Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.

Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.

Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.

Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä. 💛

Niin kauan kun me ollaan asuttu täällä, meillä on ollut tapana juhlistaa kevään ensimmäistä puutarhapäivää nuotiolla. Tänä vuonna sitä kevään ensimmäistä on ollut vaikea määrittää. Puutarhatöitä on käytännössä voinut tehdä koko talven, mutta tänään otettiin vihdoin kiinni perinteestä – jo seitsemännen kerran. Ihan jo senkin kunniaksi, että sää muistuttaa jo vahvasti vappusäätä. Aikoinaan tuo nuotion teko pihan perälle oli olevinaan jokin väliaikainen keksintö, jolla haluttiin hyödyntää tontin sitä laitaa, joka oli melko kaameassa kunnossa. No, edelleenkään, tuota osaa pihasta ei voi edes hyvällä tahdolla kutsua puutarhaksi, mutta selväksi on käynyt sekin, että tällaistakin tilaa tarvitaan. Metsittynyt tontinreuna on onneksi piilossa piharakennuksen takana ja tuottaa iloa valkovuokkojen, juhannusruusujen ja vadelmien muodossa. Ja tämän tällaisen luonnollisemman olemisen. Ei tarvi vältsysti lähteä kotipihaa kauemmaksi eräilemään.

Tänään itse haravointi ei ollut niin kauhean tuottavaa, kun kova tuuli kieputteli lehtiä sinne tänne. Tai siis edistystä oli vaikeampi hahmottaa, ja se on ehkä mulle yleensä se kaikkein palkitsevin juttu. Mutta sinne tänne lentelevistä lehtikasoista huolimatta pääsin omaan kuplaani.  Mietinkin, että jos joku kysyisi, että missä olen onnellisimmillani, niin kyllä se olisi juurikin tässä. Ulkona ja raittiissa ilmassa. Pikkuisen hengästyneenä ja taivaan yli lentävistä linnuista nauttien. Niin, ei siihen ihan keuheasti tarvita. Onnellisuus voi näyttää ihan vain vaikka tältä.

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Se on hassu juttu, mutta kun kokee sylkäisseensä pöytään koko sanaisen arkkunsa sisällön, tulee vähän sellainen tunne, että mitäs sitä sitten sanoisi. Mutta ennen kuin yritän palata siihen värittömään, hajuttomaan ja mauttomaan, haluan kuitenkin ihan ensiksi kiittää siitä, että tuo hieman poikkeuksellinen tekstini sai teiltä tukea. En tiedä, voitteko edes kuvitella, miten tärkeää se mulle oli. Eli siis iso kiitos! Jatketaan jokainen tälläkin viikolla virallisten ohjeiden noudattamista, ja hoidetaan siten oma osuutemme kansalaisvelvollisuudesta.

Luin jostain jonkun listaamia kiitollisuuden aiheita, ja siellä oli listattuna se sama, jota ollaan tässä kotonakin moneen otteeseen mietitty: Onneksi tämä epidemia ei tullut syksyn pimeillä!!! Mä olen miettinyt tätä tosi paljon, ja vaikka olen tunnustautunut erittäin kovaksi kotihiireksi ja toisaalta ihmiseksi, joka haluaisi hautautua talvilevolle ja eristäytyä maailmasta syksyn tullen, näin on paljon parempi (jos niin voi sanoa)! Ja erityisesti mietin tätä sunnuntaina, kun oltiin koko perhe useampi tunti ulkona. Me haravoitiin Klaaran kanssa, ja putsattiin perennapenkkejä kun pojat tekivät puutöitä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat, ja kaikki oli oikeestaan tosi hyvin. Ja mitä ihan nyt omaa henkilökohtaista somea olen seurannut, niin ulkoilusta ja luonnosta tuntuu moni muukin repivän voimaa näinä päivinä. Se olis kuulkaa pinna pikkasen kireämmällä, jos ulkona tulisi vettä vaakaan ja valoa olisi niukin naukin joku tunti. Näin on huomattavasti parempi! Tulee melkein mieleen, että joku korkeampi voima lähetti meille suomalaisille aurinkoa, jotta jaksettaisiin paremmin. 🙂

Ja vaikka tuo sää auttaakin pään nollaamisessa ja tarjoaa pakomahdollisuuden neljän seinän sisältä, niin kyllä sillä on ihan melkoinen merkitys jaksamisenkin kannalta. Nyt nimittäin kun tämä kotikoulu ja ruokahuolto on saatu mietittyä toimivaksi, ja ehdin jo huokaista puolittaisesta helpotuksesta, arkeen pitäisikin lisätä taas hiukan muutakin. Jos viime viikolla pääsinkin hetkellisesti eroon siitä ahdistavasta paniikista, niin se tunne oli todellakin vain väliaikainen ja veikkaan, että aika moni vanhempi painii tällä hetkellä oman työnteon ohessa ihan saman asian kanssa. Etäohjeita tulee nimittäin nyt ihan joka puolelta ja niin kontrabasson kuin viulunkin soitto opiskellaan etänä. Samoin balettia tulis harjoitella ja muskariakin toteuttaa kotioloissa. Omat harjoitteluohjeet on palloliitolla ja lähes jokaisella lajiliitolla. Huhhuh, hikeä pukkaa! Mutta rehellisesti sanottuna koen että päivärytmistä, koulutöistä ja päivittäisestä liikunnasta ja ulkoilusta huolehtiminen menee nyt ihan kärkeen, ja tärkeää on myös se sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen. Kuten ne videopuhelut isovanhemmille. Ja toki lapsen pitää pystyä pitämään yhteyttä myös siihen omaan kaveriporukkaan. Se kaikki muu luovitaan kasaan siten kuin kyetään. Yli-ihmiseksi tässä ei kukaan muutu, vaikka kuinka paistaisi aurinko. 😀

Kaupallinen yhteistyö ⎮ WWF & Indieplace

---

Se on täällä jälleen, nimittäin yksi vuoden suurimmista yhteisöllisistä tapahtumista. 28.3.2020 klo 20.30 on aika sammuttaa jälleen valot ja antaa valomerkki ilmaston ja luonnon puolesta. Postaus on toteutettu WWF:n ja Indieplacen yhteistyönä ja sitä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.

Toisin kuin moni ehkä vieläkin luulee, Earth Hourin tarkoitus ei ole säästää tunnin ajan sähköä. Valojen sammuttaminen maaliskuun viimeisenä lauantaina on enemmänkin symbolinen teko jolla me jokainen ilmaistaan, että ollaan kiinnostuneita siitä miten meidän luonto ja maapallo voivat. Vuodesta 2007 asti WWF on innostanut miljoonia ihmisiä tarttumaan haasteeseen, ja viime vuosina Earth Houria on vietetty Suomessa erityisesti ruokateemalla; Syödään yhdessä yhteisen hyvän vuoksi. Klikkaa itsesi mukaan Facebook-tapahtumaan ja kutsu mukaan myös ystäväsi. 

Me jokainen tiedetään, että maapallon lämpötila on kohonnut ja jokainen tiedetään ainakin muutama asia, joihin tuo lämpötilan nousu on vaikuttanut. Joskus voi tuntua, että uhanalaisten lajien katoaminen maapallon toiselta puolelta tai sademetsien hakkaaminen eri mantereelta ovat niin kaukaisia asioita, että niihin on vaikea itse vaikuttaa. Mutta  tosiasia on se, että ilmastotalkoissa meidän jokaisen panoksella on iso merkitys, ja jokaisesta pienestä teosta syntyy suurempi virta. Ja nyt jos koskaan meidän kaikkien tuleekin toimia yhteisen hyvän puolesta!

Tällä hetkellä ruoantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja ja samalla suurin yksittäinen syy luonnon monimuotoisuuden romahtamiseen. Sillä mitä valitsemme lautasellemme on iso merkitys ja jokainen voi haastaa itseään aina vähän parempiin vaihtoehtoihin. Ostetaan suomalaista ruokaa ja mielellään luomuna lähellä kasvatettua. Lisätään kasvisten ja kestävästi pyydetyn tai kasvatetun kalan määrää lautasella ja vaihdetaan ateria kerrallaan kasvisruokaan. Osallistuaksesi Earth Houriin sinun ei tarvitse muuttua vegaaniksi. Heitä kuitenkin mahdolliset ennakkoluulot nurkkaan ja kokkaa maistuva kasvisateria itsellesi ja läheisillesi. Nyt kun ystäviä ei välttämättä kannata kutsua saman pöydän ääreen, ruokaseuraksi voi ottaa kaverin videopuhelun välityksellä tai fiiliksiä ja reseptejä voi jakaa somessa. 

Toinen toistaan herkullisempia kasvisruokareseptejä löytyy valtava määrä ja niihin on jopa vaikeaa olla törmäämättä. Ideoista ja resepteistä ei ole puutetta ja jokaiseen makuun löytyy jotakin. Tärkeintä onkin vain löytää ne itselle parhaiten sopivimmat vaihtoehdot. Meillä yksi lasten suosikki on niinkin yksinkertainen kuin tortillapäivä ja tortillapöydän ääreen pitääkin kokoontua yhdessä ja samaan aikaan. Ateria syntyy helposti lasten avustuksella ja pöydässä jokainen voi kääriä lautaselleen juuri sen oman suun makuisen tortillan.

Tortillapöytä

Kasviksia:

kurkkua
salaattia
tomaattia
paprikaa
punasipulia
jalapenosiivuja
salsakastiketta
maissia ja/tai papuja

Lihaton tacomaustettu täyte:

härkis, mifu, nyhtökaura, linssit, pavut…
rypsiöljy
tacomauste

Tacokuoret ja juustoraaste:

Kokeile vaihteeksi vaikka kauratortilloja!

Pilko kurkkut, tomaatti ja paprika. Hienonna sipuli. Laita kasvikset ja juustoraaste erillisiin kulhoihin, jotta jokainen voi kasata lautaselleen mieleisiään täytteitä. Valmista proteiinipitoinen täyte ohjeen mukaan. Helpoiten pääset härkiksen ja mifun kanssa, joille riittää pannulla paistaminen ja tacomausteen lisääminen. Tarvittaessa voit lisätä panulle vähän vettä. Paahda tortillakuoret uunissa ja istu kiireettä pöytään. Helpommalla et juuri voi päästä!

Mitä muuta? Arjen pieniin tekoihin voi haastaa itsensä ympäri vuoden!

Ilmastotalkoot on helppoa aloittaa ruokapöydästä, mutta toki meillä on mahdollisuus vaikuttaa myös monilla muilla tavoilla. Arkiset valinnat kotioloissa ovat tässäkin kohtaa juuri niitä, jotka on helpointa toteuttaa ja selkeimpiä hahmottaa. Itse olen esimerkiksi intohimoinen jätteen lajittelija ja niin hassulta kuin ehkä kuulostaakin, se tuo elämääni kauheasti iloa. Lajittelu ja kierrättäminen on helpottunut viime vuosina valtavasti, ja varsinkin suuremmissa taloyhtiöissä asiat toimivat jo tosi hienosti. Meille omakotiasujille esimerkiksi biojätteen keräys on kuitenkin haastavaa, sillä jätehuollon velvoitteet eivät tältä osin koske meitä ja kaikissa kunnissa biojätettä ei suinkaan kerätä omakotiasujilta. Toisaalta jäteyhtiöt tai kunta voivat vaatia erillistä biojätteen talteenottoa sekajäteastian pidempien tyhjennysvälien tueksi. Oma lämpökompostori onkin siis useimmiten paras ja ainut ratkaisu ja sinne meni meilläkin tortilla-aterian valmistamisesta ylijääneet biot. Plussana kuitenkin ravintorikas komposti, josta puutarha kiittää.

Miten teillä vietetään tänä vuonna Earth Houria? Entä millaisiin ilmastotekoihin olet haastanut itsesi ja perheesi?

Olen kirjoittanut blogia kohta 12 vuotta. Kaikki nuo vuodet olen yrittänyt pitää blogin uskonnollisesti ja poliittisesti täysin värittömänä. Olla hajuton ja mauton, helposti lähestyttävä ja vältää kumartamista tai pyllistämistä suuntaan tai toiseen. Aina en ole onnistunut, mutta mielestäni melko hyvin siihen nähden, että in real life olen aika vahvasti kantaaottava ja mulla on asioista vahva näkemys.

Nyt kuitenkin tiedän jo valmiiksi loukkaavani jotakuta, mutta en enää edes yritä olla pyllistämättä. Olkoonkin, että kaikki eivät tästä pidä ja tämä kirjoitus ei kuulu blogini henkeen. Mutta suoraan sanottuna ja selvällä suomella: Mikä helvetti ihmisiä vaivaa!?!

Koko maailmantalous on ajautunut kriisiin. Meidän hieno maa, se kuuluisalla suomalaisella sisulla ja sillä talvisodan hengellä rakennettu hyvinvointiyhteiskunta, on ajautumassa taloudelliseen epätoivoon. Kilpailu- ja vientikyky taantuu, puhumattakaan niinkin yksinkertaisista asioista kuin ihmisten työpaikat, yrittäjien elinkeino tai ihan silkka taloudellinen toimeentulo. Meidän hienossa Suomessa on jo valmiiksi ihmisiä, joilla on pulaa ruoasta. Helpotusta ei ole tiedossa, vaan yhä useampi ihan tavallinen perhe joutuu ahdinkoon. Vuosien työ ja sinnikäs yrittäminen itsensä työllistämiseksi valuu monella sinne kuuluisaan kankkulan kaivoon. Ne turvallisessa työsuhteessa olevat, joita välillä minäkin kadehdin, jäävät ilman työtä. Useimmat vähintään ilman palkkaa. Seuraukset ovat valtavat. Kun talous romahtaa, tippuu pelistä taas lisää yrityksiä ja lisää työpaikkoja, kun kansalla ei ole varaa kuluttaa.

Talouden pyörät eivät pyöri. Ollaan kuin niissä kuuluisissa Asikkalan puisissa rattaissa. Meidän työikäiset jäävät kotiin lastensa kanssa. Osa on saanut käteensä lomautuslapun, moni viimeisen puristuksen. Moni yrittää selvitä pienten lasten hoidosta, kotikoulusta ja omista töistään. Kaikki eivät millään pysty. Uusi linjaus on, että lapsen voi viedä kouluun, mikäli hoitoa ei pystytä muuten järjestämään. Silti suuri osa lapsiperheistä tulee kuuliaisesti noudattamaan  valtioneuvoston ohjetta: Pidä lapsesi kotona, jos se suinkin on mahdollista. Perheet joustavat, työnantajat joustavat. Mutta mikä tärkeintä, meidän lapset joustavat.

Koulutuksesta ei saa leikata, kuului liki yhteen ääneen kansan suusta vielä hetki sitten. Niin minunkin. Nyt siitä koulutuksesta leikataan. Oikeudesta käydä koulua leikataan. Oikeudesta ilmaiseen kouluateriaan leikataan. Oikeudesta saada riittävää opetusta leikataan. Oikeudesta sosiaalisten taitojen oppimiseen yhdessä ystävien kanssa leikataan. Meillä on ihan valtava määrä perheitä, joissa painitaan päivät sen kanssa, miten tehdään työt, tuetaan lasta koulutöissä kotona, opetetaan sellaista, mitä ei itsekään osata ja ruokitaan nälkäiset suut. Tämä tilanne tulee jättämään jälkensä perheisiin. Se tulee jättämään jälkensä lapsiin. Se tulee aivan varmasti näkymään joillakin vaikeutena oppia uutta, kun tiedon kivijalassa onkin yksi puutteellinen kerros. Se tulee näkymään perheiden hyvinvoinnissa ja yksilön pahoinvoinnissa. Lieveilmiöt ovat niin suuria, että niitä on turha kenenkään edes yrittää tässä vaiheessa listata. Ei meillä ole tämän kriisin jälkeen yhtään sen enempää kouluterveydenhuoltoa. Ei yhtään sen enempää resursseja varhaiseen puuttumiseen tai lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen hoitamiseen. Eli mitä järkeä tässä kaikessa on, jos osa ei välitä tehdä omaa osuuttaan?

Tällä hetkellä moni lapsiperhe uhraa tilanteelle ihan mielettömän paljon. Osa pakon edessä, osa velvollisuuden tunnosta. Ja siksi mun on ihan äärimmäisen vaikeaa tajuta, että ikäpolvi, joka on ehkä joutunut kokemaan ne 90-luvun lamavuodet, työttömyyden ja pahoinvoinnin juurikin samanlaisessa elämäntilanteessa, ei välitä! Ja se jos mikä suututtaa. Satuttaa. Tekee niin vihaiseksi, että pää meinaa haljeta! Miten voi olla niin, että osa kansasta tekee ihan valtavia uhrauksia ja osa ei viitsi edes letkauttaa korvaansa? Aikuiset ihmiset, ne jotka pitävät normaalioloissa itseään malliesimerkkinä nuoremmille! Nyt ei ole se aika, kun vedotaan siihen, että en minäkään, jos ei tuokaan. Nyt on aika toimia kuin vastuuntuntoinen aikuinen!

Jokainen on joskus nähnyt sellaisen törmäysvideon, jossa autoon on sijoitettu nukke. Hidastetun pätkän kolarista. Me ollaan nyt vähän samanlaisessa tilanteessa. Suomen terveydenhuolto tulee joutumaan isoon rysäykseen, mutta juuri kuten noissa videoissa, nyt on tarkoitus hidastaa tapahtumaa. Me ei voida olla niin naiiveja, että ajatellaan Suomen jotenkin säästyvän koronalta. Kyllä se tulee ja on jo täällä. Nyt eletään kuitenkin vielä suhteellisen tyyntä myrskyn edellä. Mutta jotta me ei mentäisi kahtasataa päin betoniseinää, eikä jouduttaisi myrskyn silmään, meidän pitää hidastaa tapahtumia. Ja siihen tarvitaan ihan jokaisen panos. Se on meidän K A I K K I E N  V E L V O L L I S U U S! Meidän ihan jokaisen velvollisuus on huolehtia, että sairaaloihin ei päädy kertarysäyksellä tuhansia ihmisiä ja hoitajat eivät muutu hoidettaviksi.

Kyse ei nyt ole siitä, kuinka nuorekkaana kukakin itseään iästään huolimatta pitää. Kyse ei ole siitä, että joku ei välitä vaikka sairastuisi tai jopa kuolisi. Kyse ei ole siitä, etteikö 70-vuotiaan kroppa kestäisi tautia ihan yhtä hyvin kuin jonkun 30-vuotiaan. Kyse on nyt siitä, että raja on vedettävä. Ihan yhtälailla se vedettiin lasten opetuksen suhteen. Ihan samalla tavalla se voidaan vetää iän mukaan. Kyse ei ole ikärasismista, eikä syrjinnästä. Kyse on nyt siitä, että niiden sairaaloiden toiminta pitää pystyä varmistamaan. Pitää pystyä pitämään tilanne siinä, että kun joku esimerkiksi siellä lapsiperheessä tarvitseekin apua, sitä on myös saatavilla. Meidän pitää varmistaa yhdessä, ettei yksikään lapsi jää vaille hoitoa jos sattuukin jotakin ihan muuta. Ettei yksikään lapsi jää vaille äitiä tai isää, kun terveydenhuolto ei pystykään hoitamaan “tavallisia” onnettomuuden uhreja ja allergia- tai sairaskohtauksen saaneita. Nyt on hitto soikoon aika luopua itsekyydestä ja mukavuudenhalusta ja pysyä kotona. Se ei voi olla niin hemmetin vaikeaa! Ihan vain
P Y S Y Ä   K O T O N A !

Kaupat ovat auki. Ruokaa saa ostaa, ja apteekista saa lääkkeitä. Apua on tarjolla ja kunnat pyrkivät helpottamaan avunsaantia kotiovelle. Apua saa ja kuuluukin pyytää. Siitä huolimatta, että lapsiperheet ovat kovilla, monet ovat valmiita auttamaan ja antamaan aikaansa myös muille, jotta kaikki tarvittava saadaan jatkossakin hoidettua. Jotta apua on tarjolla kun sitä itse tarvitsee. Yhteisten talkoiden tarkoitus on pitää asiat tällä tavalla. Pitää välttämättömät rattaat pyörimässä  ja avunsaanti varmistettuna. Nyt ei ole oikea aika matkustaa sukuloimaan, eikä oikea aika jonottaa kauppakeskuksissa. Ei uusissa tai vanhoissa. Nyt ei ole oikea aika hengata ja kokoontua. Sitävastoin just nyt on oikea aika kantaa se oma korsi kekoon, jotta toisten tekemä työ ei valu hukkaan. Nyt on oikea aika mennä metsään, siivota komero, neuloa, leipoa, lukea, levätä tai tehdä ylipäätään ihan niitä tavallisia juttuja. Me aikuiset ei voida olla niin vieraantuneita noista asioita, jos lapsetkin tähän pystyvät.

Tehdään jokainen parhaamme, kannetaan kortemme siihen yhteiseen kekoon, josta meidän lasten ja tulevienkin polvien on vielä ammennettava. Yhdessä rintamassa, yhteisellä päämäärällä. Ja jos ei itselle, niin ajatellen hyvää ainakin jollekulle toiselle! ♡

Meillä syödään tänään pullaa. Rakastan leipomista ja se onkin mitä parhain tapa viettää aikaa ihan vain kotona.

Maaliskuun alussa sanoin, että kevätpäiväntasausta voisi ihan erityisesti juhlistaa ja niin kaukaiselta kuin tuo silloin tuntuikin, niin se kevätpäiväntasaus on huomenna! Ja vaikka tässä on nyt monella muut asiat mielessä, niin liputan edelleen pienen juhlallisuuden puolesta. Lasi kuohuvaa (jos skumppapullo jääkaapista löytyy) tai kuppi kahvia terassilla tai parvekkeella. Jotain pientä keväistä, kuten vaikka lämmössä herääviä oksia maljakkoon ja katse tulevaan kesään. Mieleen aurinkoisia ja iloisia juttuja. Ei huono idea, eihän?

Nautin aamulla kun lenkille pääsi auringonpaisteessa. Lasten kanssa on kuljettu metsässä, kiivetty kiville ja hypitty ojien yli. Koko perhe syö yhdessä kaksi kertaa päivässä ja aamupalan ja iltapalan. Nukuin viime yönä yli kymmenen tuntia ja joka-aamuisen herätyksen olen säätänyt vasta seitsemäksi. Vaikka tilanteessa on paljon kurjaakin, olen yrittänyt nyt kiinnittää huomioni myös niihin hyviin juttuihin. Kirjoitinkin eilen instagramissa siitä, miten kaikki tuntui hetken jotenkin niin suurelta ja huoli musertavalta. Kerroin itkusta, stressistä ja pienestä paniikista.  Mutta kirjoitin myös siitä, miten tärkeää rutiinit itselleni on, ja miten juuri niiden avulla ajattelin tästäkin tilanteesta selvitä. Ja niinpä mä olen kehittänyt rutiinin paitsi lasten kotikouluun, myös itselleni. Aamulla lenkille, kaurapuuron keittoon ja päivää aloittamaan. Koulutyötä, ulkoilua ja ruokaa. Mutta päivään mahtuu myös niitä omia hetkiä, ja tänään nautin sellaisesta kasvihuoneessa. Pesin kalusteet, siivosin jouluvalot pois, laitoin ruukkuihin kevätkukkia ja kuuntelin samalla äänikirjaa. Nautin auringosta ja valosta, joutsenten ylilennosta ja maasta puskevista kasveista. Ihan niistä samoista asioista, joista nautin joka päivä. Luonnosta ja rauhasta. Huomenna ajattelin leipoa sämpylöitä. Tai ehkä pullaa. Tai vaikka molempia!

Kerrankin ei ole kiire minnekään. Ei hätä eikä hoppu. Saa ihan luvan kanssa olla möllöttää kotona, eikä kukaan leimaa erakoksi. Nukkumaan pääsee ajoissa ja iltapäivän ulkoilu on perusteltua kasvatustyötä. Tuossa alla pari kuvaa myös toisenlaisesta työmaasta. Kerrankin on aikaa myös tehdä näitäkin juttuja ajoissa. 🙂

Olisi kiva kuulla millaisia positiivisia juttuja te olette tilanteesta löytäneet! Vanha sanonta, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, osuu mielestäni tähän oikein hyvin! Ihanaa iltaa! ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Arla Lempi ja Indieplace

---

Viikkosoppa, lohilaatikko ja välimeren maut täyttävässä tomaattikeitossa! Kuka muu tunnustautuu viikkosoppamutsiksi? Ok, myönnän, että olen vähän hionut kulmia, eikä kyseessä ole välttämättä soppa, tai edes koko viikoksi tehty ruoka, mutta idea on kuitenkin, että useampana arkipäivänä syödään samaa ruokaa. Mulla on sellainen sääntö, että arkiviikolla pitää olla yksi ruokalaji, josta syödään kolme päivää. Sitten ne kaksi päivää voivat olla keskenään erilaisia, tai sitten pariksi kolmeksi päiväksi tehdään taas jokin muu ruokalaji. Sunnuntai-ilta on loistava aika valmistautua uuteen viikkoon. Jos sunnuntain aterialta ei jää tähteitä maanantaille, meillä uuniin tai kattilaan sujahtaa usein jotakin alkuviikon pelastusta. Soppa tai laatikko. Ne on lapsiperheen pelastuksia. Toki on ihan mielettömästi niitä herkullisia “vartissa valmista” -reseptejä, mutta kuten tiedätte, joskus ei ole aikaa edes siihen varttiin. Silloin paras apu on mikrossa nopeasti lämmitettävä ateria ja mikäs sen parempi vaihtoehto kuin itse tehty simppeli kotiruoka. Kun viikon menu on suunniteltu ja ensimmäinen ruokalaji valmistettu, on vähän kuin kytkisi autopilotin päälle. Arjesta pitää mielestäni tehdä mahdollisimman helppoa ja yksinkertaista, jotta aikaa jää myös kodin ulkopuolella elämiselle.

Se, että ruokaa valmistaa kerralla useammalle päivälle on paitsi aikaa säästävää, myös taloudellista ja ekologista. Olen itse lamavuosien kasvatti ja sen sijaan, että meillä olisi syöty kalliita valmisruokia, ruoka tehtiin itse aidoista raaka-aineista. Olen jo lapsena oppinut syömään paljon kalaa, maailman paras (perkuujätteistä keitetty) lohikeitto ja silakkapihvit syntyvät edelleen vanhempieni keittiössä. Mieleeni on jäänyt elävästi myös keittiön lattialla saavissa luikerteleva made. Silti olen itse älyttömän huono kalan käsittelijä ja ostan mieleemmin kalan aina valmiiksi perattuna. Lapsuudenkodissani syötiin myös paljon perunaa ja olen edelleen perunatyttöjä. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että takaraivooni on jo lapsena iskotettu itse tehdyn ruuan merkitys ja simppelin kotiruoan arvostaminen. Samaa viisautta haluan tietenkin ammentaa myös omalle jälkikasvulleni.

Tänään jaan teille kaksi ihan älyttömän simppeliä, mutta herkullista kotiruokareseptiä. Ohjeet on molemmat mitoitettu niin, että meidän nelihenkinen perhe syö niistä 2-3 päivänä. Jos pesueesi on suurempi, vaihda kattila ja uunivuoka suurempaan ja vaikka tuplaa ohjeiden määrät. Ruoanlaittokerma on yksi sellainen juttu, mitä meidän jääkaapista löytyy oikeastaan aina, ja tänään tutut arkireseptit on tuunattu kaupallisessa yhteistyössä Arlan kanssa uudella Arla Lempi Fraîche 15% -kermalla. Fraîche-kerman hapokkuus korostaa lempeästi muita makuja ja erityisesti sitä suositellaan kaveriksi esimerkiksi kalalle, äyriäisille tai sieniruokiin. Kepeä Fraîche-kerma korvaa hyvin myös tavallisen kerman ihan kaikissa tutuissa resepteissä.

Lohilaatikko
(8-12 annosta)

1,5 kg valmiita perunaviipaleita (pakaste)
1 sipuli
1rkl öljyä
n. 500-600g lohta tai kirjolohta
rasvaa vuoan voitelemiseen
puolikas sitruunaa
suolaa
mustapippuria
tuoretta tilliä
2tlk (à 2 dl) Arla Fraîche-kerma 15%

Kuutioi perattu ja nahaton lohifileen pala pieniksi paloiksi. Hienonna sipuli ja kuullota se pannulla öljyssä. Voitele uunivuoka ja lado sen pohjalle puolet perunoista. Ripottele päälle suolaa sekä mustapippuria ja levitä sipuli tasaisesti perunapedille. Lisää kala, revi päälle tuorettta tilliä ja levitä sitten loput perunat vuokaan. Leikkaa sitruunasta pari viipaletta lohilaatikon pinalle säästettäväksi ja purista hieman sitruunamehua perunoiden päälle. Kaada vuokaan tasaisesti Arla Fraîche-kerma 15% ja koristele lohilaatikko sitruunansiivuilla.
Kypsennä laatikkoa 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti tai kunnes perunat ovat kypsiä ja pinta saanut väriä. Revi kuuman ruoan päälle vielä hieman tuoretta tilliä.

Tarjoile lohilaatikko tuoresalaatin, kasvistikkujen tai porkkanaraasteen kanssa.

Kasvissosekeitosta saa aina ruokaisamman ja täyttävämmän lisäämällä jokkoon proteiinia. Punaiset linssit ovat yksi parhaista proteiinin lähteistä ja nopean keittoajan ja puuroutuvan ominaisuutensa vuoksi punaiset linssit ovat mitä parhain lisä juuri kasvissosekeittoon.

Tomaattikeitto valmistuu suitsait sukkelaan myös tomaattimurskasta, mutta itse kypsennetyt kirsikkatomaatit taakaavat kirpeän ja sopivasti hapokkaan maun, jota Fraîche-kerma korostaa.

Tomaatti-linssikeitto
(8-12 annosta)

1 kg kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
2-4 valkosipulin kynttä
3dl punaisia linssejä
7dl kasvislientä
4 rkl tomaattipyreetä
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia
1tlk (2 dl) Arla Fraîche-kerma 15%

Kuumenna uuni 200°C. Huuhdo tomaatit puhtaaksi ja kuivaa ne. Kuori valkosipulin kynnet ja hienonna ne. Valuta uuninkestävään vuokaan oliiviöljyä ja laita tomaatit vuokaan. Lisää suolaa, valkosipuli ja hienonnettua timjamia. Pyörittele tomaatit mauste-oljyseoksessa ja kypsennä uunissa n. 40 minuutia välillä käännellen.
Keitä kasvisliemi. Huuhtele linssit ja lisää kiehuvaan liemeen. Lisää joukkoon myös tomaatit ja tomaattipyre. Keitä seosta noin 15 minuuttia tai kunnes linssit ovat soseutuneet. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi, ja lisää joukkoon Fraîche-kerma 15%. Kuumenna ja lisää suolaa ja mustapippuria. Tarkista maku!

Tarjoa keitto tuoreen leivän kanssa ja lautaset näyttävät ruokailun jälkeen kuin niitä ei olisi käytettykään!

Iloa päivääsi! ♡

Kirjoittelin aamulla Instagramiin meidän tilanteesta ja siitä, että koulut sulkeutuvat täällä meillä asteittain siten, että esikoisen etäopetus alkaa vasta huomenna. Pohdin kirjoituksessani myös sitä, että meillä lapsi menee kuitenkin vielä tänään kouluun, kuten ohjeistus oli. No, nyt jos koskaan tilanteet muuttuvat nopeasti, ja miltei heti kun olin saanut kuvan ja tekstin julkaistua astui vilustunut nuorimies keittiöön aivastellen ja niistäen. Ohjeistusta jälleen noudattaen ilmoitin opettajalle, että 5-luokkalainen opiskelee jo maanantaina kotona.

Sitä, miten ihan meidän tavallisten ihmisten arki tässä muuttuu yhdenkin päivän sisällä on vaikea välillä ymmärtää. Tämä tilanne on uusi ihan meille kaikille ja vaatii todellista solidaarisuutta. Sanoisin, että vanha hyvä “talvisodan henki” on nyt kaivettava esiin ja yhteen hiileen on puhallettava enemmän kuin koskaan. Ja siihen yhteiseen hiileen on puhallettava vielä pitkään, jotta Suomi jälleen saadaan jaloilleen. Mä ihan sain silmäni vuotamaan kun luin jostain jutun nuoresta naisesta, joka tiputti lapun iäkkään naapurinsa postilaatikkoon. Juurikin tätä tarvitaan nyt oikeasti tosi paljon. Sitä että otetaan huomioon naapurit ja kaikki ne joilla ei ole tukiverkostoa ympärillään. Nyt jos koskaan on lupa soittaa sinne omien iäkkäiden vanhempien tai muiden läheisten naapuriin ja kysyä, jos joku pystyy auttamaan. Mä uskon, että meillä on täällä Suomessa ihan mieletön määrä ihmisiä, jotka on valmiita tekemään pieniä palveluksia ja tarjoamaan apuaan.

Se että me jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen, olla avuliaita ja ystävällisiä vaatii tietenkin myös sitä, että pidetään hyvää huolta itsestämme. Paitsi että yritetään parhaamme mukaan välttyä pöpöiltä ja viruksilta, terveyttä pitää hoitaa myös muilla tavoin ja elämän mielekkyydestä on pidettävä kiinni. Itse aion ottaa niin sanotun “vapautuneen ajan” hyötykäyttöön ja keskittyä kirjoihin ja ulkoiluun. Siivotakin ehtii ja puutarhatöitäkin voi jo aloitella. Kenties pesen vaikka ikkunat ja leivon pullaa. Kaltaiselleni kotihiirelle tilanne ei ole missään nimessä mahdoton ja tilanteen kokonaiskurjuudesta huolimatta pidän mielen positiivisena ja keskityn kaikkeen siihen hyvään, mitä arkipäivästä voi ammentaa.

Yksi tämän viikon isoimmista iloista oli aika kampaajalle. Ja ennen kuin kukaan tuohtuu, kävimme kyllä tilanteen läpi jo ennakkoon, ja olin ihan toivottu asiakas pienyrittäjän putiikissa. Koska edellisestä kampaajakäynnistäni oli kulunut jo yli puoli vuotta, uusilla raidoilla oli ihan välitön piristävä vaikutus. Aionkin nauttia tästä pienestä arkisesta ilosta kaiken muun arkisen elämän ohessa. Ja ei, en ole tyhmä, ajat ovat kovat ja tulevat olemaan sitä vielä pitkään näytti tukka hyvältä tai ei. Moni ihminen, perhe, yritys ja yhteisö ovat täysin ennustamattoman ja uuden tilanteen edessä. Me joudutaan nyt ihan jokainen miettimään asioita uudelleen ja luopumaan jostakin mikä on meille tärkeää. Mutta kun nyt ei kertakaikkisesti saa vain jäädä tuleen makaamaan, vaan meidän ihan jokaisen on omalta osaltamme paitsi edistettävä hyvinvointia, mutta myös luotava myönteistä ilmapiiriä ympärillemme. Ajatellaan hyvää, tehdään hyvää ja levitetään hyvää. Se kun on lopulta paljon väkevämpää ja tehokkaampaa kuin yksikään virus! ❤️

Ps. Miten mahtava rivi upeita naisia meillä on Suomea luotsaamassa! Tykkään! ❤️

Kyllä siinä tippa tuli silmään kun tänään tajusin, että kävin ehkä viimeisen kerran mummulassani. Katselin seinäpaneeleja, puuhellaa ja vanhaa kahvimyllyä miettien, että säilyykö sellaiset asiat mielessä aina. Entä tuoksut. Ja totesin, että kyllä ne säilyy. Siellä jossain mielen perukoilla. Kotona 7-vuotias ihmetteli, miksei ihmiset vain voisi elää aina. Jouduin selittämään, että se ei vain ole luonnollista. Luonnollista on syntyä ja luonnollista on myös kuolla. Sanoin, että vähän kuin kukat. Aina tulee uusia kukkia vanhojen kuolleiden tilalle. Se on luonnollista. Käytiin läpi lähipiirin kuolemat, mutta myös kaikki syntymät ja ihanat pienet vauvat. Ja toki pidin huolen siitä, että viivan alle jäi plussaa. Mitäpä sitä lasta väestön ikärakenteella huolestuttamaan. Kyselytunti päättyi positiivisin mielin, ja huomasin itsekin saaneeni käsiteltyä ajatuksiani. Yksi aikakausi päättyi, mutta se kuuluu elämään. Näin sen on tarkoitettukin menevän.

Yhden sortin uusi aikakausi tässä on myös alkamassa, sillä näyttää nyt siltä, että meidän iskä tulee olemaan viikonloput kotona ainakin seuraavat pari kuukautta. Onneksi pihassa on tukkikuorma ja aurinko paistaa. Jonkin sortin moottori ulkona jo kuuluu käyvänkin. Tuntuu ihan totaalisen hassulta, mutta ehkäpä tähänkin vain totutaan. Ja eniten kai pelkäänkin sitä, että totun liiankin hyvin. Mutta just nyt yritän ihan vain nauttia siitä, että meillä on koko porukka kasassa. Ja siitä, että lapset kysyivät syötyään, että mennäänkö ruokalevolle. 😀

 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! ♡

Hellurei!

Mä olen tässä miettinyt, että tämä on kyllä sellainen poikkeusviikko. Tuntuu, että erilaisia tiedotteita tulee joka puolelta ja moneen asiaan pitää nyt suhtautua vähän sillä fiiliksellä että aika näyttää. Mennäänkö, järjestetäänkö, osallistutaanko, perutaanko. Taitavat olla tämän viikon lisäksi ihan koko tulevan kevään kysymyksiä. Siispä päivä kerrallaan ja luottaen siihen, että viisaammaat päättävät. Toisaalta omaa maalaisjärkeä kuunnellen. Kaikeksi onneksi elämässä on kuitenkin myös jatkuvuutta ja paljon asioita joihin keskittyä. Kuten vaikka se ihan tavallinen arki. Ehkä kuitenkin elämässä parasta.

Mä jaksan tuputtaa lapsille käsienpesun ilosanomaa ihan ympäri vuoden, mutta viime viikkoina olen huomannut panostavani lähestystyöhöni vielä vähän enemmän. Tosin jo ihan siitäkin syystä, että meillä ei otettu kausi-influenssarokotteita ja nyt jos koskaan olisi tärkeää vältää ihan kaikki nuhakuumeet. Pelkoa ja paniikkia en halua lietsoa lapsiinkaan, mutta yritän muistuttaa siitä, että meidän vastuumme on minimoida pöpöjen kulkeminen. Olin huojentunut, miten hyvin viidesluokkalainen otti jopa tiedon luokkaretken peruuntumisesta. Ei sille sitten mitään voi. No just niin. Joskus suunnitelmat menevät uusiksi lapsilla ja aikuisilla. Ja toki tilanne käy paitsi kansantalouden päälle, niin myös monen perheen talous joutunee koville. Puhumattakaan ihmisistä jotka pelkäävät läheistensä terveyden puolesta. Mutta sitä se nyt on. Voidaan vain toivoa parasta. Yrittää elää mahdollisimman hyvää arkea olosuhteista huolimatta.

Olenko se vain minä, vai tuntuuko jostakusta muustakin, että sikainfluenssasta ei aikanaan uutisoitu ja puhuttu ihan näin kovalla volyymilla? Voi toki olla että elin silloin aikanaan omassa (vauva-masennus)kuplassani, tai sitten vain ajan hammas on puraissut osan muististani. Toki kyse oli ihan eri taudistakin, joten suoraan näitä ei nyt pidäkään rinnastaa. Toisaalta tämä nykyinen tilanne on laittanut ajattelemaan juurikin median osuutta ja muuttumista kymmenen vuoden aikana. Tai vaikka pidemmällä aikavälillä. Siinä missä ennen luettiin vanhoja uutisia aamun lehdestä, nyt seurataan tilannetta “hetki hetkeltä”. Älkää ymmärtäkö väärin, en vähättele asiaa tai koe, etteikö siitä pitäisi tiedottaa. Päinvastoin. Lähinnä mietin sitä miten media vaikuttaa ajatteluumme. Megxit, brexit, ilmastoahdistus, Euroopan pakolaistilanne ja katiskavyyhti. Moni asia jää suurten uutisten varjoon, niin että jos nyt haluaa päästä otsikoihin, pitää oikeasti tehdä jotain toosi suurta.