Kesässä ja auringossa

04.7.2017

Tuossa viikonloppuna kesä antoi maistaa parhaintaan, ja auringosta saatiin nauttia oikein kunnolla. Tänään onkin luvassa hiukan juttua aurinkolaseista ja ennen kaikkea siitä, mitä tulisi ottaa huomioon aurinkolaseja hankkiessa. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Specsaversin kanssa, ja se on jatkoa aiemmalle postaukselleni, jossa kerroinkin uusista vahvuuksilla varustetuista aurinkolaseistani.

Aurinkolasien tärkein tehtävähän on tietenkin suojata silmiä kirkkaalta valolta, sekä haitalliselta uv-säteilyltä. Koska aurinkolasejakin on saatavissa erilaisiin tarpeisiin, kannattaa ihan ensimmäisenä miettiä, millaiseen tarkoitukseen laseja itse on hankkimassa. Nimittäin esimerkiksi vedellä liikkumiseen, urheiluun ja autoiluun, on mahdollisuus valita juuri kyseistä aktiviteettiä ajatellen suunnitellut linssit. Aurinkolaseihin on saatavilla linssejä myös erilaisilla tummuusasteilla, mutta erittäin valoherkät silmät saattavat kaivata aurinkolaseja myös pilvisellä säällä, ja silloin ratkaisu saattaa löytyä asteittain UV-valossa tummenevista linsseistä.

Polarisoivista linsseistä puhutaan paljon, ja täytyy myöntää, että vaikka itsekin olen polarisoivasta linssistä kuullut, en ehkä ollut käsittänyt linssin toimintaperiaatetta käytännössä. Specsaversin myymälässä sain kuitenkin kokeilla polarisoivaa linssiä, ja sain havainnollistavan esimerkin siitä, miten näkymä auton tuulilasista voi polarisoivalla linssillä muuttua. Koska itse kaipaan aurinkolaseja perusolemisen lisäksi etenkin autoillessa, päädyinkin hankkimaan polarisoivat linssit myös omiin laseihini.
Valon heijastuessa erilaisilta pinnoilta, se saavuttaa silmän myös vaakasuunnassa, jolloin näkökenttään tulee esimerkiksi tien pinnasta tai vedestä heijastuvaa valoa. Polarisoiva linssi kuitenkin suodattaa nämä heijastukset, jolloin silmä näkee huomattavasti terävämmin. Esimerkiksi juuri autoillessa tämä on hyvin tärkeää, mutta ilman häikäiseviä heijastuksia olen huomannut ihan muutenkin “kesänäköni” parantuneen. Polarisoivat linssit myös estävät häikäisevänä heijastuvan valon läpäisyä huomattavasti muita linssejä paremmin. Varta vasten autoilua ajatellen löytyy myös UltraDrive -erikoisväri, joka suodattaa kaiken UV-valon, mutta myös 95 kaikesta sinisestä valosta. Tämä linssi terävöittää maisemaa entisestään, mutta ei kuitenkaan vääristä näkymää, eli liikennemerkit pysyvät entisellään. 🙂

Vaikka aurinkolaseja valitessa päätyisikin ihan tavallisiin linsseihin, lasien istuvuuden kanssa kannattaa olla tarkkana, ja varsinkin jos linsseissä on vahvuudet, optikon tai optisen myyjän on syytä tarkistaa lasien istuvuus. Tällöin terävän näön alue osuu sinne, minne sen kuuluukin, ja kaksi- tai moniteholinssit toimivat kuten niiden on tarkoitettukin toimivan.

Oikeanlainen huolto varmistaa aurinkolasien kestävyyden ja pitkän käyttöiän: Linssit on hyvä pyyhkiä mikrokuituliinalla ja pahimmat rasva- ja hikitahrat poistaa linsseille tarkoitetulla puhdistusaineella. Kuten silmälasitkin, myös aurinkolasit on syytä suojata suurilta lämpötilavaihteluilta. Aurinkolasit eivät siis ole grillaajan suojalasit, joten grilliin kurkistaessa, linssit on syytä pitää kuumuudesta tarpeeksi kaukana, kuten silmälasitkin uuniin luukkua avatessa.

Lukijakilpailu:

Millaiseen käyttöön itse tarvitset aurinkolaseja?
Vastaa kysymykseen kommenttiboksissa, ja voit voittaa aurinkolasit.
10.7. mennessä kommentoineiden kesken arvotaan Karl Lagerfeldin aurinkolasit (arvo 129 €).
Kilpailun säännöt löydät täältä.

Omat aurinkolasini ovat Specsaversin omasta mallistosta, ja malli on ihanan klassinen Salcombe Sun RX.

Toivotaan, että aurinkoiset kelit ja kesä palaavat taas kuvioihin!

Save

Save

Save

Tallenna


96 Responses to “Kesässä ja auringossa”

  1. Sari says:

    Aurinkolasit tulee laitettua aina kun poistuu sisätiloista (mikäli se aurinko paistaa) ;D Tällä hetkellä lasini ovat monitehoilla varustetut. Kivaa tiistaita 🙂

    • Poivron88 says:

      Aurinkolasit käytössä ympäri vuoden. Silmien laserleikkauksen (n. 10v sitten) jälkeen ei ole montakaan päivää ollut kun lasit eivät olisi kulkeneet mukana. Siitä syystä lisäpari toisi mukavaa vaihtelua lookiin

  2. Susanna says:

    Ihana arvonta! Autolla ajaessa. terassilla istuessa ja lukiessa, perusoleiluun 🙂

  3. Roosa says:

    Itselläni ei ole koskaan ollut aurinkolaseja vahvuuksilla, vaikka lasit on ollu aina 😀 Tulisi kyllä lähes jokapäiväiseen käyttöön!

  4. Erika says:

    Uudet lasit tulisi ihan arki käyttöön, mutta tyylikkyydestä tinkimättä. 🙂

  5. Suvi says:

    Tavallisen oleilun lisäksi tarvitsen laseja eniten autoiluun, sillä yli sadan kilometrin työmatka takaa että auton ratissa tulee vietettyä paljon aikaa.

  6. Only says:

    Hei, kuljen työmatkat omalla autolla ja usein tulee tilanteita jolloin aurinko häikäisee erittäin pahasti silmiin, ja eteenpäin mennään hetki “vanhasta muistista” kunnes taas näkee eteensä. Nämä tilanteet pelottaa oikeasti ja uskon että hyvillä aurinkolaseilla nämä tilanteet olisi helposti korjattavissa. Toki noin mageilla laseilla olisi käyttöä missä vain muussakin tilanteessa. Peukut pystyssä odottelen arpaonnen osumista kohdalleni 🙂

  7. Suvi says:

    Veneilyyn ja autolla ajoon 🙂 Tosin käytän joka tilanteessa melkein kun vaan paistaa 😉

  8. Riikka says:

    Autoiluun ja veneilyyn hyvin istuvat aurinkolasit.

  9. Helinä says:

    Ympäri vuoden tai muuten tulee päänsärky.
    Häikäisevää kesää =)

  10. Helle says:

    Itselle aina lasit käytössä kun ulkona paistaa ja vesillä ei pystyy ilmaan olemaan.
    Mukavaa kesää!

  11. Annnika H says:

    Kaipaisin vähän parempia aurinkolaseja suojaamaan herkkiä silmiäni jotka sietävät aurinkoa kovin vähän. Koko ajan pitää olla siristelemässä tai välillä on pakko yksinkertaisesti pitää silmiä kiinni kun on oikein kirkasta. Sairastuessani silmäni muuttuivat tällaiseksi ja olisi mahtavaa omistaa tyylikkäät ja kunnolliset aurinkolasit 🙂 Kiitos blogistasi joka vie minut aina huolettomiin ajatuksiin!

  12. Kristiina H. says:

    Käytän kesällä aina aurinkolaseja silloin, kun paistaa. Ne ovat tärkeä osa kesääni. Hyvät lasit optikolta, eikä haitaksi ole, jos ne ovat myös hyvännäköiset. ☺

  13. Minna K says:

    Ikää on tullut jo sen verran plakkariin,että tarvitsen monitehot. Iän myötä silmäni ovat tulleet myös herkemmiksi,siksi pidän mielelläni aurinkolaseja myös pilvisellä säällä. Herkästi jäävät päähän myös sisälle mentäessä,kun niillä näkee hyvin myös sisällä;ei heijasta sielläkään

  14. Pilvi says:

    Ihan peruskäyttöön olisi kiva saada uudet lasit!
    -Pilvi

  15. Laura says:

    Eniten tarvitsen aurinkolaseja autolla ajaessa 🙂

  16. Kristiina says:

    Aurinkolomalle mukaan

  17. Hennap says:

    Aurinkolasit ovat kesällä käytössä jatkuvasti. Arvontavoitto tulisi tarpeeseen, koska tällä hetkellä minulta puuttuu kunnolliset aurinkolasit ilman vahvuuksia. Näitä käyttäisin siis piilareiden kanssa.

  18. Johanna says:

    Lasit tulisivat ihan arkikäyttöön. Kesä menee vielä hiekkalaatikon laidalla, joten näteillä aurinkolaseilla saisi vähän huolitellumman ulkonäön helposti.

  19. Suvi says:

    Aurinkolasit kesällä jokapäiväisessä käytössä kävellessä, juostessa, pyöräillessä, veneillessä. Ilman ei tule mitään 🙂

  20. Johanna says:

    Itselläni on aurinkolasit vahvuuksilla, joten käytän niitä kyllä tosi paljon, kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Hyvä kaverini nimittääkin minua välillä “Stevie Wonderiksi”, kun aurinkolasit on päässä niin usein, vaikkei aina paistaisikaan. 🙂

  21. Satu says:

    Autolla ajaessa, pyöräillessä ja yleensäkin ulkona auringon paistaessa

  22. Hanna says:

    Autoa ei ilman arskoja pysty ajamaan!

  23. Minttu says:

    Tarvisin uudet lasit herkkiä silmiäni suojaamaan, entiset menivät rikki kun olleet kovalla käytöllä. Nyt tulis kyllä niiiin tarpeeseen!

  24. Teija says:

    Arkisin aurinkoisella säällä käytän aurinkolaseja vahvuuksilla, mutta nuo Karl Lagerfeldin aurinkolasit voisin laittaa silmilleni myös aurinkoisiin viikonloppurientoihin ja/tai lomareissuille.

  25. Meri80 says:

    Rakastan aurinkolaseja ja käytän niitä aina kun aurinko paistaa ☀ Autoillessa, veneillessä, ulkoilessa, terassilla missä vain 🙂 Minulla on herkät silmät ja ne tulevat kipeiksi jos en suojaa niitä auringolta. Ihana arvonta, toivottavasti onni suosii!

  26. Milla says:

    Silmäleikkauksen jälkeen aurinkolasit kuuluvat käsilaukun vakiovarustukseen kevät ja kesäkeleillä.

  27. Heini says:

    Miulla on tosi valoherkät silmät, eli aurinkolaseille on käyttöä aina kun astuu ovesta ulos!

    • Ink says:

      Sama juttu!
      Sorrun aina ostamaan vain halpisarskoja, mikä ei hyvä juttu:/
      Kunnon lasit olisi luksusta!

  28. Hurmioitunut says:

    Minulla oli jo entuudestaan autoiluun tarkoitetut aurinkolasit, joten viimeisin hankinta oli ihan vain asustelasit. Specsaversilta löytyikin kauniit Michael Korsit. Minulle annettiin myös hyvä vinkki, että hiekanpölyn jälkeen (jota ilmassa on) kannattaa aina huuhtoa lasit eikä hangata hienoa hiekkapölyä linssin pintaan, vaikka olisi kuinka hieno linssiliina. Näin linssien pinta pysyy mahdollisimman pitkään hyvänä. Minulla poskipäät tulevat usein laseissa tielle, mutta riippuu paljon valmistajasta, että tällainenkin “hamsteriposki” löytää näyttävät lasit. Sinulla onkin upeat aurinkobrillit! ♡

  29. Marine says:

    Minulla on erittäin herkät silmät. Tarvitsen laseja aina kun aurinko paistaa, asumme omakotitalossa ja paljon tulee oltua pihalla, lenkkeilen myös koirien kanssa. Kaikkeen ulkopuuhasteluun laseja tarvitsen. Ihanaa kesää <3.

  30. Marjo says:

    Autolla ajaessa

  31. Maikku says:

    Käytän aurinkolaseja aina ulkona ympäri vuoden, jos on yhtään kirkkaampi päivä, koska silmäni vuotavat herkästi. Uudet olleet harkinnassa 🙂

  32. HeidiS says:

    Aina auringossa täysin välttämättömät niin rannalla, kadulla, autossa, pyöräillessä ja missä vain tosin niiden on oltava voimakkuuksilla, HeidiS

  33. Käytän aurinkolaseja aina aurinkoisella säällä ulkoillessani, monesti pilvisempänäkin päivänä. Silmäni leikattiin muutama vuosi sitten ja valonarkuus lisääntyi. Siksi kunnon aurinkolasit ovat enemmän kuin tarpeen.

  34. Ansku says:

    Uudet aurinkolasit olis kova juttu! Olen pitkään harkinnut investoivani ihan kunnon laseihin, mutta vieläkään asia ei ole edistynyt, kun yhdet “välttävät” , joskaan ei kovin sopivat ja laadukkaat, lasit löytyy. Laseja käytän aina kun paistaa ja veneillessä pilviselläkin säällä.

  35. Pirkko says:

    Kaukolaseilla ajan autoa ja nyt minulla on olemassa ainoastaan tavalliset aurinkolasit ilman vahvuuksia. Eli autolla-ajoon pitää hankkia uudet aurinkolasit, polarisoivat voisivat olla hyvät. Kiitos postauksestasi Emilia.

  36. Riitta says:

    Peruskäyttöön ja autoiluun!

  37. lilliputti says:

    Hei, mietin juuri että voisin päivittää aurinkolasini suurempi kokoisiin. Uusin silmälasini keväällä ja silloin vielä ajattelin, että vanhat vahvuuksilla olevat aurinkolasini kelpaa.;) Aurinkolasit on ehdottomat keväisillä hankikeleillä ja autolla ajaessa. Tulee kyllä tosi aurinkoisilla keleillä pidettyä aina ulkona ollessa, jos en ole kaivelemassa puutarhassa.☺

  38. Piia says:

    Lasit tulisivat jokapäiväiseen käyttöön.Olen haaveillut sellaisista kauan 🙂

  39. Heidi says:

    Aurinkolaseja tarvitsen ulkoillessa ja autoa ajaessa aina kun aurinko vähääkään paistaa. Aurinkolasit kulkee aina laukussa mukana.

  40. Anis says:

    Lasten kanssa ulkoillessa ei ehtisi siristellä tai nappula on jo karannut! 🙂

  41. Pia says:

    Kesäloma vielä edessä, joten pian olis koko ajan käytössä. ☺ perhelomamatkalla ois siistii tyylikkäät lasit kantaa, ihan niinkuin aurinkotuolissakin loikoilessa lasten leikkiessä rannalla. Terassilla kun kokoonnutaan ystävien kanssa grillailemaan,Kauppareissulla. Lasten pelejä seuraessa jalkopallokentän laidalta. Käyttöön ehdottomasti tulisivat.

  42. EssiHoo says:

    Purjeveneelle, autoiluun ja muuten vain aurinkoiselle kelille 🙂 Pitkään palvelleet laatuarskat jäi viime reissulla jonnekkin Manhattanin kahvilan pöydänreunalle, joten tämä paikkaisi tuon loven loistavasti. Ja arvontakin ratkeaisi sopivasti synttäreiksi, ehkä tässä alkaa olla jo tähdet kohdallaan! 😀

  43. tuula says:

    Autolla ajaessa ehottomat auringon paistaessa 🙂

  44. Sari says:

    Lapsen kanssa ulkoillessa 🙂

  45. Heidi says:

    Käytän aurinkolaseja aina kun aurinko paistaa tai on kovin kirkasta, inhoan siristellä silmiä ja silmiäni valo häikäisee helposti. On mukava ulkoilla, ajaa autolla ja veneillä kun näkee hyvin auringon paistaessa eikä tarvitse kulkea otsa rypyssä 🙂

    Uudet aurinkolasit olisivat todella tarpeen. Edeltävät ovat palvelleet jo lähes 10vuotta.

  46. Maisa says:

    Minulla on tosi kuivat silmät ja siksi käytän aina aurinkolaseja aurinkoisella ilmalla. Kuuluvat kesäpäiviin ja -lookkiin!

  47. idahhh says:

    Siristely ja alitistuminen kirkkaille valoille aiheuttaa usein itselle päänsärkyä, joten aurinkolasit ovat aina mukana laukussa helpottamassa elämää mutta myös ihan vaan piristämässä asukokonaisuutta. Ne tuovat asuun kuin asuun särmää!

  48. Sanna says:

    Tarvitsen aurinkolasit ympärivuotiseen käyttöön!
    Ajan paljon autolla jolloin hyvät aurinkolasit ovat tärkeät,
    myös turvallisuuden kannalta!

  49. Susan says:

    Aurinkoisella säällä ulkoillessa ja autoilessa on aurinkolasit tarpeen.

  50. OutiH says:

    Veneilyyn tarviaisin.

  51. Heini says:

    Just tänään mietin kuinka surkea aurinkolasi-tilanteeni on.
    Tarvitsisin ehdottomasti vahvuuksilla olevat aurinkolasit, koska olen huono pitämään piilolinssejä.
    Aurinkolaseja tarvitsen autoillessa ja ulkoillessa kirkkaassa säässä.
    Nykyiset aurinkolasit istuvat todella huonosti päähän, joten niillä joutaa heittää veslintua!

  52. Henna says:

    Polarisoivat linssit kuulostavat mielenkiintoisilta.
    Minulla on aika herkät silmät. Kirkas valo ja tuuli saavat ne helposti vuotamaan. Aurinkolasit ovat usein tarpeen.

  53. Tiitu says:

    Autoillessa ja ulkoillessa. Minullakin aika valoherkät silmät – pitäisi käyttää enemmänkin, kuin tulee käytettyä. Ja juu, vahvuudetkin tulisi kai jo tarpeeseen…
    -Tiitu

  54. Teako says:

    Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut aurinkolaseja, silmälasit kyllä useamman vuoden. Siristely saa nykyään pään tosi äkkiä kipeäksi ja olisi huippua kun lasit kävisivät vähän kaikkiin tilanteisiin:) Sekä työmatkakävelyyn että terassille, mutta myös kaupunkipyöräilyyn ja luontopolulle:D

  55. Tiina says:

    Pidän laseja aina aurinkoisella säällä ulkoillessa ja autoillessa. Laadukkaat lasit olisi kiva saada, sillä vielä en ole 30+ ikään mennessä raaskinut ostaa kuin halpiksia.

  56. Terhi says:

    Terasseilla ja kahviloissa patsasteluun ensi sijassa 😉 Toki muuhunkin käyttöön tulisivat – ihan joka(aurinkoisiksi)päiväisiksi.

  57. Muff says:

    Valoisaan vuodenaikaan on mulla lasit aina silmillä ulkona. Se on myös vähän sellainen ulkonäkö- ja tyyliseikka 🙂

  58. Laalati says:

    Kaikkeen ulkoiluun ja eritoten autoiluun, omilla vahvuuksilla varustettuna.

  59. Ak says:

    Tarvitsisin ulkoiluun ja autolla ajamiseen enimmäkseen arskoja.

  60. Elinap says:

    Arkikäyttöön aina kun aurinko paistaa! Kaupungille, autolla ajessa, pyöräillessä, veneillessä…

  61. HannaL says:

    Käytän aurinkolaseja aina autoillessa aurinkoisella säällä. Pikku hiljaa olen oppinut käyttämään aurinkolaseja muutenkin, ja nykyään ne ovatkin yksi luottoasusteistani.

  62. Heidi says:

    Ilman laseja olen toimintakyvytön,aina päässä siis lasit .Moniteho aurinkolasit ovat käytössä ulkosalla,aina kun ilma on kirkas,myös talvella.Olisi ihana kun olisi vaihtolasit.Toiset voisi aina olla autossa ja toiset laukussa,jolloin nopeat säänvaihdokset eivät raivostuttaisi niin paljoa.Nykyisellään lasit usein väärässä paikassa kun omistaa vain yhdet.

  63. Asta says:

    Aurinkoisella säällä autoillessa, ulkoillessa, keväthangilla hiihdellessä.. siinäpä muutamia käyttöpaikkoja minun aurinkolaseille

  64. Elina Myllykangas says:

    Autolla ajaessa tarvitsen eniten, mutta lähes aina kun paistaa tulee käytettyä.

  65. Tiina says:

    Todella tyylikkäät ja ajattomat aurinkolasit, kylläpä kelpaisi! Ostan arskat yleensä pitkän harkinnan jälkeen ja yritän olla sortumatta halpislaseihin. Tavoitteena laadukas kokoelma, joka kestää jälkipolville asti!

  66. LV says:

    Aurinkolaseja tulee käytettyä niin autoillessa kuin lenkkeillessä, mutta olenkin huomannut että juuri autoa ajaessa on pilvisellä kelillä hankala käyttää laseja. Maisema muuttuu pimeäksi, jolloin haluaisi ottaa aurinkolasit pois, mutta ilman laseja taas häikäsee.

  67. Naapurin tyttö says:

    Aina paisteeseen suojamaan! =)

  68. Ninni says:

    Uudet aurinkolasit olisivat kivat kohta koittavalle kesälomareissulle 🙂

  69. Milla says:

    Herkät silmäni tarvitsivat asteittain tummenevat lasit ehdottomasti.

  70. Anna says:

    Eniten tulee aurinkolasia käytettyä autoilessa tai rannalla ollessa. Aurinkolasit pitäisi piakkoin uusia, kun on vahvuuksilla. Vähän liian kauan menty nykyisillä.

  71. Sussu says:

    Aurinkolasit ovat tarpeelliset ihan jokaiseen aurinkoiseen päivään silmien suojaksi <3

  72. Jenni Peltola says:

    Kaiken muun oleilun lisäksi kaipaisin helteisten päivien juoksulenkeille hyviä aurinkolaseja ‍♀️

  73. Nannil says:

    Tarvisin kauniit ja mukavan tuntuiset (sekä riittävän suuret) aurinkolasit migreenikohtausten estoon ja esteettiseksi lisäksi (toivottavasti useisiin) aurinkoisiin terassikahvihetkiin ystävien (tai kirjan) seurassa. Toivon tarvitsevani niitä häissämmekin! <3 😀

  74. Minttu says:

    Haluaisin vahvuuksilla olevat aurinkolasit jollain vähän persoonallisemmalla kehyksellä. Peruskäyttöön lasit löytyvät.

  75. ValMa says:

    Toivoisin saavani uudet, laadukkaat aurinkolasit ensi kuun Kreikan matkalle ❤

  76. Melinda says:

    Tykkään käyttää aurinkolaseja ihan päivittäin, oli aurinkoista tai ei. Usein on niin kirkasta vaikka pilvistä olisikin, että silmät tykkäävät pitää laseja suojana

  77. Tiia says:

    Käytän aurinkolaseja todella paljon ympäri vuoden aina aurinkoisella tai kirkkaalla säällä. Uudet lasit tulisivat enemmän kuin tarpeeseen :).

  78. Anne-Maria says:

    Erityisesti autoillessa.Toivotaan vielä paljon aurinkoisia kesäpäiviä

  79. Marianne says:

    Autoillessa eniten käytän aurinkolaseja. Yritän opetella pitämään muutenkin, koska kyllähän tyylikkäät arskat tuo hyvän lisän kesäasuun. Puhumattakaan sitten siitä silmien suojaamisesta…

  80. Piritta says:

    Aina auringon paisteessa, silmäni ovat tosi herkät ja en voi olla ilman aurinkolaseja kirkkaalla säällä. Autolla ajaessa ehdottomat kesällä!

  81. Suvi Koo says:

    Ihana arvonta! arkeen ja lomailuun! Silmälasit mulla on ollu kohta 20 vuotta mutta ei vielä kertaakaan vahvuuksilla olevia aurinkolaseja!

  82. Lili says:

    Ulkoiluun aurinkoisessa säässä. Pidemmän aikaa ollut jo tarkoitus hankkia uudet lasit 🙂

  83. Maria M says:

    Autolla ajaessa ehdottomasti pitää olla lasit päässä. Tulee olla todella pilvinen päivä etten niitä tarvitse. Sitten lomalla ja näin kesäisin pidän todella paljon laseja, silmät ovat aika herkät.

  84. Amelie says:

    Iän myötä silmistäni on tullut valoherkät ja kuivat. Pyrin suojaamaan silmiäni aina kirkkaalla kelillä. Nyt olisi aika päivittää aurinkolasit.

  85. Kristiina says:

    Kyllä aurinkolasit on useimmin käytössä autossa.

  86. Mini says:

    Ulkoiluun ja rannalle etenkin etelään matkustaessani. Autoillessa en ole koskaan aurinkolaseja oppinut käyttämään, vaikka joskus tuntuu, että hyvä olisi!

  87. Meri says:

    Lomamatkalla lasit aina päässä

  88. Minttu-Maaria says:

    Käytän aurinkolaseja silmieni suojaksi että asusteeksi 🙂 uudet ovat olleet hankintalistalla pienen ikuisuuden..

  89. SAMP says:

    Lähinnä lomamatkoilla (ulkomailla) pakko pitää, kun aurinko paistaa niin kirkkaasti. Suomessa unohdan arskat aina kotiin ja sitten pääkipuisena asiaa harmittelen

  90. Henna says:

    Näin lomaillessa ja etenkin autoillessa tarvitsen aurinkolaseja!

  91. Päivi says:

    Mökkeillessä kesällä ja muutonkin ulkoillessa tulee käytettyä aurinkolaseja.

  92. MaPe says:

    Minulla on vain halpisaurinkolaseja. Olen rillipöllö ja aurinkolasien käyttö vaatisi piilolinssejä, joita tulen käyttäneeksi harvoin eli myös aurinkolasien käyttö on vähäistä. Olen alkanut tänä kesänä haaveilla aurinkolaseista vahvuuksilla. Liikun päivittäin ulkona ja joskus myös vesillä, joten silmät olisi hyvä suojata auringolta.

  93. Pinjuuna says:

    Aina mukana ja käytössä kun vähänkin paistaa.

  94. Hetukka says:

    Aurinkolasit kulkeutuvat aina mukana. Omaan herkät silmät, jotka välillä vaativat pilviselläkin kelillä aurinkolasit. Välillä tulee myös tilanteita, jolloin en voi käyttää aurinkolaseja, vaikka olisi tarve, koska pilvisellä säällä nykyiseni ovat liian tummat.

Kommentoi