Voihan viulu, kun meni postauksen julkaisu myöhäiseksi, mutta julkaisen sen nyt kuitenkin, kun niin olin ajatellut tehdä. Ilta hulahti musiikkiopiston oppilaskonsertissa, joka oli Niilolle ensimmäinen laatuaan ja tietysti ihan älyttömän jännittävä tapaus. Mutta hienosti meni, ja pitää kyllä myöntää, että eipä olisi itsestäni lapsena ollut (eikä kyllä nytkään) noin vain esiintymään muiden edessä. Hatunnosto tässä välissä siis kaikille teille esiintyjille ja musikanteille!

Kuvassa mun viime aikojen lempparimekko. Sellainen sopivasti arkinen, mutta mekko kuitenkin. Tämä on meandin syysmallistosta, eli ei valitettavasti enää saatavilla, mutta jos samaa mekkoa joskus vielä tehdään ihan yksivärisenä, sellainen on pakko hommata. Venyy ja paukkuu, eikä kiristä tai purista. Helmaakin riittää sen verran, että sitä voi jokainen säädellä itselleen sopivaan mittaan. Oikeasti vähän jopa karsastin ensin tätä raitakuosia, mutta mekosta on tullut sellainen monen paikan pelastaja, sillä joka kerta kun ei ole muka mitään päälle pantavaa, päädyn pujottamaan tämän kretongin ylleni.

EDIT: täältä löytyy mekkoa vielä parissa koossa!

Toinen luottojuttu on alkuvuodesta hankkimani Marc Jacobsin New Hillier Hobo. Nimittäin vaikka usein tykkään vaihdella käsilaukkua fiiliksen mukaan, tämä jämähti käyttöön ihan heti. Menee sirosti olalle, kun pitkä hihna lepää laukun ympärillä, ja vapauttaa käsiä mukavasti olan yli heitettynä. Lisäksi laukku on tilava, mikä ainakin itselläni on yksi arkilaukun kriteereistä.

 

Klaarakin jaksoi istua konsertissa yllättävän hyvin, mutta huomasin kyllä jossain kohtaa, että sylikaverini muuttui koko ajan kuumemmaksi, silmät vetisemmiksi. Huomenna täällä siis pidetään ihan perinteistä sairastupaa ja koetetaan saada flunssa kääntämään suuntansa.

Mutta nyt on pakko saada kurnivaan vatsaan jotakin täytettä. Pyjama päälle ja iltapalalle.

Kauniita unia teillekin.

Keskiviikkoa ystävät!

Ehkä pakko jakaa myös täällä tämä paikallisen uutiskynnyksen ylittänyt juttu: Nimittäin meidän  liikennevalot. Kyllä, kaupunkimme on saanut ihka ensimmäiset liikennevalot, ja nekin tosin ihan väliaikaisesti siltatyömaalle, mutta juttu se on sekin! Mulla on tällä viikolla koulukuljetusvuoro (joka kolmas viikko vien omani ja pari naapurin lasta kouluun), ja olihan se aika juttu, kun maanantaiaamuna matkan varrelle olikin ilmestynyt ihan oikeat liikennevalot!

No joo, kuten jo kirjoitin, paikallinen uutiskynnys kyllä ylittyi, mutta eihän tuo nyt noin niin kuin yleisesti ole mikään kovinkaan suuri asia. Ja sehän se juuri laittoikin miettimään, että aika erilaista voi olla tavallinen arkikin, riippuen siitä missä kukakin asuu, tai missä olemme kasvaneet.

Ensimmäinen kosketukseni keskustelupalstoihin oli joskus vuosituhannen alussa, kun etsin tietoa eräästä koirarodusta. Ajauduin melko tunnetulle palstalle, missä pohdittiin kyseisen rodun aktiivisuutta ja ulkoiluttamisen tarvetta. Keskustelupalstojen syvin olemus aukesi mulle myös tuolloin (ja valitettavasti tämä mielipide jäi jokseenkin pysyväksi), kun luin noita ihmisten kirjoittamia juttuja – ja mitä kamalampia vastauksia niihin. Mieleen jäi pätkä, jossa joku koiranomistaja kirjoitti, ettei koe kauheasti stressiä koiransa lenkittämisestä, vaan kulkee lemmikkinsä kanssa päivittäin jalan kauppaan ja takaisin, ja se riittää oikein hyvin pienten pissatusten lisäksi.
No tästähän joku sitten sai vettä myllyynsä ja oikein kunnolla: Miten edesvastuutonta edes hankkia koiraa, jos ei viitsi Valintataloa pidemmälle perheenjäsentään viedä. Ja markettien pihat ovat koiralle vaarallisia, samoin mahdolliset häkit, joihin ihmiset tunkevat ties mitä myrkytettyä ja koira kärsii… No, tiedätte sen sävyn, millä näille palstoille kirjoitellaan.
Keskustelu kuivui lopulta kasaan, kun kauppareissulle koiransa mukaan ottava osapuoli kertoi asuvansa 12 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta. Hiljaisella kylänraitilla ei oikeastaan ollut koiralle mitään vaara, ja halutessaan karvakuono sai myös odottaa isäntäänsä sisällä.
Niin, aika usein me tuomitaan toistemme tekemisiä, tapoja, ja jopa ulkoista olemusta, melko heppoisin perustein. Vedetään niin johtopäätöksiä, kuin hernettä nenään, vaikka ei oikeastaan tiedetä koko asiasta yhtään mitään. Läski, ruma, outo, hullu, laiska… Tuttuja sanoja kaikille; loukkaavia, lokeroivia ja alentavia. Kun ihmisen ulkokuoren, ja päällepäin näkyvän käytöksen takana, on kuitenkin aina jotain paljon suurempaa.

No, entä miksi me sitten tuomitaan? Miksi me ollaan aina nimittelemässä ja herjaamassa? Miksi jonkun toisen elämää on niin helppo tarkastella ja vielä helpompaa on löytää siitä vikoja? Entä miksi joku jatkuvasti arvostelee sinua? Nälvii, loukkaa ja halventaa?
Onko minussa, sinussa tai meissä jotain niin pahasti vialla, että siitä pitää jatkuvasti muistutella? Tai voivatko ihmiset ihan oikeasti olla niin paljon toistaan huonompia ja vähempiarvoisia, että kaikkeen tuohon on jopa jonkinlainen oikeutus?

No ei tietenkään, eikös vaan!? Määrittämällä liikaa toisia, me määritämme oikeastaan vain itseämme, ja tuomitseminen kertoo aina enemmän tuomitsijasta kuin sen kohteesta. Se kertoo tuomitsijan omasta rajallisuudesta, huonosta itsetunnosta ja tarpeista, eikä loukkauksilla oikeastaan ole mitään tekemistä kenenkään huonommuuden kanssa, vaan niissä on enemmänkin kyse jonkun tarpeesta parantaa omaa huonoa oloaan. Kenties tarve tuhota toisen onnea vain koska oma elämä juuri sillä hetkellä potkii päähän ja tuntuu pahalta. Niin, kun kenelläkään ei saisi mennä paremmin kuin itsellä…

Entä miten ne liikennevalot liittyvät ihmisen tuomitsevaan luonteeseen? Voi kun edes tietäisin! Taisin jopa eksyä aiheesta vähän liiankin kauas. Mutta toisaalta, jonkinlainen viivytyssysteemi voisi olla paikallaan meillä ihmisilläkin. Paitsi ettemme sortuisi rumiin sammakoihin, myös siinä, miten paljon annamme ilkeyden loukata. Voi kun aina pysähtyisimmekin ennen kuin pahoitamme mielemme, ja muistuttaisimme itseämme että olemme hyviä juuri tällaisina. Yleensä kun ilkeys syntyy juuri pahasta olosta ja omasta epäonnistumisen tunteesta, eikä kenenkään virheistä tai huonommuudesta.

Mutta, jottei kävisi liian raskaaksi tämä päivitys, kevenetään sitä hiukan hömpälllä! Support your local -college on ollut pitkään haavelistallani, mutta tuntuu, että olen aina onnistunut nukkumaan onneni ohi, ja jäljelle on jäänyt vain eioota. Nyt vihdoin onnisti, ja tämä tulee kyllä olemaan kevään luottopusero kaikessa helppoudessaan ja rentoudessaan. Pusero löytyi lopulta täältä ja farkut ovat viime keväältä Lindexin valikoimista

Mutta hei, vielä loppuun yksi pyyntö!

Blogini on ehdolla “Vuoden tyylikkämmäksi blogiksi” Inspiration Blog Awards -kilpailussa, ja toivoisin kovasti saavani äänenne.
(Vuoden tyylikkäin blogi on niin ulkoasultaan kuin sisällöltään laadukas. Kuvat voisivat olla suoraan aikakausilehden sivuilta, ja aiheet ovat aina hyvällä maulla valittuja.)

On toki suuri kunnia olla jo ihan vain ehdolla, mutta toki jokainen antamanne ääni on tärkeä. Äänestykseen pääsette alla olevan kuvakkeen/linkin kautta.

Kiitos. ♡

Tallenna

Tervehdys!

Kiirastorstai on vähän sellainen kiiretorstai, kun pitäisi jotenkin saada niin monta juttua pyhiksi tehtyä. Kauppaankin pitäisi toimertua oikein ajatuksen kanssa, ja kai sitä kotiakin jonkinlaiseen pääsiäiskuosiin pitäisi laittaa. Silti mulla on pääsiäistä kohtaan lempeät tunteet. Joulu on pitkän linjan valmistautumista, suorittamista ja perinteitä, mutta jotenkin pääsiäinen on sellainen enemmän pysähtymisen ja rauhoittumisen juhla – ja paljon pienemmällä vaivalla. Tai niin sen ainakin pitäisi olla. Meillä valitettavasti työjutut sotkevat aina näitä vapaita, joten luovitaan tämäkin juhla vähän soveltaen.

Täällä meillä koettiin eilen ihan kunnon takatalven tuleminen, mutta jostain syystä se ei nyt latistanut keväistä mieltäni ollenkaan. Toki ärsyttää, kun kuivat tiet muuttuivat taas sohjoksi ja lentäväksi kuraksi, mutta muuten kevään tuleminen ei noin henkisesti ottanut yhtään takapakkia. Tosin ehdin jo kuvitella pääsiäisenä viipottavani uudessa trenssissäni, mutta jätetään ne haaveet sitten vaikka vapulle. Hassu juttu, mutta tuo hiusten pätkäisy jotenkin vaikutti myös kevätfiilikseeni. Helppous ja keveys ovat edelleen miellyttäneet, eikä kaduta kyllä lyhempi kuontalo ollenkaan. Pesusta viimeistelyyn hiusten kanssa on nyt vain niin paljon helpompaa. Jotakin hiusjuttuja voisin teille tänne muutenkin rustailla. Lähinnä vinkkejä näihin helppoihin kampauksiin ja tuotteisiin, joilla saa aika näppärästi sähköisetkin hiukset kuriin.

Kevät ja kesä on aina sellaista aikaa, jolloin sisältäni herää pieni hippityttö, joka kietoo ranteeseensa paljon erilaisia koruja. Nämä kolme ovat tosin jo viime syksyltä, mutta ovat olemukseltaan juuri sitä sellaista keväistä semihippiä. Korut sain blogin kautta ja ne ovat merkkiä BESO Helsinki. Suomalaista käsityötä, eli siinäkin mielessä näitä ihan ylpeydellä kantaa ranteessaan. Tuolla BESO Helsingin FB-sivuilla on myyntikorut -kansio, mutta Taru tekee koruja kyllä ihan tilauksesta, eli vaikkei siellä omaa suosikkia olisikaan juuri oikeassa värissä, niin koruja voi tilata myös ihan omien toiveiden pohjalta.

Mutta oli pääsiäisenne sitten vapaata tai työntekoa, toivottelen teille kaikille mukavaa kiirastorstaita. Olkaa varovaisia liikenteessä ja jos syötte suklaata, syökää minunkin puolesta. Se olis nimittäin kohta kolme viikkoa sokeritonta takana. Wohooo!!!! Pakko myöntää, että ihan helppoa ei ole ollut, mutta kun se alun kipu ja särky (kauheat vieroitusoireet) ja himputin kireä pinna oli voitettu, niin sitten onkin sujunut helpommin. Mutta turistaan tästäkin aiheesta vielä enemmän toisella kertaa.

Nyt moit kaikille!

Rannekorut saatu / Beso Helsinki

Kyllä kotona vain onkin mukava olla!
Siitäkin huolimatta, että koti odotti meitä kylmänä ja kalseana, ja laukkujen purkamisen jälkeen eteen jäi lohduttoman suuri pyykkikasa. Noh, siinä sitten valvottiin eilen puolille öin kipinävahtina ja pyykkikoneen pyörittäjänä, ja tänään on jo huomattavasti mukavammat oltavat.

Instagramiin jo viikonloppuna latasinkin yhden asukuvan, mutta tässäpä kaksi lisää, ja ajatuksena tosiaan kolmen asun kopla, joiden kanssa ajattelin selvittää kolmen päivän reissaamisen lasten kanssa.

Sunnuntaista tiistaihin ohjelmassa oli siis leikkihuonetta, pelihuonetta, pallomerta ja kaikkea muuta siltä väliltä. Niinpä pakkasin mukaan vain helppoja ja rentoja vaatteita, joissa on hyvä mennä lasten tahtiin. Yhdet vaihtohousut ja collegepaita laukkuun. Vaihto teepaidat ja alusvaatteet tietenkin, ja kuvasta poiketen myös mustat paksut sukkahousut ja rento trikoomekko pääsivät mukaan, koska mahtuivat pieneen tilaan. Mutta jälkimmäiset olivat sinänsä ihan turha veto, sillä ilman olisi pärjännyt aivan mainiosti.
Olan yli heitettävä tilava laukku ja supermukavat tennarit osoittautuivat kaikkein tärkeimmiksi. Ilman niitä en olisi pärjännyt. Tai ainakaan pärjännyt niin hyvin.

Unohdin ainoastaan pakata mustat avokassukat vajaamittaisten farkunlahkeiden seuraksi, mutta sellaisetkin löytyivät onneksi. Muuten oli vaatetuksen puolesta oikein mukavaa, rentoa ja toimivaa!

mustat housut|Twist & Tango
farkut|Lindex
harmaa college|Anecdote
vaalenpunainen college|Even & Odd
tossut|Nike
laukku|Marc by Marc Jacobs

Aurinkoista keskiviikon jatkoa. Minä haaveilen, että päivällisen jälkeenkin ehtisi vielä ulkoilemaan auringonpaisteessa. Ihana kevät!

Aurinko paistaa ja loma jatkuu!

Mies lähti sunnuntaina työmatkalle, ja mehän saatiin pojan opettajalta lupa jatkaa vielä lomaa, joten hypättiin lasten kanssa mukaan. Laatuaikaa on vietetty yhdessä, ja oikeastaan ihan hyväkin välillä olla vähemmällä netinkäytöllä, vaikka laivoissakin tosin on nykyään Wi-Fi -yhteydet. No, mutta ei kuitenkaan niin hyvät.

Tänään shoppailtiin vähän vaatteita Tallinnassa, ja löysinpä itselleni pari aikaista synttärilahjaakin. Tänään olisi vielä kotimatka edessä, ja huomenna sitten karuun arkeen palaaminen. Huh, mitähän siitäkin tulee.

Joka tapauksessa, aurinkoiset terkut teille kaikille!

Ehkä vähän väritön ja mustavalkoinen, mutta kuitenkin sopivasti skarppi.

Kuten kerroinkin, olen mukana Indiedaysin ja Iittalan yhteistyössä ja tästä syystä osallistuin eilen Iittala X Issey Miyake -lanseeraustilaisuuteen Helsingissä. Asuksi valikoitui tällä kertaa yksinkertainen housu-puser- jakku -yhdistelmä. Koska matka oli pitkä ja istuminen vähintäänkin puuduttavaa, halusin ylleni jotakin mukavaa. Tiedän, että kapeat housut alkavat olla so last season, mutta enpä taida itsekään olla ihan tätä sesonkia.

Muistatte ehkä kun kerroin illasta meandin uuden malliston parissa. No, tuolloin saimme valita itsellemme mieleisimmän asun, ja tämä jakku oli ehdottomasti oma suosikkini. Siinä on tosi skarppi fiilis, mutta oikeasti materiaali on trikoota, eikä yksikään sauma kiristä. Jakussa ei ole vuorta, vaan se on puhtaasti ihan trikootakki. Ohut verkkaritakki. Ja, mukava kuin mikä!

Housut ovat Noisy may -merkiltä, jolta löytyy muuten ihanan piiiiitkiä lahkeita! Vinkiksi kaikille, joille lahkeenpituus tuottaa yleensä ongelmaa.

jakku|me&i (saatu), housut|Noisy may, kengät|Sixty Seven, pusero|H&M

Mutta hei, se olisi talvilomaviikko edessä! Meillä ainakin pikkumies odottaa innolla yökyläreissua taatan (mieheni isä) luokse. Myös uusin Risto Räppääjä olisi tarkoitus mennä katsomaan, mikä olisikin sitten Klaaralle ihan ensimmäinen leffareissu. Ei siis mitään ihmeellistä ja isoa lomamatkaa tiedossa, kun loma koskee lähinnä lapsia (ja minua?). Mutta otetaan ilo irti pienistä jutuista ja nautiskellaan kiireettömyydestä.

Mahtavaa lomaa kaikille loman aloittelijoille ja kärsivällisyyttä niille, joilla loma häämöttää vielä kauempana. Ihanaa perjantaita ihan jokaiselle!

Uusi viikko, uudet energiat. Näin toivon. Olo on vieläkin toipilas, välillä vellova ja kuvottava. Niin, ja tietty kaikkea sitä, mitä nyt reilun viikon niistämisen jälkeen voikin olla. Tänään meillä kuitenkin lähti arki liikkeelle, ja toivon tosiaan, että sairastelut olisi nyt kaikkien osalta sairasteltu.

Mietin viikonloppuna vastausta kysymykseen, mikä on intohimoni. Tiedättehän, joillekin se on musiikki, ruuanlaitto, käsityöt, liikunta… Itsekin pidän monesta asiasta; lukemisesta, leipomisesta, liikkumisesta, ja omalla tavallani musiikistakin (siis kuuntelemisesta), mutta jos mun pitää valita yksi juttu, niin kyllä mun intohimo on kauneus. Enkä siis tarkoita meikkaamista ja kauneudenhoitoa, vaan sellaisia kauniita yksityiskohtia, joissa silmä lepää. Visuaalisia juttuja, kuten kauniita esineitä, oikeaa valaistusta, maisemaa, kukkia jne.

Pakko myöntää, että sisustaminen ja kuvien napsiminen eivät ole olleet päällimmäisenä mielessä viime päivinä. Silti silmä on napannut joitakin kauniita yksityiskohtia sieltä täältä. Tänään tartuin kameraan ja ikuistin ne pienet yksityiskohdat, joiden kauneudesta olen nauttinut viimeisen viikon aikana.

Uudet Tine K:n lautaset (täältä) ja niiden rosoinen olemus, sekä pari katkennutta tulppaania.

Pieni vaaleanpunainen tyllimekko (täältä) vanhaan kaappiin yhdistettynä.

Korillinen kesäistä sinivalkoista raikkautta (täältä), joka vain on jäänyt keittiön tasolle.

Tine K:n uusi katalogi, jonka sain lautastilaukseni yhteydessä.

Näistä pienistä jutuista nauttien kohti uutta nousua ja uutta viikkoa!

Mahtavaa maanantaita!

Huomautteleeko teillä lapset usein vaatteistanne tai asuvalinnoistanne? Tai huomautellaanko teillä yleensäkään pukeutumisesta lasten toimesta? Meillä ei juurikaan, vaikka toki pari poikkeustakin löytyy. Esimerkiksi esikoinen saattaa heittää ilmaan kohteliaisuuden, kun ollaan lähdössä jonnekin, ja äiti on käyttänyt ennätysajan sopivaa vaatetta etsiessä, koko tekstiilisen omaisuutensa sovittamisessa ja ärräpäiden luettelemisessa. “Äiti, sä näytät kauniilta” kuulostaa ihanalle ehkä varsinaista asiasisältöään enemmän juuri kauniin ajatuksen vuoksi. Lapsi kun ei vielä ymmärrä (samoin kuin ehkä joku toinen) kehua ja ylistää vain jotta päästäisiin lähtemisessä eteenpäin. Ei, lapsi joko tarkoittaa sanomaansa, tai sanoo asiansa tehdäkseen toiselle hyvän mielen.

Muuten pukeutumiseen ja vaatetukseen liittyvät kommentit jäävät pieniin (tosin äänekkäisiin) huomautuksiin siitä, että jonkun sukassa on reikä, vaatteessa tahra jne. Nämä huomiot tekee yleensä nuorempi lapsista, ja mitä julkisempi paikka tai jäykempi tilaisuus, sitä äänekkäämmin tiedotus ja ongelman paikantaminen suoritetaan. Näiden esimerkkien lisäksi meillä saatetaan huomata äidin uusi vaate, mutta näissäkin tapauksissa itse vaatetta enemmän lasta yleensä kiinnostaa, mistä ja koska hankinta on tehty. Mikäli esille nousee kysymyksiä hinnasta, uskallan epäillä, että varsinainen kysyjä on lapsen sijaan ihan joku muu taho. Tyyli- ja makuseikat eivät yleensä siis puhuta, tai nostata tunteita, mutta poikkeuksen tekee yksi takki.

Jo parina aamuna takkivalintani on nostattanut kuumia tunteita. Viimeksi tänään, kun huikkasin ovea aukaiseville lapsille, että odottaisivat sen verran, että äiti saa itselleenkin takin päälleen. Ja mitä vielä! “Ei se ole takki, se on AAMUTAKKI!” Eikä siinä kuulemma kuulu lähteä ulos…

Siinä sitten puolihuolimattomasti vielä vilkaisin itseäni peilistä ikään kuin todistaakseni, että takkivalintani oli hyvä ja varsin oikeutettu, mutta samalla tajusin, että lapseni onkin äärettömän tarkkasilmäinen. Tässä palttoossa ei nimittäin ole vuorikangasta, nappilistaa, eikä vetoketjua. Pelkkä hemmetin saunatakinvyö! Ja kun mallia oikein tarkkaan katsoo, niin kyllähän se aamutakista menee. Vähän lyhyt ehkä, mutta varsin mukava muuten.
Niinpä pyörsin puheeni, sekä esimerkillisen käytökseni siitä, että talvella ei lähdetä takki auki minnekään, ja löysäsin vyöstä solmun pois. Yhtä aikaa toivoin, että tyylipoliisilapseni olisi tyytyväinen, eikä sääntöpoliisilapseni huomaisi ratkaisuani.

Sanoi lapsi sitten mitä tahansa, niin aion kyllä nauttia näistä keleistä edes ohuemman takin muodossa. Kivahan se on, ettei aina tarvitse sonnustautua kuin napajäätikölle lähtisi. Takki aukikaan ei palellu välttämättä ihan niin kovasti, kuin olen antanut lasten ymmärtää.

Seuraavaksi kohti viikonlopun ruokaostoksia. Tosin otsikosta poiketen, minä en lähde aamutakissani kaupungille, koska meillä päin käydään kylillä.

Hauskaa viikonloppua kuitenkin ihan jokaiselle!

takki|Second Female
farkut|H&M
kengät|Zign
laukku|Marimekko
huivi|Becksöndergaard

Tallenna

Mihin se taas menikin!? Niin älyttömän nopeaan, vaikka onhan siihen mahtunut taas kaikenlaista. Vuosi vuodelta sitä onneksi tulee kokemusta siitäkin, ettei kaiken tarvitse muuttua juuri vuoden vaihteessa, vaan ihmisellä on oikeus kehittää taitojaan, tai itseään, ihan missä kuussa tahansa. Mitenkään siis väheksymättä kenenkään lupauksia, huokaan kuitenkin syvään, ja totean, että vuorokausi vaihtuu vuodessa yli 360 kertaa, joten ehtiihän sitä!

Meidän perheen yhteinen lupaus on syödä jatkossa terveellisemmin ja monipuolisemmin. Ei siksi, että niin ei tehtäisi jo, vaan ihan vain siksi, että jossain on aina hyvä vähän sparrata lisää. Niin, ja kun onhan sitä vain tapana jotain luvata. Henkilökohtaisesti toivon seuraavan vuoden opettavan mulle lisää rentoutta, hetkessä elämistä ja itsensä hyväksymistä. Toivon terveyttä, onnea, rakkautta ja hyviä hetkiä, sekä voimia niihin tilanteisiin, joissa elämä yllättää.

Kaiken kaikkiaan, vuodet vierivät eteenpäin, ja moni asia muuttuu matkan varrella. Ihmiset, ajatukset, välillä tunteetkin. Niinhän se on, ei me olla valmiita paketteja koskaan, eikä elämää juuri voi ennustaa. Niinpä mietin mieluummin tässä kohtaa vuotta, niitä kivoja hetkiä, ja sitä, miten niitä saisi sisällytettyä myös tulevaan vuoteen, enkä huonoja tapojani tai asioita joissa mun pitäisi kauheasti parantaa itseäni. Niitäkin toki on läjäpäin, mutta miksi tuijottaa vain heikkouksiin tai sättiä itseään muutokseen.

Meillä vietetään vuodenvaihdetta kerrankin koko perheen kesken, ja ohjelmassa on herkuttelua, raketteja ja varmaankin joku hyvä koko perheen elokuva. Rentoa olemista ja yhdessäoloa.

Katso taaksesi ja kiitä.
Katso eteenpäin ja luota.
Katso ylöspäin ja usko.
Katso ympärillesi ja rakasta.

Kaikkea hyvää vuodelle 2016 ja mukavaa iltaa!

Viime viikonloppu meni jotenkin ihan täysin noiden synttäreiden kanssa, enkä ole vieläkään täysin toipunut maanantaisista bileistä. En tiedä olenko pitkään aikaan ollut näin tyytyväinen siitä, että on vihdoin perjantai. Tämä tuli nyt jotenkin todella tarpeeseen.

Meillä on tänään pitsaperjantai, ja sen lisäksi olen sytytellyt talon täyteen kynttilöitä. Punaviinilasillinenkin kuuluu perinteisesti perjantai-iltaan, ja kaapeissa on jos jonkinlaista herkkua vielä kemujen jäljiltä. Eli eiköhän tästä ihan kohtuullinen perjantai-illan fiilis saada aikaiseksi.

Juhlan, vai pitäisikö sanoa juhlattomuuden, kunniaksi nappasin tänään paljettihamosen kaapista. Vähän blingiä arkeen ja viikon viimeiseen päivään. Villatakki pehmittää kuitenkin yleisilmettä.

hame|Culture
neuletakki|Second Female
toppi ja sukkikset|H&M
kengät|SixtySeven
korut|Pernille Corydon

Suloista perjantai-iltaa!