viikonlopun viettelykset

02.9.2017

Lallallaa lauantaita!

On muuten hurjaa kun aamulla herätessään huomaa, että kello on jo kymmenen! Huh, enpä muista, koska olisin nukkunut viimeksi noin pitkään! Mutta hyvinhän tässä silti on ehditty vaikka mitä, ja päivää on yhä jäljelläkin.

Kesän jälkeen viikonloppuihin on palannut taas se perinteinen viikonloppusisältö. Telkkaria ja herkkuja, noin niin kuin lyhyesti sanottuna. 🙂

Eilen löytyi Viaplaysta hyvä uusi sarja, Blindspot nimeltään. Vähemmän tullut näitä jenkkisarjoja katseltua, mutta kesällä tuli tuijotettua The Following (esitetty vissiin joskus Suomessa nimellä Pahan jäljillä (ja aika karmiva ihan ensialkuun)), ja huomasin, että kyllähän noitakin taas välillä katselee, vaikka enemmän silti pidänkin yhä skandi- ja brittirikossarjoista. Keväällä tuli se tunne, että Netflixistä oli jo katsottu kaikki katsomisen arvoinen, ja pitkään meninkin eteenpäin ihan vain Yle Areenan annilla. Nyt kuitenkin ajateltiin testata tuo toinenkin suoratoistopalvelu, josta siis nämä kaksi viimeistä löytöä. Koska telkkaria tulee katsottua arkena todella vähän (lähinnä oikeastaan vain viikonloppuisin), en pysty katsomaan kuin yhtä sarjaa kerrallaan. Onneksi sentään pystyn lukemaan kirjoja yhden tv-sarjan ollessa kesken. 😀

Lasten kanssa leivottiin kauralastuja (maailman helpoimmat pikkuleivät) lauantaiherkuksi ja syömisen suhteen on muutenkin otettu rennommin. Meillä yritetään arkiviikko päästä läpi parilla ruokalajilla, joten viikonloppuna on kiva heittäytyä villiksi ja syödä enemmänkin siihen senhetkiseen mielitekoon. Ja tänään se näyttää tältä!

Nyt kuitenkin hetkeksi Lars Keplerin ja Kaniininmetsästäjän seuraan! Ei lainkaan pahoja nämä viikonloput! 🙂

Tässä on nyt pari viikkoa tullut tapeltua blogin kuvien, tai itse asiassa niiden laadun kanssa. Linssit kiinni tietokoneen näytössä olen tihrustanut ja tihrustanut, mutta ei se nyt siitä parane. Jostain syystä tämä WordPress tahtoo tehdä kuvistani puuroa, enkä oikeastaan voi asialle mitään. Tänään tosin jo mietin, josko jättäisin kuvat vallan julkaisematta, mutta mennään nyt näillä, kun ei muutakaan voida! Toivotaan, että pikapuoliin kuvatkin muuttuisivat sellaisiksi, joiksi olin ne ajatellut. 🙂

 

Leppoisaa lauantain jatkoa!

 

Save


4 Responses to “viikonlopun viettelykset”

  1. Mun silmiin sun kuvat näyttää aina niin kauniilta. Älä ihmeessä jätä julkaisematta. Toki toivon, että saat niistä sellaisia kuin toivot, mutta mulle, ja uskoisin, että monelle muullekin sun lukijalle, kuvat kelpaavat tuollaisenaankin oikein hyvin <3

    Ps. Nauti mahdollisuudesta nukkua noin pitkään! Mä silloin joskus ajattelin sen olevan kivaa, mutta nyt, kun tuo pieni koiramurusemme päättää aloittaa jokaisen päivän klo 5, tajuan vasta, kuinka mukavaa se oikeasti oli... Niitä aikoja takaisin odotellessa 🙂

    • Näyttää tuo puuroutuminen olevan kiinni myös laitteesta ja selaimesta, joten osa varmaan näkeekin kuvat ihan skarppeina. Itse kuitenkin joutunut muutaman kerran puhdistamaan silmälasien linssejä ja miettinyt silmälääkärille soittamista. “Onneksi” ongelmaa on muillakin, joten tiedän, ettei vika ole silmissäni. 😀

      Teki kyllä aika ihanaa nukkua noin pitkään! Olen vähän sellainen aamuheräilijä ja kun siihen rytmiin tottuu, niin sitten menee viikonloput samaa rataa. Ja yleensä viikonloppuna on aina myös jotakin, minkä vuoksi kello pitää laitaa soittamaan. Ihanaa, kun nyt ei ollut mitään! 🙂

      Eläimet on kyllä! ♡ Meillä kyllä koira posottaa unta vaikka kellon ympäri, mutta kesällä oli vaihe, kun kissa tuli huutamaan joka aamu puoli kuudelta ulos. Silloin olisin myös tykännyt nukkua vähän pidempään! 🙂
      No mutta, koiran vauva-aika on lopulta tosi lyhyt. Kohta haukku huokaa vain syvää ja vaihtaa asentoa, kun kellosi pirisee! 🙂

      Ihanaa sunnuntaita! ♡

  2. Johanna says:

    Ruokakuvasi ovat aina tosi inspiroivia – sellaisia, joissa on kaunis esillepano ja kokeilemiseen innoittavat ruuat. 🙂 Eli älä ihmeessä jätä julkaisematta!!

Kommentoi