Hitsit, huomasin just, että mulla sähköpostiloora ja blogi, jota on ollut tapana päivitellä. Näköjään nekin voi lähes unohtaa. Hektinen viikko, paljon tekemistä. Netin ihmeellinen maailma on jäänyt täysin, toisaalta kirjalle ja Puutarhaetsiville on löytynyt päivittäin aikaa. Ja liikunnalle ja seurustelulle. Ollaan halattu ja pussattu,
hoidettu asioita ja saatu taas joitakin hiukan eteenpäin.

Eilen otettiin suunnaksi Ikea. Ihan siis vain aikuisten kesken. Oli tarkoitus hakea projektiin työhuone pari tälläistä, mutta onneksi ihana rakas mieheni tuli järkiinsä matkan aikana ja kysyi, haluammeko ihan oikeasti ikeat vai jotain muuta. Ja jotain muutahan me haluttiin. Kilometrejä tuli auton mittariin, mutta ne haluamammekin löytyi. Ja Ikeassakin käytiin, kun nyt sinne asti kuitenkin ajettiin. Eikä ihan tyhjin käsin poiskaan päästy 🙂

Pari viikkoa pitää odotella, jotta kaappivanhukset saadaan kotiin, mutta jaksan kyllä. Hyvää kannattaa odottaa!

Pitäisi saada myös tapetit valituksi. Hitsi, kun niitäkin on niin julmetun paljon. Ihan liikaa ihanuuksia, joista on ihan liian vaikea valita.

Huomenna pitää ehtiä aikaiseen junaan. Hassua käyttää sanaa ehtiä, kun juna lähtee tuosta takapihalta, mutta kun ei ole aikoihin tarvinnut päästä aamuvarhain liikkeelle. Jotenkin on tottunut siihen, ettei ole kiire, vain koko päivä aikaa. Visiitti Helsingissä, ja koko matka yksin. Ihan omaa aikaa!

Lauantaille on tiedossa myös jotain tosi kivaa. Jotain mitä on kovasti odotettu ja suunniteltu.

Eli todistetusti mullakin on jotain muuta elämää, kuin täällä notkuminen. Mutta olkaa huoleti, se katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. 🙂

Kuvat menee rakeiksi, höh….

***

Eilen siivoillessani ja järjestäessäni Niilon vaatekaappia kevätkuntoon, tuli mieleeni lastenvaateblogit.
Voin rehellisesti sanoa, että aikoinaan itse kun blogeihin tutustuin, en edes tiennyt moisia olevan. En tiedä onko niiden määrä hurjasti kasvanut, onko ilmiö vielä tuoreempi kuin sisustusblogit, vai enkö vain noteerannut niitä.
Tässä taannoin siskoni (joka ahkerasti seuraa lastenvaateblogeja) surkutteli, kuinka moni blogi oli sulkenut ovensa ilkeän keskustelupalstakritiikin myötä. (Omasta mielestämme) me kaksi universuminen välkyintä tietenkin analysoimme tätäkin ilmiötä. Että mikä ihmisiä vaivaa!?
Nainen on naiselle susi, sen nyt tietää jokainen joskus naisvaltaisella alalla työskennellyt, ja moni muukin. Mutta, että äiti-ihmiset ruotivat toisten lapsien ulkonäköä, nimiä ym., se menee yli hilseen. Kamalaa, jos luokan 20 Jani-Petteriä erottaisi toisistaan vain numerolapuista. Eikös juurikin vanhempian tehtävä ole valistaa lasta erilaisuudesta ja opettaa kunnioittamaan kaiken kokoisia, näköisiä ja nimisiä ihmisiä. Tai olla puuttumatta toisen vaatetukseen. Eikö ylipäätään naisilla, ja varsinkin äideillä, ole ihan omanlainen hoiva ja suojelugeeni, josta riittää kaikille lapsille. Luulin, että lapsiin kohdistuva vääryys on asia joka nostaa (lähes) naisella kuin naisella niskavillat pystyyn ja kynnet esiin.

Itse seuraan joitakin lastenvaateblogeja. Ehkä lähinnä yleisen juohean jutun vuoksi, en niinkään vaatteiden. Ihastelen kyllä persoonallisia itsetehtyjä lastenvaatteita, ja harmittelen, kun omat taidot ja aika (=viitseliäisyys) ei riitä. Saatan nähdä vaatteen, josta voisin pitää omalla lapsellanikin, tai saatan olla näkemättä. Hitto vie, eihän kaikesta tarvitse tai kuulukkaan pitää niin paljoa, että se on pakko saada myös itselle.
Itsestäni ei ikinä tulisi lastenvaatebloggaria. Oma äidillinen itseluottamukseni ei kestäisi sitä, että että joku ruotii lastenkasvatustani, tai kykyäni vaatettaa lapseni. Ei, siinä menee raja. Olen aikalailla kovaksi keitetty, mutta äitiys on jotain niin pyhää ja herkkää, että sen satuttaminen koskee eniten. Sitä paitsi, meillä vedetään haalarin päälle tänäänkin Tokmannilta ostetut kurahousut ja -kintaat. 🙂
Nostan hattua (noin niin kuin kuvitteellisesti) kaikille niille naarasleijonille, jotka loanheitosta huolimatta jaksavat innokkaasti blogata lasten pukeutumisesta. Edelleen poimin vinkkejä ja kokemuksia. Tietysti varsinkin poikien pukeutuminen kinnostaa, mutta luen mielelläni myös käytännön kokemuksia esim. mitoituksesta, koska monesti päädyn tilaamaan vaatteita netistä.

Tasapuolisuuden nimissä ensimmäinen (ja todennäköisesti viimeinen) lastenvaatebloggaus myös minulta:
Kyläily- ja kaupunkivaatteina pidän Vaahteranmäen Eemeli -tyylistä. Kaulukseton paita on enemmän mieleeni kuin kauluksellinen. Kivat mitäänsanomattomat ja helposti yhdisteltävät värit. Niistä pidän.
Kotona leikkivaatteina pidetään mahdollisimmän värikästä trikoota, veluuria, froteeta ym. mukavaa. Sijoitin ne, sekä yövaatteet, nyt alahyllyille, jotta pikkukädet yltävät itse valitsemaan.
Kaapissa on joitakin uusia keväthankintoja vielä täysin koskemattomana ja muutama lahjavaate, joissa laputkin ovat yhä paikallaan. Siis kevättä ja kevätkelejä odottamassa.

Sen pituinen se! Nimittäin tämän lastenvaateblogin tarina 🙂
Mutta kommenttiboksissa voi mainostaa omaa lastenvaateblogiaan. Minulta kun on varmaan jään
yt monta kivaa löytämättä 🙂

Lehtikuusen oksat pukkaavat vihreää. Sellaista ihanan keväistä sävyä. Nämä on kivoja kevätoksia, ehkä mun uusia lemppareita. Ohra on jo korkeaa, ihan vain tipusia vailla. Jotain voisi askarrella, kun vain toimertuisi.

Tänään on ruukutettu yrttejä, siivoiltu ja nautittu vain vapaapäivästä. Auringostakin olisin iloinnut, mutta ehkä sitten huomenna!?

Paikalta, jossa sijaitsee hiekkalaatikko, pilkistää jo keltavihreän kuormurin perä. Melkein olen unohtanut, mitä sinne lumen alle jäikään.

Hassuja ilmiöitä nykyään nämä alennusmyynnit. Ennen kauppojen alet alkoivat joulun ja juhannuksen jälkeen joka vuosi lähes kellon tarkasti. Sitten tuli suomisoffa, ikuisen alen sohvakauppa. Aina oli joku ale käynnissä, taitaa olla yhä. Sähköpostiini tulee vähän väliä henkan ja maukan uutiskirje, jossa kerrotaan nettikaupan alennusmyynnistä. Vaatekaupoilla ei ole enää vain kevät/kesä ja syksy/talvi -mallistoja, vaan mallistot päivitetään pitkin vuotta. Alennusmyyntejä riittää parin kuukauden välein.

Pidän kovasti Lindeksin tämän kevään mallistosta. Lindex onnistuu halpaketjuista mallistossaan usein, kilpailija Kappahl mielestäni ei ihan niin usein.
Hassua näissä ketjuissa on juuri tuo alennusmyyntien määrä. Molemmista piippaa saman päivän aikana tekstiviestiä: Ale on alkanut. Välillä tulee mieleen kannattaako normaalihintaista näistä puljuista edes ulos kantaa, kun kuukauden kulutta saman rytkyn saa puoleen hintaa.
Ja tulee miettineeksi kaupan katetta. Tuskin niitä vaatteita ihan persnetolla myydään puoleenkaan hintaa.

No, kuten sanottu, pidän Lindeksin vaatteista. Laadultaan eivät häpeä monelle kalliimmallekaan merkille, samoista halpamaistahan ne kaikki nykyään tulevat. Tässä kohtaa tulee muuten miettineeksi niiden kalliimpien merkkejen katteita.
Kun tehokkaasti tuotetaan, niin kyllä siinä laatu kärsii herra Hilfigerillä ja kumppaneillakin. Made in Bangladesh lukee vaatteiden lapuissa aika monella brändillä. Ihminen vain kuvittelee ostavansa laatua, se kun on yleisesti yhdistetty siihen korkeaan hintaan.

Hitto mikä sotku. Niilo osui keppihevosellaan vahingossa aakkostauluunsa ja se kaatui. No voitte kuvitella miten kehyksen lasille kävi. Onneksi ei pojalle sattunut mitään – onni tässäkin onnettomuudessa. Poika olkkariin, muumit pyörimään ja siivoamaan. Siinä maanantain verenpaineen nousut.

Tyhmä äiti laittaa lastenhuoneeseen lasikehyksen, mutta eipä sen vaarallisuus ole koskaan tullut mieleen. Tästä vahingosta oppineena suuntaan ikean pleksikehyksille. Ne on muuten halvempiakin 🙂

Helsingissä tuli pyörähdettyä Punavuoren peikossa, Moko Marketissa, Gaudetella, Kämpässä, Perobassa ja tietysti antikvariaateissa, joissa minä tyydyin huterilla tikkailla kiipeilyn sijaan vain haistelemaan vanhojen kirjojen tuoksua ja ihailemaan klassikoiden vanhoja laitoksia. T teki löytönsä tikapuilla, ja pysyi siten kohtuu tyytyväisenä koko putiikkirundin.

Kotimatkalla siinä sovittiin, että taidetaan ottaa ihan tavaksi tälläinen kahdestaan reissaaminen. Meillä kun on halukkaita lastenhoitajia lähes jonossa tyrkyllä, niin ei kai tämä muutaman kerran vuodessa mikään mahdottomuus ole.

Mitään järin suuria ostoksia ei nyt kannattanut rempan jalkoihin ostaa, mutta katseltiin ja suunniteltiin sillä silmällä, tiedättehän… Katsotaan sitten tarkemmin kun on tapetit seinässä ja muutenkin valmista Että mitä tarvitaan ja halutaan. Kun nyt ensin päästäisiin niihin tapeteihinkin. Näillä näkymin seinät on oikeassa muodossaan toukokuun lopulla.

Nyt mukaan tarttui paperitavaraa, astioita, tekstiilejä ja muuta pientä kivaa.

Mutta, koska sirpaleet kuulemma tuovat onnea, jään odottamaan onnellista iltaa.
Sitä teillekin!

Suuri kiitos Canonille, joka piffasi meille päivän Kamera & Kuva -messuilla. Hyödyllisiä vinkkejä tuli kuvaamiseen ja Photoshopin käyttöön (nyt iski innostus käyttää tota ohjelmaa, kun se tässä koneella kuitenkin on). Valutinpa muutaman kuolatipan yhdelle kamerallekin. Onneksi se kuitenkin oli pleksin alla suojassa 🙂

Aikaa riitti pienelle putiikkikierroksellekin, ja kaikkea kivaa tarttui matkaan. Päätettiin ottaa reissu uusiksi mahdollisimman pian. Teki niin hyvää, ja oli niin hauskaa. Eihän reilu parisataa kilometriä nyt oikeasti niin paljoa ole. Ja kahdestaan on ihan kiva matkustaa; Jutella ja vaihtaa ajatuksia.

Kuvamateriaalia messuilta en ottanut; Jotenkin aristin viedä omaa kameraani tuonne, kun kaikilla muilla oli paljon komeammat 🙂

Ensimmäisenä kohdalle osui Reetta kommentilla:

Tulee kyllä nyt niin tarpeeseen.


Laitan Lady Fortunan töihin sunnuntaina, vielä on siis aikaa jättää arpalipuke!

Mä sitten nautin näistä kevätpäivistä. Ihan mieletöntä kävellä korkeilla hangilla ja kurkistella naapurin kuusiaidan taakse. 

Autettiin hiukan kevättä ja lapioitiin jäätä pihasta. Kahtena päivänä olen jo istuskellut puutarhatuolissa ja paistatellut auringossa. Taidan kokeilla kahvin juontiakin jo ulkosalla.

Tänään raahasin kotiin risuja ja oksia. Koivun oksat otan omasta koivusta, mutta lehtikuusi ja pajut piti noutaa kauempaa.

Askartelin paljaille oksille discomunia. Hiukan väriä piti saada näihinkin.

Pääsipä lasinen vintagepöllökin tuonne keikkumaan. 

Talo on nyt täynnä risuja. Toi otsikko tuli miehen suusta, kun oksiani asettelin. Leikkinsä kullakin 🙂

Aurinkoista torstai päivää (tarkistin oikein tällä kertaa :))!

Ihan vain, koska arvonnat on hauskoja, ja pienenä kiitoksena teille. Tai vaikka kevään kunniaksi, ihan miten haluatte.

Ja kaikki saa osallistua. Ihan jokainen. Sekin, joka kuvaili blogiani jossain keskustelupalstalla kaameaksi mössöksi! Mutta varaudu toki; Jos voitat, käytän palkintosi ensin blenderissä 🙂

Palkintoja on kaksi, molemmat Annulta ja Liinulta.

Enemmän tai vähemmän taitaa tämänkin blogin aloitus olla näiden siskosten syytä.

Ja tuli taas pieni kerros uutta luntakin. Vanhan surmaksi tietysti, lasini kun on aina puoliksi täynnä 🙂

Huomasin vuoden vierähtäneen nopeasti kun Pieni Nokipoika kolkutteli ovelle. Tai oikeastaan soitti ovikelloa, mutta Pieni Nokipoika se kuitenkin oli. Mun silmissä ainakin. Oikein hymyilyttävä persoona tuo meidän nuohooja. Yksi kevään merkeistä.

Itse leikin jonkin sortin nokityttöä, ja pesin ikkunat. Puolet niistä, ja ihan vain sisäpinnat, sen minkä ehdin Niilon päikkäreiden aikana. Tarkoitus oli jättää ikkunat pesemättä, koska ne, joka tapauksessa, menevät keväällä vaihtoon. Kestin noesta mustat ikkunat satoine sormenjälkineen – kymmenine nenän ja kuonon kuvineen. Mutta; Siinä vaiheessa kun joku innostuu piirtämään banaanilla kadunpuolen ikkunoihin, tulee minullakin kipuraja vastaan. Se tapahtui juurikin tänään.

Vaikka kasvatuksellisessa mielessä toki toruin tekijää, olen silti oikeastaan aika tyytyväinen. Onni onnettomuudessa, sanoisin. Nyt paistaa kevätaurinko sisään. Ihan kuin olisi musta verho laskettu alas.

Olen juonut litra tolkulla porkkanamehua, ja olen yhä oma kalpea itseni (paitsi kämmenet on porkkanan käsittelystä oranssit). Mies joi lasillisen, ja väri nousi kasvoille. Reilua vai ei…?

Mehulingon jättämästä porkkanamurusta ajattelin taikoa sämpylät iltapalalle. Jos vaikka heittäisi joukkoon vähän auringonkukan siemeniä. Eli aurinkoisia sämpylöitä. Niitä…!

***