Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Viaplay

---

Vaikka varsinaiset joulupäivät jo ovatkin takana,  joulunvietto saa vielä jatkuu vapaapäivistä ja rennosta tunnelmasta nauttien. Arkihuolet on heitetty hetkeksi sivuun ja ylle on puettu Joulupukin tuomat pyjamat. Kera Joulupukin tuomien suklaiden, nyt nautitaan siitä, mihin tavallisessa arjessa ei ei aika riitä, eli rennosta ajasta sohvalle linnoittautuen ja koko perheen elokuvista nauttien.
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa ja sen lopusta löydät myös kivan arvonnan!

Vaikka olen yleensä äärimmäisen tarkka vuorokausirytmin kanssa, meillä viimeisen viikon aikana vaihdettu vaihde totaalisen vapaalle ja telkkarin edessä on vietetty aikaa varmasti melkein saman verran kuin koko vuonna yhteensä. Ja mikäs sen parempaa, kun arjen taakka on vihdoin nostettu harteilta ja joulu on antanut sekä syyn, että luvan rentoon oleiluun. Vaikka Viaplayn tarjonnasta löytyy niin kiperiä murhia kuin toimintaakin, entinen nautin silti itsekin kevyestä tunnelmasta, joka ei liioin nostata verenpainetta. Mikä parasta, juuri tuollaiset leffat sopivat myös parhaiten jouluun ja koko perheen katsottaviksi ja pitävät yllä sopuisan tunnelman.

Maija Poppasen paluu, Itse Ilkimys elokuvat, Boss Baby, Joulupukkia pelastamassa, Frozen, suloinen Dumbo ja joulun varma klassikko Love Actually. Siinä joitakin meidän joulun suosikkeja. Ja hei, tänään 27.12.  Viaplaystä on katsottavissa myös vanhan Aladdin klassikon uusi elokuvaversio! Kun ei ole kiire minnekään, voi aina katsoa vielä yhden leffan. 🙂

Toki Viaplayn valikoimasta löytyy katsottavaa myös aikuisempaan makuun ja joitakin lempisarjojani mainitakseni nostan ainakin huikean Wisting -sarjan. Lisäksi meidän suosikeita sarjapuolelta on Bosch,Blindspot, Blacklist, The Enemy Within ja Stella Blomkvist. Myös elokuva Astrid on joulun pakko katsoa listallani.

Arvonta:

Kerro kommenttiboksissa teidän joulun leffasuosikit ja voit voittaa 2 kuukautta ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja Sarjat – paketin pariin. Jätä kommenttisi viimeistään torstaina 2.1.2020 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Ihanan leppoisaa joulun jatkoa ja levollista alkavaa viikonloppua. Me uppoudutaan seurvaaksi Aladdinin maailmaan!

Jouluaattoaamussa on oma tietynlainen tunnelmansa. Olen puuhaillut vähän kaikenlaista muun perheen vielä nukkuessa. Hyräillyt mielessäni joululauluja ja sytytellyt kynttilöitä. Tuntuu kuin pitkä ja pimeä syksy vihdoin antaisi palkkansa, pienen lupauksen valosta.

Niin monta ihanaa juttua ja joulunodotuksen hetkeä olisi ollut taas kiva kanssanne jakaa, mutta aina ei kaikkea ehdi päivittää ja muuttaa kuviksi ja sanoiksi. Joka joulu huomaan miettiväni tässä kohtaa tätä samaa asiaa. Ja se on tosiaan jo kymmenes hyvän joulun toivotus Uudesta Kuusta.

Toivon teille jokaiselle rauhallista ja levollista joulunaikaa. Aikaa läheisten seuralle, levolle ja hyville ajatuksille.
Ja teille, jotka ette syystä tai toisesta joulua juhli, haluan toivottaa rauhallista ja levollista loppuvuotta. Valoa kohti mennään, kuului vuoden viimeiseen viikkoon joulu tai ei.

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. ♡

Tänä aamuna tuntui jotenkin tuskallisen hirveältä kun kello pirahti soimaan. Eikö jo voisi olla joulu. Nämä lähes täysin pimeät päivät eivät vaan jotenkin laita konetta käyntiin ja illalla tuntuu jumalaiselta kellahtaa taas vuoteeseen. Kaiken jouluhössötyksen lomassa odotan ehkä kuitenkin eniten ihan vaan sitä kiireettömyyttä ja siksi en kai jaksa itse kauheasti hössöttää. Tajusin jokin vuosi sitten, ettei joulu ole suoritteita eikä tehtyjä tai tekemättömiä töitä, vaan enemmänkin mielentila, joka tulee kun sen antaa tulla. Ei se pakottamalla saavu, ja toisaalta voi olla oikeinkin jouluinen olo, vaikka pöydästä joku sortti uupuisikin.

Huomenna on vielä aamulla koulun joulujuhla ja sitten lapset pääsevät vihdoin joululoman viettoon. Illalla istutaan viettämään glögi-iltaa ystävien kesken ja laskeudutaan sellaiseen rentoon joulutunnelmaan. Uunissa paistuu marenki ja 11-vuotias nyppii juuri tarte tatin taikinaa. Koti on vähän boheemisti vinksallaan, mutta eipä se niin nuukaa ole. Ja kynttilänvalo on onneksi aika armollinen. Käytin lapsesta asti vuosia täydellisen kiiltokuvajoulun metsästykseen kunnes oivalsin, että meidän joulu parhaimmilaan meidän näköisenä. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

 

Maailmassa on harvoja asioita, joista tällainen kolmevitonen tuntee lapsellista riemua, mutta yksi niistä on ehdottomasti joulukuusi. Se on se virallinen merkki siitä, että joulu on saapumassa ja juhlan aika on käsillä. Lapsuudenkodissa kuusi tuotiin sisään aina aatonaattoiltana, ja kun isä oli muutaman voimasanan kanssa saanut kuusen jalkaan ja kynttilävalot sen oksille, pääsimme siskoni kanssa koristelemaan kuusta. Nyt viime vuosina mummulan kuusi on ollut huomattavasti tyylikkäämpi ja elegantimpi kuin lapsuudessani. Mieleeni on jäänyt myös vuosi, kun halusin koristella kuusen vanhanaikaisesti karamellein. Solmin hopealankaa karamellipapereihin ja ripustin niitä kunnon joulukonservatiivinä kuusen oksille. Ja parin päivän päästä langoissa roikkui tyhjät paperit, sillä karamellit olivat olleet kivasti siskoni käden ulottuvilla kun hän katseli telkkaria.

Kuten sanottu, meidän joulukuuseen ei haeta minkäänlaista tyylisuuntaa tai trendiä. Nyt kun lapset ovat pieniä sen oksilla saa killua kaikessa rauhassa itse tehdyt koristeet. Äidin virkkaamat pitsisydämet, hamahelmiaskartelut, paperista taitellut tähdet, antiikkiset lasipallot ja pallot uudemmasta tuotannosta. Vanhoista leivosmuoteista itse tehdyt koristeet ja kaikenlaiset vuosien varrella kertyneet joulukoristeet. Esikoisen aikoinaan askartelema kimallepallo ja Klaaran viime vuonna äitini kanssa askartelema paperienkeli. Kaikki koristeet yhtä ihania ja kaikkissa muistoja menneiltä vuosilta. Ja joukkoon mahtuu vielä paljon, mutta ihan vain ostamisen ilosta kuuseen ei hankita läjäpäin koristeita.

Miehelläni oli joitakin vuosia kova tarve saada kaata joulukuusi itse, mutta kun yhtenä vuonna olin käännyttänyt pojat kahdesti ovella (toinen kuusista oli kolmemetrinen ja toisessa oksia oli vain toisella puolen runkoa) mieheni kaatoi valtavan pihakuusen ja otti siitä latvan. Alhaalta katsottuna se näyttikin oikein kivalta, mutta olohuoneessa ei niinkään. Niinpä olemme sittemmin päätyneet ostettuun kuuseen. Helppoa ja vaivatonta ja vältytään suuremmalta aviokriisiltä juuri joulun alla. Ja ennen tuo kuusiepisodi vieläpä käytiin läpi siinä juuri ennen joulua ja vähän kiireessä. Kun jokunen vuosi sitten laitettiin koti joulukuntoon jo hyvissä ajoin kuvausten vuoksi, huomasin, että kuusi on oikeastaan paljon mukavampi koriste ennen joulua kuin tammikuussa. Tykkään siitä, että kuusi on pieni, ja tänä vuonna löytyi vieläpä oikein pullea ja muodokas yksilö. Ja nyt kun olkkarin ikkunoissa on lumikukat ja kuusi kimmeltää, ei oikeastaan ole koskaan pimeää.

Tänään vuorossa olisi sinappi- ja chilisuklaatehdas.  Rentoa puuhastelua joululaulujen soidessa.

Meinasin jokunen vuosi sitten tulla lynkatuksi äitinä, joka välittää vain joulukoristeiden ja sisustuksen yhteensopivuudesta, ei niinkään lasten joulumielestä. Huolena oli punaisen värin, ja ennen kaikkea tonttujen puuttuminen. No, blogissa ei aina näy ihan kaikki, mutta tarkkasilmäinen on voinut silti huomata, että meillä jouluaan viettää sama tonttuperhe vuodesta toiseen. Lisäksi on possuja useampaan lähtöön ja tietenkin lasten askartelemia joulukoristeita. Mutta mikä tärkeintä, ne ei ole täällä ainostaan lasten ilona, vaan tuomassa joulua yhtälailla minulle itselleni. Muistan lapsuudesta sen kostean varaston tuoksun, joka tuli aina joulun alla sisään yhdesssä joulukoristelaatikon kanssa. Se sekoittui ihanasti lumipestyjen mattojen tuoksuun ja kuuluu ehdottomasti lapsuuden parhaisiin joulumuistoihin. Ehkä juuri siksi nautin niin kovasti, kun tonttu-ukot kaivetaan kylmältä vintiltä sisälle lämmittelemään. Siinä on oma taikansa. Ja perinteissä, koska mulle joulu on pitkälti myös niiden vaalimista.

Tonttukalenterit olivat jossain kohtaa yläkerrassa ja roikkuivat lasten vaatekaappien kyljessä. Sitten niiden täyttäminen koitui ylitsepääsemättömän vaikeaksi, ja kalenteritontut oli pakko kantaa alakertaan. Jos illalla ei ehdi täyttää taskuja (olen iltaunisempi kuin lapset), aamulla on vielä toinen tilaisuus. Joskin mielikuvitusta tuollaisten taskujen täyttäminen vaatii – varsinkin esikoisen kohdalla. Onneksi hän näppärästi itse kertoi, että sinne voisi tänä vuonna ostaa jalkapallokortteja. Yritän myös täytää taskuja hyödyllisillä jutuilla kuten sukilla. Enää nuo eivät hurraa erilaisten hammasharjojen vuoksi, mutta joskus nekin olivat ihan hyvää kalenteriyllätystä.

Raitapaitaiselle tontulle tuli ikää 11 vuotta. Loppu armeijasta taitaa myöskin täyttää jo pyöreitä. Hankin nimittäin kalenteritontut 2009, eli esikoisen toiseksi jouluksi. Haaveilin silloin kovasti toisesta lapsesta ja ostin samalla myös tyttötonttukalenterin (kuulostaa muuten kauhealta ilman tonttu-sanaa :D). Vaan niin vuodet vierivät ja tonttutyttö oli ikään kuin minun talismaanini, kunnes se jouluna 2013 sai taskuihinsa pieniä hiuslenkkejä ja pinnejä. Muistan vieläkin kuinka onnellinen olin niitä ostaessani.

Kalenteritontut on ankkuroitu keittiöön, mutta muuten tonttuväki liikkuu melko vapaasti. Eilen ne kasaantuivat keittiöön seuraamaan tanssiesitystä, mutta jonkun voi joskus löytää sohvan nurkasta tai vällyjen välistä.

Niin kauniita joulukoristeita kuin nykyisin myydäänkin, niin kyllä ne rakkaimmat on silti niitä, joilla on tunnearvoa. Meidän joulukuusta ei koskaan pueta tiettyyn sävyyn tai tyyliin, vaan sen oksilla on aina myös muistoja ja aarteita vuosien takaa. Sillä vaikka muutenkin, niin varsinkin jouluna perinteet ja muistot ovat mulle erityisen tärkeitä.

Meidän perheessä ei olla juuri totuttu näihin vapaisiin arki-iltoihin ja kun niitä osuu vielä viikolla kaksikin, sitä ei oikein edes tiedä, että mitä tekisi. Niin ja vaikka eilen olikin ohjelmaa koko illaksi, vaihtelua toi se, että molemmat lapset pääsivät jo puolilta päivin kotiin (kiitos alakouluun siirtyneen jaksojärjestelmän). Mutta just nyt kun tuntuu, että vedenpaisumus on lähellä ja päivät saa kulkea lonkeronharmaassa usvassa, tällaiset pienet arkiset ylellisyydet, kuten ihan vain aika olla kotona, tuntuvat enemmän kuin tervetulleilta.

Niinpä tänään vain hiippaillaan lasten kanssa kotosalla, poltetaan kynttilöitä ja paistetaan pannaria iltapalaksi. Nautin. Vaikka toki vielä ihanampaa olisi jos koko perhe olisi kasassa ja nauttimassa tästä raukeudesta.

Olen tässä lähiaikoina saanut intoa järjestellä ja siivota kaappeja ja laatikoita. Tuloksena erilaisia pusseja ja kasseja kierrätykseen meneväksi ja kotikin on kaikkea muuta kuin järjestyksessä. Mutta ehkä ne siitä. Tänään en jaksa päätäni moisilla vaivata.

Suloista ja levollista iltaa ♡

Hei ihanat ja suloista sunnuntaita!

Tämä viikonloppu on ollut mulle sellaista hapenottoa. Olen nukkunut ja levännyt, köllötellyt sohvalla ja katsellut telkkaria. Ollaan pelattu lasten kanssa lautapelejä, käyty mummulassa, syöty herkkuja ja aloitettu ihan pikkuisen myös kodin koristamista jouluisempaan asuun. Nyt kuivurissa pyörii viimeinen erä lakanapyykkiä ja kohta on aika aloittaa saunan lämmittäminen. Kenties vähän parisuhdeulkoilua ja leppoisa sunnuntai-ilta koko perheen kesken. Juuri nyt tämä on ollut paras mahdollinen tapa viettää viikonloppua. Olla lähellä rakkaita ilman kiirettä ja ohjelmaa. Viikonloppu täyttä kultaa.♡

Tein taas tänään retken lähikirppikselle ja vaikka alkuun luulin, että kotiin on lähdettävä tyhjin käsin, niin kyllähän sieltä taas löytöjä tuli tehtyä. Mulle on ok maksaa Arabian vanhasta lautasesta kolme euroa, mutta kun kappalehinnat huitelee 35 eurossa kävelen ohi. Onneksi oli yksi kolmen euron lautanenkin ja ihana vanha Arabian kannu kympillä. Menin oikeastaan etsimään messinkisiä kynttilänjalkoja ja pari löytykin huimaan 1,5 euron yhteishintaan. Nuo on samoja, joita mulla olikin jo kaksi ennestään. Paras löytö oli kuitenkin pahvilaatikollinen aterimia 15 eurolla. Alle kolmella kympillä siis ihan mukava saalis. Ja lisäksi löysin miehelle pari kirjaa.
Mulla on tässä nyt vaan sellainen ongelma, että tarvisin varmaan yhden astiakaapin lisää. Tai oikeastaan mulla olis se yksi astiakaappikin valmiina, mutta kun se ei mahdu mihinkään ja lisää neliöitä ei olla hankkimassa. Pitää siis jotenkin laittaa aivoriihi käyntiin ja miettiä, että miten tämä homma selvitetään.

Ai niin, ja lupasin kasvarin valoista iltakuvaa. Eikös vaan loistakin kauniina! 🙂

Rentouttavaa ja rauhallista sunnuntai-iltaa sinullekin. Ja ajatella, viikon päästä on ensimmäinen adventti! ❤️

 

Minun ja Klaaran Lumoan -mekot on saatu blogin kautta.
Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Me vietettiin viikonloppua vähän normaalista poiketen, ja sen sijaan, että olisin ollut lasten kanssa kolmisin kotona, hyppäsinkin perjantaiaamuna mieheni mukaan ja matkasimme Kuopion kautta Ouluun. Ja mitäs sen paremmin ehtii pitkällä automatkalla kuin jutella ja rupatella. Vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia, joille ei tunnu arjessa jäävän muuten aikaa. Viime aikoina varsinkin on tuntunut, että se jonka pitäisi olla tuossa vieressä onkin fyysisesti aina kauhean kaukana. Viikonloppu oli ihana, eikä minua haitannut yhtään viettää perjantai- ja lauantai-illat yksin hotellihuoneessa. Päinvastoin, sain rauhassa levätä ja parannella flunssaani ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Nautin. Ja pikaiseen Oulun-vierailuun mahtui myös tärskyt Kokkipotti Hannelen kanssa, mikä toimi kuin kirsikkana kakun päällä. Treffattiin viinilasillisen ääressä ihanassa De Gamlas Hem -hotellissa, jota Hannele meille suositteli. Suloinen paikka ja siistit kauniit huoneet ja hyvä ruoka. Saimme mieheni kanssa jopa aikaisen päivällisen ennen kuin keittiö virallisesti aukesi. Loistavaa palvelua! Ja tuossa pienessä hotellissa majoitukseen kuuluu muuten aina herttainen “kello viiden tee”. Ihana paikka, johon haluaisin palata vaikka kesällä. Suosittelen!

En tiedä muistatteko, missä minun ja Hannelen tiet kohtasivat, mutta kyseessä oli Nespresson kampanja, jossa me bloggaajat kävimme toisillamme kylässä. No Hannele tuli silloin Oulusta asti meille, ja minun tehtäväni oli tarjota kahvin kanssa jotain Hannelen blogista anastettua. Valitsin Brownie jätskikakun, jota väänsinkin edellisenä iltana hiki hatussa. Kun odotettu vieras viimein seuraavana päivänä saapui ovelle otin hänet vastaan kädet pystyssä. Ei tarjottavaa, nyt tarvitaan apua! Ja niin me sitten leivottiin yhdessä browniet ja todettiin, että meidän uunin teho ei vain yksinkertaisesti vastannut Hannelen uunin tehoa. Tuo olisi voinut päätyä listaan “elämäni noloimmat hetket”, mutta onneksi Hannele on Hannele. Ja onneksi meidän tiet on kohdanneet vielä sen jälkeenkin.

Koska meille kotiin on Oulusta yli 500 kilometriä, ja sunnuntaille ei ollut mitään muita suunnitelmia kuin ajella kotia kohti, varmistin lauantai-iltana puolisoltani, että mitä kautta ajellaan. Kun kuulemma kaikki kävi, aloitin shoppailun Torissa ja sovin sunnuntain kotimatkan varrelle parit treffit. Muistona viikonlopulta mulla on nyt uusi kasa vanhoja Arabian Maisema-astioita. Kun näihin yhdistää jo kaapista löytyvät, joulun kattaus on melkolailla siinä.

Meidän eteisen kaapin edustalla on jo tovin roikkunut mustia vaatteita pesulan pusseissaan. Ne odottavat perjantaita, hautajaisia. Klaara kysyi tuossa yhtenä iltana, että miksi sinne pitää pukea niin synkät vaatteet, kun me ollaan surullisia muutenkin. Kerroin perinteistä ja etiketeistä. Mutta sovimme, että pukeudumme tällä viikolla muuten iloisesti ja vaaleaan. Siksi valkoista. ♡

Jos flunssa ei nyt koskaan ole mikään odotettu vieras, niin positiivisen kautta ajateltuna tämä viikko oli mitä mainiointa aikaa sairastaa pois tuokin ikävyys. Lonkeronharmaat, liki pimeät päivät ja armoton kaatosade, joten enpä ainakaan menettänyt mitään. Ja kun marraskuu ei nyt muutenkaan ole lempparini, niin tämä jotenkin sopi tähän väliin.

Samalla jotenkin tajusin senkin, että kun tämä pimeä vuodenaika käy päälle ja tuntuu lannistavan, niin ihan ainoa tapa selvitä ei ole se energisyyden perässä juokseminen. Joskus on nimittäin paikallaan myös taipua. Antaa itselleen lupa pysähtyä, kääriytyä peiton alle ja olla vähän vähemmän energinen ja ehtivä. Välillä on ihan ok jopa antaa tietoisesti itselleen lupa olla alakuloinen ja vaiteliaskin. Ei aina tarvitse toitottaa joka suuntaan kuinka kaikki on positiivista ja kuinka energiat vain virtaavat ja aura hohtaa pelkkää hyvää. Voi olla ihan iloinen, onnellinen, positiivinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen, vaikka joskus tykkääkin käpertyä marraskuun pimeyteen.

Marraskuun alku on ollut jotenkin tosi raskas. Vaikka se on sitä joka vuosi, tänä vuonna se heitti harteille vielä vähän lisäpainoa. Vei mukanaan niin yöunet kuin ruokahalunkin. Ja silti ajattelin, että kyllä se hyvä olo siellä jossain tossunpohjan ja väsymyksen euforian välissä piilee. Vaan ei se siellä ollut. Pari päivää pakkolepoa, ja kas kun eilen santsasin unelmatorttua supernaisten seurassa, tajusin, että vaihteeksi on ihan kiva nauraa taas oikein kovaan ääneen.

Perjantai-ilta olkoon pyhitetty sekin levolle ja rentoutumiselle. Ja uusimmalle Mma Ramotswelle. Minun onneni on myöskin se, että äidin marraskuuhun lohtua on tuonut neulominen. Todisteena maailman ihanin villapaita! ♡

Suloista viikonloppua sullekin.