Kaupallinen yhteistyö⎮Posti & Indieplace
Koska viimeksi lähetit kortin? Siis ihan sellaisen fyysisen, kauniilla kuvalla varustetun kartonkipalan, jonka takapuolelle voi kirjoittaa vastaanottajan osoitetietojen lisäksi esimerkiksi kesäiset terveiset. Veikkaan, että aika moni vastaa lähettäneensä kortin viimeksi joulun alla. Minäkin vastaisin, jos olisin lähettänyt joulukortteja tai sisko ei olisi täyttänyt pyöreitä maaliskuussa. Joka tapauksessa myönnän lähettäväni paperisen tervehdyksen luvattoman harvoin. Tänään enemmän siitä, voiko kortilla koskettaa tai tunteella ilahduttaa. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa.
Onhan se aika upeaa, että sosiaalinen media mahdollistaa esimerkiksi arkisten kuvien ja sattumusten jakamisen. Isovanhemmatkin on helppo pitää läsnä lastenlasten elämässä, kun kuvia voi ladata yksinkertaisesti ja nopeasti. Some on ehdottomasti tuonut ihmiset lähelle toisiaan ja toistensa arkea. Joskin tietenkin jaamme elämäämme valikoiden, seuraajinamme somessa kun voi olla niitä ei niin läheisiäkin ihmisiä. Mutta onko maailma todelllakin sormenjäljistä peittyneen puhelimen näytön takana? Siellä jossakin bittiavaruudessa, jossa minun ja miljoonien muiden kuvat seilaavat kohti sosiaalisen median palveluja? Jaksan epäillä.
Kyllähän sitä itsekin välillä havahtuu miettimään, miten persoonatonta nykyajan viestiminen on. Ja hassua kyllä, aika usein juuri lapset herättävät minut ajattelemaan tätä seikkaa. Kyllä, juuri he digiaikaan syntyneet, joiden elämässä salamannopea viestiminen on ollut läsnä alusta asti. Nimittäin lähes jokaiseen eskaripäivään startattiin meillä pakkaamalla reppuun kirjeitä ja piirustuksia ystäville, ja melko usein niitä kulki repun mukana myös kotiinpäin. Yhtälailla piirustuksia on lähetty postin mukana ja kuittausta viestin saapumisesta, tai kirjeitse saapuva vastausta odotettu jännityksellä. Miksen siis minäkin jos lapsikin sen osaa!
Joskus ja jouluna, pätee varmasti monen kohdalla fyysisten tervehdysten lähettämiseen. Kortteja lähetellään paljon myös lomamatkoilta, mutta aika harvoin ihan tavallisen arjen keskeltä. Luvattoman harvoin edes merkkipäivinä tai muiden juhlapäivien alla. Itse en ole vuosiin kunnostautunut edes joulukorttien muodossa, koska on muka ollut kiirettä ja kaikkea muutakin. Ja siitä huolimatta mietin, kuinka kivalta se joka kerta tuntuu, kun postin mukana kulkeutuu tervehdys. Se ihan oikea kynällä kirjoitettu kirje tai postikortti. Osa saattaa killua jääkaapinovessa jopa vuosia. Miksen siis voisi voisi laittaa hyvää kiertämään ja ilahduttaa tunteella myös jotakuta toista.
Me laitoimme eilen Klaaran kanssa korttipajan pystyyn. Napattiin kaupasta nippu niitä kauniita kortteja, joita tulee aina silloin tällöin ihailtua, mutta hyvin harvoin ostettua. Rustattiin kortteihin kesäkuulumiset ja tärkeimmät terveiset, sujautettiin kirjekuoreen piirustukset, liimattiin postimerkkejä ja kipaistiin oranssilla laatikolla. Ja kyllähän siitä aika ihana tunne tuli. Vähän kuin olisi pieniä lahjoja lähettänyt.
Lompakostani löytyy oikeastaan aina postimerkkejä. Mutta koska niiden tervehdysten lähettäminen on jäänyt hyvin satunnaiseksi, olen kerran jos toisenkin lampsinut Postin palvelupisteelle nolostuneena ja kysynyt, vielä postimerkkini kelpaa vähän nuhruisena ja vähintään pari vuotta vanhana. Ja joka kerta vastaus on ollut kyllä. Ikimerkki kelpaa nimensä mukaisesti ikuisesti, eikä se vanhene lompakon tai käsilaukun pohjalla. 50 grammaan asti ikimerkki kiikuttaa kortit ja kirjeet perille ja paksummankin kuoren saa postitettua useamman ikimerkin avulla. Teisitkö muuten, että kirjeen enimmäispaino on kaksi kiloa? Se on aika paljon!
Kotimaan ikimerkin kulmasta löytyy aina Suomi-neidon kuva. Se on maksumerkintä, joka kertoo, että merkki on voimassa ikuisesti kotimaan kirje- ja korttilähetyksissä. Mikäli kirjeesi painaa enemmän kuin 50 grammaa, mutta kuitenkin enintään 250 grammaa, liimaa kuoreen kaksi merkkiä. Korkeintaan kilon kirje taas vaatii neljä merkkiä ja siitä kahteen kiloon asti postisi kulkee kuudella ikimerkillä.
Ikimerkit kuljettavat myös ulkomaille lähetetyt tervehdykset. Ulkomaan ikimerkin tunnistat postimerkin kulmasta löytyvästä maapallon kuvasta.
Joulutervehdyksen ikimerkin tunnistat lumihiutaleen kuvasta. Tälle merkille on vuosittain voimassaoleva aika, joskin merkki käy taas seuraavana vuonna joulutervehdysten lähettämiseen. Jotta olisin kerrankin ajoissa, merkitsin kalenteriini päivän 14.12. Se on vuonna 2020 (joulu-ikimerkillä varustettujen) joulutervehdysten viimeinen postituspäivä.
Pitääkö tervehdyksen olla itse askarreltu? Mielestäni ei. Postikortti on postikortti ja joka ainoa kerta se on arvokkaampi kuin sähköinen tervehdys. Monesti jopa mietin korttihyllyllä, että onpas ihana kortti, mitäs sillä voisi tehdä. No mitäpä postikortilla voisi paremmin tehdä, kuin ilahduttaa jotakuta. Eikä siihen tarvita välttämättä joulua, pääsiäistä, ystävänpäivää tai synttäreitä. Kauniin kortin taakse kun voi vaikka rustata vain ajatuksen siitä, että kortti toi mieleen sen vastaanottajan. Kun mukana kulkee muutama postimerkki, tervehdyksen voi helposti lähettää vaikka ihan tavallisen kauppareissun yhteydessä, ja postimerkkejä myydään myös lähes jokaisen kaupan kassalla. Ja voisin jopa vannoa, että se ihan tavallisen arjen keskeltä lähetty tervehdys ilahduttaa vähintään yhtä paljon kuin juhlapäiviin liittyvät terveiset ja onnittelut. Toki arvostan suuresti itse tehtyjä kortteja. Joka joulu sellaiset kulkevat meillekin ja joka ainoa vuosi tunnen pienen piston sydämessäni. Mutta silti ajattelen, että ajatus on tärkein. Oli kortti sitten itse askarreltu tai valmiina kaupasta ostettu, sen lähettämiseen on käytetty enemmän aikaa ja vaivaa, kuin sähköisen viestin lähettämiseen.
Itse olen luopunut Facebookin käytöstä lähes kokonaan. Instagramissakin kuvia tulee jaettua yhä vähemmän tai ainakin pienemmälle joukolle. Enkä usko, että olen lainkaan ainoa, joka on pohtinut someajan persoonattomuutta. Sitä, että vaikka ajatuksensa jakaisi kaikille, se ei oikeastaan ole osoitettu kenellekään. Digiajan keskellä teinkin päätöksen, että meiltä lähtee tästä lähtien silloin tällöin tervehdys jollekulle. Olkoon se sitten kortti tai kirje, sisällöltään sanallinen tai kuvallinen. Jonkinlainen henkilökohtainen viesti ja merkki siitä, että vastaanottaja on mielessä silloinkin, kun arjessa ei tapahdu mitään sen kummallisempaa raportoitavaa. Sävyltään tervehdys voi olla hauska, tsemppaava tai syvemmän ajatuksen sisältävä. Tärkeää on vain se, että postin mukana kulkee ajatus siitä, että halusin juuri nyt lähettää tämän viestin juuri sinulle.
Yhtälailla ilahdun tervehdyksistä itsekin. Itse asiassa pidän kalenterini välissä niitä tärkeimpiä viestejä. Korttia ystävältä ja lasten kirjoittamia “äiti on paras” viestejä. Ja onhan ne aika ihania muistutuksia arjen keskellä ja kalenterin sivuja selatessa.
Tajusin eilen kuitenkin yhden aika tärkeän seikan. Nimittäin sen, että puhelimeni ei automaattisesti näytä kaikkien yhteystietojen ohessa osoitteita. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite kyllä näkyvät, mutta postiosoitetta ei ihan kaikille. Eikä minulla, nykyajan someihmisellä tietenkään ole mitään osoitekirjaa. Niinpä fyysisten viestien lähettäminen pitääkin aloittaa yhteystietojen tarkistamisella. Aika monen osoitteen tietenkin muistan ja tiedän, mutta jokunen piti kaivaa esiin aikaisemmista whatsapp-viesteistä. Jokunen jäi silti edelleen selvittämättä. Hyvät vinkit osoitetietojen keräämiseen ja kasaamiseen otetaankin siis ilolla vastaan!
Kuinka usein lähetät fyysiset terveiset läheisille tai kuinka usein edes ajattelet, että tekisit niin? Entä miltä tuntuu löytää käsin rustattu tervehdys postilaatikosta tai eteisen lattialta? Ainakaan omalla kohdallani nuo kaksi asiaa, eivät kulje rinnakkain. Postikortti on pieni juttu, mutta sillä on sitäkin suurempi merkitys.
Tärkeintä on kuitenkin mielestäni muistaa se, ettei fyysinen tervehdys tai sähköinen viesti sulje toisiaan pois. Maailmaan mahtuu tapoja ja tervehdyksiä. Välillä pitäisi kuitenkin miettiä sitä henkilökohtaista viestiä, joka ei ole kaikkien nähtävillä, vaan ilahduttaa juurikin sitä tiettyä ihmistä elämässäsi. Läheisyyttä voi ylläpitää etäältäkin, mutta läheisistään ei pitäisi etääntyä. ♡
Lähetän lähinnä jouluisin joulukortit, mut hyvin usein kauppa reissulla ihailen kortteja ja mietin ystäviä kauempana.
Viimeksi oon kirjoittanut tavallisen kirjeen noin vuosi sitten. Muutin 1-vuotiaana erääseen taloon ja naapurissa asuo vanhempi pariskunta. Nyt omaa ikää 34v ja vanha rouva on lähes 90v ja hänen kanssa vaihdettiin kirjeet ja vanha rouva lähettelee myös kortteja. Asun nykyisin 200km päässä ja kyllähän se ilahduttaa, kun kuoresta tunnistaa käsialan. Vanha rouva on siis aina muistanut kortilla monissa elämän tilanteissa ihan sieltä omasta lapsuudesta asti.
Itse oon vähän vanhanaikaisen nostalginen, että osoitteet mulla on osoitekirjassa ihan käsin kirjoitettuna ja voi selata sillain aakkos järjestyksessä. Varsinkin jouluisin hieno kaivaa pieni musta kirja esiin, joka on jo vuosia vanha. Niitä ei taideta enää ees myydä vai Löytyiskö kirjakaupoista vielä osote kirjoja..
Voi miten ihana tarina! ❤️ Ja kuulostaa siltä, että vanhalle rouvalle on erittäin tärkeää pysyä osana elämääsi ja kuulla kuulumiset. Aivan ihana tällainen kirjekaveri. Ja miten paljon iloa niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin käsin kirjoitetut kuulumiset!
Minulla on myös vanha osoitekirja, tosin se ei ole päivittynyt yli 15 vuoteen. Ehkä tosiaan olisi aika. ☺️
Itse olen viime vuosina lähettänyt vain joulukortteja. Osoitteet ovat ns. vanhanaikaisesti osoitekirjassa, nimet aakkosjärjestykessä. Osoitekirja on alunperin mieheni opiskeluaikoinaan aloittama, eli jo melkein antiikkia 80-luvulta.
Samoin olen itse saanut viime vuosina lähinnä joulukortteja. Tänä keväänä sain pisimpään ystävänäni oleelta (olemme tavanneet 51 vuotta sitten) ystävältä ensin ystävänpäiväkortin ja sitten myös syntymäpäiväkortin. Tuntui tosi ihanalta saada ne kortit. Tällä ystävälläni on syntymäpäivä vasta myhemmin tänä vuonna, mutta hänen innoittamanaan lähetin jo onnittelukortin toiselle ystävälle keväällä. Ehkäpä jatkossa muistan muitakin ystäviäni korteilla.
Ihailen ihmisiä, joilla on osoitekirja. Ja niitä, joilla on syntymäpäiväkirja. Haaveilen itsekin muuttuvani sellaiseksi, ja ehkä joskus saan ihan oikeasti aikaiseksi. Ehkä en.
Ihana, että laitoit jo hyvän kiertämään. Kuulostaa siltä, että hyvää mieltä lähtee moneen suuntaan. ❤️ Onhan se oikea kortti aika paljon arvokkaamman tuntuinen, kuin onnittelut tekstiviestillä tai vaikka facebookin välityksellä. Kun aina itsekin muistaisi, miten hienolta tuntuu saada fyysinen tervehdys.