kotini on linnani

09.6.2019

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Suomen Asuntomessut


Moikkelis!

Tuossa pari viikkoa sitten naurettiin ystävien kanssa remonttijuttuja, ja sitä, että miten se minun pesänrakennusviettini onkin jotenkin ollut lasten syntymän aikaan niin kauhean perusteellinen. Molempien lasten vauva-aika kun on pitkälti elelty remontin keskellä. No, tosiasiassa varmasti molempiin elämän taitekohtiin on liitynyt enemmänkin lisätilan tarve, kuin varsinainen pesänrakennusvietti. Mutta se on toki totta, että molemmat remontit ovat olleet ikään kuin sitä oman kodin luomista, niin kuin rakentaminen ja remontointi usein ovat. Tänään näistä aiheista kaupallisessa yhteistyössä Suomen Asuntomessujen kanssa.

Olen itse lamavuosien läpi kasvanut ja jo lapsena ”kotini on linnani” käsitteen nielaissut. Kun lamavuosien työttömyys ja asuntolainojen tähtiin nousseet korot koettelivat minunkin perhettäni, koti nostettiin omalle jalustalleen. Minulle ei suinkaan tuolloin puhuttu asioista niiden oikeilla nimillä, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt, että vanhempieni ajatusmaailmassa koti oli se, mistä pidettiin kiinni kynsin ja hampain. Kaikki muu, paisti koti oli jossakin määrin turhaa. Ja niin vain ne lamavuodetkin voitettiin, ja kun nykyisin menen lasten kanssa mummulaan, menemme siihen samaiseen taloon, johon minut aikoinaan kapalossa kannettiin ja josta siivet levällään lähdin 17 vuotta myöhemmin. Samaan taloon, jota vanhempani ovat rakkaudella kaikki vuodet vaalineet ja puutarhaan, jota äiti ja isä ovat kaikki vuodet rakentaneet. Uskon, että rakkaus kotia kohtaan kumpuaa juurikin tuolta lapsuudestani. Vaikka kotini on sitten lapsuus- ja nuoruusvuosien vaihtunut useammankin kerran, koti on kuitenkin käsitteenä ollut aina itselleni tärkeä. Missä asunkin, minun pitää voida tuntea olevani kotona. Ja jotta tuntisin olevani kotona, kodin on vastattava paitsi tarpeitani, myös käsitystäni viihtyvyydestä.

Se, miltä kodin sitten kuuluukin näyttää ja tuntua, jotta siellä viihtyisi, on makuasia. Ei ole yhä oikeaa sisustustyyliä, talonväriä, tai puutarhasuunnitelmaa. Ja harvoin koteja on kahta samanlaistakaan. Ideoita ja vaikutteita toki jokainen nappaa ympäröivästä maailmasta ja esimerkiksi mediasta, mutta yleensä koti syntyy siitä, että siellä on jokin omaleimainen juttu, joka kertoo asukkaistaan. Ideoita ja vaikutteita tarjoaa tänäkin kesänä Asuntomessut, jotka pidetään Kouvolassa 12.7. – 11.8 

Vielä enemmän sisustamista ja remontointia

Keräsin tähän postaukseen taas uusia ja vanhoja kuvapareja, eli ennen ja jälkeen meidän rempan. Ja kuten monessa muussakin taloudessa, ne remontit roikkuvat useimmiten siinä valmiin ja puolivalmiin välimaastossa myös meillä. Asuntomessujen tekemän asukasbarometrin mukaan suomalainen remontoi kotinsa keskimäärin noin joka viides vuosi. Jotakin laitettavaa on asukkaidensa mukaan valtaosassa suomalaisista kodeista juuri tälläkin hetkellä, ja top neljä remppakohteita ovat kylpyhuone, keittiö, lattioiden uusiminen ja seinäpintojen uusiminen. Asuntomessuilla tehdyistä kävijätutkimuksista nousee siis esille messuvieraiden toiveet nähdä vielä enemmän sisustamiseen ja remontointiin liittyvää sisältöä. Ja tähän toiveeseen Kouvolan Asuntomessut aikoo kesällä 2019 vastata!

Keittiö

Sen lisäksi, että Kouvolan Asuntomessuilla keskitytään entistä enemmän remontoitiin, myös itse messualue on vanhan ja uuden kohtaamista. 1900-luvun alun punatiilinen kasarmialue yhdistyy uusiin pientaloihin perustaen Pioneeripuisto -nimisen asuinalueen. Juurikin nuo vanhan kasarmialueen korjausrakentamisen kohteet ovat niitä, minkä vuoksi itse aion käydä katsomassa Kouvolan asuntomessut. Remontoinnin ja sisustamisen lisäksi itseäni kiinnostaa myös uusien pientalojen sisustus. Olisi nimittäin kiva nähdä kierrätysmateriaaleja uusisssa kohteissa ja muutenkin kestävän kehityksen rakentaminen kiinnostaa itseäni, vaikka uudisrakentamisesta en noin niin kuin omaan tarpeeseen olekaan kiinnostunut.

Kouvolan asuntomessuilta löytyy myös erilaisia teemaviikkoja, joissa asumisen tarpeita nostetaan esiin erityisen ohjelman avulla. Harrastusten, sisustamisen ja remontoinnin lisäksi yksi teemaviikoista on Historian ja tulevaisuuden viikko. Tällöin pääset Korian varuskunnan historiatoimikunnan ja eri asiantuntijoiden kanssa suunnitellulle opastetulle kierrokselle ja kuulemaan vanhan varuskunta-alueen mielenkiintoisesta historiasta aina 1900-luvun alusta tähän päivään asti.

Pianohuone, raput Iso eteinenOlohuone 

Asuntomessut Kouvolassa 12.7.-11.8 2019

Ostamalla lipun asuntomessujen lippukaupasta ennakkoon, saat sen 10% alennuksella. (Ennakkohinta on voimassa 11.7. klo 23.59 asti).

Alla vielä pari kuvaa Kouvolan Asuntomessualueen vanhasta kasarmialueesta. On se vain niin ihana!

kuva: Suomen Asuntomessut kuva: Suomen Asuntomessut

Kesällä Kouvolaan! Siellä tavataan!


10 Responses to “kotini on linnani”

  1. Kirsi sanoo:

    Mitä kuuluu sille teidän ihanalle kesähuoneelle? Sinun blogia on kiva lukea, aina tulee ihana luonnonläheinen fiilis, kiitos! 🤗 ❤️

    • Pakkasin viime syksynä kesähuoneesta maalipurkit sisälle lämpimään ja mietin mielessäni, että se yritys saa nyt yhden kesän jäädä rauhaan. Kun meitä on kesällä tässä aika harvoin se kaksi aikuista, on tuonne erilliseen remppakohteeseen liki mahdoton mennä. Tai siellä on liki mahdotonta pysyä. Varsinin kun tiesin, että tämän kesän uurastukset tulee olemaan pihan parissa.
      Ehkä kun lapset tuosta vielä vuoden varttuvat, remonttia pääsee tekemään rauhassa, eikä kaikkea tarvitse nipistää yöunista. Niin ihana kun sitä olisikin laittaa, pitää hyväksyä omat rajansa.

      Kiitos sinulle. Vaikka vastaan näin myöhässä, kommenttisi kyllä ilostutti heti saapuessaan. ❤️

      Kaunista juhannusta! ❤️❤️❤️

  2. Maari sanoo:

    Kesähuoneen kuulumisia kaipaan minäkin. Sitä ei ole paljon blogissa näkynyt.
    Nämä ennen ja jälkeen kuvat on ihania!

    • Tuohon Kirsille jo vastasinkin, kesähuoneen kuulumiset. Mutta lyhyäisyydessään kesähuneen kohtalo on kai se, että aika ja kädet ei riitä millään kaikkeen. Tämän kesän projektit on pitkälti puutarhan parissa. :)

      Ihanaa juhannusta sinne! ❤️

  3. Kaisa sanoo:

    Kauniisti kirjoitit kodista ja sen merkityksestä. Miten lamavuodet koettelivat ja kuinka kodista tuli entistä tärkeämpi. Täällä toinen lamavuosien lapsi. Voin niin allekirjoitta ja samaistua tekstiisi.
    Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa! <3

    • Luulen, että lamavuodet on kasvattaneet meitä monia näkemään asiat hyvin eri tavalla. Priorisointi on yksi juttu, joka silloin oli pakollista. Toisille se ehkä on kodin suhteen aiheuttanut sitä, että omaa elämää ei haluta uhrata seinille, mutta itse jatkan jotenkin vanhempieni jalanjäljissä. Koti on linna ja se sopii minulle. ❤️

  4. Viivi sanoo:

    Olet tehnyt kodistasi ihanan. En ole ennen ymmärtänytkään kuinka tyylillisesti erilaisesta sisustuksesta olet muokannut kotisi nykyisen ilmeen. Keittiösi on kokenut rohkean muodonmuutoksen ja on niin ihana.

    • Kiitos, Viivi. Näin jälkikäteen kaikki näyttää hurjalta, vaikka toki asiat on tapahtuneet pikkuhiljaa ja muutokseen on ehtinyt tottua. Mutta jälkikäteen kuvia on kiva katsoa ja osaa taas arvostaa jokaista remonttiin käytettyä tuntia. :)

      Ihanaa juhannusta sinne! ❤️❤️❤️

  5. ida ihana sanoo:

    Minusta olette saaneet laitettua kotinne aivan ihanaksi!<3 Kodikas, rauhallinen tunnelma kuvissa :)
    Asuntomessut kiinnostaisi kyllä, mutta Kouvolaan on täältä Helsingistä vähän matkaa, joten pitääpi miettiä ensin vähän kesän suunnitelmia.
    Kiitos postauskesta joka tapauksessa ja mukavaa viikkoa!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Kiitos, Ida. ❤️

      Kouvolaan on tosiaan matkaa, meiltä varsinkin. Mutta onneksi kesäisiä maisemia on ihana katsella matkaa taittaessa. Tykkään matkustaa junalla tai autolla tähän aikaan vuodesta kun maisemat hellivät silmiä. :)