Taulut pianohuoneen seinälle – 3. joulukuuta

03.12.2019

Kaupallinen yhteistyö / Desenio & Indieplace


Hetken niitä tuossa lattialla pyörittelin ja mietin järjestystä, ja lopulta siitä tulikin aika hieno. Pianohuoneen tauluseinästä nimittäin.  Kuten tämä postaus, sekin on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Desenion kanssa.

Tuo kyseinen seinä on oikeasti edelleen pohjamaalissaan. Sen maalaaminen on toki ollut ajatuksissa ja välillä olen leikitellyt jopa ajatuksella jostakin kivasta väristä, mutta tiedättehän te. Kaikki projektit ei aina vain toteudu. Ja toisaalta, tuo seinä on päässyt aika vähällä, ja valkoinen pohjamaalikin on suht moitteettomassa kunnossa. Jo pidemmän aikaa olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että jotakin piristystä seinä osakseen kaipaa. Jotakin, mikä rikkoo huonetta kiertävät huonekalut ja nostaa katsetta lattianrajasta vähän ylemmäs. Ja kun oikein asiaa miettii, niin tässähän on yksi niistä harvoista talomme tyhjistä seinistä. Tabula rasa, jota ei riko ikkuna tai ovi. Oikeastaan siis ihan loistava kohde muutamalle taululle, ja miksei ajanmyötä vaikka useammallekin.

Meillä on tähän asti harrastettu aika pitkälle vain yksittäisiä kuvia, ja tällä kertaa halusin jotain muuta. Vaikka suuret yksittäiset kuvat kivoja ovatkin, useasta taulusta koostuva kollaasi on heti mielenkiintoisempi ja ehdottomasti myös persoonallisempi. Desenion sivuilla on otsikko tauluseinät. Tuolta saa kivasti vinkkejä paitsi sommitteluun, myös kuvien yhdistelemiseen. Näppärästi sieltä voi valita myös itselleen valmiin kokonaisuuden joko ihan sellaisenaan, tai muokata sitä omaan tarpeeseen sopivaksi joko jättämällä jonkun kuvan pois, vaihtamalla taulujen kokoja tai muuttamalla kehyksiä. Toisaalta kuvat ja tauluseinän muodon ja tyylin voi suunnitella myös itse, kuten minä tein. Näppäräksi koen kuitenkin sen, että kuvia valitessa niihin pystyy aina välittömästi valitsemaan myös kehyksen. Se helpottaa kummasti kokonaisuuden hahmottamista.

Itse valitsin tällä kertaa kehyksiin kullan ja kuparin sävyjä, sekä joukkoon myös yhden valkoisen kehyksen, jotta kokonaisuus ei olisi liian harkittu. Mietin myös, että tauluseinää on näin helppo jatkaa tai muuttaa mikäli siltä joskus tuntuu. Siihen voi helposti yhdistää omia kuvia, vanhoja tauluja tai vaikka esineitä.

Desenion valikoima on ihan mieletön, ja sen läpikahlaaminen ottaa hieman aikaa. Onneksi julisteet on jaettu useampaan kategoriaan joten omaa tyyliä on helppo etsiä niiden kautta. Ja näin joulun alla sieltä on mahdollista löytää myös erittäin hyviä joululahjoja, oli lahjan saaja sitten aikuinen tai lapsi. Kannattaa myös tutustua Desenio Gift guideen, jossa on paitsi hyviä lahjaideoita, myös kivoja vinkkejä lahjojen paketointiin!

Alennuskoodi UUSIKUU30 antaa sulle -30% alennusta Desenion julistetauluista. Koodi on voimassa 3.-5.12. 2019 välisen ajan, eikä se koske kehyksiä, eikä premium eli Handpicked- tai ”persoonallisia” julisteita (tee oma juliste). Koko Desenion valikoiman löydät täältä.

Jos tykästyit johonkin noista valitsemisani kuvista, löydät ne kaikki Desenion sivuilta näillä nimillä:
Ylärivi vasemmalta oikealle: Stockholm Gallery Collection No4 (21×30), Texture Line Hands (21×30) ja Abstract Lady in Blue (30×40)
Alarivi vasemmalta oikealle: Abstract No1 (40×50), Stockholm Gallery Collection No5 (30×40) ja Woman in Blue (30×40)

 


2 Responses to “Taulut pianohuoneen seinälle – 3. joulukuuta”

  1. Päivi says:

    Aivan ihanat nuo valkoiset samettihousut, onko ne mistä? 😍

Kommentoi