rennot kiharat

21.6.2016

Tiistaita tyypit!

Kyselitte Lallati lallati lauantai -postauksessa ohjetta noihin rentoihin kiharoihin, ja täältä sitä nyt tulisi! Edelleen minä ja kiharrusrauta olemme hyvä pari, ja nämä nykyiset kiharani syntyvt samaan tapaan kuin aiemmin pitkiinkin hiuksiini. Tämä uusi hiusten pituus on muuten osoittautunut älyttömän hyväksi, enkä ole päivääkään lyhennystä katunut. Tai no, ehkä joskus vähän riipaisee, kun katselee vanhoja kuvia, mutta aika pitkälti olen kyllä tyytyväinen. Hiukset saavat nyt kesän kasvaa, ja sitten syksyllä varmaan pätkäistään vähän lisää pois mitasta. Ja ehkä siinä samalla tulee mietittyä uutta väriäkin. Mutta ei mennä nyt syksyyn, vaan pysytään kiharoissa!

rennot kiharat

Kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, hiukseni ovat totaalisen tavalliset ilman laittamista. Ei suorat, eikä kiharat, vaan sellaiset laineikkaat. Jos pöyhisin niitä pesun jälkeen enemmän, hiuksissa olisi luonnostaan enemmän lainetta, koska ne ovat taipuisat. Jostakin ihmeen syystä tykkään kuitenkin harjata hiukseni suoriksi. Niin, ja annan niiden aina kuivua luonnollisesti! Kerran parissa vuodessa tulee tilanne, että tarvitsen kuivaajaa avuksi, mutta muuten en pahemmin föönaile.

Tässä postauksessa esittelen myös kolme tuotetta, jotka ovat korvanneet isomman hiustenlaittoaineiden arsenaalin. Kylppärin säilytystila on nimittäin rajallinen meilläkin, enkä jaksa sitä purkkiviidakkoa säilyttää, enkä myöskään takoa hiuksiini ainetta toisensa jälkeen. Vähemmän on enemmän, ja näiden kolmen tuotteen lisäksi kaapista löytyy vain blogin kautta saamani öljyhoito, sekä poikien käyttämä “hiusliima”.

Pesun jälkeen levitän yleensä latvoihin vain tuota Revlonin Uniq One All in hair treatment -tuotetta. Nimensä mukaan siinä on kaikki, eli yksi ja sama tuote korjaa, antaa kiiltoa, suojaa lämmöltä, silottaa, suojaa väriä (UVA- ja UVB-suoja), helpottaa kampaamista ja suoristamista, selvittää hiukset, tekee kampauksesta pitkäkestoisemman, suojaa latvoja ja tuuheuttaa. Joo, kuulostaa jo vähän liiankin mairittelevalta litanialta, mutta jos joku on testannut, niin on kanssani varmasti ihan samaa mieltä. Ehdottomasti paras yleistuote, joka tekee kylppärin kaappeihin tyhjiä aukkoja. (Tämä muuten on hinnaltaan siinä 15 euron paikkeilla, joten kukkaroon tuote ei isoakaan lovea nakerra!) Arkena en oikeastaan käytä muuta kuin tätä, mutta jos edessä on juhlaa tai muita menoja, hiuksiini pääsevät niinkin tavalliset kaverukset kuin muotovaahto ja hiuslakka.

Tuo Uniq One -hoito- ja muotoilutuote on koostumukseltaan voidemaista, mutta se on pakattu suihkutettavaan muotoon. Ohje käskee suihkuttaa tuotetta märkiin hiuksiin, mutta olen itse kokenut mukavammaksi suihkuttaa sitä laajasti kämmeneen ja sitten sukia hiuksiin kahdella kädellä. Ja vaikka ohje nimenomaan käskee käyttää tuotetta märkiin hiuksiin, olen itse lisännyt tätä latvoihin vielä ennen kiharrusta, jolloin se sulkee latvat kauniisti ja pitää kiharat napakkana. Riittoisa tuote, jota ei tarvitse mätkiä tukkaan suuria määriä.

rennot kiharat 4

Mutta tosiaan, muotovaahdolla saa kampaukseen lisää potkua ja kiharaan joustoa. Tätäkin riittää pieni määrä, osa tyveen, osa latvoihin levietttynä. Orofluidon muotovaahdossa on lämpösuoja, joten ei tarvtse pelätä, että muotoilutuotteet palavat hiuksen pintaan. Olen vähän vanhanaikainen, mutta en koskaan päässyt muotovaahdosta niin sanotusti yli. Jossain vaiheessa kuulin, että muotovaahtoa käyttävät vain iäkkäät naiset, jotka ovat jämähtäneet vanhoihin kaavoihin, mutta taidan olla sitten yksi heistä. Muotovaahto on älyttömän hieno keksintö, jota ei korvaa mikään uudempi tuote, ja kun nykyisin saa tuon lämpösuojan, vaahdot käyvät myös rautojen alle.
Muotovaahto tosiaankin antaa tyveen ilmavuutta ja tekee kampauksesta jotenkin vähemmän laitetun näköisen tuuheuttamalla koko latvustoa.

rennot kiharat 2

Sitten vain kihartamaan. Itse en välitä jakaa hiuksia sen enempää osioihin, vaan kiharran sieltä täältä ja eri suuntiin. Itselläni on edelleen tuo Remingtonin jumborauta (Pearl Pro), joka on palvellut kaikki nämä vuodet uskollisesti. Tosin sain koittaa kampaajani ghd:n muotoilurautaa, ja päätin, että sellainen on saatava myös itselle. Nimittäin ghd teki homman vähän nopeammin, ja pienemmällä lämmöllä. Ero ei ole suuri, ja riippuu varmasti myös jokaisen omasta hiuslaadusta. Remington on kuitenkin sen verran edullinen ja tekee kyllä työnsä, että voin sitäkin lämmöllä suositella jos etsit suurta kiharruspuikkoa.

rennot kiharat 5

Viimeistelyyn käytän Orofluidon hiuslakkaa, joka pitää hiukset muodossaan, mutta jättää ne kuitenkin joustaviksi. Mikään ei nimittäin ole niin kamalaa, kuin huonolla lakalla jäykistetyt kiharat! Lakka ei myöskään saa jäädä hiuksen pintaan harmaaksi kerrokseksi, vaan sen pitää antaa pidon lisäksi kiiltoa. Samoin kuin muotovaahdossa, tässäkin on ihana tuoksu.

rennot kiharat 3

Ja sitten valmis kiharakampaus. Aikaa kihartamiseen menee yleensä vartin verran, eli mistään kovin vaativasta jutusta ei ole kyse. Koska pyrin siihen, etten pesisi hiuksia joka päivä (mitä vähemmän tuotteita tukassa, sen vähemmän se vaatii pesua), en myöskään kiharra hiuksia joka päivä. Yleensä kihartamista seurravana päivänä hiuksissani on kauniit laineet, jotka jäävät niihin harjauksien jälkeen kiharoista. Koen, että tämä järjestely säästää aikaa ja vaivaa, mutta ennen kaikkea myös hiuksia!

Puolipitkät hiukset ovat kätevät, koska ne saa tarpeen tullen kiinni. Kiinni hiukseni ovat kuitenkin lähinnä vain urheillessa tai ulkoillessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen siis oppinut olemaan hiukset avoinna suurimman osan ajasta, ja se on itselleni jo aikamoinen suoritus! Tällä samaisella kampauksella (ja siitä jäävillä laineilla) menenkin päivästä toiseen arkena ja juhlassa. Ehkä vähän tylsää, mutta kun on sen oman juttunsa löytänyt, niin mitäs sitä muuttelemaan! 🙂

Ai niin, ja sinne syksyyn kaavailin tummempaa sävyä. Mitäs mieltä siitä olette?


4 Responses to “rennot kiharat”

  1. Ley says:

    Olen myös muotovaahdon kuluttaja ja joku tokaisikin siitä kerran, että “eihän sitä kukaan käytä?!”. 😀 Käytän tällä hetkellä kuituvaahtoa, joka tuo tuuheuttakin.

    Laiskana laitan kiharat nutturalla tai pehmopatukalla, mutta tietty jos pesee hiukset aamulla, niin sitten kiharrusrauta on ehdoton. Omistan kyllä sellaisen, mutta on jäänyt vähälle käytölle. Mistä ostat/tilaat noita tuotteita?

    • Hahaa! Ihana kuulla, että meitä on muitakin! 😀

      Minä kyllä pesen hiukset iltaisin, mutta en jaksa koskaan nähdä vaivaa kiharoista illalla. Siksi tuo muotoilurauta on mulle ihan ehdoton.

      Nuo tuotteet on kampaamotuotteita, eli ihan kampaajaltani ostan. Lakkaa käyttää myös mies, joten näppärästi pärjätään samalla purkilla. 🙂

  2. Sanna says:

    Kesä ja kiharat! <3 Oletko mistä ostanut (löytänyt) Revlonin tuotteita? 🙂

Kommentoi