Ei puutarhatöitä, eikä pyöräilyä, vaan enemmänkin lepoa ja rentoutumista.

Olen nauttinut lämpimästä ja aurinkoisesta loppuviikosta niin täysin, että blogikin on jäänyt vallan päivittämättä. Pyöräilyn lisäksi löysin itseni lapion varresta, vaikka mitään projekteja ei tälle keväälle pitänytkään ottaa. Mutta kun luonne on sellainen, että pitää saada aikaiseksi. Ja toisaalta, tuo toinen tontti on vienyt kaiken huomion kasvihuoneen vuoksi jo pari kesää, joten ehkä on ihan aikakin taas jatkaa tällä toisella puolella. Paljon on vielä tekemättä ja monet neliöt pelastamatta, mutta nyt päästään taas jo hieman pidemmälle. Monta kesää murhetta tuottanut kivikkoinen alue (jossa joskus on kai ollut perennapenkki) on nyt vihdoin raivattu ja tasoitettu. Läjä kiviä kaivettu ylös ja viimeisetkin perennat siirretty pois. Tarkoitus oli istuttaa paikalle pensasmustikkaa, mutta lopulta päädyimme siirtämään myös osan raparperista tähän aurinkoisempaan paikkaan. Kirsikan ja kriikunoiden kaveriksi istutettiin myös pari päärynäpuuta ja kun vielä edettiin yksi kymmenen metriä lähemmäs tontin rajoja, löydettiin myös loistava paikka muutamalle puutarhavadelman taimelle. Ja vaikka olo on ollut iltaisin aika totaalisen väsynyt, niin kyllähän se vain kivalta tuntuu, kun näkee kättensä jäljen. Metri metriltä päästään aina pidemmälle.

Kasvihuone on jo tovin ollut täynnä harsoa ja kieltämättä eläisin jo oikein mielelläni sitä vaihetta, kun daaliat on maassa ja kasvari kepeässä huvimajatunnelmassaan, mutta vielä pari viikkoa pitää jaksaa näin. Ja onhan se aika kiva joka päivä käydä kurkkaamassa tuonne harson alle. Puolet puutarhajutuista onkin aina sitä ihailua ja ihmettelyä. Edistymisen ja kasvun seuraamista ja luonnon ihmeellisyyden ihmettelyä. Sadepäivänäkin voi siis ihan vain käydä kasvarissa ja ihailla.

Perjantaina tuntui kuin kesä olisi vihdoin saapunut. Pihatöitä tehtiin teepaidoissa ja illalla istuttiin ystävän kanssa kasvihuoneessa ja suunniteltiin heidän kasvihuoneprojektia. Miehet grillasivat iltapalaa ja lapset puuhasivat ulkona. Eilen tehtiin pyörälenkki ja ai että, mutta harmitti, etten laittanut aamulla lyhythihaista paitaa ja luottanut shortseihin. Ehdin jo toukokuun puolivälissä pelätä, että koko kesä menee satulassa palelemiseen, mutta kyllä se kesä sieltä sitten kuitenkin saapuu. Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen, shortseissa pääsee ajelemaan ensi viikolla useampana päivänä.

Mutta tiedättekö, mikä on ollut ihan parasta näissä viime päivissä? No se, että en ole kuunnellut tai lukenut uutisia sitäkään vähää mitä muuten olen suodattimeni läpi päästänyt. Tämän kevään suurin oivallus on ollut ehdottomasti se, että itseään ei pidä liikaa stressata maailman menolla. Pitää muistaa elää ja nauttia, vaikka ympärillä tapahtuisi kuinka.

Tänään virittäydytään vielä viimeiseen kouluviikkoon. Toisella on edessä alakoulun ensimmäisen kevään päätös ja toisella viimeisen. Erilaisuudessaan jää varmasti mieleen.