Hei hei talvihorros!

13.3.2021

Olen huomannut, että viimeisen viikon aikana moni on repinyt hiuksiaan talven uuden tulemisen kanssa. Tuntuu, että lumen tulo maaliskuussa koetaan jo hiukan lannistavana. Pakko olla vähän vastarannan kiiski, sillä mulle luminen maaliskuu sopii oikein hyvin. Varsinkin kun sitä lunta ehdittiin odottaa pari vuotta, antaa talven nyt kestää sen kun kestää. Toki huhtikuun lopulla voin olla eri mieltä. Olen syntynyt naistenpäivänä ja äiti aina muistelee, kuinka silloin, maaliskuun 8. lunta oli niin paljon, että pihan lumivallit olivat korkeampia kuin äidin mintunvihreä Morris Mini. Ja kyllä mä omasta lapsuudestani muistan, että syntymäpäivieni aikaan oli aina talvi. Tai ainakin jossain määrin vielä lunta.

Mutta lumitilannettakin tärkeämpää maaliskuussa on mielestäni tuo valon lisääntyminen. Käyn aurinkoenergialla ja vasta nyt tuntuu, että marras-joulukuun aiheuttama talvihorros alkaa pikkuhiljaa hellittää. Kroppa saa uusia kierroksia ja energiatasot palautuvat vähitellen normaalimpaan suuntaan. Jos en pitäisi talvilajeista, eläminen Muumitalossa voisi olla mun juttu. Pitkät unet läpi pimeimmän vuodenajan kuulostaa houkuttelevalta, mutta tämän talven pelastus on ehdottomasti ollut hiihtäminen. Tosin lähtihän se Muumipeikkokin välillä ulkoilemaan. No anyway, niin kauan kuin talviunimahdollisuus on poissuljettu, otan talven mieluummin lumella kuin ilman. Ja vaikka maaliskuun loppuun asti. Optimaalisin yhtälö olisi tietenkin se, että pyöräilykausi voisi startata heti hiihtokauden perään, mutta ehkä tässä joudutaan vielä tovi odottelemaan, että hiekoitussorat väistyvät tieltä.

Viikonlopun to do -listalla on siivoamista. Ei mitenkään kovin houkutteleva ajatus kun aamulla kahdeksan aikaan tätä pohdin, mutta ajattelin että siivoan sitä henkistä talviväsymystä samalla kun plankkaan kotia kuntoon. Ja hei, ei aikaakaan, kun ollaan taas jo pihapuuhissa. Silloin ei kiinnosta sisällä siivoaminen sitäkään vähää!

Superia viikonloppua myös sulle!

 


7 Responses to “Hei hei talvihorros!”

  1. Kaarin says:

    Niin totta! Kevättalvi lumisena ei ole haitannut yhtään, päinvastoin. On ollut ihanaa että edes talvi on ollut hyvä ja kunnollinen kaiken muun omituisuuden keskellä 🙏 ja kyllä sitä silti voi olla kevättä rinnassa mutta silti nauttia talvesta vielä täysillä, kuvasi ovat siitä oiva osoitus, ihan kevätfiilis niissä talven keskellä 👌

    • Just näin. Ja onhan meillä se ihana vuodenaika nimeltään kevättalvi. 😅

      Harmi vain, että sunnuntaiaamu valkeni täällä kovin harmaana ja yö oli sulattanut talven taian taas pois. Mutta niin tai näin, olen iloinen, että erikoinen vuosi antoi meille kuitenkin ihan oikeat neljä vuodenaikaa. ❤️

  2. Tuija says:

    Valon määrä on ihanan virkistävää, mutta luminietosten sulaminen saisi ottaa nyt tulta alleen. Talvi oli ihana. Sanon sille nyt kiitos ja hei vaan! Pihalla olisi paljon kivempaa, kun ei uppoaisi reittä myöten yrittäessään kahlata toiveikkaana kasvihuoneelle. Odotan kovasti aurinkoisia iltapäivän hetkiä ja veden lorinaa.

    Sinun kuvissasi on keväinen tunnelma. Kaunista! Terveisin Tuija

    • Kiitos, Tuija!❤️
      Me ei taideta täällä lounaassa tietää mitään nietoksista. Lunta on toki ollut, mutta määrällisesti ei kovinkaan paljon. Yön sateen jäljiltä miltei kaikki ehti sitten jo sulaakin pois. Sanoisin kuitenkin, että tämä mädäntyneen maan vaihe olisi ilo jättää siitä talven valkeuden ja kevään vihreyden välistä pois. 😅

      Kevättä kohti, kyllä se siitä! 💚

  3. Noona S says:

    Niin samat ajatukset 🙂 elän aurinkoenergialla, hiihtokelit parhautta ja viikonlopun tehtävälistalla siivous, kuten lähes joka viikonloppu!

    • Ja kuinka se viikonloppu onkin joka viikko niin lyhyt. Siivouslistalla jäi taas muutama juttu tulevaisuuteen siirretyksi. 😅

      Mutta ihanaa ja valoisan aurinkoista uutta viikkoa sinne! ❤️

  4. Hedy says:

    Ihana kun päivittelet blogia, oon seurannut säännöllisesti sieltä vanhasta kodista asti ja aina käyn kurkkaamassa onko uutta postausta. Kuvat, sisustustyyli ja puutarhajutut on niin inspiroivia ja tekstit myös. Ja tykkään tosi paljon ku sulla on oma tyyli, eikä esim kaikki oo muuttunut beigeksi ja joka puolella uusia abstraktin muotoisia esineitä, mitä näkee riittävästi instassa, ei siinäkään mitää, mutta tää miellyttää itseä 😄❤️

Kommentoi