Mistä lähdettiin ja mihin on tultu – blogikuvien kehitys 2009-2018

21.2.2018

Keskiviikkoa!
Niin, ja tervetuloa arkistojen kätköihin! Nykyisin ihan uudetkin blogit ovat täynnä ammattimaisen tasoisia valokuvia. Itse aloitin kuitenkin ihan sieltä pohjalta, aikana, jolloin blogit olivat vasta tuulahdus jostakin tulevasta. Vuosien varrella olen sisäistänyt viisauden “vain tekemällä oppii”, ja tunnen myös ylpeyttä jokaisesta kompuroivasta askeleestani oppimisen tiellä. Tämä vanhojen postausten penkominen on kyllä ollut ihan melkoinen homma, ja kun viikonlopun aikana kasasin kuvia kaikilta yhdeksältä blogivuodeltani, kävin läpi montakin tunteiden vuoristorataa, sillä jokaisen kuvan ja jokaisen vuoden takana on toki myös eletty elämä ja muistot. Tämä nostalgiamatka on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympus:n kanssa, ja postauksen lopusta löydät tietoa OM-D vaihtokampanjasta, jossa saat vähintään 150e arvoisen hyvityksen vaihtamalla minkä tahansa vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT – järjestelmäkameraan. Mutta mennään nyt ensin aikamatkalle blogin historiaan!

Vuonna 2009
syntyi Uusi Kuu -blogi. Tai ei, se syntyi jo 2008, mutta sitten en päässyt eteenpäin, kun en osannut viedä kamerasta kuvia koneelle, saati lisätä niitä bloggeriin (olenhan kotoisin lankapuhelinten ja kirjoituskoneiden aikakaudelta). Nyt kun katselen vuoden 2009 kuvia, totean, että ehkä ihan hyvä! 😀 Kuten näette, kuvan tehtävä on pelkästään tiedottaa. Riittää, että siitä hyvällä mielikuvituksella erottaa asian, jonka olen halunnut kuvaani ikuistaa. Voi luoja, olen sanaton! Olin kuitenkin näiden kuvien kohdalla tilanteessa, jossa ymmärsin kuvata ilman pokkarin suoraa salamaa. Harmi vain, ettei tuon aikaiset kamerat oikein olleet tarkoitettuja siihen. Oikeastaan kuvaa oli mahdoton saada sisätiloissa pysymään vakaana pelkällä käsivaralla – oli kesä tai talvi.

Nämä vanhat postaukset olen joskus siirtänyt luonnoksiin, sillä niiden teksti on melko henkilökohtaista. Menikin aikaa, että onnistuin löytämään ne bloggerista, ja silti monen postauksen kuvien kohdalla oli vain iso huutomerkki, eli kuvat on mystisesti kadonneet. Sinänsä harmi, onhan näillä ainakin tunnearvoa! Ja ei, en häpeä laisinkaan näyttää näitä kuvia teille! Kuten elämässä yleensäkin, kuvaamisessa ja bloggaamisessakin oppii virheistään. No regrets, just lessons learned!
Vuonna 2009 kamerana toimi muutama vuosi sitten ylioppilaslahjaksi saamani digipokkari.

2010
Havaitsen selkeää yritystä! Hankin järjestelmäkameran ja aloitin heti kuvaamisen manuaalitoiminnoilla, siitäkin huolimatta, että en ehkä ihan ymmärtänyt niiden säätöä. Mutta se on kai juurikin sitä yritystä! Ja myöhemmin olen ollut ihan tyytyväinen, että opettelin asian vaikeamman kautta, sillä myöhemmin tuosta on ihan varmasti ollut hyötyä. Mutta vaikeudet jatkuivat ihan perus kohdistamisen kanssa, ja kuvat ovat taas vähän sinne päin. Tärähtäneitä ja epätarkkoja. Kuvankäsittelyssä pääsin vaiheeseen, jossa osasin tehdä tosi kivoja (tai sitten ei…) reunakehyksiä kuviini. Nämäkin otan kuitenkin oppirahana. Ihan varmasti tuo kuvilla leikkiminen ainakin opetti minua tietokoneen käytössä. 😀 Ja hei, postaus kerran pari viikossa hoitovapaalla ollessa. Aikaa leikkimiseen oli!  2010 hankin myös ensimmäisen kamerajalustani, mikä lopulta helpotti myös kuvaamista.

2011
Kunnon harppaus niin sommittelun, kuin itse kuvauksenkin saralla. Näissä alkaa jo hahmottua jollakin tapaa valokuvaus, ja muistan, että tämä vuosi oli se, jolloin tein monta oivallusta kameran säätöjen kanssa. Nuo “asukuvat” ovat kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että kohdistamisen kanssa oli edelleen suuria ongelmia. 😀 Vuonna 2011 postauksia alkoi kuitenkin syntyä enemmän, mikä tietenkin tarkoittaa myös sitä, että kameraa tuli pideltyä enemmän. Kuvankäsittelyssä taisin päästä vaiheeseen, jossa osasin säätää valotusta ja kontrastia, ja jos oikein muistan, siirryin RAW-kuviin.

Vuoden 2012
alussa ryhdyin nostamaan palkkaa bloggaamisesta. Samalla edessä oli vuosi, jonka aikana blogin kohtalo oli jatkuvasti vaakalaudalla. Myimme kotimme, ja kuukauden verran jouduimme odottelemaan vuokra-asunnon vapautumista mummulamajoituksessa. Suurin osa omaisuudesta meni varastosäilytykseen ja kadotin bloggaajan identiteettini, sillä kuten tiedätte, blogini ydin on koti. Se kuitenkin alkoi elpymään taas vuoden lopulla, kun pääsimme muuttamaan tänne nykyiseen kotiimme. Väliaikaisasuminen ja lattiasta kattoon auki revitty talo, eivät välttämättä tarjonneet sitä parasta mahdollista arjen kauneutta, ja jouduin todella käyttämään mielikuvitustani. Jotta sain blogiin sisältöä, ryhdyin ottamaan enemmän asukuvia ja niitä tulikin vuonna 2012 erityisen paljon. Kohdistuksenkin kanssa aloin päästä silloin tällöin maaliin saakka. Luonnollisesti toinen syy lukuisiin asukuviin oli kasvava vauvamasu, jota tietenkin oli ihan ilokin ikuistaa. Jos vuosi olikin bloggaamisen kannalta haastavaa lukuisine muuttoineen, opetti se kuitenkin taas kuvaamisesta paljon uutta. Kuviin alkoi ilmestyä myös hassuja kellertäviä filttereitä. 😀

2013
Vaikka postauksen ideana oli kai enemmänkin kirjoittaa omasta kehityksestä valokuvaajana, en voi olla menemättä sinne kuvien taakse. Kuten nuo aikaisemmatkin vuodet ovat osoittaneet, blogikuviin vaikuttaa paljon elämäntilanne. Vaikka kyseessä ei ole perhealbumi, heijastetaan blogiin silti sitä jotakin osaa omasta elämästä ja omasta itsestä. On eri asia kuvata puhtaasti jotakin tuotetta tai asiaa kuin keksiä sitä kuvattavaa omasta elämästä. Jokainen mieliala ja jokainen tunne vaikuttaa siihen, mitä kameraan lopulta päätyy, vaikka se ei itse kuvasta muille välittyisikään. Sinänsä hassua, että jos taiteilijat usein haluavat saada tunteensa esiin kuvien kautta, bloggaaja joutuu välillä tekemään päinvastoin. Oma henkilökohtainen elämä kun kuitenkin on jollakin tapaa pyhä asia.
Tämä kyseinen vuosi oli meillä vauvavuosi. Kotona yritettiin pärjätä remontin kanssa. Välillä käveltiin pelkillä puruilla, ja välillä ei jaksettu tehdä mitään koko remontin eteen. Tavarat olivat hukassa, ja suurin osa edelleen siellä varastosäilytyksessä. Vihasin meidän keittiötä. Halusin kuvata ja tehdä blogia, sillä löysin kuitenkin jo nurkkia, joiden ulkonäkö kelpasi blogikuviin. Tämä vuosi oli kunnianhimon vuosi, ja hormonit antoivat energiaa jaksamiseen. Siirryin blogini kanssa Indiedaysille, mikä tietenkin potki myös kuvien suhteen eteenpäin. Näin jälkikäteen katsottuna tämä oli se vuosi, jolloin tein ehkä suurimman harppauksen kuvieni suhteen. Jos nyt en ihan loistavia kuvia ottanut silloinkaan, niin ainakin keksin pääni sisällä sen, millaisia kuvia aikanaan tahdon ottaa. Muistan oikein hyvin, miten kuvaamisesta tuli jonkin sortin henkireikä, ja vaikka jälkikäteen mietin, että tehoni oli aika hurjaa (kun elettiin kuitenkin sitä vauvavuotta) blogi ja kuvaaminen kantoivat eteenpäin. Löysin sen ajatuksen, joka minulla oli ollut jo silloin vuonna 2008. Halusin löytää ja ikuistaa jokaisesta päivästä jotakin hyvää ja kaunista. Loppuvuodesta blogini oli ehdolla Gloria Blog Awards kilpailussa. Kategoria oli “kaunein tyyliblogi”, ja tämä oli iso juttu, sillä ehdokasvalinnat olivat ammattilaisten tekemiä.

2014
Näiden kaikkien blogivuosien läpikäynti oli todellakin melkoista tunteiden vuoristorataa, mutta ehdottomasti kovin kolahdus oli vuoden 2014 kuvat. Kun näitä kuvia keräilin sunnuntaina, päädyin lopulta itkemään ja homma piti hetkeksi lopettaa. Jos nimittäin vielä vuosi sitten olin täynnä energiaa, kesän 2014 aikana paloin totaalisesti loppuun. Teille kirjoitin olleeni flunssassa, vaikka todellisuudessa makasin pari päivää sängyssä jaksamatta tehdä yhtään mitään. Niin, että vaikka sainkin kasaan joukon “ihan kivoja kuvia”, edustaa osa niistä minulle edelleen tyhjyyttä. Tämä oli vuosi jonka aikana olin todella lähellä lopettaa bloggaamisen, sillä jatkuva remontti, pienet lapset ja äärirajoilla urheileminen olivat ajaneet minut totaalisesti loppuun. “Normaalista” työstä olisin ollut varmasti pitkään sairaslomalla, mutta kiitos puolisoni, käänsimme tämänkin tappion voitoksi. Oli aikoja, jolloin en yksinkertaisesti jaksanut tarttua kameraan, mutta mieheni osti kukkia ja laittioi minut leipomaan. Keksi kaikkea mahdollista kuvattavaa ja niin hassua kuin se olikin, minä kuvasin pahan oloni pois. Aluksi mekaanisesti kauniita asioita tallentaen, ja sitten pikku hiljaa aloinkin nähdä ja kokea taas kaiken vahvemmin. Jos mieleni joskus kääntyykin synkkyyteen, on mieheni edelleen patistamassa minua ottamaan “jotain kivoja kuvia”. Eikä turhaan, mielestäni jokaiselle synkässä elämäntilanteessa olevalle pitäisi antaa kamera käteen!
Keittiöremontin valmistuminen vuoden lopussa oli iso harppaus asumisoloissamme ja rakkauteni uuteen keittiöön näkyy yhä edelleen kuvissani. Joidenkin mielestä jopa liikaakin, mutta minkäs teet! Vuonna 2014 sain myös ensimmäisen Olympus OM-D -kamerani, mikä sekin osaltaan toi uutta intoa valokuvaamiseen.

2015
Kuvaamisen suhteen tipahdettiin takaisin sinne itsensä etsimiseen. En tiedä, onko nämä kuvat sen pehmeämpiä ja armollisempia teille, kuin nuo edellisetkään, mutta minulle itselleni ne ovat osoitus jostakin uuden etsimisestä. Kuvaajana en varmaankaan kehittynyt vuonna 2015 mitenkään, mutta toivon, että ihmisenä senkin edestä. Ryhdyin myös pitämään ihan tietoisesti vähän enemmän vapaapäiviä bloggaamisesta ja haistelin rauhassa, onko tämä sitä, mitä tahdon jatkossa tehdä. Edelleen tykkäsin utuisista kuvista, mutta koska en juurikaan osannut käsitellä kuviani, paloivat ne edelleen valkoisesta pahasti puhki. Toisaalta aloin myös pikkuhiljaa opetella tummemman kuvan ottamista.

2016
Koin suurta turhautumista kuvaamisen suhteen. Tuntui, että junnaan paikallani, enkä osannut tehdä asialle mitään. Kuvaamisesta tuli yksitoikkoista puurtamista, enkä kuitenkaan jaksanut tarttua mihinkään uuteen. Sinänsä harmi, koska itseni tuntien kaipaan elämääni haasteita, ja juuri tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja opetella uusia temppuja. Haastaa itseään! Olin kuitenkin niin vahvasti mukavuusalueellani, että en osannut liikkua siitä enää ulos. Lopulta haalin elämääni valtavasti kaikkea muuta ja ryhdyin sosiaalisesti erittäin aktiiviseksi. Kenties sitä kautta lopulta pääsin myös kuvaamisessa eteenpäin. Mutta kuten ihan jokainen muukin vaihe ja vuosi, myös tällä ajanjaksolla oli varmasti jokin tarkoitus. Uskon, että se mitä olemme ja teemme nyt, on seurausta kaikelle sille, minkä läpi olemme kulkeneet. Ja koska viihdyn nykytilanteessa, en jaksa oikein jumittua tämän taantuman suremiseen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

2017
Eikö olekin hurjaa, millä vauhdilla vuodet vierivät!?! Valitsin tähän sellaisa kuvia viime vuodelta, jotka osoittavat, että halusin taantumani jälkeen tehdä jotakin uutta. Astuin nykyaikaan ja opettelin käsittelemään blogikuvani Lightroomin avulla. Tiedän, että on ihmisiä, jotka pitävät kuvan ja kuvan käsittelyn erillään, mutta itse uskon vahvasti siihen, että kuvan muokkaus myös opettaa paljon kuvaamisesta. Kun alkaa hahmottamaan paremmin valon ja varjon suhteen, niitä oppii näkemään jo kuvaustilanteessa. Rakensin itselleni oman pikku studion ja haastoin itseäni uusilla leikeillä. Miltä näyttää tumma kuva, jossa esimerkiksi ei kuitenkaan ole yhtään mustaa? Kuvaaminen pienellä kohdevalolla, ja toisaalta tunnelmallinen kuvaaminen ulkona puutarhassa olivat vuoden uusia kuvasaavutuksia. Kaiken valkoisen sijaan halusin opetella uutta, ja milläs muulla sitä oppii kuin kuvaamalla ja kokeilemalla. Syksyllä aloitin valokuvausopinnot, mutta toisin kuin luulin, se ei nostanut kuvieni laatua, vaan päinvastoin jouduin aikapulan vuoksi tilanteeseen, jossa kuvaamisesta tuli suoranaista tuskaa. Jälleen kerran vahvistui kuitenkin se ajatus, että olen ihminen, joka tarvitsee haasteita. Minulle ei sovi paikallaan junnaaminen! 🙂

2018
Voi jumpe! Olen ajanut itseni jälleen taantumaan. Nyt on syytä tehdä jotakin! Myönnän, suurin osa kuvistani saa copy paste käsittelyn Lightroomissa. Olen tehnyt valmiin muokkauksen, jonka liitän uusiin kuviin nopeasti. Vähän valoa sinne tänne, ja sävyjen kanssa säätöä, mutta muuten mennään miltei liukuhihnalla. Aukko on pienentynyt hurjasti, vaikka läpiteräviä kuvia en edelleenkään ota. Koulun vuoksi myös ISO huitelee siellä jossain 3000 yläpuolella, koska valoisaa aikaa on niukasti. Helmikuu toi onneksi helpotusta tähän. Vaikka kuvankäsittely onkin tullut tutuksi, en edelleenkään näe kauheasti järkeä yhden kuvan viilaamiseen. Ja tähän päivään menessä blogiini on päätynyt tasan yksi ottamani kuva, joka on käytetty Photarin kautta. Se on tuo viime sunnuntaina julkaistu makuuhuonekuva (alla olevassa kollaasissa keskimmäinen kuva), josta poistin makuuhuoneen jalkalampun pääni takaa. Valaisimen kuvusta näkyi nimittäin pieni suiru, joka näytti lähinnä seipäältä, joka oli lävistänyt pääni. Totaalinen tunnelman tappaja. 😀 Yleensä yritän välttää nämä pahimmat erheet jo kuvatessa, mutta joskus ei vain huomaa, ja kun tilanne on ohi, jälkikäsittely on ainoa ratkaisu.

Edelleen otan ihan kauheita kuvia, joskin mukaan mahtuu onnistuneitakin otoksia. Mutta uuden oppiminen vaatii jonkinlaista tyytymättömyyttä nykyiseen ja tarvetta parantamiseen. Ne suvantovaiheet kuuluvat kaikkeen kehittymiseen, mutta itseään pitää myös vähän tuuppia tekemään asiat toisin. Eikä tarkoitus ole missään nimessä olla epäonnistumatta! Päinvastoin, myös kuvaamisessa oppii ihan varmasti parhaiten siitä epäonnistuneesta otoksesta, jossa näkee parantamisen varaa! 🙂

Toivottavasti jaksoit kahlata postauksen loppuun asti! 😀 Nyt nimittäin se vaihtodiili, jota postauksen alussa lupailin:
Mikäli myös sinä olet kiinnostunut kehittymään kuvaajana ja halukas päivittämään vanhan kamerasi OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameraan, saat nyt vanhasta kamerastasi vaihtohyvityksen Olympus Shopista 15.3.2018 saakka. Mikäli päivität vanhan Olympus PEN -kameran, saat 300€ hyvityksen – ja mikäli vaihdat minkä muun tahansa kameran (kameran merkillä ei ole väliä), saat 150€ vaihtohyvityksen. Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet täällä.
 
Ja vielä loppuun iso kiitos teille, kun jaksatte olla mukana ja seurata blogiani siitäkin huolimatta, että kuvat ei aina ole ihan priimaa. Ja erityiskiitos kaikille teille, jotka olette kulkeneet mukana ihan sieltä alusta alkaen. Teitä ei ole montaa, mutta hatunnosto sitkeydestänne!
Halauksia! ♡

TallennaTallenna


20 Responses to “Mistä lähdettiin ja mihin on tultu – blogikuvien kehitys 2009-2018”

  1. Hanna says:

    Otat todella kauniita kuvia! Hassu huomata, että muistan osan jo ihan noilta alkuajoilta 🙂 2009 olin itsekin äitiyslomalla vajaa 2 vuotiaan ja vauvan kanssa. Päikkäriaika oli sitten blogien lukuaikaa.

    • Kiitos Hanna! ♡ Voi se päikkäriaika oli tosiaan pyhitetty blogeille. Harmi, ettei kaikki silloin seuraamani blogit ole säilyneet tähän päivään.

      Ihana kuulla kommenteissa, missä kohtaa kukin on hypännyt blogin kyytiin. Sinä tosiaan edustat sitä pientä ryhmää, joka on nähnyt ihan niitä alun haparointejakin. 🙂

  2. idahhh says:

    Ihana kooste blogivuosista <3 Vuodet menee kyllä ihan älyttömän nopeasti ja ajatella että Sinunkin blogia on tullut seurailtua jo monta vuotta! Taisin löytää blogisi joskus vuonna 2013 kun oman talon oston jälkeen suurimmassa sisustusinnostuksessa löysin sisustusblogit ja ihastuin jo silloin ottamiisi valokuviin koska niistä huokui ihan omanlainen fiilis! 🙂

    • Kiitos, Idahhh. Olet yksi aktiivimmista kommentin jättäjistä ja sanasi ovat ilahduttaneet jo monen monituista kertaa!♡♡♡

      Olihan tämä melkoista vuosien niputtamista, mutta aika pieneen sai lopulta mahtumaan yhdeksän vuotta! 🙂

  3. Johanna says:

    Tulin lukijaksi jossakin puolivälin kohdalla ja kiinnitin silloinkin jo huomiota kuviesi kauneuteen, vaikka aika tarkka kuvien laadusta olenkin. Minusta tuntuu, että iso osa kuvailemistasi ongelmista selittyy ihan vain digikameroiden laadulla ja viime vuosien nopealla kehityksellä. Minusta kehitys on ollut niin vauhdikasta, että piirtotarkkuus on ihan eri luokkaa tänään kuin vaikka kaksi tai kolme vuotta sitten jo ihan laitteidenkin vuoksi. Että ehkä moitit itseäsi turhaan. Sinulla on todella hyvä sommittelukyky. Teknisesti täydellinenkään kuva ei ole mitään, jos sommittelu on mennyt metsään, kun taas hyvin sommiteltu kuva antaa anteeksi pienet ongelmat. Hienoa, että olet päässyt opiskelemaan alaa. Saat varmaan koulutuksesta paljon irti, kun blogin vuoksi kuvaat muutenkin jatkuvasti.

    • Kiitos, Johanna. ♡
      Ja tosiaan onpa tuo tekniikkakin kehittynyt, ja kamerat ottaneet harppauksen eteenpäin.
      Sommittelu taitaa ollas se, minkä silmäni näkevät aina ensin. Kuva tulee sitten jossain vasta siellä perässä. 🙂

  4. MariaE says:

    Oi, olipa jotenkin ihana katsaus menneeseen. Muistan hyvin nuo alkuaikojen kuvat ja sen, että ne vetosivat silloin juuri kauneudellaan ja laadullaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että ehkä ne eivät tee nykyään ihan niin lähtemätöntä vaikutusta 🙂

    Olin ennen melkoinen blogien suurkuluttaja, mutta vaikka nykyblogien kuvilta vaaditaankin korkeaa laatua, niin itse jotenkin vieraannuin useimmista vuosia seuraamistani blogeista, kun niiden kuvitus alkoi käydä liian ammattimaiseksi ja kliiniseksi. Monesta blogista katosi samalla tarttumapinta, enkä osannut enää samaistua niihin täydellisiin kattauksiin, huolella rakennettuihin asetelmiin ja asukuvien muotilehdestä lainattuihin poseerauksiin.

    En missään nimessä tarkoita, että kaipaisin takaisin niitä blogien alkuaikojen tunkkaisia keltasävyisiä räpsyjä. Kauniit tunnelmalliset kuvat ovat suuri osa blogisi viehätystä, mutta kaipaan blogeilta muutakin sisältöä kuin pelkän kauniin ulkoasun. Ihanaa, että jaksat jatkuvasti kehittää osaamistasi kuvaajana ja uskallat lisäksi jakaa hetkiä elämästäsi ja ajatusmaailmaasi meidän iloksemme.

    • Voi ymmärrän niin kovin hyvin, mitä tarkoitat! On blogeja, joissa on hyvinkin täydellisiä kuvia, keskellä kaupunkia napattuja asukuvia, kaikki viimeisen päälle. Ja silti en saa itse niistä juurikin sitä, mihin tarttua. Vaikka toisaalta me jokainen toki tartumme erilaisiin juttuihin. Mikä liikuttaa minua, ei välttämättä kiinnosta kaveria ja toisin päin.

      Itselleni tuli jossain tuossa puolimatkassa aika karustukin selville se, että harva _luki_ blogiani. Että kovin moni vain katsoi kuvat ja jatkoi matkaa. Se näkyi kysymyksinä, jotka olisi selvinnyt nopeasti tekstistä. Kysymyksiä postaukseen, jossa asia on kerrottu, kysymyksiä, joihin olisi löytynyt vastaus edellisestä postauksesta, ja sitten arvuuttelua keskustelupalstalla.
      En ollut jotenkin ajatellut, että näin voisi olla, koska itse tykkään juurikin lukea.

      Välillä tuntuukin turhauttavalta kirjoitaa, ja siitä tunteestaa tahtoisin eroon, koska kirjoittaminen on aina ollut iso osa blogia. 🙂

  5. Kaisa S. says:

    Ihan mahtava postaus! <3 Olen lukenut blogiasi sieltä aika alusta lähtien ja oli hauska nähdä pitkästä aikaa noita vanhoja kuvia. Olet aina ollut tosi hyvä kuvaaja ja sommittelija, mutta kaluston ja taitojen kehittyminen näkyy kyllä hienosti tässä läpileikkauksessa. Kiitos kun jaksoit tehdä tällaisen katsauksen! Kivaa kevättä! <3 T. Kaisa

  6. Elisa says:

    Olipa kiva postaus! Mä oon yks niistä, jotka on roikkunu mukana alusta asti. Ihana blogi, kauniit kuvat ja kaunis sä!! Älä häpeile yhtään kuviasi, ne on kaikki niin kivoja ja meille lukijoille aina uusia! Mä tykkään ite sun vaaleista, pehmeistä kuvista eniten ❤

  7. Kaura says:

    Mielenkiintoinen postaus, ja kiva nähdä kuvia myös ajoilta jolloin en blogiasi ole vielä tiennyt olevankaan. Vasta parin viime vuoden aikana seuraillut. 🙂 Upeita kuvia täällä 🙂

    • Kiitos, Kaura! ♡
      Tämä postaus oli kyllä melkoisen hauska. Ja hauska sitä oli tehdäkin, vaikka onhan se antanut viime päiville ajattelemisen aihetta ja antaa varmaan vielä pitkäksi aikaa. 🙂

  8. Lumikello says:

    Olipa kiva nähdä tämä aikajana kuvina – ja myös kirjoituksena. En ole blogiasi seuraillut, mutta olen aina tykännyt kuviesi tunnelmasta. Ei se teknisten jutskien osaaminen aina ole a ja o, miksi nykyään vaaditaan ammattilaistason kuvia? Kuvaaminen, käsittely ja oppiminen vie aikaa. Siihen tarvitaan myös intohimo, kuten mihin tahansa taiteeseen. Usein bloggaajat tuntuvat itse vaativan itseltään kohtuuttomia, sen sijaan että kysyisivät meidän lukijoiden tuntoja! Minä ilahdun kivasta kuvasta aina! Saa aika hyvin räpeltää ennen kuin ärsyynnyn taitamattomuudesta. Jos on yhtään silmää, kuvasta tulee kiva vaikkei heti osaakaan tai juuri nyt jaksa paneutua.
    Mikä oli tosi kiva lukea oli se, että koet oman tyylisi löytyneen. SE on tärkeää, se käsiala, ja tapa katsoa/hahmottaa maailmaa ja itseä. Mene sinne mihin tunnet vetoa, älä sinne minne joku käskee.

    Kaunista kevättä sinulle!

    • Kiitos, ja kaunista kevättä myös sinne!

      Luulenpa, että bloggaajienkin vaatimukset itseään kohtaan kumpuavat siitä halusta kehittyä ja oppia, mikä ylipäätään ajaa myös meitä ihmisiä eteenpäin. Varmasti “hunompikin” kuva kelpaisi, mutta toisaalta pidän kuitenkin tärkeimpänä, että jokainen ottaa blogiinsa kuvia, jotka itsestä tuntuvat kivoilta. Tai oikeastaan koen, että tätä juttua pitääkin tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Lukijoita on paljon, ja joku tykkää hiotummasta joku vähemmän hiotusta. Koska kaikkia ei voi miellyttää, se oma tyyli on silloin paras. Itse olen ihan tyytyväinen, että vuosien räpeltämisen jälkeen ainakin tiedän, minkälaisia kuvia haluan, ja mikä on se mun oma juttu. 🙂

  9. Koo says:

    Sun kuvien tyyli, tunnistettavuus ja fiilis <3
    Ja herranjestas tajusin, että oon seurannu sun blogia vuodesta 2010, koska ne kuvat näyttää ihan tutuilta!! Tällaiset historiapläjäykset on huikeen kivoja aina, olipa ne sitten tällainen monen vuoden, vuoden tai kuukauden katsaus. Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät ota valokuvia, että miten he muistavat asioita. Itse autuaasti unohdan paljon, mutta kuvien avulla pääsen helposti takaisin tiettyihin hetkiin, aikakauteen, tunnelmaan, säätiloihin, ajatuksiin. 🙂

    • Kiitos! <3
      Hassua muuten tuo tunnistettavuus. Jos pinterestissä tulee esiin kakkukuva, tunnistan useinkin mistä se on peräisin. Siis jos kyseessä on blogi jota seuraan. En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että omissakin kuvissa olisi samanlainen "leima". Kiitos tästä ajatuksesta. 🙂

      Ja totta ylipäätään tuo valokuvien ottaminen. Eilen juuri tyhjentelin puhelinta ja jumituin katselemaan vanhoja kuvia. Siellä on niin paljon kaikkea rakasta ja tunnepitoista, vaikka mitään laatuotoksia ei olisikaan. Pääsin ajatuksissani menneisiin hetkiin ja iloisiin tunnelmiin. Niihin säätiloihin ja ajatuksiin myös.

      Kaunista ja aurinkoista viikkoa sinne!

Kommentoi