Ihanaa maanantaita, ja hei, juhannusviikkoa!
Sain viikonloppuna ihastella suomalaisia järvimaisemia ja voi että, miten onnellinen sitä onkaan kun saa asua tällaisessa maassa. Ja tuntuu ihan hassulta ajatella, että tuo sää tuosta jo loppuviikoksi kylmenisi. Olenkin juhannussään suhteen vielä aika optimistinen. 🙂
Meidän juhannus menee aika perinteisellä tavalla, eli juhlitaan joko ennakkoon tai jälkikäteen, miten nyt sitten päätetäänkin. Mutta kyllä koti ja piha silti on kiva laittaa juhannuskuntoon. Olen jo pari kesää suunnitellut vanhan puutarhapenkin kunnostamista ja samalla kun olen surkutellut sen tilaa, välinpitämättömyyteni on vain kasvanut. Niinpä penkki on lojunut viimeiset pari-kolme talvea ulkona. Kyseessä on siis penkki tuosta kalustesarjasta, joka ostettiin kymmenen vuotta sitten ensimmäiseen omaan kotiin. Vaikka pöytä ja tuolit on ollut jo useamman vuoden varastossa, tämä penkki kuuluu kesäelämään ihan yhtä varmasti kuin kärpäset ja uudet perunat. Siinä on istuttu ja katseltu lasten kasvavan ja oppivan uusia taitoja. On ollut ensiaskeleita, pyörällä ajoa, jalkapallo, hiekkakakkuja ja sitten ihan vaan sitä kesäillan istumista saunan jälkeen tai puutarhaa ihaillen. Tuossa penkissä on lopulta ihan mielettömästi muistoja, ja sen sijaan, että olisin nähnyt penkin jätteenä, päätin laittaa sen kuntoon ja antaa sille vielä monia kesiä ja uusia muistoja. Ja huolellisen puhdistuksen ja parin maalikerroksen jälkeen siitä tulikin koko kalustesarjan kaunein ja valkoisin yksilö.
Tein Instagramiin storyn josta näkee, miltä tuo penkki näytti ennen projektiani. (Löytyy myös sieltä tallennetuista.) Kuvista ehkä ymmärrätte, että moni olisi kokenut penkin päivien olevan luetut. Mutta hei, vajaat pari tuntia ja vanha puutarhakaluste on kuin uusi. Ulkokalusteita maalatessa kannattaa kuitenkin muistaa, että maalin tulee olla nimenomaan ulos tarkoitettua. Itse käytin Colorian Deco Akva -kalustemaalia, jolla on maalattu meidän listoja ja ovia. Maali kuitenkin on siitä kiva, että se on tarkoitettu myös ulkokäyttöön, ja siksi tuollainen valkoinen kalustemaalipurkki on ihan loistava hätävara. Kelien puolesta maalauksen olisi voinut hoitaa ulkonakin, mutta täällä meillä on sellainen pöly ilmassa, että koin parhaaksi kantaa projektikohteeni sisälle jotta maalipinnasta tulisi mahdollisimman puhdas. Ja tulihan siitä ihana. Juuri sellainen puutarhapenkki, jossa kelpaa istua aamukahvilla ja haaveilla.
Niin että jos juhannuksen sää on edes jossain määrin kesäinen, taidan istua tuossa ja ihailla kesäyötä. Muistella vanhoja ja suunnitella tulevia. ♡
Huhhuh, mikä päivä! Täällä on yritetty nyt kiriä kaikkia niitä juttuja, mitkä on vuosien vieriessä jääneet kesken tai tekemättä. Suti ja tela on heilunut kesähuoneessa ja koko koti on rymsteerattu taas ihan mullinmallin. Olin aamulla tosin ajatellut, että ihan vain oion paikkoja ja koristelen kotia pionein, kun vieläkin oli mukavan siistiä viikonlopun jäljiltä. Vaan toisin kävi, ja nyt on taas mattoja rullalla ja huonekalut siellä täällä.
Olohuoneeseen muutti tänään tuollainen kassakaappivanhus. Sen sisäänsaaminen olikin sitten vähän isompi urakka, mutta siinä se nyt jököttää eikä muuten liiku hetkeen ihan mihinkään. Painaa nimittäin kuin synti! Ja samalla tuli aiheelliseksi puuttuvien jalkalistojenkin laittaminen, joten kesätekeminen ei hetkeen lopu kesken. 😀
Sen verran jännäsi tuo kaapin siirto, että taidan avata pullon roseta kun sohvat on saatu sijoilleen. Pionit piti tietysti nostaa kaapin päälle, ihan vain voitonmerkiksi.
Heipsan ja aurinkoista keskiviikkoa! Nyt ei sitte saa vaipua synkkyyteen, vaikka säiden luvataankin viilenevän. Ryhdyin heti tsemppaamaan itseäni, kun huomasin sääennusteiden jokseenkin masentavan mieltäni. Käsillä olevasta lämmöstä nauttimisen lisäksi aloitin oitis myös sellaisen henkisen sparrauksen, jossa kerron itselleni, kuinka luonto vaatii jo vettä. Koska hei, ilman vettä ei kasva mikään! Ja minä ainakin tykkäisin mustikoista ja muista kesäherkuista. Lisäksi jos ihan totaalisen rehellisiä ollaan, en muista viime kesääkään mitenkään erityisen huonona säiden suhteen. Siitäkin huolimatta, että sateisesta ja kylmästäkesästä puhutaan edelleen. Aika kultaa muistoja, mutta kesä on mulle kuitenkin kesä – satoi tai paistoi! Toki usein mieluummin sitä paistetta, jos saisi valita!
Kaiken tuon säiden varassa elämisen, ja sääennusteiden manaamisen sijaan, pitäisi ihan ennen kaikkea nauttia vain joka päivästä. Oli sitten lämmintä tai ei. Luonto on siitä hauska, että koko kesän vehreyden kirjo kyllä tulee silmiemme eteen, vaikka vähän kylmempääkin olisi. Se on sitten itsestä kiinni jaksaako ympäristöään ihailla sateella tai villasukat jalassa. Joka tapauksessa kesällä esteenä ei ainakaan ole pimeys! Paukkupakkastalven jälkeen tuskin lämpötilakaan.
Kesä on mielentila. Nautitaan siis säästä kuin säästä!
Hiphei ja ihanaa uutta viikkoa! Eilen jalkapallossa nilkkaan tullut tälli osoittautuikin vähän pahemmaksi. Jo illalla jalka alkoi turvota ja tänään turvotus on jo aikamoinen. Samoin mustelma. Päätin siis verhota jalkani pitkän pellavamekon helman alle. Huomattavasti farkkuja keveämpi ratkaisu.
Muistatte ehkä kun kirjoitin noista Nikkotakkolta saamistani vihreistä korvakoruista? Sain tuolloin korvakoruille myös kaverin, nimittäin ihanat mala-helmet. Ja tupsu tietenkin tässäkin, kuinkas muutenkaan! Mala-korut ovat jonkinlaisia rukousnauhoja, ja ne kuuluvat hindulaisuuden, buddhalaisuuden, meditaation ja joogan perinteisiin. Kuten perinteisissä mala-koruissa, myös Nikkotakko mala-koruissa on 108 puuvillalangalla yhteen solmittua helmeä ja erillinen “guruhelmi”. Luku 108 tulee mantrojen toistamisesta sarjoina. 108 helmeä, 108 toistoa. Korun materiaali, eli helmet valitaan sen mukaan, mikä kullekin on tärkeää tai elämässä korostettavaa.
Omat helmeni ovat sammalakaattia, jonka uskotaan auttavan luontoyhteyden muodostumisessa. Sammalakaatti on uudistava ja parantava kivi, joka vahvistaa ihmisen sisäistä kauneutta. Mutta lisäksi se on myös puutarhurin kivi, eräänlainen neuvonantaja, ja tämä kaikki sopii itselleni juuri nyt paremmin kuin koskaan. Täällä on nimittäin pieni puutarhakriisi, kun tuntuu, että aika ei riitä vauhdilla edenneen kesän hallitsemiseen. Ruoho kasvaa silmissä ja voikukat ovat vallanneet koko pihan. Samaan aikaan harmittaa, että juuri silloin kun puutarha puhkeaa kukkaan, sille ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Aikaa rikkaruohoille, mutta ennen kaikkea aikaa nauttia kaikesta kukkivasta. Ja näillä keleillä kun nuo kukinta-ajatkin jäävät kovin lyhyiksi. Tänään päätin kuitenkin nakata ihan kaiken muun pois mielestäni ja vietin illan ulkona nyppimässää ja kitkemässä. Ja samalla tajusin, että jos jokin vähentää stressiä ja huonoa mieltä, niin juurikin tuo ulkona puuhailu. Jatkossa sille on raivattava yhä enemmän aikaa. Eikä suinkaan rikkaruohojen vuoksi, vaan ennen kaikkea oman mielen ja elämän mielekkyyden vuoksi. ♡ Nimittäin kun tekee sitä, mistä ihan oikeasti tykkää, moni muukin asia loksahtaa kyllä paikalleen.
Sunnuntai-iltaa ihanaiset. Oli tarkoitus laittaa teille syreenintuoksua jo aikaisemmin, mutta päätin kuvien näpyttelemisen sijaan kuitenkin mennä pelaamaan jalkapalloa, ja kyllähän se vain kannatti. Taas on kiva fiilis ja kroppa kiittää, kun tietokoneella istumisen lisäksi muistaa myös liikkua. Ja tuo jalkapallo on kyllä niin kiva, kun juostuokin tulee melkoinen määrä, vaikka sitä ei ehkä juoksemaan ajattele lähtevänsäkään.
Olin eilen helsingissä kouluttautumassa ja koska talo jäi tyhjäksi, siivosin perjantaina myös kukkamaljakot tyhjäksi. Tänään oli sitten kiva taas kukittaa kotia uudelleen ja tällä kertaa syreeneillä. Meillä kasvaa paljon sekä valkoista, että tätä violettia syreeniä, mutta tämä on kyllä ehdoton suosikkini. Voisin kuvitella, että ihminen olisi huomattavasti onnellisempi, jos syreeni kukkisi aina. Paitsi, että se on kaunis, myös sen tuoksu huumaa ja tekee ainakin minut onnelliseksi!
Sunnuntain kunniaksi leivoin myös suklaakakkua. Joka tosin on edelleen jääkaapissa koskemattomana. Kunhan tästä joudan, hyökkään kyllä sen kimppuun, joten vanhenemaan se tuskin ehtii. Suklaakkakku pohjana ja tumma suklaaganache päällä. Mutta ennen suklaakakku kuitenkin suihkuun ja sitten pitsaa. Nämä on näitä harvinaisia ihanuuksia, kun talossa on kaksi aikuista ja ehditään tekemään vähän muutakin kuin se pakollinen.
Edessä olisi toukokuun viimeinen viikko ja kesä on jo mitä parhaimmillaan. Kunhan lämpöä ja kukintaa riittää vielä kesäkuuhunkin, elämän on pakko hymyillä!
Äiti, me ollaan kuin siskokset! Näin tuumasi Klaara kun pukeuduimme samanlaisiin röyhelöshortseihin. Jos jotakin olen oppinut tyttölapsen äitinä, niin ainakin sen, että olen jollekin näissä jutuissa esikuva. Ja samaan aikaan kun tuo esikuvana oleminen tietenkin pelottaa kaiken vastuunsa vuoksi, se tuntuu myös ihanalle. Toki ymmärrän myös, että tämäkin vaihe menee joskus ohi (ainakin hetkellisesti), joten juuri nyt on hyvä aika nauttia siitä, että tyttäreni haluaa olla jollakin tavalla kaltaiseni. Saimme Klaaran kanssa kunnian toimia teille Elloksen Mother & Child -kampanjan malleina ja tänään siis äidin ja tyttären yhteisiä asukuvia. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ellos:n kanssa.
Kuusi vuotta sitten, kun olin raskaana, mulla oli selvä tunne, että toinen lapsistamme tulisi olemaan tyttö. Tämä siitäkin huolimatta, että kaikki väittivät vatsani olevan selkeä “poikamaha”, emmekä missään vaiheessa oikeasti tienneet tulevan lapsemme sukupuolta. En tiedä, johtuiko tuo vahva tunteeni siitä, että raskausaika oli niin erilaista kuin esikoista odottaessa, vai yksinkertaisesti jostakin äidinvaistosta, mutta kun kätilö ilmoitti lapsen sukupuolen, asia oli itselleni jo täysin selvä. Vaikka koko raskausajan tein henkistä työtä sen suhteen, että saisin tyttären, koin asian kuitenkin jollakin tapaa vaikeaksi. Ei sillä, että tyttölapsi olisi jotenkin vähemmän ihana asia, vaan ehkä juurikin sen vastuun vuoksi. Että miten pystyisin koskaan säästämään tyttäreni omilta kokemuksilta ja kasvattamaan lapseni terveeksi ja itseään ja omaa vartaloaan kunnioittavaksi naiseksi. Osaltaan kai kaikki se tyllin ja vaalenpunaisen vastustaminen johtui juuri tuosta. Toisaalta olin kai ehtinyt esikoisen kanssa profiloitua omasta mielestäni poikalapsen äidiksi. Mutta ihan kuten äidiksi kasvaminen muutenkin ottaa aikaa ja tapahtuu pikkuhiljaa, totuin rooliini ja itse asiassa jo sairaalassa näpyttelin tilaukseen kaksi ensimmäistä mekkoa. Nuo mekot ovat meillä edelleen tallessa, koska niillä on pelkästään vaatteita suurempi merkitys itselleni.
Koen olevani äärimmäisen onnekas siitä, että saan olla äiti niin tytölle, kuin pojallekin. Vaikka äitiys on aina äitiyttä lapsen sukupuolesta piittaamatta, ja lapsi on lapsi sukupuoleen katsomatta, on toki lapsissani myös eroja. Silti kaikkein tärkeintä on se, että saan olla lohduttava syli tai kainalo molemmille ja puhaltaa pipin pois haavoista. Sillä vielä, lasten ollessa kuitenkin pieniä, minä voin oikeasti puhaltaa ne haavat paremmaksi. Ja vaikka lasten kasvaessa myös haavojen luonne muuttuu, toivon että pystyn siihen jatkossakin.
En tiedä olenko koskaan, ainakaan ihan tietoisesti, pukenut itseäni ja lastani samanlaisiin vaatteisiin. Ja nyt siis puhutaan ihan samanlaisista vaatteista. Silti kuulen usein, että tehän olette Klaaran kanssa ihan samikset! Ja tottakai, sillä aivan varmasti tyylini vaikuttaa myös siihen, millaisia vaatteita lapselleni ostan. Ja tässä kohtaa luonnollisesti enemmän tuo vaikutus näkyy minun ja tyttäreni tyylissä. Me voidaan molemmat olla tyllihameessa tai tikkitakissa ja farkuissa. Ei kuitenkaan koskaan ihan täysin samanlaisissa vaatteissa. Ja mun mielestä lasten kanssa samaan tyylin pukeuduttaessa tärkeintä ei ole se, onko vaatteet ihan toistensa toisintoa, vaan kyse enemmänkin tyylistä ja fiiliksestä. Ei lasten ja aikuisten kuulukaan näyttää samalta, vaikka toki se, että lapsille on saatavana jotakin ihan muuta kuin omassa lapsuudessani, on ainoastaan pelkkää plussaa! Tykkäsin kovasti tuosta Elloksen Mother & Child -kampanjan sivusta ja hengestä. Ihana äiti-tytärtunnelma, vaikka siellä ei juuri samoja vaatetta äideille ja tyttärille olekaan. Samaa tyyliä kuitenkin!
Noissa ensimmäisissä, omenatarhakuvissa, mulla on Deborah-mekkoja Klaaralla saman henkinen, lasten Alma-mekko. Molemmat sinistä puuvillakambrikkia ja sopivasti folklore tyylisiä. Sellaisia tyttömäisiä hippimekkoja, joista meillä tykätään. Tyyliltään tosi samikset, vaikka täydelliset yhtäläisyydet jäävätkin kankaaseen ja koristenauhaan jolla mekkoja on viimeistelty.
Toisessa asussa on sitten nuo röyhelöshortsit – samaa sinistä puuvillakangasta kuin mekotkin. Minulla Karmen-shortsit ja Klaaralla Ines-shortsit. Pikkuisen erilaiset malliltaan ja röyhelöiltään. Ehdottomasti kauneimmat kesäpöksyt, jotka tiedän! Mutta koska samanlainen alaosa on mielestäni riittävä tiimipukeutumiseen, valitsin meille ihan erityyliset yläosat. Tuo minun Aviva-pusero on astetta naisellisempi (ja aikuismaisempi) kuin Klaaran Greta-pusero.
Minä harvoin saan enää puhuttua lapsia kuviini, sillä he ovat jokseenkin aika kyllästyneitä siihen, että tahtoisin jatkuvasti kuvailla. Meillä on läjäpäin lasten ilveilykuvia, jotka toki nekin tallettavat jotakin lastemme persoonista perhealbumin kätköihin. Tämän postauksen kuviin Klaara kuitenkin halusi enemmän kuin mielellään. Pelkästään jo vaatteet, joihin tyttö ihastui, olivat toki iso tekijä, mutta suurin innoittaja oli kuitenkin yhtenäinen pukeutuminen äidin kanssa. Tajusin oikeastaan vasta nyt, miten tärkeää tuo tyttärelleni on. Se, että ollaan iskälle ne iskän tytöt. Molemmat yhtä tärkeitä ja kauniita.
Ihanaa iltaa!
Ei mennyt pitkään eilisen makuuhuonepostauksen julkaisun jälkeen, kun sain huomata, että kuolanpioni on täydessä kukassa. Todennäköisesti se oli aloittanut kukkien avaamisen jo aamupäivällä. Tällä hetkellä onkin vähän sellainen runsauden pula. On edelleen nämä ihanat marjaomenapensaan oksat ja syreenit ja sitten ne pionit. Niin ja se purppuraomenapuu! Ja kaikki yhtä aikaa. Kun voisi jyvittää osan sinne synkkään syksyyn jollain konstilla! Stressaa oikein, kun ei pysty kaikista nauttimaan tarpeeksi! Niin pienen ajan nuo kukinnat kestävät.
Tänään ilmassa on ollut paljon enteilevän kesäloman merkkejä. Esikoinen oli luokkaretkellä ja nuoremmalla oli muskarin kevätjuhla. Huomaa, että lapsillakin alkaa jo olla jonkinlaista arkiväsymystä. Omanlaisensa haasteen antaa sein, että kelit ovat kesäisemmät kuin vuosiin ja arki senkun jatkuu. Onneksi nyt lupaillaan lämpöä vielä useammalle viikolle.
Olkoon arkiväsymystä tai ihan vain rehellistä univelkaa, aion kuitata sitä ensi yönä. Eli kipin kapin pehkuihin.
Kesä on ihanaa aikaa spontaaneille kyläilyille ja illanistujaisille, ja lämmöstä huolimatta ainakin minä tykkään leipoa kesällä kaikenlaista. Ehkä se on se, kun keittiön sijaan voikin kattaa tarjoilut ulos! Tänään helppo ja herkullinen feta-oliivipiirakka, joka sopii niin illanistumiseen kuin mökkiviemiseksikin. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’sin kanssa.
Tykkään tehdä simppeleitä juttuja. Sellaisia helppoja ruokia jotka syntyvät nopeasti ja vaivattomasti. Mitä vähemmän tiskiä, aina parempi. Suolaiset piirakat sopivat kahvipöytään kesät talvet ja ovat helppoja tarjottavia esimerkiksi lasten synttäreillä. Tämä piirakka on juurikin helppo ja vaivaton valmistaa, ja täytteitä vaihtamalla makua voi myös helposti muuttaa. Erityisen hyvän feta-oliivipiirakasta tekee kuohkean leipämäinen pohja, josta on sitkeys ja kovuus kaukana, sekä samettisen pehmeä juusto-majoneesikuorrutus.
Feta-oliivipiirakka:
8 ruokaisaa palaa
Pohja
5 dl jauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
75 g kylmää voita
1,5 dl maitoa
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon kylmä voi ja lisää lopuksi maito. Vaivaa taikinaa, kunnes se on tasainen ja siinä on hieman sitkoa.
Painele taikina piirakkavuoan (n. 24cm) pohjalle ja reunoihin.
Levitä taikinapedille oliiveja, fetakuutioita ja kirsikkatomaatteja. Itse käytin valmista feta-oliivisekoitusta, mutta voit myös käyttää erillisiä tuotteita. Halkaise tomaatit kahtia tai neljään osaan koosta riippuen, ja asettele ne tasaisesti vuokaan. Sekoita keskenään juustoraaste ja majoneesi. Levitä seos vuokaan.
Paista 180°C, noin 30 min tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Meidän jääkaappin Hellmann’s majoneesit löysivät tiensä viime vuonna, ja kun on kerran maistanut oikeaa majoneesia, ei enää tule mieleenkään napata kaupan majoneesihyllystä mitään muuta. Näissä majoneeseissa käytetään muuten myös 100% vapaan kanan munia. Paljon hyviä, tyydyttymättömiä rasvoja sisältävillä majoneeseilla saa myös vanhoihin ja tuttuihin resepteihin kivasti vaihtelua.
Mutta hei, jos mielit saada Hellmann’sin herkkukori-tuotepakein kesäherkkujasi maustamaan, kerro kommenttiboksissa minkä tutun reseptin itse tuunaisit Hellmann’s majoneesilla! Jätä kommenttisi viimeistään sunnuntaina 27.5. 2018 ja olet mukana arvonnassa. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä.
Kun puhutaan vihreistä arvoista, valitettavan usein ajatukset kääntyvät niihin totaaliääripäihin. Itse uskon, että ekologisempia valintoja voi tehdä ilman sen suurempaa haloota, ja juurikin ne pienet teot joita jokainen arjessaan toteuttaa, luovat sen isomman virran, joista on pitkällä tähtäimellä jo merkittävästi hyötyä. Ihan parhaita ovat tietenkin ne valinnat, jotka tulevat automaattisesti edes ajattelematta. Ja itseäänhän voi opettaa ja totuttaa vaikka mihin, kun vain muistaa toistojen määrän. Meille valtaosalle esimerkiksi paperin ja pullojen kierrätys on todella luontevaa, sillä niitä kierrätettiin ja lapsuudessamme.
Vihreyttä ja vehreyttä tänään kaupallisessa yhteistyössä Evergreenin kanssa.
Meillä ei ole koneellista ilmanvaihtoa, vaan talo tuuletetaan ihan perinteisesti ikkunoita aukaisemalla. Jo useamman kesän ajan ollaan puhuttu, että meidän makuuhuoneeseen pitäisi hommata joku viilennin, koska ikkunaa ei voi pitää auki öisin maantienmelun vuoksi, ja matala huone kuumenee kuin pätsi. Kun sitten helteet tulivat tänä vuonna jo aikaisin, päätettiin tuo kone hankkia nyt kun siitä on oikeasti hyötyä. Siinä samalla päästiin sitten aiheeseen sähkön kulutus, ja kun pallottelimme ajatuksella “kuinka kompensoida viilentimen sähkönkulutus”, keksimme lopulta taas vaikka kuinka monta pientä yksityiskohtaa, jossa voisimme sparrata. Isoimmaksi tavoitteeksi pääsi pyykkihuollon miettiminen. Nimittäin nyt kesällä kuivausrummun johdon voisi irrottaa seinästä!
Kun me kohta kuusi vuotta sitten muutettiin tänne, meillä ei juuri ollut kokemusta vanhan talon lämmittämisestä. Saati talon ja veden lämmittämisestä pelkästään puilla. Tiedettiin ainoastaan, että se tulee sitomaan meitä paljon ja asia pitää ottaa jonkinlaisena elämäntapana. Vaikka meillä onkin sähkövastus lämmityksen turvana, tehtiin heti alkuun periaatepäätös, että sitä ei käytetä ja tässä on pysytty. Ei sillä, että puulla lämmittäminen olisi ylevän ekologista, vaan siksi, että esimerkiksi vedenkulutusta tulee mietittyä huomattavasti enemmän, kun vesi ei lämpene “itsestään” tai edes nappia painamalla. Hyvästi on jäänyt pitkille kuumille suihkuille, mutta sitävastoin olen vuosien saatossa ottanut jokusenkin jääkylmänkin pikasuihkun. Viimeksi tänä aamuna, sillä näillä kuumilla keleillä on tullut lämmitettyä vähän laiskasti. Jonkun mielestä meillä eletään kuin selviytymisleirissä, mutta olen iloinen, että lapseni ovat saaneet kasvaa ajatellen, ettei lämpö tai lämmin vesi ole itsestäänselvyys.
Pieniä vihreitä tekoja on myös kasvisruuan suosiminen. Ja ei, se ei tarkoita, että jokaisen pitäisi muuttua ituhipiksi, vaan sitä, että jos me kaikki pidettäisiin edes se 1-2 kasvisruokapäivää viikossa, hyöty olis jo merkittävä. Kasvisruoka on edullista ja helppoa. Vastaavasti niin keho kuin luontokin hyötyy siitä, että joka ruokailulla lisätään sitä kasvisten määrää. Kun vielä suosii lähellä tuotettua ja mahdollisimman luomua voi hyvän maksimoida. Meillä mies piti aluksi luomua vähän hömppänä, kunnes totesi eron maussa. Koska satumme asumaan maakunnassa, jota nimitetään Suomen ruoka-aitaksi, lähiruokaa on ihan joka lähtöön.
Olen itse viinin ystävä, mutta valkoviinien makuun olen opetellut vasta viime vuosina. Itselleni on tärkeää, että valkkari on kuivaa ja kylmää, ja Evergreen Sauvignon Blanc (Chile) on juurikin sellainen pirteän keskihapokas viini, joka sopii kesäisten saalattien ja kalaruokien kaveriksi. Viini on pakattu muovipulloon (1 litra) joten se on turvallinen valinta myös polkupyöränkoriin ja piknikille. Nämä kuumat päivät ovat saaneet ruokavalion kevenemään kuin itsestään ja viini pääsikin superherkkuni vesimeloni-katkarapusalaatin kaveriksi.
Evergreen-luomuviinit ovat viininystävälle helppo, vähän vihreämpi valinta. Laadukkaat ja maukkaat viinit, joiden koko tuotanto on luomusertifioitu. Evergreeniltä löytyy tämän Sauvignon Blancin lisäksi myös Monastrell ja Merlot -punaviinit, sekä Organic Seco -kuohuviini ja Organic Dry ja Organic Medium Dry siideri. Kaikki luomua!
Ekotekoja voi tehdä vuoden ympäri, mutta näin kesällä meillä suomalaisillakin on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vähentää energiankulutustamme. Ja yksi ihan ehdoton kesäparannus olisi, jos muistaisimme, että luonto ei ole roskis. Maisema nimittäin näyttää vielä vuosien päästäkin kauniimmalta, kun muistetaan, että roskat laitetaan roskikseen, eikä heitellä auton ikkunasta luontoon!
Eilen illalla se tuli, ihan ensimmäinen kesäsade, joka pyyhkäisi kaiken raikkaudellaan. Vedin villasukat jalkaan ja annoin ilman kiertää ikkunoiden ja ovien kautta. Tänään keli on jatkui samanlaisena. Kevyttä kesäsadetta, sellaista, joka ei hakkaa kaikkea alleen, vaan enemmänkin raikastaa, virkistää ja kastelee. Sillä tottahan se on, että niille kaikille oli jo tarvetta! Ja yläkerran lämpötilakin on laskenut varmaan kymmenellä asteella. Tarvetta oli nimittäin sillekin. 🙂
Olo oli jotenkin lapsellisen iloinen tuosta sateesta. Enimmäkseen tietysti siitä tuoksusta Ja odotin minä salamointiakin, jota oli tälle päivälle luvattu. Melkein harmitti ajatella, että istun illan koulussa ja se ilo jää vallan välistä, mutta salamoiden sijaan ilta kirkastuikin oikein kauniiksi.
Mårbackat ovat edelleen kuistilla ja olen tässä pohtinut, josko ne olisivat tässä koko kesän. Liiassa paahteessa kun ne helposti menettävät terhakkuuttaan ja väriään, ja varjoon niitä ei raski vallan sijoittaa. Kuisti saattaa olla kaikin puolin loistava vaihtoehto. Pienimmät ruukut mahtuvat ikkunalaudoille ja nämä vähän isommat saavat olla tuossa istutuspöydällä. Kesä tekee selkeästi mielestäni aina pikkuisen romanttisemman ja kuisti on oikein loistava paikka toteuttaa tätä maalaisromantiikkaa. Sopiva annos rajatussa tilassa! 😉
