Vielä vähän joulukuvia, kun niitä nyt sattuu olemaan.
Pitkästä aikaa meidän joulupöytää ei peitetty liinalla, vaan nautittiin uudesta pöydästä juuri tuollaisenaan. Tykkään siitä ihan älyttömästi ja nyt haaveilen myös uusista valaisimista pöydän ylle. En vain oikein keksi millaiset haluaisin. Tai millaiset siihen sopisi. Mutta toisaalta, eipä niitä tarvitsekaan väkisin hankkia. Ehkä ne just oikeat huomaa sitten kun ne osuvat kohdalle.

Meillä oli tänä vuonna jokseenkin vähän joulua esillä. Oikeastaan mitään mitä lapset eivät muistaneet pyytää, ei kaivettu myöskään esiin. Piparkakkutalo ei sekään ole omin kätösin tehty, vaan ostimme sen Klaaran kanssa paikallisista joulumyyjäisistä noiden keraamisten koristeiden kera. Ja vaikka amaryllisten kanssa ei nyt ihan putkeen mennytkään, määrä korvasi vähän laatua, tai tässä kohtaa sävyjä. Harmittaa muuten ihan vietävästi, etten lopulta ehtinyt kuvamaan tämän joulun paketteja. Niistäkin tuli sitten lopulta niin nättejä. No, mutta ensi vuonna sitten!

Joulu saa olla ja pysyä ainakin toistaiseksi, tai niin kauan kuin kukat jaksavat kukkia. Uutta vuotta juhlistetaan jo perinteikkäästi ystäväperheen kanssa. Kasa juustoja ja kuohuvaa. Ja marenkia ajattelin vatkata jälkkäriksi. Se kun on aina jotenkin niin juhlavaa ja helppoa.

Joulun paras lahja saatiin eilen sairaalasta ja nyt edessä siintävät tammikuu, kevät, uusi vuosi ja valo tuntuvat niin äärimmäisen hienoilta jutuilta. Niitä kohti on nyt ilo mennä!

Mutta nyt kiireellä miettimään kevään jumppakautta. Pakko myöntää, että olen joulun aikana liki unohtanut koko koronan, joten nyt pitää vielä nopeasti opiskella jostakin nuo tämänhetkiset suositukset ja rajoitukset. Ihanaa iltaa myös sulle!

 

Tuntuu haikealta ja vaikealta päästää irti. Ehkä se on paras merkki siitä, että joulu on ollut onnistunut. Ja joulu on ollutkin tosi ihana. Joskin tänä vuonna tuntuu, että se saisi jatkua ja jatkua aina vain. Tämä on sellainen mukava kupla johon voisi jäädä viipymään pidemmäksikin aikaa. Unohtaa ihan kaiken muun ja olla vain. Pari päivää ilman kiirettä ja hössötystä voisin ottaa vielä tähän päälle.

Muovikuusi aka sopukuusi oli ehkä jonkinlainen merkki siitäkin, että joulut tulevat olemaan jatkuvasti erilaisia. Kun lapset kasvavat joulukin muuttuu, ja jos rehellisiä ollaan, se oma jouluminänikin muuttuu. Ehkä ensi vuonna uskallan päästää taas jostain totutusta ja perinteisestä irti ja muokata joulua enemmän meidän näköiseksi. Tykkään siitä ajatuksesta, että joulustakin on lupa karsia. Jättää pois niitä asioita, jotka eivät tunnu omilta ja lisätä ehkä jotain, mikä tuntuu tärkeältä. Tai sitten en muuta ensi vuonna mitään. Sekin on kai sallittua. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Taas on vuosi aikaa miettiä ja mutustella.

Muutama arkipäivä ja sitten juhlitaankin jo uutta vuotta. Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin!

Meillä leivottiin eilenkin pipareita. Niitä tuntuu katoavan kaapista kovalla vauhdilla, mutta josko nyt riittäisi ihan jouluunkin asti. Käytiin perjantai iltana tuossa naapurissa eräänlaisissa joulumuujäisissä (paikallisen maatilamajoituksen joulupuodissa) ja siellä oli glögin kanssa tarjolla muun muassa noita ihania ranskanpipareita. Ihastuin ajatukseen ja jalostin tuosta Kinuskikissan reseptistä vielä helpomman käyttämällä valmistaikinaa. Niin superhyvä idea tuo ranskanpastillien kauliminen suoraan taikinaan. Tulee piparit ja koristelut samalla vaivalla ja leipominen on nopeaa ja helppoa. Ei tarvitse muistuttaa, että piparkakkuja otetaan taikinan reunasta, eikä tarvitse kaulia taikinaa montaa kertaa. Hukkapaloja ei synny ja uunipellille mahtuu taikinalevy kerrallaan. Suosittelen kokeilemaan. Nuo on muuten ihan äärettömän hyviäkin!

Samasta paikasta ostin itselleni paikallista käsityötä yhden ihanan mökin ja kolmen kuusen verran. Tuo mökki on kuin sellainen Midsomerin murhien cottage, jonka seinustan sinisade keväällä valtaa. Lisäksi mukaan lähti ihan mielettömän hieno piparkakkutalo. Sellainen jonka tekemistä en itse viitsisi edes yrittää. On aina ihana huomata, miten taitavia ihmisiä “omassa kylässä” onkaan. Ajatus piristää yhtä kovasti, kuin kiva perjantai-ilta jouluisessa tunnelmassa ystävän ja lasten kanssa.

Jouluvalmistelut ovat meillä muuten vähän niin ja näin, mutta olen viime vuosina todennut, että joulu tulee joka vuosi – valmisteli sitä tai ei. Perinteiset jouluruoat kuuluvat meidän jouluun tänäkin vuonna, joulupukki ja rauhallinen joulun tunnelma. Jälkimmäistä ajatellen, turha stressaaminen ennen jouluakin kannattaa pitää minimissään.

Ihanaa ja levollista sunnuntaita ja neljättä adventtia myös teille.

Varsin laiskanpuoleinen viikonloppu tämäkin, mutta jonkinlainen joulustressi alkaa orastavasti muistuttamaan itsestään. Lahjat on kyllä jotakuinkin hankittu, mutta paketointiakin pitäisi harkita. Se oli vain niin paljon helpompaa kun lapset olivat pieniä. Nykyisin sitä salaista ilta-aikaa ei jää edes joulun alla. Pitää ehkä panostaa aamuahkeruuteen ensi viikolla. No niin, sekin huolenaihe tuli tässä kirjoittaessa ratkaistua.  🙂

Meillä alkaa koti pikku hiljaa muuttua jouluisemmaksi ja onneksi olen vuosien varrella oppinut vähän rennommaksi joulun suhteen. Kunhan on ruokaa, kynttilöitä, kukkia ja suklaata, olen kohtalaisen tyytyväinen. Mitään ihmeellistä joulusiivousta en harrasta, koska meillä siivotaan joka päivä ja joka viikko. Aina jotain, jotta sitä totaalikaaosta ei synny ja se sopii mulle. En halua siivota tuntitolkulla. Varsinkaan ennen joulua.

Kävin eilen ostamassa Sandrasista Skandinaviskin Jul- kynttilän. Sen tuoksu kuuluu mun jouluun. Samasta paikasta on tuo pianon päällä oleva paperikuusi ja kalenterikynttilä, jonka polttamisessa olen muutaman päivän jäljessä, vaikka kuva viime viikolta onkin. Ikkunoissa on tähtiä ja kukkia, ja kuistilla värjöttelee toistakymmentä hyasinttia, jotka pääsevät sisälle jo viikon päästä. Eipä se joulufiilis ihmeempiä sitten vaadikaan. Riisipuuroa, joulumieltä ja rauhallista kotona olemista. Kunhan lahjat on kääritty, joulu saa mun puolesta vaikka tullakin!

Ihanaa Lucian päivän iltaa ✨

Blogi on jäänyt viime aikoina vähän hunningolle, mutta asetan toivoni tammikuulle, piteneville päiville ja lisääntyvälle valolle. Viimeisten viikkojen aikana valoa on ollut tarjolla aika niukasti ja viikonloppujen valoisat tunnit olen käyttänyt johonkin ihan muuhun. Pahoittelut siis tämänkin postauksen erisävyisistä kuvista. Pakeneva valo ja kynttilöiden tuike tekee tepposensa.

Itsenäisyyspäivä on tänäkin vuonna lepoa. En voi väittää, että Linnan juhlien peruuntuminen kauheasti muuttaisi perinteitäni Tässä suhteessa olen jopa vähän epäisänmaallinen. Nimittäin miltei joka vuosi olen tuon tv-spektaakkelin ajan joko valmistellut syntymäpäiväjuhlia tai siivonnut niitä pois. Tänä vuonna juhlat on juhlittu ja järjestetty kahteen kertaan, ja taidan nauttia vapaasta sunnuntaista ihan vain lepäämällä. Pyörittämällä lakanapyykkiä ja sohvalla makoillen. Olen ihan koukussa Kaikenkarvaiset ystäväni sarjan uuteen versioon. Niin ihanan kevyttä, mitä nyt välillä pillittelen ja herkistyn.

Instan stooreissa jo esittelinkin uuden lampaantaljani. Se on tuosta naapurin koulutilalta, ja niin ihanan muhkea ja pehmeä, että sen sisään tekisi mieli kääriytyä. Samasta paikasta on myös kuivakukkakimppu. Niin hassua, että tuokin villitys koki taas uuden tulemisensa, vaikka olen joskus tainnut vannoa, että se ei ole mun juttu. Hillityt värit kuitenkin sopivat tähän vuodenaikaan, hämyyn ja hämärään.

Jonkinlaista äidillistä haikeutta olen tänään kokenut siitäkin, että lastenosaston sijaan pakettiin käärittiin ostoksia miestenosastolta. Hassua, miten oman lapsen kasvaminen on yhtä aikaa helpottavaa, mutta samalla niin kovin kivuliasta. Mukavan juhlahumun jälkeen jäi aikaa pysähtyä miettimään myös niitä haikeuksia, joita vuosien vieriminen tuo mukanaan. Ja myös sitä omaa kasvamista äitinä, vanhempana ja ihmisenä ylipäätään. Sitä, ettei kelloa voi kääntää takaisin, on vain tulevaisuus ja se jatkuva huoli, jota yksikään vuosi ei äidin sydämestä haalista.

Mutta nyt mä taidan liittyä nimpparisynttärisankarin seuraan katsomaan tuntematonta sotilasta. Ehkä usutan hänet myös soittamaan Finlandiaa. Vaikka vain paikatakseni sitä Linnan juhlien aiheuttamaa suvantoa.

Levollista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää myös teille!

En voi väittää jääväni ikävöimään. Marraskuuta siis. Vuosi toisensa jälkeen se koettelee pimeydellään, mutta kuten elämä on opettanut, marraskuustakin selviää.

Huomenna siirrytään joulukuun puolelle, ja vaikka talven ihmemaa on kaukana (ja huomenna ehkä vielä kauempana) joulukuussa helpottaa jo. Mieli saa vaeltaa jouluun ja kaikkeen kivaan mitä siihen liittyy. Sen tietää, että aivan kohta, oikeastaan nopeammin kuin uskoisikaan, elämä kääntyy taas kohti kevättä. Valoa, lämpöä, puutarhajuttuja ja paljaita varpaita. Niitä kohti on aina kiva mennä.

Mutta ensin se joulu. Meillä on kalenteritontut edelleen vintillä, mutta iltapalan jälkeen ne on tarkoitus ripustaa roikkumaan keittiöön. Kävin juuri kaupassa hakemassa täytettä niiden taskuihin ja tunsin sellaisen pienen jouluisen läikähdyksen rinnassani. Se tuntui muuten tosi kivalta. Seuraavat viikot aion omistaa joululle ja siihen valmistautumiselle. Oman (ja ehkä muidenkin) joulumielen kohottamiselle ja kaikelle sille pienelle kivalle tekemiselle, joka tekee joulukuusta just niin ihanan.

Millä mielellä siellä siirrytään joulukuulle?

Lumesta ei ole enää tietoakaan, ja vaikka varastossa odottelee muutama pari erittäin vähän käytettyjä suksia, voisin tyytyä edes pieneen kuuraan ja hentoon lumivilttiin. En vaadi hankia korkeita nietoksia, mutta kevyt valkoinen puuterikerros tekisi tosiaan ihmeitä. Se antaisi valoa ja raikkautta. Puhtautta ehkä ennen kaikkea. Mutta ei auta kuin odottaa lumen uutta tulemista.

Meillä oli eilen siivouspäivä ja samalla nosteltiin hiukan joulua esiin. Tyttöjenpäivä, koska miesväki oli reissussa ja saatiinkin aikaan vaikka mitä. Nyt melkein joka ikkunassa on pieni pala joulua ja valoa, ja koti vaihtoi heti tunnelmaa. Tänään käytiin ystävillä juomassa päiväkahvit ja samalla nautittiin vuoden ekat joulutortut. Nekin on muuten sellaisia, joita olen vasta viime vuosina oppinut syömään. Joskus en voinut sietää ylipäätään mitään voi- ta lehtitaikinaan viittaavaa.

Tänään viikonloppu jatkuu perinteisellä pyykinpesulla, mutta ohjelmassa on myös ensimmäiset piparitalkoot. Kaiken harmauden keskellä joulufiilis syntyy melkein väkisin. Kukapa nyt ei haluaisi piristää pimeää vuodenaikaa.

Vaikka piparintuoksu on aivan mahtava, niin pakko huikata myös tuo meripihkan ja tonkapavun yhdistelmä. Ai että, mutta rakastan tuota mun pari viikkoa vanhaa Klintan huonetuoksua. Voisin uida siinä, niin mielettömän ihana tuoksu se on. Ja vaikka tykkään myös tuoksukynttilöistä, tuo liekitön versio on niin kiva, kun se tervehtii eteisessä heti kotiin tullessa. Ja taklaa muuten tosi kivasti eteisen “muita tuoksuja”. Nimimerkillä teinipojan äiti. 😀

Kamelinselkä on katkaistu ja vuoden harmain päivä on takana. Näin ainakin toivon. Perjantai-ilta meni juhliessa japanilaisittain ystäväporukalla ja eilinen täyttyi harmauden sijaan vaaleanpunaisesta kun juhlittiin 2-vuotiasta kummityttöä. Tänäänkään en ajatellut antaa harmaille ajatuksille kovinkaan suurta jalansijaa, päinvastoin, harmaus saa ihan luvan kanssa luoda hyggefiilistä sunnuntain ylle.

Olen jo tovin kiemurrellut sen kanssa, että mulla ei oikein ole teille mitään ihmeellistä kerrottavaa. Elämä, arki ja viikot jurnuttavat tasaista tahtia. Päivät täyttyvät työstä, lasten harrastuksista, pyykinpesusta ja kaikesta muusta ihan tosi tavallisesta. Joskaan elämäni nyt ei ole koskaan mitään kovinkaan erikoista ollut, mutta kun ei ole tarkoitus muuttaa, remontoida, rakentaa, erota tai lisääntyä, ne sellaiset kuumat perunat jäävät väkisinkin elämättä ja jakamatta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen oikein mielissäni siitä, että mitään noista edellämainituista ei ole tällä haavaa tiedossa. Elämä on hyvää just näin. Sellaista, mistä olen haaveillut. Mutta se on tasaista ja ihan tavallista. Ei niinkään otsikoiksi taipuvaa.

Vein perjantaina illan emännälle amarylliksiä ja eukalyptuksia ja pakkohan niitä oli saada myös omaan maljakkoon. Vaikka edelleenkään ei varsinaisesti jouluta, rakastan joulunajan kukkia. Erityisesti näitä lohenpunaisia sävyjä. Ajattelin, että näiden myötä myös se joulufiiliskin voisi löytyä sieltä jostain mielen perukoilta. Ja hei, olen sentään hankkinut jo kaksi joululahjaa ja yhden pikkujoululahjan! Että onhan tässä jo oikea suunta!

Lapset ovat olleet tänään aktiivisina pelireissulla ja tanssiesityksissä. Ajattelin helliä koko porukkaa pannari-iltapalalla. Se on sitä sellaista sunnuntai-illan luksusta tällaisessa ihan tavallisessa elämässä.

Suloista iltaa ja ihanaa uutta viikkoa 💕

 

 

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Marli & Indieplace

---

Vaikka vastustuskyky on aiheena melko jokasyksyinen, tänä vuonna se on sattuneesta syystä puhuttanut vieläkin enemmän. Jossain määrin koen tämänkin onneksi onnettomuuden sisällä: Alamme kiinnittämään yhä enemmän huomiota asioihin, joita olemme ehkä pitäneet toisarvoisina tai vähäpätöisinä. Tänään enemmän vastustuskyvystä kaupallisessa yhteistyössä Marlin kanssa.

Kerroinkin tuossa alkusyksystä, miten meillä on tänä vuonna yritetty oikein supermaksimoida vastustuskykyjutut ja välttää ne ihan pienimmätkin flunssat, jotka helposti sotkevat nyt tavallista arkea ja elämää. Jokainen taklattu pöpö ja läpi talven energisenä pysyvä olotila ovat nyt kultaakin kalliimpaa arjen luksusta. Ja vaikka äitinä ehkä eniten korostan lapsille sitä terveellistä ruokavaliota (ja tietty käsienpesua ja turvavälejä), meillä lapset ovat myös sen verran isoja, että aihetta pystytään jo lähestymään hiukan kokonaisvaltaisemminkin. Nimittäin eihän terveys ole vain sitä mitä suuhumme laitamme. Terveys ja sen osaset, kuten vastustuskykykin ovat kokonaisuuksia joihin vaikuttaa oikeastaan lähes jokainen valintamme ja tapamme.

Yksi erittäin tärkeä osa on tietenkin lepo ja uni. Nämä ovat sellainen juttu, joita lasten kanssa käsitellään melko paljonkin. Varsinkin vanhemman kohdalla pitää välillä vääntää rautalangasta, että vähäisen nukkumisen seuraus ei ole ainoastaan vaikea ylös nouseminen seuraavana päivänä, vaan unenpuutteella on yhteys ihan koko hyvinvointiimme ja jaksamiseemme. Myös siis siihen miten kehomme pystyy suojautumaan pöpöiltä ja taudeilta.

Lepo sinänsä ei tarkoita ainoastaan päivätirsoja, vaan enemmänkin palautumista. Pitäisi muistaa paitsi se palauttava liikunta, myös se palauttava tekeminen, joka nollaa stressitason. Vaikka lepo ja rentoutuminen ovatkin käsitteinä tuttuja ja asioina kovin tavallisia, tuntuvat ne silti olevan nykymaailmassa enemmänkin luksusta kuin arkipäivää. Itse nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta ja koen, että se onkin yksi hyvinvointini peruspilareista. Kun saan rentoutua ja keskittyä omaan olooni, kuulen melkein korvissa kuinka verenpaine ja stressitasot laskevat. Iltahämärässä kun kuljen viluisena saunalle ja istun pimeässä illassa löylyjen välillä, koen kuitenkin melko usein sellaista onnentunnetta, mitä muuten en pysty saavuttamaan. Rauha ja hiljaisuus ovat mulle se vastapaino, jota arjessakin tarvitsen.

Boostaa vastustuskykyä!

Huolehdi levosta ja unesta. Nuku kunnon yöunia, sillä levännyt keho jaksaa kohdata vastustajiaan paremmin. Muista myös rentoutua. Kuuntele musiikkia, lue kirjaa, soita, laula, maalaa, neulo, liiku luonnossa ja tapaa ystäviä. Mielekäs tekeminen ja sosiaalinen elämä luovat hyvää oloa ja kun me voimme hyvin, jaksamme myös pitää itsestämme parempaa huolta.

Syö terveellisesti, monipuolisesti ja tasaisin väliajoin. Mahduta lautaselle kasviksia, nappaa välipalaksi hedelmiä ja marjoja. Vastustuskykyä on varsinkin tähän aikaan vuodesta syytä boostata myös lisävitamiineilla.
Marli Vital -tuoteperheen uusi tulokas on Perinteisten puolukan ja karpalon sekä trendikkään rosmariinin liitto. Makuyhdistelmä on puhdas ja raikas, miltei juhlava. Mehujuomaan on lisätty C&E-vitamiineja, jotka suojaavat soluja hapettumisstressiltä. C-vitamiini vahvistaa vastustuskykyä ja rosmariini sisältää luontaisesti antioksidantteja.
C-vitamiinia kannattaakin muistaa nauttia tasaisin väliajoin, sillä kehomme ei pysty varastoimaan sitä! Yksi lasillinen Marli Vital Puolukka-Karpalo-Rosmariini + E&C-vitamiini  -mehua sisältää 60% päivän C&E-vitamiinien tarpeesta.

Meillä on muuten myös Marli Shotit kovassa käytössä. Se on jotenkin niin ihanaa, kun lapset kaivavat meidän pienet shottilasit ihan oma-aloitteisesti iltapalapöytään ja kaatavat jokaiselle oman tehojuoman. Jos siis happamat maut eivät ihan ensimmäisellä kerralla maistu lapsille, niin meillä ainakin on todistettu, että niihin tottuu todella nopeasti.

Voikaa hyvin ja pysykää terveinä!  ❤️

En voi sille mitään, mutta marraskuusta tulee aina mieleen November Rain. Paitsi biisinä, myös sääilmiönä. Pimeä ja sade, loputon synkkyys. Mutta voi että miten ihanaa tuo viime päivien auringonpaiste on ollut. Joskin tänään aurinko joutui sinnikkäästi puskemaan paksun usvaverhon läpi. Mutta olen kiitollinen siitä sinnikkyydestä. Oikeastaan jokaisesta aurinkoisesta päivästä, kirpeästä pakkasasteesta ja kauniista huurteesta, jonka se maalaa luonnon päälle. Kuin sokeria. Olen kiitollinen kaikesta, mikä ei ole sitä marraskuuta, jota inhoan syvästi.

Viime viikkoina syksyn päällä on levännyt myös toisenlainen synkkä verho, mutta sekin laskeutui tänään alas, ja nyt saa kulkea huomattavasti kevyemmin mielin kohti loppuvuotta, joulua ja kaikkea sitä kivaa, mitä elämälle vielä tälle vuodelle on annettavaa. Ja onhan sitä. Vaikka kuinka paljon. ♡

Nyt iltapalapöytään ja sitten aikaisin pahnoille. Huomenna kello taitaakin piristä jo ennen viittä.