Pirtsakat huomenet!
Kuten varmaan monessa muussakin pikkulapsiperheessä, aamu on täällä aloitettu sunnuntaista huolimatta jo ennen kuutta. Toki meilläkin joskus pidempään nukutaan, eilen jopa seitsemään ja toinen lapsista nousi vasta puoli yhdeksältä. Myönnän toki välillä miettiväni, että lasten kasvaessa sitä saisi itsekin mahdollisuuden joskus nukkua pidempään, mutta noin pääsääntöisesti aamuherätykset eivät itseäni juuri haittaa. Oikeastaan päinvastoin! Jos kello lähentelee yhdeksää kun avaan silmäni, koen hirveän huolen siitä, että päivää on kulunut hukkaan jo hyvän matkaa.
Puhutaan aamuihmisistä ja iltaihmisistä. Itse koen kuuluvani ensimmäiseen ryhmään, vaikka mielelläni nukunkin välillä pidempään. Aamuvirkku taasen on mielestäni eri asia. Siinä on kyse enemmänkin luonnollisesta vuorokausirytmistä, ei kellonsoitosta. Vanhemmitenhan ihmisistä usein tulee aamuvirkkuja.
Mitä sitten on olla aamuihminen olematta samaan aikaan aamuvirkku?
Itselleni “aamuihmisyys” tulee enemmänkin siitä aamun fiiliksestä. Noustako kiroillen ja pärräten univajettaan, vai innoissaan uudesta päivästä. En esimerkikis ole koskaan torkuttanut puhelimeni herätystoimintoa. Vanhassa Nokiassa herätysmelodia alkoi aina pienellä erillisellä piippauksella, ja olin pystyssä ennen kuin pidempi piipitys alkoi. Nykyisin heräämisnopeuteni riippuu pitkälti siitä, miten suureksi olen säätänyt puhelimeni äänet. Joskus lampaantaljan ja villasukan välissä soiva puhelin hälyttää niin äänettömästi, että herääminen siihen kestää pidempään. Mutta noin yleisesti olen kuitenkin niitä ihmisiä, joille herätyskellon pirahdus tarkoittaa pystyyn nousua.
Aamuihminen olen siinäkin mielessä, että herään mielelläni vähintään 2,5-3 tuntia ennen “lähtöä”. Toki aamulenkille lähden noin vartin sisään heräämisestäni, mutta mikäli kyse on työstä, opiskelusta tai mistä tahansa matkaan lähdöstä, viritän vekkarin soimaan hyvissä ajoin. Aamulla aika kuluu kahvin, tietokoneen ja aamupalan merkeissä. Myös meikki ja hiukset ottavat aikansa. Näistä suurimman osan tahdon kuitenkin tehdä yksin ja rauhassa. Ennen kuin on aika kattaa aamupalat muille, huolehtia lasten hammaspesuista ja pukeutumisesta.
Aamuihmisenä myös liikun mielummin aikaisin aamulla, kuin myöhään illalla. Koen näin säästäväni aikaa, ja vireystaso nousee korkealle koko päivää ajatellen. Valitettavasti joka aamu liikkuminen ei ole mahdollista, sillä en voi jättää lapsia yksin kotiin, tai en viitsi ottaa sitä riskiä, että lapset heräävät poissaollessani ja herättävät isänsä, joka on vasta päässyt unilleen. Mutta, silloin kuin vain on mahdollista, aikataulutan aamuuni mielelläni oman liikuntatuntini.
Aamuvirkku aamuihminen?
Vaikka nautin aamun raukeudesta ja varhaisista tunneista yksin ja omassa seurassani, virkeyteni on ollut kesän mittaan koetuksella. Syykin on yksinkertainen, omat elämäntavat kun vaikuttavat vireystasoon. Jos illat venyvät säännöllisesti yli puolen yön, on turha luulla, että vajaan viiden tunnin unilla kukaan olisi pidemmän päälle kovin virkeä.
Siispä pitää katsoa itseään peilistä ja myöntää, että jotakin on tehtävä!
Viimeisen viikon ajan otin itselleni tavoitteeksi vaipua höyhensaarille, kun kellon ensimmäiset numerot ovat korkeintaan 22. Onnistuinkin tässä aika hyvin, ja uuden viikon haasteeksi aionkin ottaa nukkumaanmenoaikani parantamisen entisestään. Rajan voisi vaikkapa vetää siihen, että seuraavan viikon ajan olen sängyssä viimeistään klo 22.15. Pienillä muutoksilla kun on mahdollisuus totuttaa keho parempiin elämäntapoihin melko huomaamatta.
Aamu- vai iltaihmisiä? Aamun virkkuja vai torkkuja? Olisi kiva kuulla myös teidän mielipiteitänne ja kokemuksianne. Entä onko joku tietoisesti muokannut itsestään aamuihmisen, muuttanut rytmiään ja asennoitumistaan aamuihin?
Reipasta ja aurinkoista päivää teille!
