Jos tammikuusta pitäisi nimetä ilonaiheita, ainakin mun listassa ihan kärkipäässä olisi valo ja tulppaanit. Toki varmaan pitäisi myös mainita, että lapsemme on syntynyt tammikuussa, mutta pysytään nyt näissä yleisissä ilonaiheissa. Jos eilen olikin niin pimeää, että luulin teleportanneeni takaisin joulukuun puoliväliin, niin tänään on paistanut sitten senkin edestä. Ja ai että, mutta onkin tehnyt hyvää! Voisin jopa tottua. Samoin tulppaanipuska pöydällä voisi olla lakisääteinen ilo vuoden ensimmäiselle kuukaudelle.
Meillä ei ole juuri pakkanen paukkunut, mutta tänään oli ihan pakko lähteä nauttimaan auringonnoususta kun kerrankin meni miinuksen puolelle. Samalla annoin vastusta jomottavalle päänsärylle ja hammaskivulle. Pääsin eilen hammaslääkärin “kipupäivystykseen” ja luulin ihan oikeasti että olen saanut ihka ensimmäisen reiän purukalustooni. Meuhkasin jo lapsillekin hampaidenpesusta ja pelottelin kaikenlaisilla skenaarioilla. Tai no, mietin omalle kohdalleni jo juurihoitoja ja kaikkea muutakin inhaa mitä aiheeseen voisi liittyä. Mutta se on kuulkaas sellainen juttu, että huomenna tehdään muotit purentakiskoille. Josko tuo antaisi ainakin osittain syyn jatkuvalle päänsärylle ja hartiajumille. Mene ja tiedä, mutta olin kyllä jokseenkin ajatellut, että ne kaikenlaiset purentaongelmat tuli korjatuksi jo teini-iässä, kun suussa oli rautaa jos jonkinlaista.

Ensimmäinen arkiviikko melkein taputeltuna ja huomiselle haen energiat vielä tänään huippuseurassa vietetystä illasta. Huomenna siivotaan koti viikonloppukuntoon ja vaihdetaan vapaalle. Ihan parasta on se, että viikonlopulle ei ole mitään suunnitelmia! Voisko arkiviikot olla jatkossakin nelipäiväisiä?

 

( Sammarit ja lyhythihainen kashmirneule H&M )

Jaahas, lomat on lusittu ja paluu arkeen on alkanut. Aika siis herätellä myös blogi joulutauoltaan. Loma teki hyvää, enkä varsinaisesti laskenut päiviä arjen alkamiseen, mutta en laita arkiseen rytmiin paluuta pahaksikaan. Arkikin voi olla aika ihanaa, paljon on kiinni asenteesta ja omista valinnoista. Joululomaan mahtui flunssa, joka edelleen laittaa niistämään, sekä varsin tyhjentävä vatsaflunssa. Joten toiveena arjelle terveyttä ja sitä myöden myös sujuvuutta.

Ajatus oli säilyttää joulukuusi loppiaiseen asti, mutta koska raukka pudotti neulasensa ihan itsekseenkin, kuusi oli lennätettävä ulos jo viime vuonna. Eilen vintille pakattiin tontut ja possut, mutta muuten loppiaiseen ei liittynyt sen suurempaa joulun poiskarsimista. Vielä eletään sen verran pimeää kautta, että kaikki mahdolliset lisävalot ovat paikallaan. Joulu jatkuu edelleen myös kukkina, vaikka ensimmäiset keltaiset narsissit jo bongasinkin. Sitävastoin arjen alkamiseen valmistauduttiin muunlaisella karsimisella ja siivoamisella. Jestas sentään, innostuimme eilen jopa puunaamaan jääkaapin uuteen arkeen. Lapset selättivät kirjakaappiensa kaaoksen ja me aikuiset selätimme vaatehuoneen täystuhon.  Yhtään jemmattua joululahjaa ei sen kätköistä tänä vuonna löytynyt, mikä on selvästikin parannusta pariin viimevuoteen. Arki on huomattavasti mukavampaa aloittaa kun tavaroille on omat paikkansa ja asiat järjestyksessä.

Näillä nurkilla talven lumiset (tai edes valkoiset) päivät saa varmaankin laskea yhden käden sormilla. Jaksan edelleen odottaa talvea, joskin toivo alkaa pikkuhiljaa kaikota. Tulevasta keväästä kertoo se, että ensimmäiset siemenet on laitettava multaan mitä pikimmin! Mutta tuli lunta tai ei, kaikkein eniten odotan tietenkin lisääntyvää valoa.

Vuosi sitten kirjoitin aika tyhjentävästi ajatukseni uudenvuodenlupauksista ja pysyn edelleen kannassani ja jatkan uutta vuosikymmentä samaan tapaan. Mitä tulee tipattomaan tammikuuhun ja korkin kiinni laittamiseen, en koe ajatusta itselleni aiheelliseksi. Vuoteen kun kuitenkin mahtuu enemmän tipattomia kuukausia, kuin tipallisia. Tammikuu yleensä kuuluu luonnollisesti noihin ensimmäisiin. Sen sijaan karkkipussin päätin laittaa kiinni ja herkut muutenkin hyllylle Klaaran synttäreihin asti. Juhla on juhla, mutta näin joulun jälkeen suklaat ja karkit voi jättää väliin. Makeannälkään on kaksikin halpaa ja helppoa reseptiä. Banaanikaurakeksit, joihin saa hukattua ylikypsät banaanit ja lisämakua kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä (joulun “glögiroskien” jämät uppoaa näihin oikein hienosti), sekä raakalakritsijauheessa pyöritetyt taatelit. Nekin itsetehtynä huomattavasti valmispussia edullisempia ja parempia.

Mitenkäs teidän lupaukset? Jotakin uutta, vai vanhan petraamista?

Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin “se, mikä ei tapa, vahvistaa”, “kaikella on tarkoituksensa” ja “lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Tänä aamuna tuntui jotenkin tuskallisen hirveältä kun kello pirahti soimaan. Eikö jo voisi olla joulu. Nämä lähes täysin pimeät päivät eivät vaan jotenkin laita konetta käyntiin ja illalla tuntuu jumalaiselta kellahtaa taas vuoteeseen. Kaiken jouluhössötyksen lomassa odotan ehkä kuitenkin eniten ihan vaan sitä kiireettömyyttä ja siksi en kai jaksa itse kauheasti hössöttää. Tajusin jokin vuosi sitten, ettei joulu ole suoritteita eikä tehtyjä tai tekemättömiä töitä, vaan enemmänkin mielentila, joka tulee kun sen antaa tulla. Ei se pakottamalla saavu, ja toisaalta voi olla oikeinkin jouluinen olo, vaikka pöydästä joku sortti uupuisikin.

Huomenna on vielä aamulla koulun joulujuhla ja sitten lapset pääsevät vihdoin joululoman viettoon. Illalla istutaan viettämään glögi-iltaa ystävien kesken ja laskeudutaan sellaiseen rentoon joulutunnelmaan. Uunissa paistuu marenki ja 11-vuotias nyppii juuri tarte tatin taikinaa. Koti on vähän boheemisti vinksallaan, mutta eipä se niin nuukaa ole. Ja kynttilänvalo on onneksi aika armollinen. Käytin lapsesta asti vuosia täydellisen kiiltokuvajoulun metsästykseen kunnes oivalsin, että meidän joulu parhaimmilaan meidän näköisenä. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

 

Vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin nämä päivät joulun alla. Tässä on nyt viikon verran aikaa valmisteluille, mutta mulla ei kyllä ole edelleenkään mitään joulustressiä. Kiitos äidin, joka teekee lanttu- ja porkkanalaatikon meille tänä vuonna ja kiitos itseni, kun olen omaksunut vähän lungimman suhtautumisen jouluun.

Meidän joulu tai jouluvalmistelut eivät varsinaisesti edistyneet viikonloppuna, vaikka kuusi perjantaina jo kuistille asti saatiinkin. Itse juhlin perjantai-iltana pikkujouluja ja lauantai meni muuten vain viikonlopun vietossa. Tai no, oltiin Klaaran kanssa muutama tunti kaksin ja leivottiin iso kasa pipareita. Niitä on nyt sitten tänään kuorrutettu, joskin pikkuisen liian löysäksi jääneellä pikeerillä. Lauantai-illaksi makuuhuoneeseen nostettiin pinnasänky kun saatiin pieni 1-vuotias kummityttö kylään ja mieheni veli vaimoineen pääsi vuorostaan juhlimaan. Eilen juhlistettiinkin sitten pientä 2-vuotiasta. Vaikka oma lapsiluku onkin jo täynnä, tuntuu kivalta kun lapsilla on näitä pieniä serkkuja, joita itsekin saa välillä vähän paijata. Ja meillähän on tosiaan tallessa niin pinnasänky, vauvanlelut, kuin Stokken tripp trappikin. Ei tosin iltatähteä ajatellen, ehkä enemmänkin lastenlapsia. Ja ollaan oikein mielellämme tätejä ja setiä.

Tällä viikolla vietetään montaakin vuoden viimeistä, ja nautin kuin sain aamulla herätellä lapset vuoden viimeiseen kouluviikkoon. Ja samalla tsempillä olen tänään yrittänyt kannustaa lapsia vuoden viimeisiin soittotunteihin valmistautumisella. Pimeyden tuoma väsymys näkyy kyllä lapsissakin, ja loma tulee tarpeeseen. Mutta sitä ennen on onneksi vielä viikko täynnä odotusta ja valmistautumista.

Joululahjat on ostettu ja mutta vielä jokunen kaipaa paketointia. Jouluruokien ja leivonnaisten tekeminen on yhä vaiheessa ja kotikin on viikonlopun jäljiltä vähän niin ja näin. Mutta stressiä en ota. Joulusiivous saa tosiaan olla melko tavallinen viikkosiivous, tammikuun valossa ehtii sitten puunata paremmin. Yksi matto saatiin viikonloppuna toimitettua pesulaan, ja se on sitten kiva rullata viikon päästä puhtaalle lattialle. Luotan armotonta puunausta enemmän kynttilöiden ja kukkien luomaan tunnelmaan ja joulun tuoksuihin. Nyt kun maa on musta ja lumen suhteen toivo alkaa hiipua, noilla tunnelmanluojilla on vielä entistäkin suurempi merkitys.

 

Mutta hei, kuusi saa kuulemma tulla peremmälle. Ihanaa maanantai-iltaa sinullekin! ❤️

Meinasin jokunen vuosi sitten tulla lynkatuksi äitinä, joka välittää vain joulukoristeiden ja sisustuksen yhteensopivuudesta, ei niinkään lasten joulumielestä. Huolena oli punaisen värin, ja ennen kaikkea tonttujen puuttuminen. No, blogissa ei aina näy ihan kaikki, mutta tarkkasilmäinen on voinut silti huomata, että meillä jouluaan viettää sama tonttuperhe vuodesta toiseen. Lisäksi on possuja useampaan lähtöön ja tietenkin lasten askartelemia joulukoristeita. Mutta mikä tärkeintä, ne ei ole täällä ainostaan lasten ilona, vaan tuomassa joulua yhtälailla minulle itselleni. Muistan lapsuudesta sen kostean varaston tuoksun, joka tuli aina joulun alla sisään yhdesssä joulukoristelaatikon kanssa. Se sekoittui ihanasti lumipestyjen mattojen tuoksuun ja kuuluu ehdottomasti lapsuuden parhaisiin joulumuistoihin. Ehkä juuri siksi nautin niin kovasti, kun tonttu-ukot kaivetaan kylmältä vintiltä sisälle lämmittelemään. Siinä on oma taikansa. Ja perinteissä, koska mulle joulu on pitkälti myös niiden vaalimista.

Tonttukalenterit olivat jossain kohtaa yläkerrassa ja roikkuivat lasten vaatekaappien kyljessä. Sitten niiden täyttäminen koitui ylitsepääsemättömän vaikeaksi, ja kalenteritontut oli pakko kantaa alakertaan. Jos illalla ei ehdi täyttää taskuja (olen iltaunisempi kuin lapset), aamulla on vielä toinen tilaisuus. Joskin mielikuvitusta tuollaisten taskujen täyttäminen vaatii – varsinkin esikoisen kohdalla. Onneksi hän näppärästi itse kertoi, että sinne voisi tänä vuonna ostaa jalkapallokortteja. Yritän myös täytää taskuja hyödyllisillä jutuilla kuten sukilla. Enää nuo eivät hurraa erilaisten hammasharjojen vuoksi, mutta joskus nekin olivat ihan hyvää kalenteriyllätystä.

Raitapaitaiselle tontulle tuli ikää 11 vuotta. Loppu armeijasta taitaa myöskin täyttää jo pyöreitä. Hankin nimittäin kalenteritontut 2009, eli esikoisen toiseksi jouluksi. Haaveilin silloin kovasti toisesta lapsesta ja ostin samalla myös tyttötonttukalenterin (kuulostaa muuten kauhealta ilman tonttu-sanaa :D). Vaan niin vuodet vierivät ja tonttutyttö oli ikään kuin minun talismaanini, kunnes se jouluna 2013 sai taskuihinsa pieniä hiuslenkkejä ja pinnejä. Muistan vieläkin kuinka onnellinen olin niitä ostaessani.

Kalenteritontut on ankkuroitu keittiöön, mutta muuten tonttuväki liikkuu melko vapaasti. Eilen ne kasaantuivat keittiöön seuraamaan tanssiesitystä, mutta jonkun voi joskus löytää sohvan nurkasta tai vällyjen välistä.

Niin kauniita joulukoristeita kuin nykyisin myydäänkin, niin kyllä ne rakkaimmat on silti niitä, joilla on tunnearvoa. Meidän joulukuusta ei koskaan pueta tiettyyn sävyyn tai tyyliin, vaan sen oksilla on aina myös muistoja ja aarteita vuosien takaa. Sillä vaikka muutenkin, niin varsinkin jouluna perinteet ja muistot ovat mulle erityisen tärkeitä.

Ajatella ihan oikeasti, että ensi kuussa tähän aikaan jouluaatto on jo takana ja Joulupukin tuomat konvehtirasiatkin avattu ja seulottu helmistään. Nyt saa siis ihan luvan kanssa aloittaa jouluintoilun ja niin mä ainakin päätin myös tehdä. Eilen laitettiin paperikukkia ja -tähtiä ikkunoihin ja tänään tai huomenna kaivetaan kalenteritontut vintiltä lämmittelemään. Mulla on myös kuistilla hyvä arsenaali jo hyasintteja ja jouluruusuja. Sieltä on kiva nostella kukkia sisälle sitä mukaa kun siltä tuntuu. Ja kuusi laitetaan taas varmasti hyvissä ajoin. Tykkään joulusta, olen aina tykännyt – kuten varmasti tiedätte!

Jouluvalmistelut eivät vielä ole ehtineet keittiöön saakka, vain pari kiloa piparitaikinaa on ehditty paistaa. Tänään meillä on perinneruokapäivä ja paistoin jo aamulla lihapaloja voissa ja heitin vanhanajan soosin sarpanevaan ja uuniin hautumaan. Perunamuusia kyytipojaksi ja puolukkahilloa päälle. Lautasen reunalle etikkapunajuuria ja maustekurkkuja. Joskus on kiva tehdä nostalgiamatka ihan vain omaan lapsuuteen. Ja iltapalaksi luvattiin pelireissulta palaavalle miesväelle pannaria a.k.a. kropsua. Mutta kun perinneruokapäivät on pidetty, alkaa keittiössäkin joulu. Ainakin limppuja aion leipoa ensimmäisen erän tällä viikolla ja haudutella riisipuuroa. Niin ja  lussekatti-taikinan laitan kohoamaan viimeistään ensiviikolla! Oioi, onhan tässä vaikka mitä ihanaa!

Joulun lahjapuoli onkin sitten vielä hiukan työn alla. Mutta eiköhän sekin tästä. Paperit ja paketointivälineet on kuitenkin jo valmiina. 🙂

Ihanaa marraskuun viimeistä viikkoa! Joko olette aloittaneet jouluttelut?

Hei ihanat ja suloista sunnuntaita!

Tämä viikonloppu on ollut mulle sellaista hapenottoa. Olen nukkunut ja levännyt, köllötellyt sohvalla ja katsellut telkkaria. Ollaan pelattu lasten kanssa lautapelejä, käyty mummulassa, syöty herkkuja ja aloitettu ihan pikkuisen myös kodin koristamista jouluisempaan asuun. Nyt kuivurissa pyörii viimeinen erä lakanapyykkiä ja kohta on aika aloittaa saunan lämmittäminen. Kenties vähän parisuhdeulkoilua ja leppoisa sunnuntai-ilta koko perheen kesken. Juuri nyt tämä on ollut paras mahdollinen tapa viettää viikonloppua. Olla lähellä rakkaita ilman kiirettä ja ohjelmaa. Viikonloppu täyttä kultaa.♡

Tein taas tänään retken lähikirppikselle ja vaikka alkuun luulin, että kotiin on lähdettävä tyhjin käsin, niin kyllähän sieltä taas löytöjä tuli tehtyä. Mulle on ok maksaa Arabian vanhasta lautasesta kolme euroa, mutta kun kappalehinnat huitelee 35 eurossa kävelen ohi. Onneksi oli yksi kolmen euron lautanenkin ja ihana vanha Arabian kannu kympillä. Menin oikeastaan etsimään messinkisiä kynttilänjalkoja ja pari löytykin huimaan 1,5 euron yhteishintaan. Nuo on samoja, joita mulla olikin jo kaksi ennestään. Paras löytö oli kuitenkin pahvilaatikollinen aterimia 15 eurolla. Alle kolmella kympillä siis ihan mukava saalis. Ja lisäksi löysin miehelle pari kirjaa.
Mulla on tässä nyt vaan sellainen ongelma, että tarvisin varmaan yhden astiakaapin lisää. Tai oikeastaan mulla olis se yksi astiakaappikin valmiina, mutta kun se ei mahdu mihinkään ja lisää neliöitä ei olla hankkimassa. Pitää siis jotenkin laittaa aivoriihi käyntiin ja miettiä, että miten tämä homma selvitetään.

Ai niin, ja lupasin kasvarin valoista iltakuvaa. Eikös vaan loistakin kauniina! 🙂

Rentouttavaa ja rauhallista sunnuntai-iltaa sinullekin. Ja ajatella, viikon päästä on ensimmäinen adventti! ❤️

 

Minun ja Klaaran Lumoan -mekot on saatu blogin kautta.
Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Me vietettiin viikonloppua vähän normaalista poiketen, ja sen sijaan, että olisin ollut lasten kanssa kolmisin kotona, hyppäsinkin perjantaiaamuna mieheni mukaan ja matkasimme Kuopion kautta Ouluun. Ja mitäs sen paremmin ehtii pitkällä automatkalla kuin jutella ja rupatella. Vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia, joille ei tunnu arjessa jäävän muuten aikaa. Viime aikoina varsinkin on tuntunut, että se jonka pitäisi olla tuossa vieressä onkin fyysisesti aina kauhean kaukana. Viikonloppu oli ihana, eikä minua haitannut yhtään viettää perjantai- ja lauantai-illat yksin hotellihuoneessa. Päinvastoin, sain rauhassa levätä ja parannella flunssaani ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Nautin. Ja pikaiseen Oulun-vierailuun mahtui myös tärskyt Kokkipotti Hannelen kanssa, mikä toimi kuin kirsikkana kakun päällä. Treffattiin viinilasillisen ääressä ihanassa De Gamlas Hem -hotellissa, jota Hannele meille suositteli. Suloinen paikka ja siistit kauniit huoneet ja hyvä ruoka. Saimme mieheni kanssa jopa aikaisen päivällisen ennen kuin keittiö virallisesti aukesi. Loistavaa palvelua! Ja tuossa pienessä hotellissa majoitukseen kuuluu muuten aina herttainen “kello viiden tee”. Ihana paikka, johon haluaisin palata vaikka kesällä. Suosittelen!

En tiedä muistatteko, missä minun ja Hannelen tiet kohtasivat, mutta kyseessä oli Nespresson kampanja, jossa me bloggaajat kävimme toisillamme kylässä. No Hannele tuli silloin Oulusta asti meille, ja minun tehtäväni oli tarjota kahvin kanssa jotain Hannelen blogista anastettua. Valitsin Brownie jätskikakun, jota väänsinkin edellisenä iltana hiki hatussa. Kun odotettu vieras viimein seuraavana päivänä saapui ovelle otin hänet vastaan kädet pystyssä. Ei tarjottavaa, nyt tarvitaan apua! Ja niin me sitten leivottiin yhdessä browniet ja todettiin, että meidän uunin teho ei vain yksinkertaisesti vastannut Hannelen uunin tehoa. Tuo olisi voinut päätyä listaan “elämäni noloimmat hetket”, mutta onneksi Hannele on Hannele. Ja onneksi meidän tiet on kohdanneet vielä sen jälkeenkin.

Koska meille kotiin on Oulusta yli 500 kilometriä, ja sunnuntaille ei ollut mitään muita suunnitelmia kuin ajella kotia kohti, varmistin lauantai-iltana puolisoltani, että mitä kautta ajellaan. Kun kuulemma kaikki kävi, aloitin shoppailun Torissa ja sovin sunnuntain kotimatkan varrelle parit treffit. Muistona viikonlopulta mulla on nyt uusi kasa vanhoja Arabian Maisema-astioita. Kun näihin yhdistää jo kaapista löytyvät, joulun kattaus on melkolailla siinä.

Meidän eteisen kaapin edustalla on jo tovin roikkunut mustia vaatteita pesulan pusseissaan. Ne odottavat perjantaita, hautajaisia. Klaara kysyi tuossa yhtenä iltana, että miksi sinne pitää pukea niin synkät vaatteet, kun me ollaan surullisia muutenkin. Kerroin perinteistä ja etiketeistä. Mutta sovimme, että pukeudumme tällä viikolla muuten iloisesti ja vaaleaan. Siksi valkoista. ♡

Jos flunssa ei nyt koskaan ole mikään odotettu vieras, niin positiivisen kautta ajateltuna tämä viikko oli mitä mainiointa aikaa sairastaa pois tuokin ikävyys. Lonkeronharmaat, liki pimeät päivät ja armoton kaatosade, joten enpä ainakaan menettänyt mitään. Ja kun marraskuu ei nyt muutenkaan ole lempparini, niin tämä jotenkin sopi tähän väliin.

Samalla jotenkin tajusin senkin, että kun tämä pimeä vuodenaika käy päälle ja tuntuu lannistavan, niin ihan ainoa tapa selvitä ei ole se energisyyden perässä juokseminen. Joskus on nimittäin paikallaan myös taipua. Antaa itselleen lupa pysähtyä, kääriytyä peiton alle ja olla vähän vähemmän energinen ja ehtivä. Välillä on ihan ok jopa antaa tietoisesti itselleen lupa olla alakuloinen ja vaiteliaskin. Ei aina tarvitse toitottaa joka suuntaan kuinka kaikki on positiivista ja kuinka energiat vain virtaavat ja aura hohtaa pelkkää hyvää. Voi olla ihan iloinen, onnellinen, positiivinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen, vaikka joskus tykkääkin käpertyä marraskuun pimeyteen.

Marraskuun alku on ollut jotenkin tosi raskas. Vaikka se on sitä joka vuosi, tänä vuonna se heitti harteille vielä vähän lisäpainoa. Vei mukanaan niin yöunet kuin ruokahalunkin. Ja silti ajattelin, että kyllä se hyvä olo siellä jossain tossunpohjan ja väsymyksen euforian välissä piilee. Vaan ei se siellä ollut. Pari päivää pakkolepoa, ja kas kun eilen santsasin unelmatorttua supernaisten seurassa, tajusin, että vaihteeksi on ihan kiva nauraa taas oikein kovaan ääneen.

Perjantai-ilta olkoon pyhitetty sekin levolle ja rentoutumiselle. Ja uusimmalle Mma Ramotswelle. Minun onneni on myöskin se, että äidin marraskuuhun lohtua on tuonut neulominen. Todisteena maailman ihanin villapaita! ♡

Suloista viikonloppua sullekin.