syksy – neuleita ja nilkkureita

22.9.2017

Perrrrjantaita! Se olisi viikonlopun aatto jälleen, ja hei, jo toinen vaateaiheinen postaus tälle viikolle! Syksy on ehdottomasti pehmeiden neuleiden aikaa, mutta kuten tuossa edellisessä postauksessa kerroinkin, tämän syksyn aikana olen viihtynyt kovasti myös mekoissa ja paksuissa sukkahousuissa. Noista kun saa aikaiseksi asun miltei mihin tahansa menoon. Neulemekko yhdistää siis kaksi syyssuosikkiani ja tänään juttua pitkästä neuleesta, jonka pääsin stailaamaan näköisekseni kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa.

Kuten tiedätte, en ole mikään kovinkaan rohkea korujen käyttäjä ja muutenkin tyylini on melko pelkistetty, vaikkei kuitenkaan mikään varsinaisen minimalistinen. Olen joskus analysoinut koruttomuuttani ja tullut siihen tulokseen, että se johtuu koostani. Pelkään näyttäväni joulukuuselta, jos asussani on liikaa liikkuvia osasia. Tiedän, tällä logiikalla olisi kai luonnollista, että karttaisin korollisia kenkiäkin, mutta hassu juttu, kengät eivät tuo sitä samaa suurentavaa tunnetta.

Elloksen pitkä Angelica-neulepusero vie väkisinkin ajassa taaksepäin. Trumpettihihat ovat kuitenkin vähän kuin korun korvike ja antavat muuten pelkistettyyn vaatteeseen sen jonkin “jujun”. Samaa ajanhenkeä, tosin jälleen nykyaikaisella twistillä,  on noissa mokkanilkkureiden tolppakoroissa. Ja ihan totta, nuo kenkien pikkuruiset kultanapit riittävät kyllä omalla kohdallani koruksi. Toki yllensä myös laukku tuo asuun sen oman lisänsä.

Oma neulemekon stailaukseni ei siis ole kovinkaan rönsyilevä tai kerroksellinen, vaan enemmänkin pelkistetyn naisellinen ja ehdottomasti “minun näköiseni”. Tässä asussa voisin nimittäin mennä sekä arkisempaan, että vähän fiininpään tilaisuuteen, ja silti olo olisi turvallisen mukava! Tosin yhtenä lisätekijänä sekin, että valitsin mekon juuri turvavärissäni, eli sinisenä! 🙂

Tuolta Elloksen Sweater Weather -kampanjasivulta löytyy paljon muitakin neuleita, sekä tietysti vinkkejä syksyiseen neulepukeutumiseen.

Nyt toivottelen kuitenkin oikein mukavaa perjantaita ja viikonlopun aloitusta!

Save

Save

Save

Save

Save

Tallenna


4 Responses to “syksy – neuleita ja nilkkureita”

  1. Kaisa says:

    Kaunis neule ja nilkkurit. Neule on monikäyttöinen ja varmasti lämmin. Täytyykin viikonloppuna käydä kaupoilla, jospa itsellenikin löytäisin. Nilkkurit löytyvät jo kaapista, mutta uudet saapikkaat olisi kiva saada.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

  2. Kivan korkuinen korko noissa nilkkureissa! Omasta kaapistani löytyy matalat nilkkurit, joita käytän todella paljon, ja korkeat lähinnä juhlakäyttöön. Välillä kaipaan jotakin siltä väliltä… Onko se syy hankkia vielä yhdet? 😉

    Hyvää viikonloppua <3

    • Joo, näissä on näpsäkkä korko. Itse tykkään korollisista nilkkureista arkenakin, tosin koron pitää olla tukeva ja “arkisen näköinen”. Mutta ehdottomasti hyvä syy hankkia uudet kengät. Arkikorot on hyvä lisä arkisempaan pukeutumiseen! 🙂

      Oikein ihanaa viikonloppua! ♡

Kommentoi