Jaahas, uusi viikko ja uudet kujeet! Ihana arki ja aivan tavallinen elämä. Fiilikset ovat väkisinkin vähän syksyiset, mutta ihmekös se, kun katsoo maisemia. Tänä aamuna havahduin myös siihen tosiasiaan, että aamuisin ei enää saa herätä valoisaan. Huh, kirkasvalolampun viritteleminen käyttöön taitaa olla ajankohtaista!
Täällä on herkuteltu viime päivinä luumuilla, ja sato sen kun paranee. Tuntui aikoinaan hassulta, ettei tällaisessa vanhassa pihassa ollut yhtään omenapuuta, mutta onneksi luumupuut tasoittivat peliä. Niitä sentään on, ja pieniä luumupuun taimia vaikka kuinka paljon. Ja vaikka luumuistakin leipoisi vaikka mitä, meillä tykätään syödä hedelmät ihan sellaisenaan. Tosin Foylen sodassa ja Agatha Christien kirjoissa juodaan itsetehtyä luumuviiniä, ja sellaisen kokeileminen vähän kiehtoisi. Ei ehkä niinkään se maku, vaan se vanhahtava perinne. Mutta taidan kuitenkin pitää hedelmät hedelminä ja tyydyn perinteisempiin viineihin. 🙂
Näiden luumuisten kuvien myötä toivottelen oikein ihanaa uuden viikon alkua!
Tiedän. Olen vuosia kirjoittanut teille siitä kuinka rakastan ruutineja, arkea ja sitä, että elämä kulkee tasaista rytmiään. Nyt käännän takkini. Arki, se kuulostaakin jo niin tylsältä!
Täällä koulut starttaavat torstaina. Koko pitkän kesän jälkeen perheeseemme astuu arki. Arki siitäkin huolimatta, että kesälomaa on tahdittanut säännölliset harrastukset ja me aikuiset olemme tehneet töitä. Mutta koulun ja päivähoidon alkaminen tarkoittaa sitoutumista vielä muihinkin aikatauluihin. Se kutistaa olemattomaan spontaanit ideat pyöräillä jäätelölle tai lukea satua. Se jakaa perheemme elämän viikkoon ja viikonloppuun täysin toisella tavalla. Niin, lukuisissa perheissä aikuiset tekevät töitä myös viikonloppuisin.
En usko suinkaan olevani ainoa, joka näin elokuussa uhraa ajatuksen arjelle. Samat asiat pyörivät mielessä monessa suomalaiskodissa. Mutta miksi arki ei enää kulostakaan niin juhlavalta ja seesteiseltä? Miksi en enää yhtä kipeästi kaipaa elämääni säännöllisyyttä ja rutiineja? Viime päivät olen miettinyt kovastikin vastausta kysymykseeni, mutten ole sitä keksinyt. Olenko muuttunut laiskaksi? Ahdistaako kiireiset aamut tai täyteen ahdetut illat? Tavallaan totta kai, mutta jokainen aamu on tasan niin kiireinen kun siitä tehdään, ja illat juuri niin täynnä kun niihin tahtoo ahtaa menoja. Ei, en luopuisi niistä. Kaikki se puuduttavakin arkinen aherrus on mielestäni yhä oleellinen osa elämää.
Pitkän arkipohdintani jälkeen havahduin oivaltamaan muutoksen itsessäni. Tämä kesä on ollut hyvä ja kohdellut lempeästi, mutta se on myös opettanut. Olen nimittäin oppinut olemaan, ja tarkoitan vain olemaan. Olen oppinut nauttimaan päivistä joiden agenda ei ole suunniteltu viikkoa etukäteen. Olen oppinut jättämään asioita tuonnemmaksi ilman huonoa omaatuntoa ja oppinut nauttimaan rutiinittomasta elämästä. Kyllä, olen oppinut ottamaan Rennosti isolla ärrällä!
Tämä viikko pitää sisällään monenlaista palaveria, suunnittelua tulevan syksyn varalle. Ja vaikka en edelleenkään täysin ymmärrä muuttunutta näkemystäni arjesta, lohduttaudun sillä, että arkisen aherruksenkin keskellä voi ottaa rennosti. Suorittamisen sijaan voi vain elää.
Jos arki on ollut ennenkin hyvää, kuinka hyvää siitä saakaan kun osaa myös vain olla! Niin, pitääkö arjen olla lempeä, vai pitääkö meidän olla lempeitä arjelle?
Suloista maanantai-iltaa arkensa jo aloittaneille, ja kaikille niille, joilla se vielä on edessä!
Viime aikoina on ollut niin paljon kaikenlaista, että pihatyöt ovat jääneet vähän taka-alalle. Eilen illalla kuitenkin tuli sellainen tunne, että asioihin on pakko tarttua ja heti. Pari kottikärryllistä tulikin kitkettyä Niilon avustuksella, ja tänään jatkettiin heti aamupalan jälkeen.
Pidän vanhoista näyttävistä perennoista, mutta osa kasvaa sellaisella voimalla, että isompia on pakko välillä poistaa maasta. Sormustinkukkaa (ihan ehdoton lempparini) leviää joka paikkaan ja tänään yritin enempiä siirrellä takaisin kukkamaihin, vaikka pidän kyllä sellaisesta rennosta otteesta, että kukkia saa kasvaa myös vapaasti siellä täällä.
Pilvimassa alkaa sirtyä pois taivaalta, ja iltapäiväksi onkin luvattu melkoista paistetta. Hommat on tehty, joten nyt on aika nauttia!
Minä olen olosuhteiden pakosta ollut melkein koko päivän sisätiloissa, mutta ainakin ikkunan kautta on tullut ihailtua auringonpaistetta. Ja muuten aika virkistävää merituultakin on tullut haisteltua pikkuisen. 😉
Mutta asiaan: Tulin nimittäin muistuttamaan teitä Kirami -arvonnasta, jossa tosiaan on jaossa yhdelle onnelliselle voittajalle Freedome -ulkotakka ja yhdelle onnekkaalle Triholdy sisustuselementit. Jos et siis ole vielä osallistunut arvontaan, tee se nyt. Ja jos ei omaa pihaa ole, tai sinne ei jostain syystä voi tuotteita sijoitaa, on aina toki luvallista laittaa palkinto eteenpäin vaikka lahjan muodossa. 🙂
Hei ihanat! Toivottavasti juhannuksenne on ollut aurinkoinen ja rentouttava?
Kenties muistattekin vielä, kun Marian kanssa vietimme huhtikuussa päivän kevätmessuilla? Postauksen kevätmessuista voitte lukaista täältä. Tuolloin messuttelimme Kiramin kutsumina, ja tämä postaus on jatkoa Indiedaysin ja Kiramin yhteistyölle. Yhteistyön myötä saimme Marian kanssa sisustaa pihaamme Outstanding -tuoteperheellä, eli Freedom-ulkotulella ja Triholdy-sisustuselementeillä. Kiramin Outstanding -tuotteet ovat myös tämän postauksen arvontapalkintoina!
Nämä kuvat eivät ole juhannusaatolta, vaan jo torstailta, jolloin sää selkeni sateisen päivän jälkeen iltaa kohti. Alunperin olin ajatellut Freedom-ulkotulen ja Triholdy-elementit alapihalle, mutta kostea sää aktivoi runsasta hyttyspopulaatiota, ja olenkin nyt pyrkinyt viettämään aikaani aukeammille ja aurinkoisemmille paikoilla. Niinpä sekä tuli, että kaunis polttopuumuodostelmani pääsivät keskelle pihaa, ja oikeastaan paikka on mitä parhain, sillä tähän osaan puutarhaa paistaa myös ilta-aurinko.
Kuten tiedätte, kohta neljän tässä asutun vuoden ajan, olemme eläneet enemmän tai vähemmin keskeneräisyyden seassa. Pikkuhiljaa sisällä on alkanut tulla valmista, mutta paljon on vielä tekemättä ja jokaisesta nurkasta löytyy aina jotakin, mikä muistuttaa työn loppumattomuudesta. Samaan aikaan remontin kanssa olemme pyhittäneet kesät puutarhan pelastamiselle. Ensimmäinen kesä meni pihan muotoja etsiessä. Missä on kukkamaat ja mistä voi leikata nurmen. Piha oli puskittunut, ja umpeen kasvanut, mutta siinä oli samaan aikaan potentiaalia vaikka mihin. Koska kesä on kuitenkin lyhyt, puutarhan suhteen oli tehtävä järkevä päätös: Kesä kerrallaan ja neliö kerrallaan. Meillä on nimittäin koko loppuelämä aikaa.
Kuten ymmärrätte, keittiöremontti tai puuttuva lattia ovat asioita, joilla on aina jonkinlainen kiire valmistua. Puutarhaan voi suhtautua toisella tavalla. Kun suurimmat pelastustyöt ja elvytykset on tehty, se kyllä odottaa isompia muokkauksia ja palkitsee hitaammallakin edistymisellä. Niinpä puutarhasta tuli meille rentoutumisen tyyssija. Paikka, jossa jokainen tekemätön työ ei iske silmille, vaan muistuttaa enemmänkin elämän jatkumisesta ja tulevista kesistä. Olen kertonut kesäisestä puutarhahaahuilusta, kesäiltojen puutarhakävelystä, jossa annetaan silmän ja sielun levätä, ja haaveillaan tulevasta. Tätä harrastamme yhä mieheni kanssa. Mietimme ensi kesää, muutaman vuoden päähän, kymmenen vuoden päähän – ja jopa eläkepäiviä. Puutarha on siis jonkinlainen tulevaisuuden henkireikä, paikka joka saa uskomaan pitkään elämään. Se saa uskomaan myös yhteiseen elämään niinäkin päivinä, kun tuntuu, että mielipiteet ja asenteet eivät muuten kohtaa. Parisuhde kun on monella tapaa kuin omenan taimi: Se pitää istuttaa huolella ja kastella. Taivutustakin tarvitaan ja monenlaista suojaamista. Se ilahduttaa kasvullaan ja kukillaan, mutta opettaa myös kärsivällisyyteen. Omenapuuta kun ei istuteta ensi kesää, eikä sitä seuraavaakaan ajatellen, vaan enemmänkin loppuelämää varten.
Torstai-ilta oli kostea ja viileä, ehkä juuri sellainen, joka ei muuten olisi saanut meitä istumaan ulkosalla. Tulen ääressä tilanne on kuitenkin toinen. Liekkien katseleminen ja tulen rätinän kuunteleminen rauhoittavat, ja kaikenlainen kiire ja suorittamisentarve unohtuvat tyystin.
Koska meillä kulutetaan puuta aika kovallakin tahdilla, puiden pinoamiseen ei normaalisti käytetä aikaa. Ehkä juuri tästä syystä silmääni hivelee kauniisti pinotut polttopuut ja Triholdy-elementteihin kasatut puut myös rauhoittavat järjestyksellään. Kyseessä on siis kolmion malliset sisustuselementit joista voi kasata niin penkkiä, kuin tilanjakajaakin, tai niitä voi myös käyttää istutuslaatikon tapaan. Oma kolmioni muodostuu neljästä pienestä kolmiosta, jotka on kasattu limittäin ja päällekkäin.
Freedom-ulkotuli on kevyestä ulkonäöstään huolimatta jykevä, mutta kuitenkin kahden aikuisen siirrettävissä, mikäli paikkaa pitää vaihtaa. Tulisijan korkeutta voi säätää jättämällä alimmat elementit pois. Näin tulen paikka on alempana, ja sopii esimerkiksi paremmin nuotiopaikaksi. Itse halusin kuitenkin korkean tulisijan, joka saa näkyä ja hallitaa tilaa. Koska tulisijaan kuuluu myös kätevä grilliritilä puisilla kädesijoilla, Freedom toimii hyvin myös grillinä. Puuhiillos onkin mitä parhain tapa kypsytellä niin tavallisia makkaroita, kuin parempiakin grilliruokia.
Noiden tuotteiden ronski ulkonäkö sopii hyvin yhteen luonnonsävyjen kanssa. Villan harmaat sävyt, vanha kaapelikela ja pienet pölkkyjakkarat viimeistelevät tunnelmaa. Yhtä hyvin tilaan sopisi myös puiset puutarhakalusteet. Kesäillat kruunataan kynttilöillä. Enemmän tietoa Kiramin Outstanding -tuotteista löydät kampanjasivulta. Ja mikäli kiinnostuit Kiramin tuotteista, hyödynnä myös alennuskoodi!
Koodilla UUSIKUU, Kirami tarjoaa teille lukijoille kivan 10% alennuksen kertaostoksen loppusummasta verkkokaupassaan. Alennuskoodi on voimassa 15.7.2016 asti.
Mutta sitten se lukijakilpailu:
Miten sinä käyttäisit Outstanding-tuotteita pihallasi/mökilläsi?
Vastaa kysymykseen kommentoimalla tätä postausta ja olet mukana arvonnassa, jossa yksi onnekas voittaa Freedom-ulkotulen (arvo 349€) ja yksi onnekas 2 Triholdy-sisustuselementtiä (arvo yhteensä 130€). Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy ensilauantaina eli 2.7.2016. Arvonnan säännöt löydätte täältä.
Josko se arki tästä lähtisikin rullailemaan. Nämä viimeiset viikot ennen lasten kesälomien alkamista ovat aina omalla tavallaan erikoisia. Tuntuu, että tavallisten harrastusten lisäksi illat täyttyvät myös kaikesta siitä kesälaitumille siirtymiseen valmistautumisesta. Silti niissä kiireisissäkin illoissa on oma ihanuutensa. Ja ainakin itselleni tulee nyt helposti omien lasten kautta se nostalginen fiilis lapsuuden kesälomien lähestymisestä. Tiedättehän ne koulun liikuntapäivät, kerhoretket ja luokkaretket. Sitten on kevätjuhlia ja päätöskonsertteja kuten eilen. Opettaja alkaa olla jo melko pihi läksyjen suhteen ja mahdollinen ylimääräinen aika harjoitellaan kevätjuhlan lauluesitystä.
Oma kotiinpaluuni reissulta ajoittui sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön, ja olo oli hyvinkin reissussa rähjääntynyt. Mutta kuten aina, tälläkin kertaa kotiin oli äärimmäisen ihana tulla. Toki olikin jo kova ikävä perhettä ja omaa sänkyä, mutta äitiä oli tällä kertaa myös muistettu siistillä kodilla, mikä tuntui vaihteeksi älyttömän ylelliseltä. Pihassa odotti myös kesäkukat, ja muutama kasvimaalle pääsyään odottava taimi. Lapset olivat perjantaina hakeneet ne vanhempieni kanssa perjantaina tuosta ihan meidän naapurista. Saipa oma pihakin silmät kirkastumaan, sillä kolmessa päivässä kaikki oli suoraan sanottuna räjähtänyt kasvuun! Marjaomenapensas, syreenit ja purppuraomenapuu ovat täydessä loistossaan ja vielä torstaina kovin tyhjiltä näyttäneet perennapenkit rehottavat täysinäisinä vähintään vihreästä. Olipa uudet arovuokkonikin innostuneet kukkimaan matkani aikana. Eli ei ehkä tarvitse sen enempää selittää, miten innoissani olen! 🙂
Koska kaiken muun lisäksi myös raparperi ja ruohosipuli ovat kokeneet viikonlopun aikana jonkinlaisen kasvuräjähdyksen, keräsin tänään joitakin ruohosipulin kukkavarsia maljakkoon samalla kun nypin kukkanuppuja pois. Leikkasinpa muutaman raparperin oksankin, koska mies toivoi jo eilen kaurapaistosta.
Nyt siis raparperiherkkuja taikomaan. Mitään kovin järkevää en tässä nyt osaakaan tehdä, sillä kävin aamulla Kyllin kanssa eläinlääkärillä, ja nyt valvontani alla on pieni leikkauspotilas. Kovin normaali toimenpide tuollainen tyttökissan sterilointi, mutta kyllä siinä kaikki äidinvaistot itselläkin lehahtaa pinnalle, kun parikiloinen pikkureppana makaa vallan tiedottomana. Mutta ehkä sitten saadaan juoda illalla raparperikahvit pienen toipilaan kunniaksi. 🙂
Lämmintä ja kesäistä tiistaita. Nautitaan niin paljon kuin vain mahdollista!
Täällä enteilee selvästi sadetta. Lämpimän päivän jälkeen tuuli puhaltaa kylmästi ja taivas on pilvessä. Eikä ihme, vanha totuushan on, että pionit puhkeavat kukkimaan jotta sade saisi hakata ne maahan.
Jalopioneita saadaan vielä odotella, mutta nämä maatiaislajikkeet ilahduttavat ihanan aikaisin, ja kuten alkukuussa arvelin, kukinta ajoittui tänäkin vuonna toukokuun puolelle. Tämä Kuolanpioni on itselleni ehdottomasti merkki kesän alkamisesta. Voi onnea ja autuutta!
Tämän illan ohjelmassa olisi vaatehuoneen raivaus. Hohhoh, sanonpa vain. Voi olla, että joudun ottamaan siitä avatusta valkkaripullosta itselleni hiukan seuraa. 😉
Aurinko paistaa ja ulkona tuoksuu kesä: Ei yhtään hullumpi päivä ollakseen ihan tavallinen tiistai!
Täällä on toivuttu hyvinkin vaiherikkaasta viikonlopusta, johon mahtui paljon hyvin suunniteltua ja aikataulutettua menoa, mutta (kuten elämään kuuluukin) myös niitä vähemmän kivoja yllätyksiä.
Perjantai oli jo yhtä juoksemista. Esikoinen piti kuljettaa musiikkileirilleen, ja olin haalinut itselleni illaksi vaikka mitä rästitöitä, joista ei sitten tietenkään kaksin kolmevuotiaan kanssa tullut yhtään mitään. Lauantain humputin naisporukalla Tampereella aamuvarhaisesta iltamyöhään – tai ainakin siihen viimeiseen junaan saakka. Sunnuntaiaamulle vekkarit viritettiin taas kukonlaulun aikaan, koska tarkoitus oli ehtiä käymään pääkaupunkiseudulla hoitamassa pari sovittua asiaa ja iltapäiväksi kiireesti takaisin pojan konserttia kuuntelemaan.
Ja puh ja pah! Vähän yli puolen välin pääsimme matkallamme, kunnes auton vaihteisto päätti lakata toimimasta. Siinä väsyneenä ja nälkäisenä ei kauheasti naurattanut, ja lopulta hinauspalvelu vei auton lähimpään merkkihuoltoon, ja me palasimme takaisin kotiin häntä koipien välissä. Lopputulos oli siis se, että auto pääsi lähemmäksi päämäärää, kuin me matkustajat.
Jos nämä takaiskut voisi jotenkin ennustaa, olisin kyllä varsin lyhyeksi jääneen yön jälkeen voinut nukkua pari tuntia pidempään ja jättää tuon viiden tunnin hukkareissun ihan vallan tekemättä. Lopulta tosin lohduttauduin sillä, että automatka olisi voinut tyssätä paljon pahemminkin, ja pääasia on, että me ihmiset olemme kunnossa. Mutta harmittaahan se silti. Vaikka käynti olisi ollut hyvinkin pikainen, tarkoitus oli kuitenkin moikata myös siskoni perhettä ja vierailua oli tietenkin kovasti odotettu.
No, iltapäivällä konsertin jälkeen isompi ketutus vaihtui harmitukseen, ja siihen samaan harmituksen harmaaseen massaan upposi myös MM-hopea. Eilinen menikin sitten asioiden uudelleenjärjestelyssä siinä määrin, että unohdin tyystin jopa koulun vanhempainillan, mutta onneksi Niilon luokkakaverin äiti kysäisi, josko poika menisi heille vanhempainillan ajaksi, ja kovalla kirityksellä sain kuin sainkin miehen ajoissa kotiin, ja pääsimme pojan kanssa lopulta niinkin hyvissä ajoin liikkeelle, että valitsimme kulkupeliksi fillarin. Ihan sattumuksetta ei tosin sekään reissu loppuun asti mennyt, mutta valitsin tilanteen lähestymistavaksi sunnuntaina toimineen ajatusmallin: Kun apuun ei tarvita ambulanssia, kaikki on lopulta ihan hyvin! 🙂
Toukokuu antaa parastaan ja ulkona on täysi kesä. Pienen flunssapotilaan kanssa yritänkin nyt nauttia niistä kaikista mahdollisista positiivisista jutuista, sillä uskon vakaasti että tästäkin saadaan vielä oikein hyvä viikko aikaiseksi!
Luumupuut kukkivat nyt parhaimmillaan ja ulkona odottaa muutama istutustyö. Taidan vetää kesämekon ylleni ja nauttia hiukan puutarhaterapiaa!
Täällä jatketaan edelleen kesäkeleistä nauttimista. Eilen laitoinkin Instagramiin yhden kuvan päivän ohjelmasta, ja mukaan tuolta Karimaalta tarttui tosiaan hedelmäpuiden taimia, joita tänään päästiin istuttamaan. Pari omenaa ja yksi kirsikkapuu, jonka oikeasti “sain” nimipäivälahjaksi vanhemmiltani jo muutama vuosi sitten. Silloin kuitenkin tuntui, ettei se oma piha ollut vielä se “oikea”, joten pitkitin ja vetkutin taimen hankkimista ja nyt kun omasta pihasta on karsittu havupuut minimiin, uusille hedelmäpuillekin löytyi täydellinen tila.
Koko perhehän siinä tarvittiin kolmen puun istuttamisessa, mutta mikäs sen mukavampaa tekemistä näin kauniina päivänä. Puiden juurille siirreltiin vielä sipulikasveja joita on levinnyt pihan perille puutarhajätteen mukana mitä erikoisempiin paikkoihin. Nyt on vähintäänkin onnellinen olo, sillä puiden hankkiminen on ollut mulle se juurtumisen syvin olemus. Puut juurtuvat ja minä juurrun – juuri tänne, sillä näin on hyvä.
Istuttamisen lisäksi myös kitkeminen on ollut tämänkin päivän sana. Sitä riittää, eikä työ tekemällä lopu.
Ihanaa, aurinkoista ja kaunista äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille. ♡
Onhan tämä oikeasti aika kauheeta! Lattioilla pyörii villakoirat, keittiön pöydälle on kasaantunut posti, puhtaat ja viikatut pyykit ja kasa kaikkea muuta mahdollista roinaa. Eteisessä vastassa on läjä kenkiä, puoli hiekkalaatikollista santaa ja lattiat on läikikkäänä vedestä, jota valuu niin lasten vaatteista, kuin vesipyssyistäkin. Ruokahuoltokin pyörii lähinnä yhden kriteerin varassa. Laatusanojen “terveellinen” tai “täysipainoinen” rinnalla, nopeus on nyt valttia.
Kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun… Mutta nyt on se aika vuodesta, kun tämä äiti haluaa tonkia multaa, ulkoiluttaa taimiaan ja raivata pihaa niin paljon, kuin nyt kaiken pakollisen arkisen ohessa suinkin on mahdollista.
Tänään on uhkarohkeasti siirrelty pioneja, kantattu kukkamaiden reunoja, taisteltu voikukkia vastaan ja kartoitettu kovien pakkasten tuottamia tuhoja. Ja ostinpa itselleni myös äitienpäiväkukkasenkin.
Realistina ymmärrän, että niitä sadepäiviäkin saadaan vielä, joten antaa asioiden olla sisällä vähän huonommalla kantilla, ja siivotaan taas kun pihatöiltä ehditään!
Ihanaa, aurinkoista ja sopivan rentoa perjantai-iltaa!
