Moikka, ja ihanaa sunnuntaita!
Niinhän se on, että kun arki alkaa, myös viikonloppujen merkitys korostuu. Mulla itse asiassa oli perjantai-iltapäivänä sellainen Thank God it’s friday -olo. Esikoinen oli miltei koko viikon sairaana, ja eskarilainen oli viimeistään perjantaihin mennessä jo aivan rättiväsynyt viikosta ja kaikesta muustakin uudesta, mitä arjen aloitus kuvioon toi. Kuin tuli persuksen alla matkattiin lasten kanssa perjantai-iltapäivänä pojan soittotunnille. Kun suuniteltu 45 minuutin ajomatka muuttui liki tunniksi (unohdin, että on puintiaika), omakin pinna alkoi kiristyä. Väsynyt ja kiukutteleva kuusivuotias, erittäin epäkäytännöllinen instrumentti ja pakkorako hoitaa samalla pari kaupunkiasiaa. Lisäksi takaraivossa kummitteli, että kun vielä päästään kotiinkin, niin pitäähän sitä heti alkaa laittamaan ruokaa.

Rehellisesti sanottuna sen perjantain päivällisen jälkeen teki mieli hautautua vain sohvalle ja laittaa Hercule Poirot pyörimään. Mutta, olimme sopineet ystävän kanssa yhteisestä illanvietosta, sillä hänkin aloitti viikonloppua yksin lasten kanssa. Niinpä tehtiin treffit kaupan parkkikselle ja kasattiin ostoskorit täyteen kaikkea kukkakaalista minipitsoihin ja tultiin meille laittamaan iltapalapöytä koreaksi. Kun lapset viihtyivät keskenään ja meillä oli aikaa kuroa kiinni kaikki (tai liki kaikki) parin viime viikon päivittämättä jääneet asiat, verenpaine laski kuin itsestään. Miten tärkeää se onkaan, että arjen ja rutiinien keskelle kuitenkin syntyy niitä pieniä hetkiä, jolloin ollaan ikään kuin lomalla! Tuli sellainen olo, että ensimmäisestä arkiviikosta voi oikeasti palautua.

Tuo lepo ja palautuminen vaan on niin viheliäisen monimutkainen asia. Nimittäin ainahan siinä vaakakupissa painaa sekä mielekäs tekeminen, että ihan fyysinen lepo ja nukkuminen. Niin kivaa kuin onkin viettää aikaa hyvässä seurassa ja jakaa ajatuksia ystävän kanssa, myös ihan oikea lepo ja nukkuminen olisi tärkeitä. Kun kello lauantaiaamuna soi 5.30 tuntui, että sitä ihan oikeaa unta oli tullut nautittua aivan liian vähän. Silti tiedossa oli kiva päivä ja matka siskoni luokse. Niin, että vaikka väsyttikin, ei silti tehnyt mieli jäädä kotiin. Ja kiva päivä meillä olikin. Tuli juhlittua siskon kaksosten syntymäpäivät ja saatiinpa samaan päivään mahdutettua myös paljon muutakin mukavaa.

Eilen tultiin vasta myöhään kotiin ja vaikka päivä oli raskas ja pimeäkin tuli jo kotimatkan aikana, unta piti houkutella kirjan avulla, ja silmät painuivat kiinni aivan liian myöhään. Tai ainakin niin myöhään, että aamu kahdeksalta väsytti yhä. Niinpä ajatukset ovat tänään olleet visusti levossa ja omassa jaksamisessa. Kuinka himputissa sitä osaisi luovia kultaisella keskitiellä. Ottaa tarpeeksi aikaa nukkumiselle, mutta myös hoivata mieltään sosiaalisella elämällä ja mielekkäällä tekemisellä. Kinkkinen juttu!

Nykyisin puhutaan tosi paljon levosta ja palautumisesta. Siitä, että keho vaati unen lisäksi myös palauttavaa tekemistä ja nukkuakin pitäisi silti se kahdeksan tuntia yössä. Sen sijaan, että miettisin arkiviikkoa kiireisenä, yritän pitää mantranani “eiköhän tämä tästä”. Nimittäin sanotaan myös, että kiireestä puhuminen lisää stressiä ja niinhän se vain on. Jos jatkuvasti miettii, että kuinka kiire on, niin johan sitä alkaa ohimoissa tykyttämään. Silti en varmastikaan ole ainoa tässä elämänvaiheessa elävä ja riittävän levon ja nukkumisen kanssa tasapainotteleva ihminen. Niin ihanaa kuin arki onkin, onhan se samalla juurikin sitä tasapainottelua. Pitäisi osata haalia oikeassa suhteessa sekä kivaa tekemistä, että lepoa. Niinpä meillä on tänään lepopäivä. Olla möllötetään kotona ja nautitaan siitä, että ei ole kiire minnekään. Ollaan ladattu akkuja ja nukuttu päikkäreitä. Luettu kirjoja ja tehty hyvää ruokaa, josta riittää vielä alkuviikoksikin. Ilman arjen aikatauluja kokkaaminenkin on huomattavasti antoisampaa. Olen käynyt kirppiksellä ja miettinyt sekä muistellut kaikkea sitä kivaa, mitä viikonloppuun on mahtunut. Aikaa hyvässä seurassa, tärkeiden ihmisten lähellä oloa ja yhdessä vietettyjä hetkiä.

Jotta uusi viikko olisi sitä parasta mahdollista arkea, rentoutin kroppani kunnon löylyissä jo iltapäivällä ja illan aikana lihasjumit saa venyteltyä lempeästi veks. Mun laatuaikaan kuului myös tuhti annos korppuihon kosteutusta. Tänään kutsuu aikainen ilta, muutama aukeama kirjasta ja sitten pitkät yöunet. Mä uskon, että tällä reseptillä maanantaiaamu on ihan varmasti taas uusi kiva alku, eikä mikään masentava viikonlopun päätös.

Niin että kaipa sitä oppii aina vain paremmin kuuntelemaan itseään ja kehoaan. Oppii huomaamaan milloin kyseessä on unen ja lepäämisen tarve, milloin mieli kaipaa arjen oheen muutakin ajateltavaa, ystäviä ja sosiaalista tekemistä.

Mä olen ajatellut, että tulevan syksyn ehdottomasti tärkein missio on juurikin levätä riittävästi. Ei liikkua tai suorittaa tarpeeksi, vaan ennen kaikkea levätä, nukkua ja palautua. Niin kivaa kuin onkin tuntea itsensä supertehokkaaksi arjen suorittajaksi, jouluun mennessä tehokkuus joka tapauksessa kärsii mikäli se palautuminen tökkii.

Sellaista. Ja levollista sunnuntaita! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Tänään on ollut aivan taivaallisen upea kesäpäivä. Niin lämmin, että pyykkikin kuivuu taas hetkessä. Kunnon kesämekkokeli. Ensimmäinen arkiviikonloppu ja aikaa ihan vain olla. Pötköttelin jopa keskellä päivää kirjani kanssa ja nautin, kun kukaan ei vaatinut mitään tai odottanut mitään. Voi kunpa viikonloput voisivat aina olla tällaisia. Vapaita menoista ja aikatauluista.

Daalioita, daalioita, daalioita… Eipä noita oikein voi olla rakastamatta. Mulla on jotenkin sellainen fiilis, että tänään oli ehkä viimeinen kunnon kesäilta puutarhassa. Siis tällainen kesäisen päivän jälkeinen ilta, kun maa ei ole märkä eikä ulkona ole kylmä. Huomisesta lähtien se lupaakin vain vettä.

Vaikka yleisesti olenkin iltauninen, eilen ja tänään on ollut selainen hassu fiilis, että ei tahtoisi mennä lainkaan nukkumaan. Olisi kiva vain nauttia ja fiilistellä hämärtyvästä illasta. Eilen tulikin valvottua ja kirjan kanssa taisi mennä tämän päivän puolelle. Mutta tänään on kyllä pakko nukkua vähän aikaisemmin, muuten maanantaiaamu voi olla ikävän ärhäkkä.

Niin kauniita kuin nämä hämärtyvät illat ovatkin, on samalla vähän haikea olo. Sellaista luopumisen tuskaa. Kesästä ehkä, mutta myös kesäminästä. Pelkään ehkä jotenkin että päivien lyhetessä se jokin mielen keveys katoaa. Vaikka eihän se niin ole, sitä voi olla vaikka kuinka (no ei ehkä kevytmielinen), rento jos vaan päättää niin. Se kai se arjen kompastuskivi onkin. Että unohdetaan ottaa rennosti ja nauttia.

Hetken nautiskelen vielä kynttilöiden tuikkeesta. Sitten kunnon unet ja rento sunnuntai. Kotikin on kivasti taas kukitettu, siltä varalta, että huomenna kukkaloistoa pitää ihailla sisältä käsin.

Suloista lauantai-iltaa ja rentoa sunnuntaita ♡

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ MSD Animal Health

---

Heipsan!
Kyllä kevät ja kesä vaan on niin ihanaa aikaa. Kaikki tuo vihreys ja vehreys. Luonto on ihmeellinen juttu! Me ollaan Alman kanssa taas kevään tultua ja kurakelien väistyttyä päästy lenkkeilemään noille pienille ja kapeille metsäpoluille ja joenvarteen, sekä tietysti puuhaamaan puutarhassa. Ja eihän meillä täällä mitään citymaastoa olekaan. Talvella joskus ajellaan ensin autolla kylille ja lenkkeillään siellä, kun täällä ei ole valoja. Mutta lopun aikaa nautitaan kyllä just näistä ihanista maisemista ja pienistä lenkkipoluista. Siitä, että saadaan olla omassa rauhassa. Oikeastaan ne pienet kesäiset iltakävelyt on juuri parhaita. Ilman koiraa niitä tulisi harvemmin tehtyä, mutta onneksi on tuo oma karvapallo, joka pitää huolen siitä, että maisemista tulee nautittua!

Näihin meidän maisemiin liittyy vahvasti kapeiden polkujen lisäksi heinikot. Oikeastaan meillä päin maisema on yhtä heinikkoa ja niittyä. Asutaanhan me monellakin mittakaavalla mökkimaisemissa. Ei niitettyjä puistoja tai tienpientareita, vaan ihan sellaista luonnonvaraista maalaismaisemaa. Mutta niin kovasti kuin siitä tykkäänkin, tällainen maisema on kuitenkin melkoinen punkkiansa. Tai no, usein punkkeihin yhdistetään luonnonvaraiset heinikot, mutta ihan niin yksinkertainen tämä punkkiasia ei silti ole. Punkit kun ovat vallanneet jo ne kaupungitkin, ja itse asiassa on tutkittu, että juuri citypuutiaiset kantavat erityisen paljon borrelia-bakteeria.

Toinen punkkeihin liittyvä harhaluulo mökkimaisemien lisäksi on se, että punkit yhdistetään vahvasti kesään. Näin ei kuitenkaan ole, vaan punkkikausi voi oikeasti kestää jopa läpi vuoden! Viiden asteen lämpötilassa heräävät puutiaiset ovat asia, joka kannattaa muistaa kesän lisäksi ympäri vuoden ja syyskuu on itseasiassa mitattu punkkirikkaimmaksi kuukaudeksi.

Puutiaisista ja niiden levittämistä taudeista kirjoitetaan nykyään paljon. Ja se on hyvä, joskin hysteriaa asian ympärille ei kannata luoda. Nimittäin tähänkin ongelmaan on onneksi ratkaisuja. Ihan kaikkein paras keino niin punkkien torjumiseksi, kuin oman mielenrauhan takaamiseksi on käynti eläinlääkärillä. Mikä on se oikea tapa torjua karvaturreihin tarttuvia puutiaisia selviää nimittäin parhaiten uskomalla asia asiantuntijan käsiin. Eläinlääkärin kanssa kannattaa miettiä paitsi niitä lenkkipolkuja ja oman asuinseudun punkkitilannetta, mutta myös sitä omaa koira-arkea. Punkkien torjuntaan vaikuttaa nimittäin moni asia. Jos perheessä on lapsia tai koira nukkuu sängyssä, kannattaa se tuoda eläinlääkärikäynnillä esiin. Samoin kannattaa mainita, jos koirasi on innokas uimari tai jos taloudessa on muita lemmikkejä. Eläinlääkärin neuvoilla ja oikeanlaisella punkkitorjunnalla on iso vaikutus koko perheen hyvinvointiin, ja asia kannattaa ihan oikeasti selvittää. Eläinlääkäri on myös juurikin se taho, josta saat paitsi vastaukset juuri niihin itseäsi askarruttaviin kysymyksiin, myös ohjeet ja tarvittavat tiedot punkkien levittämien vaarallisten tautien ehkäisyyn.

Tähän asti meillä on selvitty punkitta, mikä on oikeasti aika hyvin 9-vuotiaan koiran kanssa. Ja toki toivon, että säästymme niiltä punkeilta jatkossakin. Alman turkki pidetään suht lyhyenä, joten punkkien havaitseminen on kohtalaisen helppoa, samoin kuin peseminen ja harjaaminenkin. Hyvä vaihtoehto punkkivälitteisten tautien ehkäisyssä on jatkuvan punkkisuojan hankkiminen koiralle.

On laskettu, että lähes joka kolmas Suomen puutiaista kantaa taudinaiheuttajaa. Vaarallisten tautien ehkäisyssä meillä koiranomistajille onkin merkittävä osa. Itse asiassa iso vastuu, joka kannattaa ottaa tosissaan paitsi oman lemmikin, myös ihmisten terveyden vuoksi. Nyt kesän korvalla ihan viimeistään on hyvä tarttua härkää sarvista ja hoitaa yksi koiranomistajan tärkeimmistä velvollisuuksista. Koirat punkkeja vastaan -sivustolta löydät paljon punkkitietoa. Käynti eläinlääkärin luona ja oman koiran terveyden kartoittaminen ja parhaimman punkkitorjunnan löytäminen on kuitenkin askel, joka meidän koiranomistajien on otettava.

Me aiotaan Alman kanssa viihtyä meidän maalaismaisemissa vastuullisesti. Suojautumalla punkkeja vastaan suojataan paitsi itsemme, myös ystävämme – niin karvaiset kuin vähemmän karvaisetkin. Itse koen myös erityisen tärkeäksi sen mielenrauhan, jonka eläinlääkäri pystyy antamaan. Paitsi oikealla punkkien torjunnalla, myös vastauksilla niihin kysymyksiin, joita pidin ehkä vähän tyhminä tai joita en aluksi tohtinut kysyä.

Punkittoman kesän puolesta kannattaa heiluttaa häntää!

 

Huom: Kaikki lääkevalmisteisiin liittyvät kommentit poistetaan Suomen lääkelain mukaan.

Ihanan aurinkoista pakkassunnuntaita!

Meillä on samaan aikaan siivouspäivä, pyykkipäivä, ulkoilu- ja urheilupäivä ja hei, pullapäivä! Ollaan saatu olla koko viikonloppu yhdessä, mikä on meidän perheessä aika harvinainen saavutus. Eilen kyläiltiin mummulassa, syötiin hyvin ja lämpenipä mummulassa myös saunakin. Illalla pojat lähtivät vielä hiihtolenkille ja me leivottiin Klaaran kanssa iltapalaleipää.

Tänään lapset lähtivät isänsä kanssa ladulle ja minä hyödynsin ajan heittämällä aivot narikkaan pullataikinan parissa. Äänikirja soimaan ja nutturapullia kerimään. Ihanan terapeuttista. Ja maistuvat varmasti hiihtäjille kylmän maidon kanssa.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, minun vauvani täyttää ensi viikolla jo kuusi! En käsitä, minne vuodet on menneet. Tuntuu kuin vasta juuri tuo pitkään ja hartaasti odotettu pikkuinen olisi tullut elämäämme. Ja joka kerta kun yllätän itseni miettimässä näitä, yritän nauttia siitä, että lapset ovat yhä lapsia. Niin kivalta kuin se välillä tuntuukin, että molemmat ovat jo omatoimisia. Toki joskus on ihanaa saada leipoa ihan yksin ja kaikessa rauhassa, mutta voi että, kun joskus koittaa se aika, että kukaan ei kinastele siitä, missä määrin saa auttaa ja osallistua.

Muistatte ehkä, kun joulun alla ihailin sitä kaunista pakettia, johon Klaaralle tilaamani mekot oli pakattu. Tuo paketti kääräistiin joulupaperiin ja laitettiin pukinkonttiin. Sittemmin on päästy nauttimaan hurmaavan suloisista mekoista. Tuntuu ihanalta, että mulla on vielä hetken tällainen pieni tyttö, jonka saan pukea suloisiin mekkoihin ja sukkahousuihin. Mun oma Tähkäpää, jonka hiukset muuten joulun alla lyhenivät, vaikkei sitä heti uskoisikaan. Yhtä paksu tyvestä latvaan, enää ei kuitenkaan ole vaarana, että niiden päälle istuisi. 😀

Tilasin Klaaralle kaksi tuollaista ihanan yksinkertaista mekkoa Nova Melinalta. Molemmat Libertyn kauniista kankaista ommeltuja. Maailman kauneimpia mekkoja, sellaisia, joissa lapsi on vielä oikeasti lapsi. Ja Suomessa tehty, käsityöläisen taidolla.

Siisti ja pullantuoksuinen koti. Kunnon iltalenkki, lämmin suihku ja aikainen sukellus puhtaisiin lakanoihin. Johan sitä kelpaa aloittaa uusi viikko!

 

 

Libertyn sinapinkeltaisesta Capel kankaasta ommeltu mekko Nova Melina. Kengät H&M ja villasukkahousut POMPdeLUX.

Tervehdys!

Piti jo eilen muistaa teitä kukkakimpulla, mutta niin vaan humahti päivä koulutehtävien parissa. Ja niin on mennyt kyllä tämäkin, mutta samalla hoitelen tässä vähän hoitsun hommia ja ajattelin muistaa myös teitä. Mulla on täällä yksi hyvin tokkurainen pumpuli, joka toipuu tämänpäiväisestä leikkauksestaan. Rassukka on ihan veto pois ja luo välillä anelevan katseen tuolta kaulurinsa uumenista. Alma meni ihan suunniteltuun ja vähemmän kiireiseen leikkaukseen, joka sitten ihan muusta syystä vaihtuikin vähän kiireellisempään operaatioon. Eläinlääkärikin totesi, että meillä oli kyllä ihan mieletön tuuri. Jos tätä sovittua operaatiota ei olisi ollut, meille olisi voinut tulla ensi yönä melkoisen kiireellinen keikka päivystykseen ja pahimmassa tapauksessa olisi voinut käydä tosi huonosti. Että jos joskus tuntuukin, että vähän tökkii, niin kyllä se onnikin välillä potkaisee.

Se kuuluisa joulufiilis on tänään kuitenkin vähän kadoksissa, eikä tietenkään vähiten vesisateen vuoksi. Nyt just puuttuu myös ne hygge, namaste ja zen. Miten voikin päästä koti tällaiseen kaaokseen! Olen pari päivää katsellut tuimasti rappusilla lymyileviä villakoiria, mutta edes ne eivät ole ymmärtäneet väistyä. Jos siis oletkin joskus saanut sellaisen käsityksen, että bloggaajan koti olisi aina tiptop, niin voinen vakuuttaa, että ei muuten ole! Eikä ole edes sellaisessa somassa elämänmakuisessa tilassa, kuin niissä suosituissa Tältä meillä näyttää oikeasti -postauksissa. Ehei, tämä on todellista hardcore realityä! Ihan piti tämä tekstin kirjoittaminenkin aloittaa siitä, että kaivan näppäimistön lippujen ja klappujen alta. Pahinta, ettei ole edes ketään jota syyttää! Itse kun olen tämänkin rojun tähän kasannut. 😀

Tänään siis vain kukkia, vassokuud!

Mutta nyt varmaan pitäis ripustaa ne pyykit, jotka otin koneesta jo ennen yhtä. Unohtuivat siinä hötäkässä kun piti lähteä noutamaan Almaa kotiin. Jos vaikka saisi maaniteltua lapset imuroimaan yläkerran (uhkailu lahjonta ja kiristys!) ja käyttäisi tunnin sellaiseen yleiseen kaaoksen selvitykseen. Ehkä tänään voisi päästä edes johonkin semihyggetilaan! Rapsutella pientä toipilasta kynttilänvalossa ja hyväksyä, että päivä se on huomennakin!

Kivaa tiistai-iltaa! ♡

Kaupallinen yhteistyö / Evidensia

---

Noniin. Taitaa olla jo nelisen viikkoa, kun kirjoittelin teille meidän Almasta ja vähän myös yleisesti Coton de tulearista koirarotuna. Samaisessa postauksessa tuli esiin myös Alman ikä ja tuleva Senioritarkastus Evidensia -eläinlääkäriasemalla. Tänään enemmän juurikin siitä terveystarkastuksesta. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Evidensian kanssa.

Meillä on vallinnut vähän sellainen hiljainen sopimus eläinlääkärikäyntien suhteen. Mies hoitaa koiran, ja minä kissa-asiat. Ehkä tämä on tosiaan jäänne sieltä Alman pentuajoilta, kun koin vahvasti, että koiran hankinta oli miehen tahto. Tai sitten kyse oli siitä, että joitakin vastuita oli luonnolista jakaa, ja sitten ne satuttiin jakamaan näin. No, joka tapauksessa muistan, kun mies tuli ensimmäiseltä eläinlääkärikäynniltä, pienen puuvillapennun kanssa. Oli kuulemma ottanut miehisyyden päälle, kun muilla paikalla olleilla kaksilahkeisilla oli huollettavanaan metsästykoirat. 🙂

Mutta nyt siis suuntasin Alman kanssa Rauman Evidesialle lemmikin Senioritakastukseen. Kyseessä on nimensä mukaan lemmikin terveyden kartoitus ja tällä käynnillä sitä kartoitettiin sekä yleisesti, että spesifisti juurikin lemmikin ikää ajatellen. Tarkemmin Evidensian Senioritarkastuksesta kannattaa lukea Evidensian nettisivuilta.

Senioritarkastukseen valmistautuminen alkoi jo edellisenä iltana, sillä koiran piti olla syömättä kahdeksan tuntia ennen verikokeita ja meillä oli aika varattuna aamulle.  Aamulla huristeltiin sitten Raumalle. Koska Alma ei juuri autoile kauppareissua pidempiä matkoja, varasin aikaa matkasta toipumiseen ja käveltiin pieni lenkki ennen vastaanotolle menoa. Evidensiaan astuttaessa ensi vaikutelma oli kuin olisi mennyt mille tahansa yksityiselle lääkäriasemalle. Ensin ilmoittautumispisteelle jossa hoidettiin yleisten tietojen tarkistaminen ja vaa’alla käynti. Sen jälkeen meitä tulikin jo tervehtimään iloinen hoitaja jonka vanavedessä asteltiin tutkimushuoneeseen.

Eläinlääkärin kanssa juteltiin ensin hiukan yleisesti Alman terveydestä. Perusjuttuja kuten, että meillä on aina ruokakuppi esillä ja ruokaa tarjolla. Kyllä, Alma lähtee yhä mielellään ulos ja lenkille, joskaan ei ole koskaan ollut mikään älyttömän pitkien lenkkien ystävä. Pohdittiin, olenko itse kiinnittänyt huomiota joihinkin koiran ikääntymiseen viittaavia oireita ja mainitsin pissavahingon, joka sattui vain vartin ulkoilun jälkeen. Todettiin, että yksittäistapaus mitä todennäköisemmin johtui juoksusta ja siitä, että ulkona tuli lähinnä merkkailtua, eikä rakko tyhjentynytkään kunnolla. Muuta huolta itselläni ei juuri ollutkaan.

Tämän jälkeen Alma nostettiin turkimuspöydälle, jossa lääkäri hoitajan avustuksella otti Almasta verinäytteen. Kun veri oli saatu tutkittavaksi alkoi varsinainen tarkastus, joka käsittikin kaiken sitten ihan kuonosta hännänpäähän. Tässä kohtaa tarkistin, että saanhan kaiken kirjallisesti, koska asiaa tuli sen verran paljon, että epäilin jännityksen heikentävän omaa muistiani. Ei huolta, kaikki kirjattaisiin kyllä ylös.

No mitä sitten löytyi?
Hammaskiveä, kuten oli tässä iässä odotettavissakin. Ei kuulemma hälyttävän paljoa, mutta hammashoitoa kuitenkin suositeltiin. Silmien ja korvien suhteen kaikki oli ok. Sydänäänet olivat hyvät ja hengitysäänet ihan tyypilliset läähättävälle koiralle, mitä Alma tietenkin oli jännittämisen ja pidemmän automatkan myötä. Vatsassa ei tuntunut poikkeavaa ja lämpökin oli normaali.
Sitten tulikin vähän ikävämpi juttu, eläinlääkäri löysi nimittäin pienen kasvaimen nisästä. Sain itsekin tunnustella löydön, ja tämän poistaminen todettiin nyt akuutiksi asiaksi. Eläinlääkäri kuitenkin muistutti, että vain puolessa tapauksista löydökset ovat huonolaatuisia, mutta kasvain tulee kuitenkin poistaa ja keuhkot kuvata mahdollisten etäpesäkkeiden varalta. Oikea polvilumpio pääsi liikkumaan, mutta todettiin, että Alma on oppinut elämään vaivan kanssa, eikä tämä vaadi sen enempää toimenpiteitä. Joskin iän myötä nivelrikon mahdollisuus kasvaa.

Seuraavaksi vuorossa oli pissakoe, joten lähdettiin hoitajan kanssa ulos. Tarkoitus oli ottaa näyte pitkävartisen kauhan avulla ja sanoinkin, että kannattaa olla heti skarppina kun pääsemme nurmialueen reunalle. Ja siinähän se tulikin, juuri näytteeseen riittävä liru.

Sitten päästiinkin toimenpidehuoneeseen odottelemaan virtsa- ja verikokeiden tuloksia. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa aika tuntui pitkältä ja mieli laukkasi jo ihan kaikenlaisiin skenaarioihin. Lopulta tulokset tulivat ja kävimme ne lääkärin kanssa läpi. Pissassa kaikki oli kohdillaan ja verikokeessakin jokainen arvo sijoittui normaalin rajojen sisäpuolelle, jopa niiden keskiarvolle. Myös valkosoluarvot olivat hyvällä mallilla.

Lopputulema oli, että kasvain poistetaan ja koska Alma on leikkaamaton, samalla hoidetaan myös sterilisaatio, koska estrogeeni altistaa maitorauhaskasvaimen uusimiselle. Hammashoitoa suositeltiin myös.

Lopuksi pääsin myös tutustumiskierrokselle eläinlääkäriasemalla. Erilaisten tutkimushuoneiden lisäksi löytyi ultaäänitutkimukselle varattu huone, nukutustila, leikkaussali ja heräämö. Oikeastaan ihan vastaavat tilat kuin missä tahansa sairaalassa. Työntekijöiden huoneessa oli myös “päiväkoti”, jossa rennon raukeina makasi henkilökunnan lemmikit. Jotenkin aika ihana idea. Plussaa ehdottomasti Rauman Evidensialle annan siiteistä tiloista, ja tutkimushuoneista, joiden kodikkuuteen oli selvästi panostettu tapeteilla ja valokuvatauluilla. Ainakin näin lemmikin omistajan kannalta nämä pienet yksityiskohdat rauhoittivat oloa.

Milloin senioritarkastukseen?

Tarkastusta suositellaan vuosittain ikääntyneelle koiralle. Senioriksi lasketaan yleisesti seitsemän vuotta täyttänyt koira. Roduissa on kuitenkin eroja, ja esimerkiksi tanskandoggin ja englanninbuldogin kohdalla seniori-ikä on jo viisi vuotta. Kissat saavuttavat seniori-ikänsä 10-vuotiaina. Ennen kaikkea tarkastuksen on tarkoitus kartoittaa lemmikin terveyttä ja näin ollen myös lisätä lemmikin hyvien elinvuosien määrää.

Vastaavia terveystarkastuksia tehdään siis myös kissoille. Evidensia Senioritarkastuksen saa nyt kampanjahintaan 150€  7.12. asti (poikkeuksena Seinäjoki,
Tampere ja Partola). Ja mukaan saa tosiaan sekä hoito-ohjeet jatkoa ajatellen, että purkillisen Royal Canin Senior -ruokaa, joka oli ainakin Almalle mieluisa palkkio päivän uurastuksesta. 🙂

Tässä kun postausta kirjoittelee sohvalla, koiran pää reiteni päällä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että käynti kannatti ja kannattaa myös jatkossakin, jotta niitä hyviä yhteisiä vuosia saadaan elellä yhdessä vielä useampia.

 

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Evidensia

---

Maanantai-iltaa. Täältä pukkaa jo toista postausta samalle päivälle, mutta nyt piirun verran karvaisempaa aihetta. Maanantai-illan valokeilassa on nimittäin meidän valkoinen pumpulitukko, eli Alma. Koirajuttuja ja vähän koiran ikääntymisestäkin kirjoittelen kaupallisessa yhteistyössä Evidensian kassa.

Blogiani pitkään seuranneet saattavat vielä muistaakin ajan, kun perheemme kasvoi cotonin pennulla. Mulle itselleni tuo aika lukeutuu niihin “sumuisiin vuosiin” esikoisen syntymän jälkeen, mutta lapsen ja koiran ensimmäinen kohtaaminen on jäänyt ikiajoiksi mieleen. En tiedä, ehkä nyt jälkeenpäin voisi jopa ajatella, että koiran myötä se oma sumunikin (synnytyksen jälkeinen masennus) alkoi hälvenemään. Yhtä kaikki, edelleen olen sitä mieltä, että teimme rodun suhteen oikean päätöksen.  Coton de Tulear on koirarotu joka sopii meidän perheeseen. Alma on sellainen rauhallinen ja rauhaa rakastava koira, jonka pelkkä läsnäolo lievittää stressiä. Kuten tietysti lemmikkien läsnäolo aina tekee.

Toki tässä viimeisten vuosien aikana ollaan aikuisten kesken myös käyty keskustelua Alman iästä. Niin kaukaiselta kuin nuo ajatukset välillä tuntuukin, joskus päädymme keskusteluissamme väkisinkin siihen, ettei koira ole luonamme loputtomiin. Alkuvuodesta Alman mittariin rapsahtaa nimittäin jo 9 vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että Alma alkaa olla jo seniori. Ja vaikka äkkiseltään ajattelisi, että Alma on Alma, niin onhan koiran luonnekin toki muuttunut vuosien varrella kun asiaa oikein alkaa ajatella. Niinsanotusti “pahojaan” Alma ei ole tehnyt koskaan, mutta sitten on sellaisia pieniä juttuja kuten satunnaiset ärähtelyt. Näitä tulee nykyisin aina välillä jos Alman rauhaa liiaksi rikotaan. Varsinaista epäluottamusta nauttii kuitenkin edelleen vain jäteauto, jonka perutusääni on jostakin syystä päässyt mustalle listalle.

Mitä tulee Coton de tulearin turkin hoitoon, meillä koira on aina trimmattu lyhyeen turkkiin. Tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät sulata tätä päätöstä, mutta onneksi se on asia, joka on jokaisen omistajan omissa käsissä. Meille koira on enemmänkin sitä, mitä on siellä turkin alla, ei niinkään koiran ulkoinen olemus. Meille ei siis hankittu kyseisen rodun koiraa vain näyttävän turkkinsa vuoksi. Toki olen itse jopa sitä mieltä, että lyhyemmässä turkissa Alma näyttääkin suloisemmalta, kun kasvojen piirteet tulevat paremmin esiin. Lyhyt turkki on kuitenkin myös huomattavasti helpompi hoitaa ja tämä ratkaisu on sopinut meille.

Luonteensa ja kokonsa vuoksi Almalle on myös ollut aina helppoa löytää hoitopaikka. Isomummu ottaa Alman enemmän kuin mielellään seurakseen pidemmäksikin aikaa ja käyttää koiraa myös “kauneussalongissa”. Myös ystäväperheestä löytyy hoitopaikka ja kaksi innokasta pikkuherraa koiraa leikittämään. Toki hoitopaikalta vaaditaan se, että sängyssä on tilaa yhdelle pienelle pumpulille. Alma ei nimittäin halua nukkua yksin, vaan hakeutuu ihmisen lähelle. Huokailee muutaman kerran syvään ennen nukahtamista ja nukkuu sitten ihan sikeästi niin pitkään kuin sängyssä on edes yksi unikaveri.

Edelleen, yli kahdeksan vuoden jälkeenkin, olen ehdottomasti sitä mieltä, että valitsimme juuri oikean koirarodun. Oikeastaan en osaa ajatella, että meille mikään muukaan koira sopisi! Alma ymmärtää puhetta ja osaa avistaa tulevan ihan vaikka vain pukemieni vaatteiden mukaan. Turha laittaa tuulihousuja salaa jalkaan, ne ovat selva merkki tulevasti lenkistä. Vaikka olisi ihan uudetkin housut. 😀

Näiden vuosien aikana koira on myös antanut elämäämme paljon, ja jossakin määrin se takaisin maksun tärkeys korostuukin juuri tässä kohtaa kun Alma vanhenee. Nimittäin niiden laadukkaiden elinvuosien antaminen koiralle on edelleen meidän käsissämme, mutta vanha koira myös vaatii erilaista hoitoa ja koiran terveyttäkin on syytä seurata. Evidensialla on menossa eläinten senioritarkastus -kampanja, jota pääsemme Alman kanssa kokeilemaan. Toki tähän sisältyy, ainakin minun osaltani, jonkinlaista pelkoakin (entä jos kaikki ei olekaan hyvin!?), mutta toisaalta ihan ennen kaikkea toivon kättä pidempää sen suhteen, miten meidän tulisi koiran tarpeita tulevina vuosina huomioida, ja miten sitä lemmikin elinikää voisi pidentää ja elämänlaatua parantaa. Alma on kuitenkin meille se ensimmäinen koira, jonka kanssa näitä asioita mietitään.

Mutta kirjoittelen lisää tuosta senioritarkastuksesta kunhan ehdimme siellä käydä. Nyt oikein mukavaa maanantai-iltaa ja laatuaikaa karvakavereiden seurassa! ♡

 

Kaikki koira-aiheiset postaukseni löydät täältä.

Kaupallinen yhteistyö / Pizza-online.fi

---

Heipsan!

Totesin tässä taannoin miehelleni, että jos jokin vanha sanonta pitää meillä paikkaansa, niin ainakin se, että tie miehen sydämeen vie vatsan kautta. Siitäkin huolimatta, että tykätään tehdä ruokaa yhdessä ja erikseen, välillä on myös kiva oikaista. Käyttää se säästynyt aika siihen yhdessäoloon, jota lapsiperheessä harvemmin jää aikaa harrastaa. Sillä niitäkin hetkiä tarvitaan, kun voi vaan kokkailun sijaan syödä ja katsoa vaikka jotain kivaa sarjaa. Käydä rauhassa läpi kuulumiset ja ihan vain nauttia siitä toisen seurasta. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Pizza-online.fi:n kanssa.

No, aika harvoin me kyllä ollaan mieheni kanssa kaksin, mutta joskus harvoin näitäkin hetkiä sattuu kohdalle. Useimmiten se meidän parisuhdeaika on sunnuntaipäivänä, kun lapset ovat olleet syystä tai toisesta mummulassa yökylässä. Koska meitä yleensä odotetaan paikalle vasta iltapäivällä, voidaan mieheni kanssa napata itsellemme sellainen noutoruoka & sohvahetki keskelle päivää. Se on se pieni hetki kun ollaan taas se nuoripari joka joskus oltiin. Silloin kun mies on kotiutunut työreissusta vasta aamutuimaan, tämä on myös melko varma reitti sinne sydämeen. 🙂

Pizza-online.fi -palvelu sinänsä on älyttömän yksinkertainen ja sitä voi käyttää sekä selaimella, että Pizza-online -sovelluksella, kuten me tehdään. Jo sovellukseen kirjauduttaessa ohjelma määrittää sijaintisi ja etsii lähistöltä ravintolat, jotka kuuluvat Pizza-onlinen piiriin. No täällä meillähän näitä ravintoloita on tasan yksi, mutta mun mielestä se kertoo palvelun kattavuudesta todella paljon. Nimittäin äkkiä voisi heitää, että tällaisessa 7000 asukkaan kunnassa olisi turha edes haaveilla tästäkään palvelusta. Mutta ei, Pizza-online.fi kattaa 95% Suomen pinta-alasta ja sen valikoimassa on noin 1000 ravintolaa.
Nimestään huolimatta palvelu ei tietenkään perustu pelkkiin pizzeriohin, vaan ravintoihin ylipäätään. Eli erilaiset etniset ravintolat, sushi-raflat ja vegevaihtoehdot löytyy toki myös. Jokainen ravintola toimii palvelussa siis omalla valikoimallaan ja hinnastollaan.

 

Ravintolan valittuasi on aika tehdä tilaus. Ruokalistaa ja erilaisia vaihtoehtoja on helppo ja selkeä selata. Sitten vain ostoskoriin tuotteita ja mikäli haluat samaa ruokalajia enemmän kuin yhden annoksen, voit lisätä määrää yksinkertaisesti painamalla plussaa. Jokaisen ruokalajin yhteyteen tulee myös vapaaehtoinen kenttä erityistoiveille. Tässä kohtaa voit esimerkiksi pyytää, että jokin ainesosa tai mauste jätetään pois. Samoin erilaiset lisätäytteet annoksiin voi valita omasta valikostaan. Samaan tapaan voit valita tilaukseesi myös juomat.

Palvelun kautta voi siis jättää tilauksen kuten ravintolan tiskillä. Pizza-onlinen avulla sekä asiakkaalle, että ravintolalle jää lisäksi kirjallinen selkeä yhteenveto tilauksesta. Ennen kassalle siirtymistä palvelu kysyy vielä, haluatko noutaa tilauskesi vai toimitetaanko se kotiin. Meillä on käytetty tuota noutoa, koska yleensä tuonne kylille on sitten jotakin muutakin asiaa. Tilauksen voi maksaa joko suoraan verkkopankkissa, luottokortilla, käteisellä tai MobilePay -sovelluksella. Palvelu antaa arvion tilauksen valmistumisajankohdasta, ja kun tilaus on noudettavissa puhelimeen piippaa myös tekstiviesti.

Käyhän kertomassa Instagarmin puolella, mihin hetkeen itse yhdistäisit Pizza-online.fi -palvelun. Saatat nimittäin voittaa 35€ arvoisen alekoodin! 🙂

Arvontaan pääset mukaan täältä. Kivaa päivää!

Kesä on siitä ihanaa aikaa, että tulee oikeasti tehtyä juttuja vähän harkitsemattakin – fiilispohjalta. Eikä niiden tarvitse olla isoja asioita, mutta kuitenkin sellaisia, että muuna vuoden aikana tuskin tulisi oltua yhtä spontaani. Uskon myös, että ne parhaat kesämuistot syntyvät niistä suunnittelemattomista hetkistä. Niistä jutuista, jotka ehkä kuulostavat mitäänsanomattomilta, mutta saavat juurikin sen eletyn hetken täyttymään onnellisuuden tunteesta. Tänään muistellaan, mutta myös tehdään kesämuistoja. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lotus Nessun kanssa.

Sulje hetkeksi silmäsi ja anna leppeän kesätuulen kutittaa ihoasi. Tunne auringon tuoksu ja matkaa muistoissa lapsuuden kesiin. Mitä näet? Iloa ja naurua? Yhteisiä retkiä ja hetkiä oman perheen kanssa? Pieniä arkisia asioita vai jotakin suurempaa ja mieleenpainuvampaa?

Mun mieleen tulee ensimmäisenä, kuuma kesäpäivä ja sadetin, jonka isä laittoi kastelemaan nurmikkoa. Se, miten siitä kylmästä vesisuihkusta oli ihana juosta läpi. Sitten tulee mieleen naapurin tytön kanssa rakennettu “kesäsuihku”. Köydellä puunoksalle hinattu kastelukannu. Ja leikkimökissä nukutut yöt.
Aika tavallisia asioita, mutta hetkiä, jolloin olen varmasti ollut onnellinen. Toki meillä tehtiin ihan niitä oikeita kesälomajuttujakin, mutta silti päällimmäiseksi mieleen on painunut tällaiset pienet asiat.

Nyt lapsuuden kesämuistoja tehdään vuorostaan lapsilleni. Eletään niitä päiviä, jotka toivottavasti jäävät mieleen aurinkoisina ja onnellisina. Ja toivon todella kovasti, että itsellänikin on jonkinlainen tila noissa muistoissa. Että lapsille jäisi mieleen, miten hauskaa äidin kanssa oli silloin kesällä. Silloin kun noukittiin mustikoita mättäiltä ja syötiin matkan varrelta vadelmia. Että saisin olla mukana tallettamassa niitä arjen pieniä hetkiä ja retkiä, joita muistella vielä vuosienkin päästä. Ja juuri siksi pitäisi muistaa, että ihan jokainen päivä on merkittävä. Kesää tai lapsuuden muistoja kun ei voi ostaa yksittäisinä hetkinä. Kokonaisuus ratkaisee ja elämän helminauha rakentuu päivä ja muisto kerrallaan. Jokainen hetki on mahdollinen mukana kulkeva muisto. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Kaikkien hienoimpienkin kesäsuunnitelmien lisäksi pitääkin kiinnittää huomiota niihin yhdessä vietettyihin hetkiin. Hypätä pyörän selkään tai kävellä päämäärättömästi kesäpäivässä katsellen ja ihaillen. Tehdä asioita, innostua, iloita ja elää. Sillä joskus ihan vain ulkona luettu satu, yhdessä leivottu mustikkapiirakka tai äidin sylissä itketty itku voi ollakin se mieleenpainuvin ja rakkain kesämuisto. Etukäteen sitä ei kuitenkaan voi tietää!

Kesän pienillekin retkille kannattaa sujauttaa mukaan Lotuksen kostea wc-paperi. Biohajoavat kosteuspyyhkeet lisäävät vessareissujen puhtautta, mutta pelastavat myös monessa muussa tilanteessa varsinkin lasten kanssa liikkuessa. Kosteaa wc-paperia on saatavilla kolme eri vaihtoehtoa Delicate Rose ja
Fresh Cucumber, jotka on miedosti hajustettuja, sekä tuoksuton Pure, josta on saatavilla myös matkakoko. Tuo matkakoko on ylipäätään tosi kätevä kuljettaa mukana. Itselläni se kulkee käsilaukussa kuukautissuojien seurassa ja lisää puhtautta erityisesti juurikin kuukautisten aikana. Tavallisen wc-paperin tapaan Lotuksen kosteat wc-paperitt on huuhdottavissa vessakäynnin yhteydessä.

Myös nenäliinat kuuluvat kesään ja kulkevat mukana tutkimusmatkoilla ja retkillä. Nenän pyyhkimisen lisäksi niillä kuivataan myös pettymyksen, kivun ja ikävän kyyneleitä ja siksi on erityisen tärkeää, että nenäliina on pehmeä. Lotus Nessu Sensitive on pehmeä, mutta sillä on myös Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus. Lotus Nessu Sensitive ei sisällä haitallisia kemikaaleja, ja on valmistettu mahdollisimman pölyämättömäksi.

Oikein ihanaa uutta kesäviikkoa! Uusia kesäpäiviä ja uusia kesämuistoja, uusia hetkiä ja uusia mahdollisuuksia. Elämä on tässä ja nyt, vain muistot säilyvät. ♡

Hepskukkuu!

Kesävieraat saateltiin eilen matkoihinsa, ja tänään kun heräsin olin suoraan sanottuna päivistä ihan pihalla. Ehdin aamukahvin verran elää maanantaita, kunnes muistin, että viikonloppu onkin vasta edessä.

Tänään on pakattu esikoisen tavaroita leiriä ajatellen, tai ainakin suunniteltu pakkaamista, koska edelleenkään mitään ei konkreettisesti ole repussa. Mutta pyykkikorit on tyhjät, joten sinänsä ollaan voiton puolella. Tänään on myös odotettu ukkosta. Tai minä odotin. Ajattelin, että iltapäivää kohden tummuva taivas toisi sellaisen ukkoskuuron jälkeisen raikkauden (ja viilentäisi kotia), mutta melko pieneksi tuo ukkonen sitten jäikin. Vettäkin satoi juuri nimeksi. Mutta kunnon jyrinä nyt ainakin saatiin, ja voihan sieltä illalla vielä jotain tulla. Mä niin tykkäisin polttaa kynttilöitä ja katsella sataa salamaa. Tai ainakin muutamaa.

Teepaita ja farkkushortsit. Ranteessa tinkelintankelia ja jalassa sandaalit. Kesäisemmin ei voisi kai pukeutua.

 

Mutta nyt iltapalaa. Ja ehkä vähän niitä leirikamoja. Suloista perjantai-iltaa ja ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡