Jos flunssa ei nyt koskaan ole mikään odotettu vieras, niin positiivisen kautta ajateltuna tämä viikko oli mitä mainiointa aikaa sairastaa pois tuokin ikävyys. Lonkeronharmaat, liki pimeät päivät ja armoton kaatosade, joten enpä ainakaan menettänyt mitään. Ja kun marraskuu ei nyt muutenkaan ole lempparini, niin tämä jotenkin sopi tähän väliin.

Samalla jotenkin tajusin senkin, että kun tämä pimeä vuodenaika käy päälle ja tuntuu lannistavan, niin ihan ainoa tapa selvitä ei ole se energisyyden perässä juokseminen. Joskus on nimittäin paikallaan myös taipua. Antaa itselleen lupa pysähtyä, kääriytyä peiton alle ja olla vähän vähemmän energinen ja ehtivä. Välillä on ihan ok jopa antaa tietoisesti itselleen lupa olla alakuloinen ja vaiteliaskin. Ei aina tarvitse toitottaa joka suuntaan kuinka kaikki on positiivista ja kuinka energiat vain virtaavat ja aura hohtaa pelkkää hyvää. Voi olla ihan iloinen, onnellinen, positiivinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen, vaikka joskus tykkääkin käpertyä marraskuun pimeyteen.

Marraskuun alku on ollut jotenkin tosi raskas. Vaikka se on sitä joka vuosi, tänä vuonna se heitti harteille vielä vähän lisäpainoa. Vei mukanaan niin yöunet kuin ruokahalunkin. Ja silti ajattelin, että kyllä se hyvä olo siellä jossain tossunpohjan ja väsymyksen euforian välissä piilee. Vaan ei se siellä ollut. Pari päivää pakkolepoa, ja kas kun eilen santsasin unelmatorttua supernaisten seurassa, tajusin, että vaihteeksi on ihan kiva nauraa taas oikein kovaan ääneen.

Perjantai-ilta olkoon pyhitetty sekin levolle ja rentoutumiselle. Ja uusimmalle Mma Ramotswelle. Minun onneni on myöskin se, että äidin marraskuuhun lohtua on tuonut neulominen. Todisteena maailman ihanin villapaita! ♡

Suloista viikonloppua sullekin.