lisää joulukuvia ja paras lahja

29.12.2020

Vielä vähän joulukuvia, kun niitä nyt sattuu olemaan.
Pitkästä aikaa meidän joulupöytää ei peitetty liinalla, vaan nautittiin uudesta pöydästä juuri tuollaisenaan. Tykkään siitä ihan älyttömästi ja nyt haaveilen myös uusista valaisimista pöydän ylle. En vain oikein keksi millaiset haluaisin. Tai millaiset siihen sopisi. Mutta toisaalta, eipä niitä tarvitsekaan väkisin hankkia. Ehkä ne just oikeat huomaa sitten kun ne osuvat kohdalle.

Meillä oli tänä vuonna jokseenkin vähän joulua esillä. Oikeastaan mitään mitä lapset eivät muistaneet pyytää, ei kaivettu myöskään esiin. Piparkakkutalo ei sekään ole omin kätösin tehty, vaan ostimme sen Klaaran kanssa paikallisista joulumyyjäisistä noiden keraamisten koristeiden kera. Ja vaikka amaryllisten kanssa ei nyt ihan putkeen mennytkään, määrä korvasi vähän laatua, tai tässä kohtaa sävyjä. Harmittaa muuten ihan vietävästi, etten lopulta ehtinyt kuvamaan tämän joulun paketteja. Niistäkin tuli sitten lopulta niin nättejä. No, mutta ensi vuonna sitten!

Joulu saa olla ja pysyä ainakin toistaiseksi, tai niin kauan kuin kukat jaksavat kukkia. Uutta vuotta juhlistetaan jo perinteikkäästi ystäväperheen kanssa. Kasa juustoja ja kuohuvaa. Ja marenkia ajattelin vatkata jälkkäriksi. Se kun on aina jotenkin niin juhlavaa ja helppoa.

Joulun paras lahja saatiin eilen sairaalasta ja nyt edessä siintävät tammikuu, kevät, uusi vuosi ja valo tuntuvat niin äärimmäisen hienoilta jutuilta. Niitä kohti on nyt ilo mennä!

Mutta nyt kiireellä miettimään kevään jumppakautta. Pakko myöntää, että olen joulun aikana liki unohtanut koko koronan, joten nyt pitää vielä nopeasti opiskella jostakin nuo tämänhetkiset suositukset ja rajoitukset. Ihanaa iltaa myös sulle!

 


Kuvia joululta

27.12.2020

Tuntuu haikealta ja vaikealta päästää irti. Ehkä se on paras merkki siitä, että joulu on ollut onnistunut. Ja joulu on ollutkin tosi ihana. Joskin tänä vuonna tuntuu, että se saisi jatkua ja jatkua aina vain. Tämä on sellainen mukava kupla johon voisi jäädä viipymään pidemmäksikin aikaa. Unohtaa ihan kaiken muun ja olla vain. Pari päivää ilman kiirettä ja hössötystä voisin ottaa vielä tähän päälle.

Muovikuusi aka sopukuusi oli ehkä jonkinlainen merkki siitäkin, että joulut tulevat olemaan jatkuvasti erilaisia. Kun lapset kasvavat joulukin muuttuu, ja jos rehellisiä ollaan, se oma jouluminänikin muuttuu. Ehkä ensi vuonna uskallan päästää taas jostain totutusta ja perinteisestä irti ja muokata joulua enemmän meidän näköiseksi. Tykkään siitä ajatuksesta, että joulustakin on lupa karsia. Jättää pois niitä asioita, jotka eivät tunnu omilta ja lisätä ehkä jotain, mikä tuntuu tärkeältä. Tai sitten en muuta ensi vuonna mitään. Sekin on kai sallittua. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Taas on vuosi aikaa miettiä ja mutustella.

Muutama arkipäivä ja sitten juhlitaankin jo uutta vuotta. Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin!