Pöö!

08.7.2016

Perjantaiterkut täältä jostain etananaamion takaa!

naamio 3

Huvittavaa, että oman ajan ottaminen vaatii näinkin rajut asusteet, mutta tajusin juuri, että nyt kesän aikana on ollut jotenkin jatkuvasti kaikkea menoa ja menemistä, ja sellaiset omat kauneusrutiinit ja rituaalit ovat jääneet tyystin kaiken muun jalkoihin. Niinpä päätin muuttaa kurssin ihan välittömästi, ja tässä sitä nyt ihmetellään, että kuinka silkin sileä iho tuolta etanauutetta sisältävän rätin alta kohta paljastuukaan. 🙂

Sain jo keväällä ystävältäni kokeiluun yhden tällaisen kasvonaamion, jota hän kovasti kehui. Jotenkin vain ei ole ollut muka aikaa puolen tunnin kasvonaamiolle. Hah, tiedän… Laiskuutta ja viitsimättömyyttähän se vain on, eikä ajan puutetta. Vaikka kesän pitäisi olla kaikenlaisen kauneussaunomisen kulta-aikaa, myönnän, että itse muutun hyvinkin huolimattomaksi näissä asioissa. Aurinkorasvat, karvojentrimmailut ja kuivat kantapäät työllistävät jo ihan riittämiin.

Täällä on perjantai-illan kunniaksi pienet pakkailut menossa, ja pyykkikone käy kuumana jo neljättä koneellista. Mutta koska on kesä ja loma, pitää homma ottaa lungisti! Tässä samalla kun voi vallan mainiosti rentoutua kummitusnaamion kanssa (tämän kuuluisi kai olla aika jämptisti pitkin ihoa, mutta minä näytän lähinnä vanhalta kummitukselta, jonka ryppyinen iho roikkuu).

naamio 1naamio 2

Jos sitten vaikka Dicten seurassa lakkaisi kyntensä ja ylittäisi itsensä ihan täydellisesti. Pakatahan voi aina myös huomenna! 🙂

Ihanaa viikonlopun aloitusta!


8 Responses to “Pöö!”

  1. Lumo says:

    Japanissa ja Hong Kongissa nuo kuitukangasnaamiot olivat todella suosittuja, hankin niitä molemmista paikoista aika läjän. Viime reissulta ostin vielä vitsikkäitä versioita, joihin oli painettu eläimen tai hirviön naama. Silti ihan aikuisille tarkoitettuja ja rentouttavia kunhan ei katso peiliin.

    • Joo, näitä on nyt tullut paljon vastaan erilaisisa lehdissä, ja trendi tuntuu rantautuvan tännekin.

      En tiedä oliko ihan blacebo-vaikutusta, mutta mielestäni tämä toimi hyvin. Taidan hankkia oikein vakkarikäyttöön, josko arvet saisivat hellästi hoitoa. 🙂

  2. Piia says:

    Enolekkaan vielä tuollaista kokeillut, pitääpä laittaa mieleen.
    Osallistu kastehelmi kulhojen(6) arvontaan mun blogissa.

  3. Riina says:

    Peset pyykkiä koko ajan, huh! Mistä ihmeestä kerääntyy noin paljon pyykkiä koko ajan kaksilapsisessa, vauva- ja taaperoajat taakseen jättäneessä perheessä? Kunhan ihmettelen….:) Mahtava naamio!

    • No perheen kanssa reissaaminen on sitä, että ensin pestään pyykkiä ennen pakkaamista, ja sitten reissun jälkeen taas pestään pyykkikasa. Harvemmin sitä tulee pestyä pyykkiä muualla kuin kotona, joten näin kesällä käy helposti niin, että kotona pyykätään ja taas lähdetään.
      Näin meillä, voi tosin toimia muilla ihan eri tavalla. 🙂

  4. Marjah says:

    Oi mä rakastan naamioita ja niitä tuleekin käytettyä <3 Ihanaa heinäkuuta!!

    • No sitten ehdottomasti kokeile näitä! Ystäväni on laivalla töissä, ja siellä on näitä jo iso valikoima. Tuossa jo mainitsinkin, että mielestäni tämä teki iholle hyvää. Aion ottaa käyttöön ihan vakkariin! 🙂

Kommentoi