No hello!

Toivottavasti olette kaikki kunnossa!? Täällä päästiin Klaara-myrskyn kanssa erittäin vähällä. Illalla kyllä satoi, mutta pisarat tippuivat kauniisti pystysuorassa, ja tuntui, ettei tuulenvireestäkään ollut tietoa. Oli siis aika outoa katsella noita uutiskuvia Etelä-Suomesta. Aamulla heräsin viiden aikaan kovaan sateeseen ja ennen kuutta jysähti niin, että luulin jo salaman osuneen omaan pihaan. Huhu kuitenkin kertoo, että kyseessä olisi jonkinlaisen sähkökaapin räjähdys, ja ääni kantautui kauempaa. No, omasta pihasta en ainakaan vahinkoja löytänyt, joten jään tähän uskoon.

Tuon parin viime päivän nahkeuden jälkeen tänään on oikeastaan ihan kivan raikas ilma. Koti on viilentynyt, ja ilma vaihtuu avonaisten ikkunoiden kautta. Myönnettäköön silti, että pojan jalkapalloturnaukseen olisi mukavampi lähteä, mikäli ei sataisi. Mutta nyt on tuskin paikallaan valitella pikku sateista, kun huonomminkin voisi olla! 🙂

Koska ensi viikko on jo naputeltu melkoisen täyteen ohjelmaa, tänään pitää nauttia sellaisesta sunnuntain pehmeydestä. Olen oikeastaan aika mielissäni siitä, että arki palauttaa taas sunnuntaille sen syvimmän merkityksen, eli parhaassa tapauksessa sellaisen hitaan joutilaisuuden, jota ennen uuden viikon alkua tarvitaan. Villasukat, kuppi teetä, kynttilät ja hyvä kirja. Sunnuntai-illan rentoutumissuunnitelma on jotakuinkin valmis!

Elokuu tuo aina mukanaan sellaisen kosteuden, joka ei haihdu ulkoa, vaikka kuinka porottaisi. Pikkuhiljaa olen alkanut siirtämään kesäelämää kuistille. Jos vaikka saisi pitkitettyä sitä kesäistä fiilistä mahdollisimman pitkälle syyskuuhun asti! Toivon ainakin onnistuvani. :)Kuvien

Kuvien Bucle -neuletakki on  Lifestyle La Luna -nettikaupasta (saatu bloginäkyvyyttä vastaan). Sellainen sopivan jakkumainen, että käy takistakin niin pitkälle kuin vain suinkin tarkenee.  Muistattehan, että tuo 15% alennuskoodi on voimassa enää tämän sunnuntaipäivän, joten jos sen haluaa hyödyntää, kannattaa pitää jo kiirettä!
Eli koodilla  laluna saat -15% alennusta kaikista Lifestyle La Luna -nettikaupan normaalihintaisista tuotteista.

Nyt kuitenkin lantsarit jalkaan ja sadetakki niskaan. Sunnuntain ulkoilut hoidetaan kentänlaidalta!

Voikaa hyvin! ♡

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niinhän se menee. Täällä lasten kesäloma vetelee viimeisiään, ja vaikka kolmatta luokkaakin on ilolla ja innolla odotettu, on ilmassa selvästi jonkinlaista haikeutta. Pienemmän kanssa harjoitellaan nyt seuraavat pari päivää päiväkotielämää, ja todellinen arki alkaa sitten ensi maanantaina.

Tiedättekö, kun mulla oli keväällä ihan hirvittävän pitkä lista asioista, jotka teen “sitten kesällä”. Jos nuo asiat olisi listannut ranskalaisin viivoin allekkain, ei vessapaperirullakaan olisi varmaankaan ollut tarpeeksi pitkä. Mutta jotenkin ajattelin ja näin kesänkin niin valtavan pitkänä. Että kyllähän sellaisessa nyt ehtii vaikka mitä!
Ja katinkontit! Jos listan olisi oikeasti tehnyt vessapaperirullalle, niin sen jatkokäyttökin olisi melko selvä. Sanoisin, että noin yhdeksänkymmentäprosenttisesti ne kaikki kesäksi suunnittelemani hommat jäivät tekemättä, mutta toisaalta tuli kuitenkin tehtyä aika paljon sellaista, mitä ei tullut niin ennakolta suunniteltua. Ja eikös se vähän ole kesän ideakin? Että eletään enemmän hetkessä tehdään juttuja fiiliksen mukaan. Johan sitä on sitten pitkä syksy aikaa tehdä kaikkea vähemmän mukavaa, kuten siivota kellari tai lastenhuoneen komerot. Ja ainahan tulee uusi kesä! Ainakaan tämän nykyisen viimeisiä viikkoja en ajatellut uhrata sen enempää kellarille, kuin komeroillekaan.

Muistatteko, kun kirjoitin teille hankkimastani Hygge -kirjasta? Kirja tuli toki luettua ihan kannesta kanteen heti tuoreeltaan, mutta nyt kun arki alkaa taas pyöriä, ajattelin ammentaa tuosta opuksesta itselleni sitä jotakin kuuluisaa tanskalaista onnellisuutta. Niinhän se nyt kuitenkin on, että suurin osa elämästämme sijoittuu välille maanantai – perjantai, ja aika monelle meistä myös viikonloppu on arkea. Niin että ehkä siitä arjesta ihan oikeasti kannattaa ammentaa sitä elämäniloa sen sijaan, että odottaisi aina viikonloppua tai lomaa. Tällaiselle rutiiniorientoituneelle yksilölle arki sitä paitsi tuo pysyvyyden ja jatkuvuuden tunnetta. Siihen kun lisää vähän Dictemäistä rentoutta, ja muistaa istua tarpeeksi usein ystävien kanssa viinilasilliselle, kahvikupposelle tai syömään, niin johan sitä luulisi arjenkin muuttuvan juhlaksi.

Viimeinen kesälomapäivä on pitänyt sisällään rentoa oleilua ja lämpimistä keleistä nauttimista. Vaatekaapissa arjen musta ja harmaa odottelevat vielä aikaansa, mutta nyt pötkitään vaaleissa sävyissä niin pitkälle kun hyvältä tuntuu. Pellavatoppi ja beiget nappi-/ vetskarifarkut on saatu bloginäkyvyyttä vastaan Lifestyle La Luna -nettikaupasta. Sain myös teille kivan alennuskoodin, joten jos vaatekaappi kaipaa pientä loppukesän sparrausta, niin koodilla laluna saat -15% alennusta kaikista Lifestyle La Luna -nettikaupan normaalihintaisista tuotteista. Koodi on voimassa ensi sunnuntaihin (13.8.2017 asti), joten se kannattaa hyödyntää nopeasti!

Kaikkea hyvää lasten koulutielle ja turvallista koulumatkaa ihan jokaiselle lapselle. Ollaan tarkkana liikenteessä ja tehdään lasten päivästä omalta osaltamme niin turvallisia, kuin mahdollista. Positiivista ja iloista mieltä toivon myös sinne koulun käytäville ja välitunneille. Joskaan se nyt ei toivomisestani taida olla kiinni, mutta toivonpa kuitenkin, että jokainen lapsi saisi käydä koulunsa ilolla ja tuntea olevansa ystävien joukossa. Ollaan me aikuiset ainakin esimerkkeinä, ja yritetään jokainen tahollamme tehdä lasten elämästä onnelista ja turvallista – sellaista, mitä lapsuuden kuuluukin olla!

Kaunista iltaa, ja iso kiitos eilisistä tsempeistänne! ♡

Save

Sunnuntaita!

Täällä ollaan aikalailla naamatusten sen asian kanssa, että ensi viikolla alkaa arki. Huh, en siltikään tahdo uskoa, että koulujen kesälomat on jo ohi. Juurihan ne vasta alkoivat! Koska totuus on nyt vain nieltävä, taihtoi tai ei, olemme käyttäneet lasten kanssa sunnuntaipäivän hyödyllisesti arkeen valmistautuen. Vaate- ja kenkävarastot on käännetty ylösalaisin, samoin muutama lelusäkki (joista löytyi muuten kaikki ne kadoksissa olleet miljoona hiuslenkkiä ja pinniä). Imuri ja lattiapesuri ovat hurisseet, ja kuin palkinnoksi, puhdas koti kukitettiin elokuun väreillä.

Vaikka ajan kulkua kauhistelenkin, niin täytyy myöntää, että arjen alkaminen kyllä kutkuttaa mukavasti myös vatsanpohjasta. Pidätän kuitenkin oikeuden muuttaa mieltäni kun arki vyöryy päälle ja herätyskello ei tahdo jättää rauhaan edes viikonloppuisin. Mutta jos asiat aloittaa positiivisella asenteella, kenties se tekemisen mielekkyys säilyy pidempään.  Näin ainakin haluan uskoa, ja siksipä meillä puhutaan arjesta ja arjen alkamisesta vain ja ainoastaan positiiviseen sävyyn!

Tänään pestään vielä pyykkiä ja poltellaan kynttilöitä. Seuraavat kolme päivää univarastoja täytetäänkin sitten oikein kunnolla ja vuorokausirytmi hiotaan vimpan päälle arkiseen vetoon.

Ja on se muuten niinkin, että kun maljakossa on keltaisia kukkia ja sisällä niin pimeää, ettei ilman sähkövaloa pärjää, tulee väkisinkin vähän syksyinen fiilis!

Kaunista sunnuntain jatkoa!

Hellou! Järjestelin tuossa tavaroita paikoilleen ja suoritin pikasiivousta hyvin itsekkäästäkin syystä. Olen nimittäin anonut itselleni huomiseksi “minäaikaa”. Yksi päivä jonka saan viettää kotona ihan vain haahuilleen tai vaikka kirjaan tarttuen. Vähän sellainen lomapäivä äitiydestä, tiedätte varmaan! 🙂 Mutta se ei nyt ollut asiani, vaan pikemminkin se, miksi siivoiluni keskeytyi. Katselin nimittäin tuota meidän olohuonetta tästä eteisen oviaukosta, ja tajusin, että olen koko kesän nauttinut näkemästäni. Tuo ovi kun nimittäin pidetään suljettuna muun osan vuotta, mutta avataan näin kesäisin jotta (viileä) ilma kiertäisi paremmin.

Jos joku ei nyt heti hahmota, mistä päin taloa tämä näkymä aukeaa, niin tuosta alakerran pohjapiirroksesta tosiaan näkee, kuinka kuistin jälkeisestä arkieteisestä on kulku olohuoneeseen. Koska tuo ovi rajoittaa aika pahasti lapsiperheen eteisen toimivuutta, se pidetään yleensä suljettuna ja varsinkin talvella, kun eteinen tursuaa kengistä, suljettu ovi antaa eteiseen kaivatut lisäneliöt. Tänään tulin tosin ajatelleeksi, josko sekin tila uhrattaisiin estetiikan alttarilla ja ovi pidettäisiin ainakin raollaan vuoden ympäri. Tosin, kuten ymmärrätte, ongelmaksi voi koitua se vähemmän esteettinen näkymä toiseen suuntaan! 😀

Nuo viime talvena Ellokselta hankitut sohvanpääliset ovat muuten olleet todellinen kesäpelastus! Äärettömän näppärät varpaissa kulkevan hiekan ja muun kesäihanan torjunnassa. Kankaat on helppo pudistella puhtaaksi ja hätätapauksessa vaikka kääntää pesujen välissä. Ennen sohvia sai imuroida lähes päivittäin, mutta nyt siivous hoituu melkeinpä oikaisemalla. Lampaantaljat sohvan selkänojalla ovat nekin ihan käytännön valinta. Ikkunapaikat kun ovat noiden karvaisten perheenjäseniemme suosiossa.

Vaikka näkymä eteisestä olohuoneeseen nyt olikin se syy pysähtymiseeni ja siivouksen siirtämiseen tuonnemmaksi, ei tuo näkymä olohuoneen ikkunasta uloskaan mikään ihan hirveän huono ole. Ja tätäkin herkkua on tosiaan tarjolla ainoastaan kesäisin!

Joskus on ihan hyvä katsella kotiaan uudesta perspektiivistä ja ihastua tuttuihin näkymiin uudelleen. Kaipa meillä jokaisella on kodissamme se punaisen maton paikka, ja tänä kesänä omani on ollut juurikin tässä. Kenties sitten syksyllä matto muuttaa taas jonnekin muualle.

Kesäistä keskiviikkoiltaa!

Save

Olenkohan se vain minä, vai tuntuuko jostakusta muustakin, että elokuu tuli vähän kuin puskista?! Tälle kuun ensimmäiselle päivälle on ollut sovittuna kolmekin erilaista (melkolailla arkeen liittyvää) menoa, ja ikään kuin havahduin asiaan vasta eilen. Niin tosiaan, olin merkinnyt kalenteriini asioita, jotka ovat ajankohtaisia silloin joskus elokuussa. Sitten joskus aikojen päästä. Ja tässä sitä nyt ollaan. Elokuun ensimmäisessä!

Palailimme eilen illalla reissusta, ja nukkumaanmenoni viivästyi tämän päivän puolelle. Niinpä tänä aamuna, kun kello pirisi vaativaan sävyyn seitsemältä (ei siis edes kovin aikaisin!), olisin voinut tehdä kauppaa vaikka raajoistani, jos olisin saanut vain painaa pääni takaisin tyynyyn ja olla autuaan tietämätön koko elokuusta. Mutta kuten itku markkinoilla, myös raihnaiset raajat ovat tässä talossa kesäloma-aamuna melko arvotonta valuuttaa. Ja kenties olisin ensimmäisen toisen kahvisaavillisen jälkeen jo tullut katumapäällekin. Mutta sen verran koville otti, että nyt on motivaatio kohdillaan tuon vuorokausirytmin korjaamisen kanssa. Jos nimittäin nyt alkaa painaa päänsä tyynyyn ilta kymmeneltä, saa vajaassa parissa viikossa melkoisen talletuksen unipankkiinsa!

Keskimmäinen tämän päiväisistä sovituista tapaamisista oli päiväkodilla. Meillä nimittäin koittaa uusi aika, kuopuksen aloittaessa päiväkotihoidon. Melkoinen muutos tutun ja turvallisen perhepäivähoidon jälkeen, ja asia, joka keväällä lomille jäätäessä vielä haudattiin sinne jonnekin mielen perukoille. Sinne elokuulokeroon. Toistaiseksi vielä päiväkoti tuntuu vähän kolkolta ja laitosmaiselta verrattuna maailman parhaaseen hoitotätiin ja kodinomaiseen hoitoon, mutta eiköhän me totuta!

Elokuu tuo aina mukanaan uutta, oli se sitten koulujen alkua tai kesälomien päättymisiä. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, itselleni tämä on jopa vuoden vaihdetta suurempi puhtaalta pöydältä aloittaminen ja jollakin tapaa sellainen taitekohta, mitä elämässä vähän tarvitaankin; aloitetaan uutta ja uudella innolla! Ja vaikka moni nauraakin niille syksyn ja uuden vuoden ryhtiliikkeille, niin johan se olisi elämä tuomittua, jos välillä ei itse kukin hiukan puntaroisi esimerkiksi elämänsä terveellisyyttä. Minä ainakin myönnän, että juuri tuon nukkumisen suhteen on hyvä tehdä itselleen diiliä niin elokuussa kuin tammikuussakin! 🙂

Kuunliljoja pidetään vähän vaatimattomina kukkijoina, mutta oikeastaan nuo kukkavarret on aika hauskoja. Toki muutama lehti maljakossa antaa jo mukavasti vihreää sisustukseen, mutta kukkien kanssa noista saa jo ihan näyttävän kimpun olohuoneen pöydälle.

Mutta nyt viimeisiä lakanapyykkejä ripustelemaan. Ihanaa elokuun iltaa!

Hello ihanaiset! Toivottavasti kesälauantainne on ollut lämmin ja leppoisa!

Täällä on nautittu lauantaista melkein eilisen tavoin painostavassa kelissä. Tuntuu, että vaikka talon joka puolelta ikkunat ovatkin auki, ilma ei siltikään vaihdu sisällä. Tässä kohtaa vuotta meillä yleensä joku jo luovuttaa, ja siirtyy alakertaan nukkumaan, mutta toistaiseksi nyt ollaan vielä makuuhuoneissa pärjätty. Ajattelen vähän niin, että kyllä se kylmäkin sieltä ehtii tulla, joten otetaan nyt ensin pieni yliannostus lämmöstä, eikös niin! 🙂

Meillä on Alman kanssa oikeastaan sama kävelyreitti ympäri vuoden, ja jotenkin on ihan mielettömän ihanaa seurata samojen maisemien muuttumista kuukausi kuukaudelta ja viikko viikolta. Ei siis vain kesä – kevät – syksy – talvi, vaan ihan jo sitä kesän aikana tapahtuvaa maiseman muutosta. Kesällä kaikki muuttuu niin paljon vihreän sävyjen mukaan ja tietenkin kukkivien luonnonkasvienkin vuorotellessa loistollaan. Ja vaikka alkukesä onkin kaunista aikaa sen luonnon heräämisen ja uuden kasvamisen vuoksi, niin onhan tässä heinäkuun lopun rehevyydessä ihan oma loistonsa. Kohta ihastellaan sitten jo kypsyvien viljapeltojen sävyjä, ja tykkään muuten siitäkin ajasta ihan mielettömästi! Ylipäätään tykkään katsella ympärilleni ja nauttia koko paketista.

Ihan kauhistuttaa, että ensi viikkoa on täällä oikeasti viimeinen kokonainen lomaviikko ennen koulujen alkamista! Aika on kulunut niin luvattoman nopeasti, ja tuntuu, kuin suvivirsi olisi veisattu vasta pari viikkoa sitten! Ehkä jonkinlainen arkea helpottava vuorokausirytmin ryhtiliike pitää ottaa tuossa tulevan viikon aikana, ettei nyt ihan shokkireaktiota tulisi. 😀

Mutta nyt jos koskaan tuosta vehreydestä pitää ihan oikeasti nauttia. Niin ja kesäilloista ja tästä autuaasta rytmittömyydestä. Oma suunnitelmani on istua ilta-auringossa viinilasi kädessä ja tuijotella kesäiltaan. Kyllä sinne sohvan nurkkaan ehtii sitten käpertyä taas syksyllä!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kinastelu. Siinä asia, joka erottaa tämän kesän edellisistä. Lapset ovat oppineet kinastelemaan keskenään, ja kyllä, välillä se ärsyttää ihan valtavasti. Välillä pinnani on muuten vain kireällä, ja välillä jonkun toisen pinna. Meillä itketään, huudetaan, halataan ja pussataan. Riidellään ja sovitaan, riidellään uudestaan ja sovitaan vielä sittenkin. Halataan ja pyydetään anteeksi. Niin aikuiset kuin lapsetkin. Ollaan ihmisiä, erehtyväisiä, ja joskus väärässäkin – vaikka se ei aina siltä itsestä tunnukaan.

Mietin näitä menneitä vuosia. Omia kasvukipuja, lasten kasvamista, parisuhdetta ja perhettä. Kuinka tärkeää onkaan, että jokaisella on myös ne omat jutut. Että meillä aikuisilla on omat työmme ja menomme, ystävämme ja harrastuksemme. Että meillä kaikilla on jotain perheen ja kodin ulkopuoleltakin. Jotain esimerkiksi sen kinastelun vastapainoksi, tiedättehän?

Ja silti. Koko maailma mahtuu kuitenkin niihin kaikkein rakkaimpiin. Niihin, joiden kanssa riidellään ja sovitaan, halataan ja pussataan. Niihin, joiden kanssa saa olla täysin oma itsensä – puutteineen ja heikkouksineen.
Onhan se hienoa ja tärkeää, että on sitä muutakin, mutta nämä kaikkein rakkaimmat ovat kuitenkin mulle se koko maailma!

Hejjj, ihanat! Olen tuossa jo useamman päivän miettinyt, että pitäisi kuvata teille noita maantienpientareita, kun ne loistavat keltaisen, punaisen, violetin ja sinisen eri sävyissä. Aina kotiin ajellessa katselen sitä värien vierustamaa tietä, ja mietin, että tästä kaikesta kauniista ne kaupunkilaiset jäävät paitsi. No hitsi, tänään se niittokone sitten ajeli tienpientareet sileäksi, enkä saanut teille sitä väri-iloa tänäkään vuonna kuvatuksi. Tuo tienvierustoiden niittäminen kertoo muuten joka vuosi uhkaavasti koulujen alkamisesta. Veikkaan nimittäin, että niitto tehdään juurikin siksi, että maantie olisi koululaisille turvallisempi. Tai no, jotta kaupunki saisi ainakin vedota siihen, että tie ei ole liian vaarallinen. Mutta se kyläpolitiikasta, ei mennä siihen sen enempää… 😀
Onneksi niitto koskee vain tuota isoa maantietä, ja nämä pienemmät soratiet saavat vielä olla rauhassa. Puna-apilaa rypsipellon edessä, aika idyllistä, eikö?

Ja hei, nyt punaisessa paholaisessakin on kori! Selailin nettikauppoja ja yritin etsiä mahdollisimman suurta koria. Pelkäsin jo, josko tämä olisi liiankin suuri, mutta hyvinhän se tuohon sopii. Ja sisäänsä se nielee vaikka mitä. Sen käsilaukun ja viinipullonkin. 🙂

Arvatkaapa vain, pääsinkö tänäänkään sinne kirjastoon asti? No en tietenkään. Tosin puolustuksena se, että kirjasto meni jo kolmelta kiinni. Onneksi hyllystä löytyy vielä jotakin luettavaa tälle illalle. Ensi kerralla sitten taas parempaa onnea. 🙂

Ihanaa iltaa!

Sunnuntai-iltaa ihanat!

Ihan heti suuri kiitos edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. Kiitos, että nappasitte kiinni ajatuksestani ja kiitos, että suhtauduitte siihen niin hyvin. Ja vaikka joskus kommenttiboksissa sitä pahaa oloa puretaankin, pitää kuitenkin sanoa, että suurimmaksi osaksi boksi täyttyy sydämellisten ihmisten sydämellisistä sanoista. ♡

Ajelemme juuri kotiin kesäisestä Helsingistä, jossa vierähti koko sunnuntaipäivä. Suomenlinna tarjosi aurinkoa ja raikasta tuulta, sekä mukavan irtioton viikon päätteeksi. Pitkästä aikaa myös kamera lauloi reissussa ja tallensi sisäänsä ison joukon perhealbumitavaraa. Upeissa maisemissa on ilo kuvata. Niin, ja kuvaamisen iloa tähän kesään tuo myös ajatus syksystä. Silloin pääsen nimittäin aloittamaan valokuvausopinnot, joista olen jo pitkän haaveillut.

Mutta nyt keskityn pitämään vieruskaverini hereillä. Takapenkki hiljeni jo.

Ihanaa iltaa! ♡

Kesäperjantaita!

Ajattelin tänään päästellä sisältäni jokusen ajatuksen blogiin, ikään kuin sieltä pinnan alta – tai pinnallisuuden alta. Olen nimittäin tässä kesän aikana erityisesti miettinyt tuota pintajuttua ja sitä, miten paljon se pikku raapaisu kertoo koko elämästä. Tänä kesänä olen tainnut kirjoittaa jopa historiallisen vähän postauksia, tai ainakin se tuntuu itsestäni juuri siltä. Välillä istun läppäri sylissäni ja mietin, että hitto vie, eikö mulla ole oikeasti mitään kirjoitettavaa, kunnes tajuan, että jotkin asiat ja hetket pitää elää, eikä muutta sisällöksi. Sillä onhan se oikean elämän sisältö huomattavasti blogin sisältöä tärkeämpää. Eikö? Ehkä juuri tästä syystä se kamera unohtuu ottaa esiin niissä “spesiaalimmissa” tilanteissa. Silloin kun vietetään niitä arjen vapaahetkiä, ollaan tuulettumassa tai muuten vain ystävien seurassa. Silloin kun eletään ihan täysillä.

Olen siis nauttinut kesästä. Kesätuulesta, porottavasta auringosta, sateesta, mansikoista, herneistä, ja jopa villasukkakeleistä. Välillä olen miettinyt, että pitäisikö tänne kirjoittaa myös jotain sieltä pinnan alta. Kertoa kenties keväällä omaksumastani “kauneusruokavaliosta” tai kirjoittaa siitä huolesta, jota tuntee läheisen terveydestä. Vai sittenkin siitä ilosta, jota syksyllä alkavat opinnot aiheuttavat? Tai entä siitä kyhmystä, jonka koepalatuloksia yhä odottelen?

Mulla on ollut aina aika selvä linja, mitä tulee blogiin ja yksityisyyteen. Vaikka täällä jonkin verran olen omaa sielunmaisemaani raotellut, olen silti aika tarkka siitä, mitä kerron muiden asioista. Itse asiassa ne ei mielestäni kuulu blogiini ollenkaan. On se sitten läheisten terveyttä tai sairautta,  tai ihan vain kuvia. Ei ole minun asiani riepotella juttuja julki. Tuollaiset asiat eletään ja käsitellään siinä blogin ulkopuolelle jäävässä elämässä. Ei blogin sisältöä, vaan elämän sisältöä. Ja ehkä se sama pätee niihin omiinkin juttuihini. Ehkä ne vain haluaa elää itse ensin, ennen kuin elämänsä antaa muiden riepoteltavaksi. Nimittäin niin paljon kuin uskonkin hyvyyteen, ei se valitettavasti riitä. En voi pakottaa muita samaan ajattelutapaan.

Pinnallista vai pinnallista? Myönnän olevani jatkuvasti varovaisempi, mitä tulee bloggaamiseen ja siihen, mitä elämästäni kerron. Jopa siinä määrin, että mietin välillä, onko tämä se mun juttu enää ollenkaan. Mutta onko se pinnallisuutta, vai vain tervettä itsesuojelua? Tässäkin, sinun ja minun mielipiteet voivat olla hyvin erilaiset. Ja sekin on OK. Mielipiteeseen kun on oikeus, ja muiden mielipiteistä ei saisi välittää. Tärkeintä on itse tietää sydämessään, miten asiat ovat.

Vaikka itse haluankin kirjoittaa positiivista blogia, on tämä sivu kuitenkin kaikkien löydettävissä, ja tänne pystyy kuka vain kaatamaan sen pahan olonsa. Kyllä, juuri minun harteilleni. Ja uskokaa pois, joskus pidän sitäkin ihan hyvänä juttuna. Että joku voi kipata pahan olonsa kommenttiboksiin sen sijaan, että kumoaisi sen vaikka lastensa niskaan. Mutta jossain menee kuitenkin raja, ja se raja on kuin veteen piirretty viiva. Nimittäin ihminen minäkin olen, ja jonakin päivänä joku juttu saattaa satuttaa paljon enemmän kuin toisena. Koska on se oikea elämä. Ne oikean elämän jutut, ilot ja surut.

Onko kauhean raukkamaista kertoa, että pelkää? Pelkää sitä, että joku satuttaa liian paljon. Kuten silloin kun vuosien pettymysten jälkeen odotimme vihdoin toista lastamme, ja joku toivoi vielä syntymättömän vauvan kuolemaa. Onko raukkamaista olla ihminen ja suojella itseään? Nimittäin oikeasta elämästä vielä voi karsia ne ikuiset ilkeilijät pois, mutta kommenttiboksista ei.Blogia ja blogaamista voi kai rakastaa. Voi olla hiljaa sisällään ylpeä siitä, mitä on saavuttanut. Sellaiseen suomalaiseen vaatimattomaan tapaan. Mutta elämää pitää rakastaa enemmän. Eikö niin? Sitä ihan oikeaa, joka ei koskaan ikuistu kuvaan tai blogitekstiin. Sitä joka on joskus kyyneleinä poskilla, ja tai pilkkeenä silmissä. Ehkä nauruna kesäillassa. Sitä, joka jaetaan niiden läheisten kanssa – rosoineen ja sileine pintoineen. En tiedä saitteko ajatuksestani kiinni, tai sainko itsekään. Ehkä tämän päivän asiani olikin noin yksinkertaisuudessaan, että muistetaan elää. Elää jokaista hetkeä, ja nauttia jokaisesta hetkestä. Tallentaa kameran sijaan elämää myös sydämeen.
Niin, ehkä MEMENTO VIVERE olisi sopinut otsikoksi huomattavasti paremmin!

Ihanaa viikonlopun aloitusta. Muistakaa elää! Niin, ja syödä herneitä!!!