aamulla paistoi jo niin kirkkaasti, että oli pakko avata keittiön verhot ennen aamupalaa, jotta saadaan nauttia ihanuudesta. Pienempi ei tosin voinut syödä, kun paistoi kuulemma liian kirkkaasti, mutta siitäkin selvittiin.

Tämän viikon tehtävänä oli hakea pajunkissoja lasten virpomisvitsoja ajatellen, ja tietysti vähän maljakkoonkin sekä itselle, että mummulle. Alkuviikosta vielä kuitenkin katselin, että suurin osa kissoista on niin supussa, ettei niistä vielä ole kauheasti iloa. Mutta eiköhän nyt pajukin aukaise kukintonsa kun näin paistaa. Jotakin pientä pääsiäiseen viittaavaa voisi muutenkin viikonlopun aikana ripotella pitkin kotia. Löysin muuten eilen pussillisen valkoisia askartelumunia astiakaapin pohjalta. Ostin ne jo helmikuun alussa Suomalaisesta, kun odottelin Kampissa bussini saapumista. Hyvä, ettei mennyt vallan ohi. Niitä voisi jotenkin koristella viikonloppuna.

Tänään pitäisi ehtiä kumisaapasostoksille ja löytää jostakin sängynjalat makuuhuoneeseen. Meillä on nimittäin sunnuntaista lähtien ollut runkopatjat lattialla, kun niitä vanhoja jalkoja ei perästäkään onnistuttu löytämään. Ajatus sängystä luopumiseenhan lähti nyt tällä kertaa siitä, että mieheni haluaa nämä bambutuolit pois keittiöstä, ja ainoa paikka jossa niille (väliaikaisesti) olisi tilaa, on makuuhuone. Mutta eihän ne oikein rautasängyn kanssa käy yhteen. Tosin en kyllä haluaisi koko tuoleja lähteä siirtämään, joten taidan hioa väittelytaitojani kunnon terään ja puolustella tuolejani. 😉

oliivi 4oliivi 2oliivi 3

Niin ja hei, Sokos -arvonta on vihdoin suoritettu! Onnea, Tintti, vedit tällä kertaa pisimmän korren! Laitan sulle meiliä ihan näillä näppäimillä!

Aurinkoista keskiviikkoa!

Tallenna


2 Responses to “Eräänä aurinkoisena päivänä”

  1. jonna says:

    Hei.ihana toi lattia. Onko ihan lankkua? Laitoitteko ite vai kunnostitteko vaan? Onko teil lattialämmitys? Ja mitä oot tykänny valkoisesta lattiasta? Me aletaan rakentaa ja haaveillaan lankkulattiasta valkoisena. Suositteletko Kivaa pääsiäisenaikaa ☺

    • No hei! 🙂

      Lattai on vanha puulattia, jonka kaivoimme laminaatin ja korkin alta esiin. Lattialämmitystä ei ole, mutta keittö on talon ainoa huone, joka ei lepää rossipohjalla, joten onhan lattiat talvisin kylmät, ja keittiössä siedettävät. No, vanha talo on valinta kysymys. 🙂
      Valkoisesta lattiasta täytyy sanoa, että enpä ole koskaan katunut. Meillä oli ennen keittiössä edellisen asukkaan laittama tumma laminaatti, jossa näkyi kaikki. Tämä antaa anteeksi pölyn, ja epätasainen ja pikkuisen elämää nähnyt maali antaa anteeksi myös tahrat ja roskat. Ehkä ne pari pientä huonetta joihin jouduimme laittamaan uudet puulattiat ovat tässä suhteessa vähän erilaisia. Niissä näkyy kaikki helpommin. Mutta ei silti niin helposti, kuin huonossa/tummassa laminaatissa. Eli kyllä, suosittelen, jos valkoista lattiaa haluaa. Itse en vaihtaisi mistään hinnasta näitä pois, vaikka muistan kun mullekin sanottiin, että mieti nyt vähän; lapset, eläimet, ja valkoinen lattia. Katinkontit! Kyllä se laminaatti vain vaati paljon enemmän. 🙂

      Mukavaa pääsiäsienaikaa myös sinne, ja kivaa rakennusurakkaa! 🙂

Kommentoi