helpot eukalyptuskranssit

18.9.2018

Heipsan!

Tänään jatketaan taas kasvarin parissa, mutta ajattelin kuitenkin jakaa teille vähän sisustusjuttuja. Tämän postauksen voi toki ottaa myös joulun kannalta, sillä onhan kaikki kranssit ja seppeleet liitetty vahvasti jouluun. Meidän edelliset eukalyptuskranssit roikkuivat kuitenkin keittiön astiakaapinovissa puolitoista vuotta, joten tykkään niistä ihan ympäri vuoden. Helppo ja halpa koriste, jonka jokainen pystyy tekemään!

Meidän K-kauppaan oli taas tullut eukalyptusnippuja ja minä kehräsin onnesta. Mukaan tarttuikin kolme punttia, koska kranssien tekeminen on ollut mielessä heti ensimmäisestä syyspäivästä. Jäihän niitä toki maljakkoonkin, mutta kranssia varten kannattaa varata useampikin oksa riippuen siitä minkä kokoista kehää haluaa oksilla kiertää. Iso astia on hyvä mittari jos valmista pohjaa ei ole saatavilla. Sen avulla on helppo hahmottaa kranssin koko ja myös helpompi saada aikaan tasaisen pyöreä kehä.

Nämä minun seppeleeni syntyvät nyt sellaisilla aineksilla, joita on saatavilla pienemmästäkin kyläpahasesta. Hienoja metallivanteita myydään kransseihin valmiinakin, mutta itse käytin tällä kertaa, kuten muuten viimeksikin, tinahopeajuotetta eli kolvauslankaa.

Eukalyptuskranssi

TARVITSET:

Valmiin kranssikehikon / metallivanteen / metallilankaa vanteen valmistukseen

Lieriön/astian, jonka avulla saat tehtyä itse tasaisen pyöreän vanteen

Kukkalankaa (tinahopeajuotteen seurana menee tällainen vähän paksumpikin)

Sivuleikkurit

Eukalyptuksen oksia

Tuo kolvauslanka on todella pehmeää ja taipuisaa. Toisaalta sillä ei saa napakkaa rengasta aikaiseksi, mutta toisaalta langan luonne on luonnollisen rento. Paksumpi kukkalanka (0,6mm) sidonnassa tukee kehää juurikin sopivasti ja lopputulos on tukeva.

Tein ensin kehikon mittaamalla haluamani kokoisen kehän ja kiertämällä siihen vielä pari kierrosta tinahopeajuotetta. Sitten vain eukalyptuksen oksia kehän ympärille kukkalangalla. Edellinen kannattaa aina jättää latvastaan auki, jotta samaan sidokseen saa kiinnitettyä seuraavan oksan tyven. Oksat kannattaa leikata siten, että niihin ei jää turhaa tyhjää vartta alimpien lehtien alle.

Haaraiset eukalyptuksen oksat kannattaa hyödyntää valmiin kranssin viimeistelyyn. Lyhyet ja hennot oksat on helppo kiinnittää lopuksi väleihin, joissa tuntuu olevan väljyyttä.

Jos haluat sidonnasta huomaamattoman, hanki valmis ohut metallivanne ja kierrä oksat sen ympärille ohuealla metallilangalla (esim. 0,3mm)

Nämä kranssit tosiaan säilyvät vaikka kuinka pitkään. Eukalyptus on valmiiksi sellainen utuisen värinen, joten vaikka se menettää väriään, se pysyy silti kauniina. Ja meillä tosiaan kranssit ovat roikkuneet keittiön astikaapin ovissa, ja niitä ovia auotaan muuten useaan kertaan päivän mittaa. Joten kuivuttuaankin lehdet kyllä pysyvät hienosti paikallaan.


10 Responses to “helpot eukalyptuskranssit”

  1. Hitsi. Pakko tehdä näitä viimeistään jouluksi. Eukalyptuskranssit ovat omaan silmään ainakin tosi kauniita.

  2. Tiina says:

    Heh, tiedätkös… Ihan samoja hommia mietin eilen, katselin nimittäin tuota yläkerran aulan seinällä olevaa kranssia. Ajattelin, että siihen pitää kyllä päivittää ne oksat uusiin, alkavat näin vuoden jälkeen olla vähän kuivahkossa kunnossa. ;))
    Nuo on niin ihania ja tuoksuvat ainakin hetken aikaa niin hyvältä. Ja mikä parasta… Tadaaaaa, niin niistä tulleepi ihan jouluinen fiilis, että tip tap vaan sinnekkin, eli eiköhän me Emilia -armas aloitella ihan kohta se jouluhömppäilykin? Pakkohan se on, bongasin nimittäin meidän Cittarista jo toissaviikolla (Olikohan niin?) ensimmäisen saksalaisen joululehden. Huipsista sentään! :O Ettäs sieltä se kuule joulu tulla jollottaa! 🙂 ♥

    • Mä olen ihan valmis aloittamaan jouluhömpät. Jotenkin tämä pimeys ja koleus puskee nyt niin kovin päälle, että se valo siellä tunnelin päässä houkuttaa. Kovasti olen myös pinnaillut kaikkea kivaa jouluista, mutta kuule, tuntuu, että Pinterestistä loppuu kuvat kesken. 😀

  3. Maikku says:

    Ihania, täytyykin kokeilla, en ole koskaan käyttänyt eukalyptusta. Minä teen kranssin aina niin päin, että uusi oksa tulee edellisen tyven päälle, jolloin sen kiinnityslanka peittyy aina seuraavan oksan alle, ohjeesta ymmärsin, että ehkä lisäsit oksia edellisen alle ja etenit oksien kärkeen päin.

    • Eukalyptus on ihana!
      Mulla tässä käänteinen työjärjestys, kun tuo kolvauslanka on niin luirua ja oksan tyvet paksuja. Koin helpommaksi piilotella niitä tällä tavoin ja alun saa samalla jämäkäksi niin on helpompi pyörittää. 🙂

  4. Daphnion says:

    Eukalyptus on ihana! Minulla on vieläkin maljakossa keväisestä synttärikimpusta napatut oksat. Ovat kuivuneet kyllä kauniisti.

  5. Kaisa says:

    Eukalyptus on niin kauniin värinen, tykkään. Tein viime jouluna tällaisen kranssin meille ja hei, se roikkuu edelleen takan peltiluukusta. 🙂 Jospa jouluksi tekisi uuden!

Kommentoi