Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.