Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.

Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.

Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.

Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä. 💛

Maaliskuun alussa sanoin, että kevätpäiväntasausta voisi ihan erityisesti juhlistaa ja niin kaukaiselta kuin tuo silloin tuntuikin, niin se kevätpäiväntasaus on huomenna! Ja vaikka tässä on nyt monella muut asiat mielessä, niin liputan edelleen pienen juhlallisuuden puolesta. Lasi kuohuvaa (jos skumppapullo jääkaapista löytyy) tai kuppi kahvia terassilla tai parvekkeella. Jotain pientä keväistä, kuten vaikka lämmössä herääviä oksia maljakkoon ja katse tulevaan kesään. Mieleen aurinkoisia ja iloisia juttuja. Ei huono idea, eihän?

Nautin aamulla kun lenkille pääsi auringonpaisteessa. Lasten kanssa on kuljettu metsässä, kiivetty kiville ja hypitty ojien yli. Koko perhe syö yhdessä kaksi kertaa päivässä ja aamupalan ja iltapalan. Nukuin viime yönä yli kymmenen tuntia ja joka-aamuisen herätyksen olen säätänyt vasta seitsemäksi. Vaikka tilanteessa on paljon kurjaakin, olen yrittänyt nyt kiinnittää huomioni myös niihin hyviin juttuihin. Kirjoitinkin eilen instagramissa siitä, miten kaikki tuntui hetken jotenkin niin suurelta ja huoli musertavalta. Kerroin itkusta, stressistä ja pienestä paniikista.  Mutta kirjoitin myös siitä, miten tärkeää rutiinit itselleni on, ja miten juuri niiden avulla ajattelin tästäkin tilanteesta selvitä. Ja niinpä mä olen kehittänyt rutiinin paitsi lasten kotikouluun, myös itselleni. Aamulla lenkille, kaurapuuron keittoon ja päivää aloittamaan. Koulutyötä, ulkoilua ja ruokaa. Mutta päivään mahtuu myös niitä omia hetkiä, ja tänään nautin sellaisesta kasvihuoneessa. Pesin kalusteet, siivosin jouluvalot pois, laitoin ruukkuihin kevätkukkia ja kuuntelin samalla äänikirjaa. Nautin auringosta ja valosta, joutsenten ylilennosta ja maasta puskevista kasveista. Ihan niistä samoista asioista, joista nautin joka päivä. Luonnosta ja rauhasta. Huomenna ajattelin leipoa sämpylöitä. Tai ehkä pullaa. Tai vaikka molempia!

Kerrankin ei ole kiire minnekään. Ei hätä eikä hoppu. Saa ihan luvan kanssa olla möllöttää kotona, eikä kukaan leimaa erakoksi. Nukkumaan pääsee ajoissa ja iltapäivän ulkoilu on perusteltua kasvatustyötä. Tuossa alla pari kuvaa myös toisenlaisesta työmaasta. Kerrankin on aikaa myös tehdä näitäkin juttuja ajoissa. 🙂

Olisi kiva kuulla millaisia positiivisia juttuja te olette tilanteesta löytäneet! Vanha sanonta, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, osuu mielestäni tähän oikein hyvin! Ihanaa iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Hej på dig!

Mikä ihana viikonloppu ja vielä normaalia mukavampi maanantaikin takana. Uuteen viikkoon on ihan ilo astua! Meillä päin lakaistaan jo katuja ja vaikka aurinko onkin visusti pilviverhon takana, kevään merkit lisääntyvät.

Varsin mukavan perjantain jälkeen lauantai jatkui skumpalla jo ennen kuin kello ehti lyömään aamukymmentä ja Tampereen junaan rynnistimme niin monen naisen voimin, että vanhempi konnariherra totesi meidän nokittavan ennätyksiä. Päivä sisälsi teatteria (varsin viihdyttävän Poikabändi -esityksen muodossa), hyvää ruokaa ja tietenkin iloista seuraa. Illan viimeisellä junalla kotiin ja omaan sänkyyn. Hetki kirjan parissa ja uni tulikin melko nopeasti.
Sunnuntaina puolestaan oli taas se aamu kun sain leikkiä nukkuvaa sillä aikaa kun keittiössä valmistui hotellitason aamupala. Laiskan aamun jälkeen karkasin kirppiskiettokselle ja ostin itselleni synttärilahjaksi englantilaisen kerrosvadin, Arabian vanhan kannun ja maisema -sarjan t-kannun. Myös pari vanhaa suojaruukkua tarttui pilkkahintaan matkaani. Toinen on niin överikruusattu, etten tiedä onko se hieno, vai vain erikoisen överi, mutta ehkä siihen sujahtaa kauniisti vaikkapa orvokit. ”Kun sai niin halvalla” kuulin sisäisen Vilénin Suloni huutavan. Priimakuntoisen fasaani-vadin sain lahjaksi ja se ikään kuin kruunasi kirppislöytöni.

Naistenpäivän kunniaksi me löhösimme Klaaran kanssa sohvalla Fazeriinaa syöden ja Draken etsivätoimistoa katsellen. Sillä välin keittiössä valmistui sunnuntain päivällinen, eikä meidän tarvinnut kuin istua pöytään. Illan ulkoilun jälkeen totesin, että päivän ainoa miinus oli se, että pitää taas muistaa ilmoittaa ikänsä vuotta suurempana lukuna. No, pieni hinta sinänsä.

Eilinen päivä meni projektissa “kulmakkarvat”. Esimerkistäni rohkaistuneena ystäväni oli samaisessa toimenpiteessä ja junamatka kotiin taittui niinkin mukavasti, että meinasi mennä oma asema ihan ohi. Aamulla peilistä näkyi silmäpussien lisäksi liki mustat kulmakarvat, mutta onneksi tuo tummuus alkaa taas taittua jo huomenna. Mitä taas tulee niihin silmäpusseihin, toimikoot muistutuksena siitä, että tässä iässä valvomisella ja niukoilla yöunilla on hintansa.

Mukavaa tiistai-iltaa! ♡

Ps. Eikö olekin ihan täydellisiä tulppaaneja. Rakastan tuota väriä ja kerrottua kukkaa!

Maaliskuu on aina ollut mulle se virallinen kevään alku. En tiedä johtuuko se siitä, että olen syntynyt maaliskuussa, mutta jotenkin se vain on yleensä sellainen mukava kuukausi ja ehdottomasti lemppari näistä kuukausista, joina ei vielä oikein voi nauttia puutarhajutuista.

Helmikuun loppumisen ja ehkä vähän karkauspäivänkin kunniaksi yritin eilen illala ja tänään vähän siivota kotia. Jotenkin kiva siirtyä kohti kevättä kun koti on siisti, lakanat puhtaat ja olo zen. Vaikka tosin se siisti koti on meidän perheessä jokseenkin ohimenevä olotila. Kuten varmaan aika monessa muussakin taloudessa. 🙂

Ystävältä saatu kimppu olohuoneen pöydällä ja illaksi sytytetyt kynttilät. Villasukat, pyjama ja Arne Dahlin Äkkisyvä. Aika täykkäri lauantai-ilta.

Ihanaa karkauspäivän iltaa ja alkavaa maaliskuuta! ♡

 

 

Frame-telkkari medialainassa Samsungilta

 

Hepskukkuu! Ihan meinaa päätä särkeä, kun paistaa niin kirkkaasti. Neljältä iltapäivällä. Työhuoneeseen.

Löysin itseni taas perjantaina kirppikseltä, ja kuten aina, hyviä löytöjä tekemässä. Tosin nyt ei kyllä yhtään olisi tarvinnut, kun keittiössä (ja koko talossa) on muutenkin vähän tenkkapoo tilanne mummula-aarteiden kanssa. Löysin kuitenkin nuo kaksi Arabian kesäkukkalautasta niin sopuhintaan, etten voinut jättää niitä kirppikselle. Ja toisaalta nyt mulla alkaa olla kesäkukkiakin ihan kattauksen verran, joten kevään ja kesän kunniaksi saadaan syödä sitten niistä. Myös tuo pieni soikea Arabian tarjoiluvati tarttui mukaan samaiselta kirpputorikäynniltä. Mulla on samaa sarjaa vähän isompi vati, joten nyt niitäkin on pari. Löysin myös kaksi kauniisti nimikoitua pellavaista keittiöpyyhettä, joiden keltaisuuden yritän nyt taittaa pesukoneessa pois. Toivottavasti niistä tulee puhtoiset, sillä lukuisia kertoja pesty pellava kun on ehkä paras materiaali keittiöpyyhkeissä. Ja kaunis.

Tosi monet keräilee vanhoja astioita jonkinlaisiksi aarteiksi ja käyttää niitä lähinnä juhlissa jos sittenkään. Meillä vanhat astiat ovat käyttötavaraa. Jos nyt eivät ihan joka aamu- ja iltapalalla käytössä, niin joka päivä kuitenkin. Kerran otin vanhan Arabian kannun lapsilta pois, mutta siitäkin on jo useampi vuosi. Klaara kulki sen kanssa ulkona koska lapset olivat täyttäneet kannun vedellä ja ottivat siitä täytettä vesipyssyihinsä.  No ehkä varjelin silloinkin enemmän haparoivin askelin kulkevaa lasta kuin sinistä kannua. Ja vaikka nuo kaatimet nykyisin ovatkin ylähyllyllä, niin kyllä niitä ihan käytetään. Samoin kuin käytetään vanhoja pellavia ja liinavaatteitakin.

Nyt kun ihanan keväinen aurinko (hitto se lupasi, että tuleekin vielä talvi!!!) on valaissut kotia, minuun on iskenyt jonkinlainen pieni sisustuskärpänen. Tekisi mieli siistiä ja karsia, vähän keventää tunnelmaa. Se ruokapöytäasiakin jäi syksyllä kaiken muun jalkoihin, mutta josko siihenkin saisi taas tartuttua. Mieli kaipaa jo vähän hempeyttä, oman pihan narsisseja ja hentoja tulppaaneja maljakkoon. Ja muutenkin pastellisävyjä kodin piristykseksi. Mårbackat leikkasin viikonloppuna ja laitoin uusia juurtumaan. Myös ensimmäiset kylvöt ovat itäneet keittiön ikkunalla. Tulkoonkin sitten vaikka lunta tupaan ja jäitä porstuaan, minun henkinen kevääni on ja pysyy.

Mulla on ollut tapana käydä maanantai-iltaisin tanssimassa, mutta koska meidän kissatytsyt kävivät tänään leikkauksessa ja sirutuksessa, ilta meneekin potilaita hoivatessa. Kohoamassa on myös pullataikina, sillä onhan huomenna vielä laskiaistiistai.

Laitoin tuossa viime viikolla Instagramiin kesäisen kuvan ja kerroin ikävästäni vihreää ja vehreää sekä aurinkoa ja lämpöä kohtaan. Lohdutukseksi sain huomata, että en ole ikäväni kanssa yksin. Ja kuten itsellänikin, se suurin ikävä johtuu monella tästä loputtomasta marraskuusta. Kun ei ole ollut valkoisia hankia ja kaunista talvea, sitä kaipaa kauneutta sitten jollakin muulla tavoin. Henkilökohtaisesti olen luopunut talven suhteen toivosta. Ei tullut lunta, eikä tullut talvea, ja noin niin kuin tieteellisestikin me täällä lounaassa eletään yhä syksyä ja se ottaa kieltämättä vähän koville tällaiselle ei niin kovin syysfanille.  Ja nyt kun ensimmiäset silmut ovat auenneet ja osa linnuista palannut Suomeen talvilomaltaan, talvi ja pakkaset saisivat jäädäkin tulematta. Olkoonkin, että se petivaatteiden pakkastuuletus jäi tekemättä ja pakastin sulattamatta.

Jännä nähdä minkälainen tuleva kevät tulee olemaan, kun maa ei ole roudassa ja keväänmerkit näkyvät jo helmikuussa. Mutta edellisten perusteella mun lempparikuukausi on ehdottomasti toukokuu. Olen aina sanonut, että toukokuu on ikään kuin kesän perjantai. Toukokuussa luonto räjähtää loistoonsa ja jokainen päivä on vihreämpi ja värikkäämpi. Aurinko todenteolla lämmittää päivisin ja vaikka yöt ovatkin vielä arvaamattomia kesän tulo edistyy koko ajan. Odotan ihan mielettömästi sitä, että saan daaliat ja kesäkukat kasvihuoneeseen totuttelemaan ja pääsen odottamaan niiden istuttamista ulos. Ja että saan sormet multaan ja vaatteet likaiseksi.

Toukokuussa myös maljakot täyttyvät jo omavaraisesti. On purppuraomenapuu, marjaomenapensas, kuolanpioni ja syreenit. Ja tietenkin kiurunkannukset, lemmikki, tulppaanit, laukat, vuohenjuuri ja orvokit. Kasvihuonekahvit ja raparperipiirakka.

Ja just tänään kun sade piiskaa ikkunoita ja tuuli humisee talon rakenteissa, pienikin piipahdus toukokuun muistoissa tekee hyvää. Luo toivoa ja valaa uskoa. Kyllä se tästä!

Ihanaa viikonloppua!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Se en siis ole minä, vaan hän tuolla seinällä. Rouvan oli tarkoitus istua pianohuoneessa ja minun oli tarkoitus purkaa seinän taulukollaasi, maalata seinä ja asetellä taulut uudelleen, mutta kas, löytyikin helpompi vaihtoehto ja tartuin siihen. Ehkä sitten keväällä. Tai ensi syksynä. Tai sitten kun inspiraatio iskee. Tuo on joka tapauksessa niin kaunis, että se sopii minne vain. Jos uisin rahassa, voisin jopa haluta alkuperäisen, mutta koska se ei ole myynnissä ja minä en ui rahassa, tällainen julistetaulu on mitä parhain ratkaisu!

Sain kyselyjä voileipäkakun reseptistä, ja miksi en sitä jakanut. Syy on yksinkertainen, reseptiä ei vielä ole. Tein kakun omasta päästä, ja koska mulla oli tuorejuustoa pariltakin eri firmalta ja leipänä käytin kahta laatua, pitää ensin tarkistaa, että minkä kokoisista määristä puhutaan. Muistan vain että purkki tuota ja pari noita. Mutta siis se oli hyvää ja ihan itseänikin ajatellen ajattelin raapustaa määrät ylös tulevaisuutta varalle. Palaamme tähän kyllä!

Katsoin sunnuntaina pari jaksoa The Crownia (siskon suositus tällaiselle vähän monarkiaan vinksallaan olevalle) ja voi että kun ihastuinkin. Taas tuli sellainen olo, että miksi en katso enempää telkkaria, mennyt ihan ohi, että tällainenkin sarja on olemassa. No, onneksi sitä näyttäisi olevan jokunen jakso ja tuotantokausikin, joten ei hätää, vaikka Midsomerin murhat jäivät taas tauolle.

Lunta ei näillä tienoin ole näkyvillä, mutta aurinko ja pakanen riittää mulle jo oikein hyvin. Ihana valo ja ihan pieni talventapainen fiilis. Tykkään!

Joka syksy kun hankin kasan kukkasipuleita, jää niistä vähintäänkin puolet kaivamatta maahan. Yritän aina venyttää toimenpidettä jotta maa ehtisi viiletä ja sitten tulee pimeää, märkää ja kylmää. Ja joka kevät kaivan sipuleita maahan päättäen, että nämä olivat ne viimeiset talvetetut. Ei sillä, ihan hyvin nuo keväälläkin maahan laitetut sipulit ovat kasvaneet. Vähän myöhässä kukkivat ensimmäisenä vuonna, mutta sitten ihan normaalisti. Mutta koskaan ennen ei ole ollut mahdollista kaivaa kukkasipuleita maahan tammikuussa, joten pakkohan tuokin ihmeellisyys oli kokea.

Kylmä, märkä ja pimeä ovat myös syyt siihen, että meillä ei juuri harrasteta syysharavointia. Keväällä kun lehdet ovat niin paljon kevyempiä ja työ muutenkin mielekkäämpää. Ja koskaan ennen en ole tammikuussa tarttunut haravaan, mutta nyt sain kokea senkin ihanuuden. Ja tuntuihan se hyvältä. Aurinko poskilla ja raikas tuuli hiuksia hulmuttamassa. Levitin myös kompostia ja nautin vuoden ensimmäiset kasvihuonekahvit (vai voiko sanoa kevään ensimmäiset!?).

Käsitän toki, että eletään sydäntalvea ja kuukauden päästä voi maassa olla metri lunta, mutta pieni puutarhaterapia pimeän ja pitkän syksyn jälkeen teki hyvää. On kuin olisi päässyt hetkeksi kylään huhtikuulle. Ja kyllä, lisäsi se tietenkin myös keväänkaipuuta.

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Onpa tosiaan ollut tauti. Joulu jäi hieman tyngäksi kun kuume kukisti heti tapaninpäiväiltana, mutta onneksi ainakin ne viralliset joulupäivät saatiin juhlittua. Me oltiin aattoilta pitkästä aikaa ihan vain perheen kesken. Vanhempani kävivät aamupäivällä, mutta muuten päivä meni ihan vain omalla porukalla. Liekö jotakin sairastumisen ennettä, mutta sattui niin, että nukahdin jouluaattona kesken päivän ja vetaisin reilun parin tunnin tirsat. En ole mikään päikkärinukkuja, joten siinä mielessä tuosta olisi kai voinut ennustaa tulevaa. Mutta päiväunien jälkeen tulikin sitten jo vähän kiire ruokien kanssa, joten en ehtinyt asiaa sen enempää pohtia. Meidän joulupäivä ei ollut ihan niin perinteinen mihin on totuttu, sillä pyjamapäivä vaihtui leffareissuun. Ostettiin liput uuden Frozen elokuvan ensi-iltaan jo marraskuussa, ja hyvä niin, sillä sali oli aivan tupaten täynnä. Kiva leffa ja kivaa aikaa yhdessä olemiseen. Tapaninpäivä menikin sitten perinteisesti vanhempieni luona, jonne myös siskoni perheineen tuli käymään.

No tapaninpäivän jälkeen en sitten ole juuri muuta tehnytkään kuin maannut sohvalla tai sängyssä. Eilen oli pakko hiukan raivata kotia ja kesyttää pyykkivuorta, mutta perjantai ja lauantain hetkellisestä talvi-ilmasta nauttiminen jäi valitettavasti ikkunan takaa ihailemiseksi. Toisaalta pitkän ja pimeän syksyn jälkeen uskon vakaasti, että talvi saapuu kyllä tammikuussa ja kun sairastelut on sairasteltu, hangista ja hiihtämisestä nauttiikin sitten ihan erityisellä riemulla.

Sellainen joulu meillä. Yhteistä aikaa ja lepäämistä. Tänään laitoin ripsaria ja yritin peittää punoittavaa nenääni. Josko se tästä taas. Kohti uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä!

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin nämä päivät joulun alla. Tässä on nyt viikon verran aikaa valmisteluille, mutta mulla ei kyllä ole edelleenkään mitään joulustressiä. Kiitos äidin, joka teekee lanttu- ja porkkanalaatikon meille tänä vuonna ja kiitos itseni, kun olen omaksunut vähän lungimman suhtautumisen jouluun.

Meidän joulu tai jouluvalmistelut eivät varsinaisesti edistyneet viikonloppuna, vaikka kuusi perjantaina jo kuistille asti saatiinkin. Itse juhlin perjantai-iltana pikkujouluja ja lauantai meni muuten vain viikonlopun vietossa. Tai no, oltiin Klaaran kanssa muutama tunti kaksin ja leivottiin iso kasa pipareita. Niitä on nyt sitten tänään kuorrutettu, joskin pikkuisen liian löysäksi jääneellä pikeerillä. Lauantai-illaksi makuuhuoneeseen nostettiin pinnasänky kun saatiin pieni 1-vuotias kummityttö kylään ja mieheni veli vaimoineen pääsi vuorostaan juhlimaan. Eilen juhlistettiinkin sitten pientä 2-vuotiasta. Vaikka oma lapsiluku onkin jo täynnä, tuntuu kivalta kun lapsilla on näitä pieniä serkkuja, joita itsekin saa välillä vähän paijata. Ja meillähän on tosiaan tallessa niin pinnasänky, vauvanlelut, kuin Stokken tripp trappikin. Ei tosin iltatähteä ajatellen, ehkä enemmänkin lastenlapsia. Ja ollaan oikein mielellämme tätejä ja setiä.

Tällä viikolla vietetään montaakin vuoden viimeistä, ja nautin kuin sain aamulla herätellä lapset vuoden viimeiseen kouluviikkoon. Ja samalla tsempillä olen tänään yrittänyt kannustaa lapsia vuoden viimeisiin soittotunteihin valmistautumisella. Pimeyden tuoma väsymys näkyy kyllä lapsissakin, ja loma tulee tarpeeseen. Mutta sitä ennen on onneksi vielä viikko täynnä odotusta ja valmistautumista.

Joululahjat on ostettu ja mutta vielä jokunen kaipaa paketointia. Jouluruokien ja leivonnaisten tekeminen on yhä vaiheessa ja kotikin on viikonlopun jäljiltä vähän niin ja näin. Mutta stressiä en ota. Joulusiivous saa tosiaan olla melko tavallinen viikkosiivous, tammikuun valossa ehtii sitten puunata paremmin. Yksi matto saatiin viikonloppuna toimitettua pesulaan, ja se on sitten kiva rullata viikon päästä puhtaalle lattialle. Luotan armotonta puunausta enemmän kynttilöiden ja kukkien luomaan tunnelmaan ja joulun tuoksuihin. Nyt kun maa on musta ja lumen suhteen toivo alkaa hiipua, noilla tunnelmanluojilla on vielä entistäkin suurempi merkitys.

 

Mutta hei, kuusi saa kuulemma tulla peremmälle. Ihanaa maanantai-iltaa sinullekin! ❤️