Olen aina, ja tietoisesti, yrittänyt pitää ympäröivän pahan pois blogistani. Mitä maailmalla tapahtuukaan, en ole halunnut jakaa sitä täällä, vaan enemmänkin viedä ehkä omat (ja toivottavasti myös teidänkin) ajatukseni pois niistä asioista. Se on tuntunut jokseenkin helpolta, mutta viimeinen viikko on tehnyt tähänkin poikkeuksen.
Rasisminvastainen viikko lähti käyntiin hyvinkin pysähdyttävästi kun esiin nousi lasten kokema viha. Tai no, järkyttävän aloituksen aiheeseen teki eräs poliitikko jo palmusunnuntaina. Tiistaina maailmaa vavisuttivat uutiset Brysselistä, eikä siihen oikeastaan enempää tarvittukaan; Vihan voi haistaa vain avaamalla Facebookin.
Olin keskiviikkona seuraamassa alakoulujen pääsiäiskirkkoa ja kiinnitin huomioni pariinkin asiaan papin puhuessa lapsille. Selkeä teema oli ihmisten erilaisuus ja sen hyväksyminen. Rukouksessa esiin nousivat ne, jotka joutuvat elämään pelon kanssa. Pappi oli muotoillut sanansa hyvin yksinkertaiseen muotoon, ennen kaikkea ne olivat tarkoitettu lapsille ja lasten ymmärrettäviksi. Viime viikolla esiin nousikin juuri se, miten me aikuiset lapsemme opetamme ajattelemaan, ja kuinka omalla toiminnallamme olemme esimerkkejä tuleville polville.
Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on ollut vallallaan ääretön viha. Vaikka mielestäni olen kehittänyt itselleni hyvän taidon nostaa positiiviset asiat negatiivisten yläpuolelle, lukemani kirjoitukset, ja varsinkin juuri ne kirjoitusten alle jätetyt kommentit, ovat nakertaneet minuun aukon. Kyllä, silmiini on osunut myös jotakin niin kauheaa, etten uskonut kenenkään voivan edes ajatella niin, saati pystyä sanomaan niitä ääneen tai jakamaan omalla nimellään julkisesti. Hirveintä kaikessa on ollut se, miten aikuiset ihmiset (suomalaisen sivistysvaltion kansalaiset) ovat nousseet lapsia vastaan. Aikuiset, joiden tehtävä on suojella lapsia. Tehdä maailmasta turvallinen – ja turvallinen ennen kaikkea lapsille.
Meidän pääsiäinen alkoi kiirastorstai-iltana muutaman äidin ja ison lapsilauman yhteisestä illanvietosta. Se on pitänyt sisällään kokoperheenelokuvia, yhdessä syömistä, yhdessä tekemistä – ja ennen kaikkea yhdessä olemista. Se on ollut lasten riemua, iloa ja tunteidenpurkauksia. Halauksia, kainaloa, läheisyyttä… Ja kyllä, kaikella sillä olen halunnut lievittää sitä pahaa oloa, joka ympärillämme vellova viha on aiheuttanut. Olen halunnut piiloutua vihalta, mutta en ummistaakseni silmäni, vaan ehkä avatakseni ne suuremmiksi.
Koska tämä blogi on, ja tulee jatkossakin olemaan, pääasiassa positiivinen ja elämisen kauneuteen keskittyvä, toivotan teille kaikille mukavaa pääsiäisen jatkoa. Vihan sijaan toivon lauantai-iltaanne rakkautta, lämpöä ja ystävällisiä ajatuksia.
Lapsiin kohdistuva viha on ennennäkemätöntä ja täysin tuomittua!
Tämä aika on jotenkin mennyt ihmisten ihon alle ja kaikki asiat ja tapahtumat nähdään vain ja ainoastaa minä-perpektiivistä 🙂
Paljon puhuttiin, että 2012 jälkeen rakkauden määrä maapallolla lisääntyy, mutta tosiasiassa on käynyt juuri päin vastoin.
Yritetään edes me bloggarit pitää mielemme ja blogimme positiivisina:)
Rauhallista pääsiäisaikaa!
Jostains yystä kommenttisi löytyi spämmien joukosta, mutta onneksi löytyi. 🙂
Olen ihan samaa mieltä. Lapset ovat tämän kaiken yläpuolella, eikä heihin saisi kohdistaa mitään tuon kaltaista vihaa.
Toivon todella, että sitä rakkautta löytyisi ja ihmisten kesken hyvää tahtoa. Ja vaikka kuulostaakin naivilta, olen sitä mieltä, että kun tässä itse pitää itsensä positiivisena ja etsii elämästä hyvää, se varmasti tarttuu muihinkin. Ja näin kun tekisimme yhä useampi, voisi se paha oikeasti jäädä jalkoihin. 🙂
Minusta on hyvä etteivät blogit ole pelkkää positiivisuutta, sillä pidemmän päälle se alkaa tuntua teennäiseltä. Hienosti osasit pukea sanoiksi varmasti meidän monen tuntemukset. Hyvä jos papit, opettajat ja muut aikuiset ottavat nämä asiat puheeksi lasten kanssa. Maailma jossa elämme jää lapsillemme ja toivon, että siitä ei tulisi pahan taistelutannerta.
Pelkkä positiivisuus blogeissa on kai mahdotonta niin kauan, kuin ne käsittelevät jonkun ihmisen elämää. Pelkkää siirppia kun ei taida olla kenenkään elämä.
Silti olen sitä mieltä, että esimerkiksi joukkosurmien aikana on hyvä, ettei jokainen media anna tilaa kauheuksille, koska silloin mielestäni paha on voittanut ja saavuttanut tavoitteensa. Mutta toki kukin kokee asiat omalla tavallaan ja siihenkin pitää olla oikeus.
Itseäni huolettaa myös kovasti se, millaisen maailman me lapsillemme jätämme. Vaikka toivon aktiivisuutta opettajilta ja muilta aikuisilta, jotka lasten kanssa arkea kohtaavat, on suurin vastuu tässäkin kasvatusasiassa meillä vanhemmilla. Mitä me opetamme, ja millaisia esimerkkejä olemme itse lapsillemme.
Hyvin kirjoitettu. Vihapuheet ahdistaa ja pelottaa.
Ahdistaa ja pelottaa, ovat lyhyesti ja ytimekkäästi juuri sitä, mitä itsekin tarkoitan. Pelottaa se, millaiseksi maaailma on muuttumassa, ja se, miten nopeasti paha ja viha nostavat päätään. Ahdistaa se, miten nopeasti hengittämämme ilma on saastunut ilkeydestä ja vihasta.
Silti pitää muistaa, että ainoa keino noiden selättämiseen on se ystävällisyys ja rakkaus. Ja niitä asioita pitää tällaisina aikoina nostaa ylemmäs, sillä vihan ilmapiirille ei saa antaa periksi.
Tosi vaikeaa on yrittää selittää tätä lapselle.. Ensin ne uskontokysymykset ja sitten kaikki muu, miksi ihmiset ovat toisilleen ilkeitä.. 🙁 Saman blogisisältö-“ongelman” kanssa itsekin tasapainoilen välillä, ja sen vuoksi ehkä tulee niitä hiljaisia kausia.. Silloin kun ei ole kevyt kirjoitteluolo, niin en vaan osaa kirjoittaa oikein mitään.. Kiitos kun jaoin kauniita ja hyvin jäsenneltyjä ajatuksiasi!:)
Esikoisen kanssa näitä on jonkun verran tullut käytyä läpi. Ja, vaikka aina olen koittanut painottaa sitä, että kaikki ihmiset eivät ole hyviä, ja joskus aikuinenkin voi tarkoituksella haluta lapselle pahaa, tuntuu nämä viimeaikaiset jutut silti jotenkin lyövän yli jopa oman ymmärryksen. Harmittaa myös se likainen ilmapiiri, joka valtaa maailmasta osaa. Ongelmia ja konflikteja on aina, mutta yleinen vihan tunne syö ikävästi. Eli sitä vastaan pitää vain taistella, ja muistaa ne hyvät asiat, ja pitää niistä kiinni.
Ymmärrän niin tuon kevyen kirjoitteluolon. Joskus pitää vain saada miettiä asioita itsekseen, ja jäsentää niitä mielessään. Kovasti toivon, että juuri tällaisena aikana mahdollisimman moni pysähtyy miettimään sitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeintä.
Ei se liika pumpulikaan mitään auta. Meidän koululaiset jo osaavat lukea ja asioista puhutaan asioina, ei yritetä sulkea pahaa ulkomaailmaa pois. Kerrotaan, että enemmän maailmassa on hyvää, nämä pahat asiat vain ylittävät helpommin uutiskynnyksen.
Juuri näin. Lasten pitää tietää, mistä on kyse, mutta samalla pitää muistuttaa siitä, mikä elämässä on tärkeintä, ja mikä meitä vie eteenpäin. Vihan ilmapiirissä vahvin ase on kuitenkin se, että muistaa pitää ystävällisyyden ja rakkauden omassa sydämessään.
Ihan samanlaisia ajatuksia. Ja viimeisimpänä sydämeni musertui Ylivieskan kirkon tulipalon myötä… Kulttuuri-ihmisenä otan tällaiset jutut todella raskaasti. Ateistiystäväni sanoi hyvin, että vaikka ei uskoisi minkään kirkon sanomaan, on silti väärin tuhota YHTEISTÄ KULTTUURIPERINTÖÄ. En tiedä millaiset mtiivit tuhopolttajalla oli mielessään.
Ja aivan järkyttävää tämä yleinen negativinen, vihainen ja aggressiivinen ilmapiiri. En pysty enää ollenkaan lukemaan uutisten kommenttipalstoja, sillä haluan säilyttää järkeni/malttini. Toisaalta olen tullut myös todella kriittiseksi erilaisten uutisten suhteen. Se on kuitenkin täyttä totta, että jokainen ansaitsee elää sellaisena kuin on ilman toisten halveksuntaa ja sanallista/fyysistä väkivaltaa.
Aurinkoista kevättä kaikesta ilmapiiristä huolimatta.
Sanos muuta!
Ja kun meillä mies tuon kirkkouutisen luki ääneen ja pojalle asiaa selitin, painotin juurikin tätä kulttuuriperintöä. Uutta voi tehdä aina, mutta vanhaa ei saa takaisin.
Paha olo, joka ihmisissä nyt kytee, hermostuttaa mua jollakin tapaa kamalasti. Kaikki pahuus ja muu… Täytyy vain pitää huoli siitä, että oma mieli pysyy valoisana. 🙂
Tuttuja ajatuksia, ja viime aikoina olenkin keskittymällä keskittynyt kaikkeen muuhun kuin uutisiin tai mihinkään ylimääräiseen somehöttöön (blogit ei oo sitä :D). Elämä on oikeasti aika ihanaa ja rakkauden täyteistä! Minä näen hirvittävän määrän ystävällisiä ja miellyttäviä ihmisiä arjessani. Yksi ihminen ei voi muuta kuin jakaa omaa hyvyyttään tai rakkauttaan, kohta myös kaikki ympärillä oleva tuntuu enimmäkseen olevan tuota. Ja 100% luotto siihen, että hyvä voittaa aina pahan, on myös tarpeen <3!
Juuri näin! Sanotaan, että hymy ja ystävällisyys ovat bumerangeja, uskon siihen täysin. Maailmassa on paljon kaunista, ja sen näkeminen ja etsiminen vie meitä hurjasti paljon eteenpäin, kuin vihassa ja pahassa olossa vellominen. ♡