Aina joskus, kuten tänäänkin, tulee sellainen fiilis, että ei ole mitään asiaa. Tänä kesänä se tunne on tullut useammin kuin koskaan. Tai oikeastaan se on ollut sellainen jatkuvasti häilyvä olotila kohta vuoden. Että miksi kirjoittaa blogia, kun ei ole mitään sanottavaa. Kun ne elämän parhaat hetket on niitä, jotka haluaa kuitenkin pitää itsellään. Kätkeä omiin muistoihin ja piilottaa muiden katseilta. Vaikka toisaalta tuntuu, että bloggaajan kai kuuluisi jakaa ihan kaikki. Julkisen ja yksityisen rajasta on tullut häilyvä, ja välillä koen paineita siitä, että olen aika tarkka sen yksityisen suhteen. Että kun olen vapaalla, olen vapaalla, ja se siitä. Että pitää voida tehdä asioita niinkin, ettei kaikkea tarvitse jakaa julkisesti. Ehkä se on sellainen pieni someähky. Mutta mulle ei vain ole luontevaa esitellä jokaista syömääni ateriaa, tai juoksemaani matkaa. Ja tykkään pussata ja halata yksityisesti. Tai vaikka julkisella paikalla, mutta yksityisesti. Ei blogissa, eikä henkilökohtaisessakaan somessa. Ja sitten se tuntuu ihan hassulta, koska kuitenkin blogi.

Jo jonkin aikaa mulla on ollut myös sellainen hassu lukko kirjoittamisen suhteen. Vuosi sitten tuntui, että kirjoitin sitten ilosta tai surusta, jollakulla oli siihen aina kärkevä mielipide. Että jonkun oli aina pakko saada sanoa ikävästi. Purkaa omaa pahaa oloaan ja turhautumistaan. Ja sama juttu jatkuu yhä.  Se on sellainen puuduttava tunne, kun joutuu ottamaan toisen ihmisen pahaa oloa harteilleen. Siihenkin väsyy. Eikä huonona päivänä auta yhtään, että joku kaataa oman kuppinsa sun niskaasi. Koska tottakai, ihan kuten kaikilla muillakin, myös mulla on niitä huonoja päiviä, kun oma elämä ahdistaa, oma kroppa ja naama tuntuu ihan kauheilta ja koko elämä jotenkin vain on ihan pyllystä. Meillä kaikilla on noita päiviä, mutta eihän siihen auta, että haukkuu muita. Tai että edes ajattelee muista pahaa. Päinvastoin, mä uskon, että negatiivisuus, kateus ja viha vievät jokaiselta energiaa. Varsinkin sitä hyvää energiaa. Sitä jota me jokainen tarvitaan, jotta jaksetaan rakastaa itseämme ja omaa elämäämme.

Mutta sitten mä olen myös ajatellut, että mun blogi on sellainen mun näköinen. Että riittää kun teen jutut niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Kuvaan ja kirjoitan just sen verran kun tuntuu oikeelta. Että kyllä te lukijat sen ymmärrätte, että minäkin käyn vessassa, tyhjennän tiskikonetta, syön, pussaan ja halaan, itken ja nauran. Ilman, että mun tarvitsee niitä hetkiä kuvata tai reaaliajassa jakaa.  Että suurin osa kuitenkin ymmärtää, että tämä on sitä pintaa. Sitä, jonka alla on se ihan oikea elämä – ilot ja surut, läheisyys ja yksinäisyys. Että mä olen ihan tavallinen ihminen joka painii ihan tavallisten ongelmien kanssa, eikä mun harteille voi kipata ihan kaikkea pahaa oloa.

Nautitaan siis kesästä. Jokainen omalla tyylillään ja välittämättä siitä millainen jonkun toisen kesä tai loma on. Koska ihan varmasti sen kaikkein hienoimmankin kesäkuvan takana on ihan tavalliset ihmiset ja ihan tavalliset huolet ja murheet.

Me lähdetään nyt iltakävelylle. Juurikin tuolle varjoisalle kujalle, jossa edes hyttyset ei tällä kelillä viihdy.

♡

Hepskukkuu!

Kesävieraat saateltiin eilen matkoihinsa, ja tänään kun heräsin olin suoraan sanottuna päivistä ihan pihalla. Ehdin aamukahvin verran elää maanantaita, kunnes muistin, että viikonloppu onkin vasta edessä.

Tänään on pakattu esikoisen tavaroita leiriä ajatellen, tai ainakin suunniteltu pakkaamista, koska edelleenkään mitään ei konkreettisesti ole repussa. Mutta pyykkikorit on tyhjät, joten sinänsä ollaan voiton puolella. Tänään on myös odotettu ukkosta. Tai minä odotin. Ajattelin, että iltapäivää kohden tummuva taivas toisi sellaisen ukkoskuuron jälkeisen raikkauden (ja viilentäisi kotia), mutta melko pieneksi tuo ukkonen sitten jäikin. Vettäkin satoi juuri nimeksi. Mutta kunnon jyrinä nyt ainakin saatiin, ja voihan sieltä illalla vielä jotain tulla. Mä niin tykkäisin polttaa kynttilöitä ja katsella sataa salamaa. Tai ainakin muutamaa.

Teepaita ja farkkushortsit. Ranteessa tinkelintankelia ja jalassa sandaalit. Kesäisemmin ei voisi kai pukeutua.

 

Mutta nyt iltapalaa. Ja ehkä vähän niitä leirikamoja. Suloista perjantai-iltaa ja ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡

Hellouuuu!

Ihan mieletön hellepäivä! Jopa niin lämmin, että löysimme siskon kanssa itsemme uimasta. Koskakohan ollaan viimeksi uitu yhdessä? Ehkä joskus yli 20 vuotta sitten. Hiekka poltti varpaita ja iho tuoksui auringolta. Kesää parhaimmillaan!

Kävin vielä illalla ystävän kanssa hujauttamassa tunnin kuntopiirin tuolla paahteessa. Oli aika voittajafiilis (ja kohtuu hikinenkin) sen jälkeen. Ja lämpömittari näytti vielä kahdeksan jälkeen illalla 25 astetta.

Nyt on sellainen melkoisen raukea olo. Suihkuun ja sitten iltapalapöytää laittamaan. Viisi lasta pitää huolen illan ohjelmasta, mutta toivottavasti saadaan vähän siskoaikaakin menon hiljennyttyä.

Tänään vain puhelimella napattuja kuvia.

Suloista iltaa! ♡

Pons-sandaalit saatu / Duo-Living

Muistatteko tämän halpismekon, jonka ostin ennen pääsiäistä Tallinnasta? Siis ajatus oli käyttää sitä ihan just vain farkkujen kanssa, mutta hitsiläinen, siinä onkin suht ok pituinen helma. No, tosin mekko on jotain koko XL. Se oli sellainen kunnon teinikauppa, jossa vaatteet oli pajunvitsoille. Tai lapsille. No anyway, oikein pirtsakka kukkamekko ihan kesäänkin. Ja punainen on kai jotenkin vähän poweri väri. Siitä tulee sellaista hauskaa energiaa. Kengät on viime kesänä hankitut Kenneth Colen kiilakorot. Edelleen mielestäni yhdet maailman kauneimmista kengistä.

Meidän matka vie tänään taas mummulaan, sillä sisko lapsineen tulee nyt ensin sinne ja sitten huomenna tänne meille. Tässä jo vähän mietin noita yöpymisjärjestelyjä, sillä meidän yläkerta alkaa olla aika lämmin, joten vieraat pitää saada majoittumaan mahdollisimman väljästi ja mieluiten alakertaan. Täytyy sanoa, että olisi eduksi jos joku alakerran komesta sohvasta olisi vuodesohva. Sitten kun joskus aikanaan tulee sohvan osto ajankohtaiseksi, pitää kyllä muistaa tämäkin!

Oikein kivaa uutta viikkoa ja aurinkoista iltaa!

Hiphei ja sunnuntaita!

Iski tuossa torstain ja perjantain välisenä yönä ihan hillitön kesäflunssa. Sellainen, että nousin perjantaina jo viiden aikaan, kun en jaksanut aivastaa ja niistää enää makuuasennossa. Onneksi tuo meni myös nopeasti ohi, olin nimittäin sopinut lauantaiaamuksi fillaritreffit ja iltapäiväksi oli varattuna kampaaja-aika. Jos jotakin hyvää siinä epäonnistuneessa kotivärjäyksessä oli, niin se, että väri myös lähti yllättävän nopeasti pesussa. Itse asiassa, eilen kun lähdin kampaajalle, mun hiukset oli kaukana siitä mahongista, jota ne olivat heti sen värjäyksen jälkeen. Toinen hiuskriisin hyvistä puolista oli, että tuli mentyä ihan oikeasti kampaajalle! Olen jo pitkään suunnitellut, että ylikasvanut polkka pitää taas nipsaista lyhyeksi ja kyllähän siitä mittaa lähtikin. Se, mitä parissa vuodessa oli muutamaa siistimistä lukuunottamatta tullut takaisin. Tosin itsellä oli heti kampaajalla sellainen tunne, että tämä on nyt tosi lyhyt. Vaikka eihän se nyt edes mikään lyhyt ole. No, on varaa ottaa ensi kerrallakin taas muutama sentti. 🙂 Ihan parasta kuitenkin, että hiuksissa on nyt se “oma väri”. Ei luonnollinen, mutta sellainen, joka tuntuu omalta.

Meidän sunnuntai on ollut sellainen kesäisen leppoisa. Oltu vain ilman kiirettä mihinkään suuntaan. Maisema-ajelun ja ulkona puuhailun lisäksi käytiin katsomassa naapurin lampaita ja syötiin paikallisessa ravintolassa. Vielä pikkuisen pyykkiä, siivousta ja kullan arvoista sohva-aikaa. Ensi viikolla saadaankin sisko lapsineen kyläilemään, joten ohjelmassa on vähän erilaista kesäelämää.

Mun oli tillit päässeet kasvamaan vähän turhankin pitkiksi ja leikkasin tänään niistä kukat maljakkoon. Vähän muita kukkia sekaan ja taas tuli oikein kiva kesäpuska!

Rennon letkeää heinäkuun sunnuntai-iltaa! ♡

Pikamoikat ennen kuin suuntaamme päiväksi mummulaan. Siitä siisteydestä ei taas ole kuin hatara muisto, mutta hain silti keittiöön kukkia ihan vain fiilistä piristämään. Keltaisia tällä kertaa, siitäkin huolimatta, että mulla ja keltaisilla kukilla on edelleen kana kynittävänä. Mutta onhan noi nyt aika nättejä kuitenkin.

Alkaa muuten muistuttamaan vähän viime kesästä nämä kelit. Kun ei oikein tiedä, että paistaisko vai eikö paistais. Ja tällainen vilukissa joutuu kaivamaan farkut esiin, sillä hellemekossa ei tarkene jos ei paista! Mutta en valita. Olen farkkutyttö, joten tämäkin sopii minulle! Niin kauan on ok, kunhan tarkenee nilkat paljaana. Vaikka nuoriso tosin veti tuohonkin uuden linjan viime talvena. Hyi hitsi!!!

Aika vähän tulee hankittua uusia vaatteita. Ne hellemekotkaan kun eivät kulu Suomen kesässä puhki. Mutta keväällä ostetut mutsifatkut on kyllä ehkä vuoden paras hankinta. Siitäkin huolimatta, että revitty polvi osuu reiteen ja lahkeet ovat auttamattomasti liian lyhyet. Mutta kesäfarkkuina ihan loistavat. Näillä kun saa huijattua muotoa vähän tasapaksumpaankin kroppaan.

 

Mun mieli on ollut tässä jo kukkauden verran kuin tämä heinkuun sää. Ei oikein tiedä paistaisko vai eikö paistais. Se on hassua, että mä kuulun siihen ihmistyyppiin, jolle masis iskee aina just kesäisin. Silloin kun kaikki muut tuntuu olevan vain yhtä hymyä. Ja vaikka tiedän toki, että aina se menee ohi, tuntuu jotenkin kauhealta haaskaukselta, että se harmaus tulee aina just kesällä. Mutta mitäpä sitä murehtimaan, kun asialle ei oikein mitään mahda. Pitää vain muistaa, että ympärillä on kaikkea tosi kivaa, ja kaikesta saa ja pitääkin nauttia sillä omalla tavalla. Ei väkisin, vaan just niin kuin itsestä tuntuu oikeilta. Eilen illalla pysähdyin kesken lenkin kuuntelemaan lehmänkellojen kalinaa. Ei liikenteen melua eikä mitään ylimääräisiä ääniä. Vaan sellainen tasainen kalkatus. Se oli aika ihana hetki, ja just sellainen mun tyylinen hetki.

Mutta nyt sinne mummulaan! Päästään nimittäin valmiiseen pöytään tänään. 🙂

 

Kivaa päivää teillekin!

Heipsan!

Lämpimän alkukesän jälkeen tuntuu ihan hassulta taas seurata sääennusteita, ja odottaa aurinkoa. Kun siihen jotenkin tottui, että aina paistaa ja on lämmin. No tänään onneksi kesä palasi ja ulkona ihan oikeasti taas tarkenee kesävaatteissa.

Me ollaan nyt tämä viikko otettu lasten kanssa ihan loman kannalta. Olen nauttinut hitaista aamuista ja siitä, että kello ei ole soinut. Käynyt lenkillä aikaisen aamun sijaan silloin kun on tuntunut hyvältä. Tarttunut iltapäivällä kirjaan ja lakannut varpaankynteni. Eilen mietin puistossa jumpatessa, että on se aika ihanaa, kun saa punnertaessa haistella apilankukkia ja vatsoja tehdessä katsella sinistä taivasta. Sellaista ihan oikeaa lomamoodia ja kesämieltä.

Nämä kuvat on otettu ennen hiuskatastrofia, mutta siihenkin sain tänään helpotusta. Tavoitin nimittäin kampaajani aamulla jo työmatkalta ja meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun kun puhelimeen ihan oikeasti vastasi joku. Pessimistinä  realistina olin ihan varma, että nyt on kesälomat hänelläkin ja kärsimykseni jatkuu hamaan elokuuhun. Mutta ei, sain onneksi ajan reilun viikon päähän joten kyllä tässä nyt sen ajan kestää. Ja opinpahan virheistäni! 😀

Nyt meidän pihassa tuoksuu kuitenkin lämpenevä sauna, joten taidan heittää tossut vielä jalkaan ja käydä hakemassa jonkinlaisen alkuhien iholleni. Huomenna herätyskello soi poikkeuksellisesti, joten pitää ottaa illan ihanuudesta kaikki ilo irti ja kömpiä ajoissa petiin!

Mun Aviva -pusero, Karmen -shortsit ja Lindy slip in -pistokkaat, sekä Klaaran Greta -pusero, Ines -shortsit ja Pineapple Bow -tennarit kaikki Ellokselta (mainoslinkkejä).

Ihanaa kesäiltaa myös teille! ♡

Jos toukokuu tavallisesti antaa vienon lupauksen kesän tulosta, niin tänä vuonna mennyt kuukausi toi kesän ihan jokaisella tavalla. Toukokuun alun lehdettömät puut vaihtuivat vehreyteen ja kuun loppupuolella luonto ikään kuin räjähti käsiin. Syreenit alkaa olla kukintansa päässä, keltaiset voikukat ovat nyt valkoisia hattarapalloja ja villit lupiinit rehottavat teiden varsilla. Aurinkorasvaa on saanut läträtä enemmän kuin viime kesänä yhteensä ja ihan niitä keveimpiäkin kesävaatteita on saanut ulkoiluttaa liki jokaisena toukokuun päivänä.  Vuoden 2018 toukokuu löi laudalta jopa syntymävuoteni toukokuun helle-ennätyksen.
Mutta tästä kesä vasta alkaa! Nimittäin kesäkuusta. Näin ainakin itse ajattelen. Kaikki toukokuun lämpö oli vain silkkaa extraa!

Kuvissa joitakin omia kesäsuosikkejani, sellaisia toukokuun aikana todettuja kesän pelastajia. PONS-sandaalit sain blogin kautta Turkulaisesta Duo-Livingistä. Duo-Living on kivijalkakauppa Turun keskustassa nettikaupan lisäksi. Myymälä jatkoi edesmenneen Elvina Interiörin tiloissa, kaupan, jonka mukaan meidän Klaara sai muuten yhden nimistään. Oli harmillista kuulla, että myös Duo-Livingin tulevaisuus on vaakalaudalla, ja yrittäjäkaksikko on matkalla kohti uusia tuulia. Kivijalkamyymälä ja nettikauppa etsivätkin uutta yrittäjää, joka haluaisin jatkaa sisustus- ja lifestyleyrityksen pyörittämistä. Vinkkinä sinulle, joka ehkä mietit yrityksen perustamista ja yrittäjyyttä.

Nuo Avarca Pons sandaalit tehdään käsityönä Espanjassa Menorcan saarella. Aidosta nahasta valmistetut sandaalit on tehty kestämään, ja mukavuutensa ansiosta niitä voi käyttää melkein missä vain. Kengät eivät siis ole pelkät rantasandaalit, vaan niillä on mukava kävellä. Kantapää ei lipsu ja läpsy, vaan sandaali pysyy tukevasti jalassa ja kumipohja on pehmeä ja tukeva astua. Koska Ponseissa varpaat jäävät kuitenkin piiloon, sandaalit soveltuvat myös työkengiksi. Jalka muotoilee pehmeää nahkaa ja tästä syystä kengät kannattaa hankkia normaalia pienemmässä koossa. Esimerkiksi kun itse käytän kokoa 39, Ponsini ovat kokoa 38. Sävyjä on glitteristä pastelleihin, mutta koska olen tällainen turvallisen tavallisen ystävä, valitsin itselleni klassiset ruskeat kengät. Sopivat asuun kuin asuun, ja myös ruskeiden nahkalaukkujen kanssa.

Toukokuussa iloa on tuottanut myös Madaran CC-voide, jolla olen korvannut mineraalimeikin. Älyttömän hyvä tuote, joka tasoittaa ihon sävyä ja riittää huonoihoisellekin kesän meikiksi, mutta ei kuitenkaan jätä kasvoille pakkeloitua fiilistä. Tämä on myös niin paljon nopeampi, kuin mineraaleilla tehtävä meikkipohja. Tuossa on suojakerroin 15, mutta lisäsuojaa kasvoille olen laittanut Madaran kasvoille tarkoitetusta aurinkovoiteesta, jossa on hauska meikkivoidemainen sävy. Ei siis tule sellaista valkoista naamaa, vaikka sattuisi levittämään paksummankin kerroksen. Sävy on kuitenkin läpikuultava, eli kasvot eivät muutu meikatuiksi.

Leveälierinen hattu suojaa kasvoja, dekolteeta ja niskaa. Ja tietty hiuksia! Näyttävä koru muuttaa yksinkertaisemmankin pellavamekon kesäisen rennoksi. Näillä siis kohti keskikesää ja juhannusta!

Tänään alkaa lasten kesälomat. Tai no, huomenna vielä koulun kevätjuhla. Kolmas luokka lyödään pakettiin ja taas ihmetellään, mihin aika vierähti. Toisaalta ensimmäistä kertaa koulutaipaleen aikana mitään suurta ei tarvitse jättää taakseen. Koska täällä käydään jo eskari koulun puolella, ja viime vuosiin on mahtunut väistötiloja ja koulujen lakkauttamisia, on kolmasluokkalaisen koulutaipaleeseen mahtunut jo 4 eri opettajaa, muuttoja rakennuksesta toiseen ja luokkakavereiden tiuhaa vaihtumista. Neloselle on siis ihan kiva mennä, koska opettaja, luokka ja jopa luokkahuone pysyvät samana.

Ihanaa kesäkuun aloitusta ja aurinkoista viikonloppua!
Onnea myös jokaiselle valmistuvalle ja valkolakin saavalle, sekä ylpeille vanhemille ja muille perheenjäsenille! ♡

 

sandaalit / Avarca Pons / saatu Duo-Living
kesähattu  / H&M
CC-voide ja aurinkosuoja kasvoille / Madara
mala-helmet / Nikkotakko / saatu

 

Hiphei ja ihanaa uutta viikkoa! Eilen jalkapallossa nilkkaan tullut tälli osoittautuikin vähän pahemmaksi. Jo illalla jalka alkoi turvota ja tänään turvotus on jo aikamoinen. Samoin mustelma. Päätin siis verhota jalkani pitkän pellavamekon helman alle. Huomattavasti farkkuja keveämpi ratkaisu.

Muistatte ehkä kun kirjoitin noista Nikkotakkolta saamistani vihreistä korvakoruista? Sain tuolloin korvakoruille myös kaverin, nimittäin ihanat mala-helmet. Ja tupsu tietenkin tässäkin, kuinkas muutenkaan! Mala-korut ovat jonkinlaisia rukousnauhoja, ja ne kuuluvat hindulaisuuden, buddhalaisuuden, meditaation ja joogan perinteisiin. Kuten perinteisissä mala-koruissa, myös Nikkotakko mala-koruissa on 108 puuvillalangalla yhteen solmittua helmeä ja erillinen “guruhelmi”. Luku 108 tulee mantrojen toistamisesta sarjoina. 108 helmeä, 108 toistoa. Korun materiaali, eli helmet valitaan sen mukaan, mikä kullekin on tärkeää tai elämässä korostettavaa.
Omat helmeni ovat sammalakaattia, jonka uskotaan auttavan luontoyhteyden muodostumisessa. Sammalakaatti on uudistava ja parantava kivi, joka vahvistaa ihmisen sisäistä kauneutta. Mutta lisäksi se on myös puutarhurin kivi, eräänlainen neuvonantaja, ja tämä kaikki sopii itselleni juuri nyt paremmin kuin koskaan. Täällä on nimittäin pieni puutarhakriisi, kun tuntuu, että aika ei riitä vauhdilla edenneen kesän hallitsemiseen. Ruoho kasvaa silmissä ja voikukat ovat vallanneet koko pihan. Samaan aikaan harmittaa, että juuri silloin kun puutarha puhkeaa kukkaan, sille ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Aikaa rikkaruohoille, mutta ennen kaikkea aikaa nauttia kaikesta kukkivasta. Ja näillä keleillä kun nuo kukinta-ajatkin jäävät kovin lyhyiksi. Tänään päätin kuitenkin nakata ihan kaiken muun pois mielestäni ja vietin illan ulkona nyppimässää ja kitkemässä. Ja samalla tajusin, että jos jokin vähentää stressiä ja huonoa mieltä, niin juurikin tuo ulkona puuhailu. Jatkossa sille on raivattava yhä enemmän aikaa. Eikä suinkaan rikkaruohojen vuoksi, vaan ennen kaikkea oman mielen ja elämän mielekkyyden vuoksi. ♡ Nimittäin kun tekee sitä, mistä ihan oikeasti tykkää, moni muukin asia loksahtaa kyllä paikalleen.

Suloista maanantai-iltaa! ♡

Kaupallinen yhteistyö / Ellos

Folklorea omenatarhassa

Röyhelöshortseissa hassuttelua

     Äiti, me ollaan kuin siskokset! Näin tuumasi Klaara kun pukeuduimme samanlaisiin röyhelöshortseihin. Jos jotakin olen oppinut tyttölapsen äitinä, niin ainakin sen, että olen jollekin näissä jutuissa esikuva. Ja samaan aikaan kun tuo esikuvana oleminen tietenkin pelottaa kaiken vastuunsa vuoksi, se tuntuu myös ihanalle. Toki ymmärrän myös, että tämäkin vaihe menee joskus ohi (ainakin hetkellisesti), joten juuri nyt on hyvä aika nauttia siitä, että tyttäreni haluaa olla jollakin tavalla kaltaiseni. Saimme Klaaran kanssa kunnian toimia teille Elloksen Mother & Child -kampanjan malleina  ja tänään siis äidin ja tyttären yhteisiä asukuvia. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa.

Kuusi vuotta sitten, kun olin raskaana, mulla oli selvä tunne, että toinen lapsistamme tulisi olemaan tyttö. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki väittivät vatsani olevan selkeä “poikamaha”, emmekä missään vaiheessa oikeasti tienneet tulevan lapsemme sukupuolta. En tiedä, johtuiko tuo vahva tunteeni siitä, että raskausaika oli niin erilaista kuin esikoista odottaessa, vai yksinkertaisesti jostakin äidinvaistosta, mutta kun kätilö ilmoitti lapsen sukupuolen, asia oli itselleni jo täysin selvä. Vaikka koko raskausajan tein henkistä työtä sen suhteen, että saisin tyttären, koin asian kuitenkin jollakin tapaa vaikeaksi. Ei sillä, että tyttölapsi olisi jotenkin vähemmän ihana asia, vaan ehkä juurikin sen vastuun vuoksi. Että miten pystyisin koskaan säästämään tyttäreni omilta kokemuksilta ja kasvattamaan lapseni terveeksi ja itseään ja omaa vartaloaan kunnioittavaksi naiseksi. Osaltaan kai kaikki se tyllin ja vaalenpunaisen vastustaminen johtui juuri tuosta. Toisaalta olin kai ehtinyt esikoisen kanssa profiloitua omasta mielestäni poikalapsen äidiksi. Mutta ihan kuten äidiksi kasvaminen muutenkin ottaa aikaa ja tapahtuu pikkuhiljaa, totuin rooliini ja itse asiassa jo sairaalassa näpyttelin tilaukseen kaksi ensimmäistä mekkoa. Nuo mekot ovat meillä edelleen tallessa, koska niillä on pelkästään vaatteita suurempi merkitys itselleni.

Koen olevani äärimmäisen onnekas siitä, että saan olla äiti niin tytölle, kuin pojallekin. Vaikka äitiys on aina äitiyttä lapsen sukupuolesta piittaamatta, ja lapsi on lapsi sukupuoleen katsomatta, on toki lapsissani myös eroja. Silti kaikkein tärkeintä on se, että saan olla lohduttava syli tai kainalo molemmille ja puhaltaa pipin pois haavoista. Sillä vielä, lasten ollessa kuitenkin pieniä, minä voin oikeasti puhaltaa ne haavat paremmaksi. Ja vaikka lasten kasvaessa myös haavojen luonne muuttuu, toivon että pystyn siihen jatkossakin.

En tiedä olenko koskaan, ainakaan ihan tietoisesti, pukenut itseäni ja lastani samanlaisiin vaatteisiin. Ja nyt siis puhutaan ihan samanlaisista vaatteista. Silti kuulen usein, että tehän olette Klaaran kanssa ihan samikset! Ja tottakai, sillä aivan varmasti tyylini vaikuttaa myös siihen, millaisia vaatteita lapselleni ostan. Ja tässä kohtaa luonnollisesti enemmän tuo vaikutus näkyy minun ja tyttäreni tyylissä. Me voidaan molemmat olla tyllihameessa tai tikkitakissa ja farkuissa. Ei kuitenkaan koskaan ihan täysin samanlaisissa vaatteissa. Ja mun mielestä lasten kanssa samaan tyylin pukeuduttaessa tärkeintä ei ole se, onko vaatteet ihan toistensa toisintoa, vaan kyse enemmänkin tyylistä ja fiiliksestä. Ei lasten ja aikuisten kuulukaan näyttää samalta, vaikka toki se, että lapsille on saatavana jotakin ihan muuta kuin omassa lapsuudessani, on ainoastaan pelkkää plussaa! Tykkäsin kovasti tuosta Elloksen Mother & Child -kampanjan sivusta ja hengestä. Ihana äiti-tytärtunnelma, vaikka siellä ei juuri samoja vaatetta äideille ja tyttärille olekaan. Samaa tyyliä kuitenkin!

Noissa ensimmäisissä, omenatarhakuvissa, mulla on Deborah-mekko  ja Klaaralla saman henkinen, lasten Alma-mekko. Molemmat sinistä puuvillakambrikkia ja sopivasti folklore tyylisiä. Sellaisia tyttömäisiä hippimekkoja, joista meillä tykätään. Tyyliltään tosi samikset, vaikka täydelliset yhtäläisyydet jäävätkin kankaaseen ja koristenauhaan jolla mekkoja on viimeistelty.

Toisessa asussa on sitten nuo röyhelöshortsit – samaa sinistä puuvillakangasta kuin mekotkin. Minulla Karmen-shortsit ja Klaaralla Ines-shortsit. Pikkuisen erilaiset malliltaan ja röyhelöiltään. Ehdottomasti kauneimmat kesäpöksyt, jotka tiedän! Mutta koska samanlainen alaosa on mielestäni riittävä tiimipukeutumiseen, valitsin meille ihan erityyliset yläosat. Tuo minun Aviva-pusero on astetta naisellisempi (ja aikuismaisempi) kuin Klaaran Greta-pusero.

Minä harvoin saan enää puhuttua lapsia kuviini, sillä he ovat jokseenkin aika kyllästyneitä siihen, että tahtoisin jatkuvasti kuvailla. Meillä on läjäpäin lasten ilveilykuvia, jotka toki nekin tallettavat jotakin lastemme persoonista perhealbumin kätköihin. Tämän postauksen kuviin Klaara kuitenkin halusi enemmän kuin mielellään. Pelkästään jo vaatteet, joihin tyttö ihastui, olivat toki iso tekijä, mutta suurin innoittaja oli kuitenkin yhtenäinen pukeutuminen äidin kanssa. Tajusin oikeastaan vasta nyt, miten tärkeää tuo tyttärelleni on. Se, että ollaan iskälle ne iskän tytöt. Molemmat yhtä tärkeitä ja kauniita.

 

Alma-mekko ja Deborah-mekko,  Aviva-pusero,  Karmen-shortsit,  Ines-shortsit  ja Greta-pusero kaikki Ellokselta. Elloksen Mother & Child -kampanjan sivulla lisää ideoita ja fiiliksiä!

Suloista viikonlopun aloitusta! ♡