Hej på dig!

Mikä ihana viikonloppu ja vielä normaalia mukavampi maanantaikin takana. Uuteen viikkoon on ihan ilo astua! Meillä päin lakaistaan jo katuja ja vaikka aurinko onkin visusti pilviverhon takana, kevään merkit lisääntyvät.

Varsin mukavan perjantain jälkeen lauantai jatkui skumpalla jo ennen kuin kello ehti lyömään aamukymmentä ja Tampereen junaan rynnistimme niin monen naisen voimin, että vanhempi konnariherra totesi meidän nokittavan ennätyksiä. Päivä sisälsi teatteria (varsin viihdyttävän Poikabändi -esityksen muodossa), hyvää ruokaa ja tietenkin iloista seuraa. Illan viimeisellä junalla kotiin ja omaan sänkyyn. Hetki kirjan parissa ja uni tulikin melko nopeasti.
Sunnuntaina puolestaan oli taas se aamu kun sain leikkiä nukkuvaa sillä aikaa kun keittiössä valmistui hotellitason aamupala. Laiskan aamun jälkeen karkasin kirppiskiettokselle ja ostin itselleni synttärilahjaksi englantilaisen kerrosvadin, Arabian vanhan kannun ja maisema -sarjan t-kannun. Myös pari vanhaa suojaruukkua tarttui pilkkahintaan matkaani. Toinen on niin överikruusattu, etten tiedä onko se hieno, vai vain erikoisen överi, mutta ehkä siihen sujahtaa kauniisti vaikkapa orvokit. ”Kun sai niin halvalla” kuulin sisäisen Vilénin Suloni huutavan. Priimakuntoisen fasaani-vadin sain lahjaksi ja se ikään kuin kruunasi kirppislöytöni.

Naistenpäivän kunniaksi me löhösimme Klaaran kanssa sohvalla Fazeriinaa syöden ja Draken etsivätoimistoa katsellen. Sillä välin keittiössä valmistui sunnuntain päivällinen, eikä meidän tarvinnut kuin istua pöytään. Illan ulkoilun jälkeen totesin, että päivän ainoa miinus oli se, että pitää taas muistaa ilmoittaa ikänsä vuotta suurempana lukuna. No, pieni hinta sinänsä.

Eilinen päivä meni projektissa “kulmakkarvat”. Esimerkistäni rohkaistuneena ystäväni oli samaisessa toimenpiteessä ja junamatka kotiin taittui niinkin mukavasti, että meinasi mennä oma asema ihan ohi. Aamulla peilistä näkyi silmäpussien lisäksi liki mustat kulmakarvat, mutta onneksi tuo tummuus alkaa taas taittua jo huomenna. Mitä taas tulee niihin silmäpusseihin, toimikoot muistutuksena siitä, että tässä iässä valvomisella ja niukoilla yöunilla on hintansa.

Mukavaa tiistai-iltaa! ♡

Ps. Eikö olekin ihan täydellisiä tulppaaneja. Rakastan tuota väriä ja kerrottua kukkaa!

Hepskukkuu! Ihan meinaa päätä särkeä, kun paistaa niin kirkkaasti. Neljältä iltapäivällä. Työhuoneeseen.

Löysin itseni taas perjantaina kirppikseltä, ja kuten aina, hyviä löytöjä tekemässä. Tosin nyt ei kyllä yhtään olisi tarvinnut, kun keittiössä (ja koko talossa) on muutenkin vähän tenkkapoo tilanne mummula-aarteiden kanssa. Löysin kuitenkin nuo kaksi Arabian kesäkukkalautasta niin sopuhintaan, etten voinut jättää niitä kirppikselle. Ja toisaalta nyt mulla alkaa olla kesäkukkiakin ihan kattauksen verran, joten kevään ja kesän kunniaksi saadaan syödä sitten niistä. Myös tuo pieni soikea Arabian tarjoiluvati tarttui mukaan samaiselta kirpputorikäynniltä. Mulla on samaa sarjaa vähän isompi vati, joten nyt niitäkin on pari. Löysin myös kaksi kauniisti nimikoitua pellavaista keittiöpyyhettä, joiden keltaisuuden yritän nyt taittaa pesukoneessa pois. Toivottavasti niistä tulee puhtoiset, sillä lukuisia kertoja pesty pellava kun on ehkä paras materiaali keittiöpyyhkeissä. Ja kaunis.

Tosi monet keräilee vanhoja astioita jonkinlaisiksi aarteiksi ja käyttää niitä lähinnä juhlissa jos sittenkään. Meillä vanhat astiat ovat käyttötavaraa. Jos nyt eivät ihan joka aamu- ja iltapalalla käytössä, niin joka päivä kuitenkin. Kerran otin vanhan Arabian kannun lapsilta pois, mutta siitäkin on jo useampi vuosi. Klaara kulki sen kanssa ulkona koska lapset olivat täyttäneet kannun vedellä ja ottivat siitä täytettä vesipyssyihinsä.  No ehkä varjelin silloinkin enemmän haparoivin askelin kulkevaa lasta kuin sinistä kannua. Ja vaikka nuo kaatimet nykyisin ovatkin ylähyllyllä, niin kyllä niitä ihan käytetään. Samoin kuin käytetään vanhoja pellavia ja liinavaatteitakin.

Nyt kun ihanan keväinen aurinko (hitto se lupasi, että tuleekin vielä talvi!!!) on valaissut kotia, minuun on iskenyt jonkinlainen pieni sisustuskärpänen. Tekisi mieli siistiä ja karsia, vähän keventää tunnelmaa. Se ruokapöytäasiakin jäi syksyllä kaiken muun jalkoihin, mutta josko siihenkin saisi taas tartuttua. Mieli kaipaa jo vähän hempeyttä, oman pihan narsisseja ja hentoja tulppaaneja maljakkoon. Ja muutenkin pastellisävyjä kodin piristykseksi. Mårbackat leikkasin viikonloppuna ja laitoin uusia juurtumaan. Myös ensimmäiset kylvöt ovat itäneet keittiön ikkunalla. Tulkoonkin sitten vaikka lunta tupaan ja jäitä porstuaan, minun henkinen kevääni on ja pysyy.

Mulla on ollut tapana käydä maanantai-iltaisin tanssimassa, mutta koska meidän kissatytsyt kävivät tänään leikkauksessa ja sirutuksessa, ilta meneekin potilaita hoivatessa. Kohoamassa on myös pullataikina, sillä onhan huomenna vielä laskiaistiistai.

Heippa maanantai ja uusi viikko!

Kerroinkin eilen, että kävin viikonloppuna kirppiksellä ja mukaan tarttu muutama kiva löytö. Niitä siis tänään. Tammikuussa kirjoitin enemmän kirppisfilosofiastani  ja ajatuksistani vanhan tavaran suhteen. Postauksen voit lukea tästä linkistä, ja se selittää ehkä enemmän myös tämän viikonlopun toimintaani.

Koska pääsääntöisesti siis ostan kirpputorilta vain halvalla ja yleensä alle vitosen löytöjä (osa harrastuksen viehätystä on etsiä ne edulliset yksilöt), jätin lauantaina valkoisen tuolin ostamatta, maksoihan se sentään kokonaista kahdeksan euroa. No, yön yli nukuttuani ja asiaa harkittuani päätin heti aamu kuudelta (tai ehkä jo herättyäni keskellä yötä), että mikäli tuoli on edelleen paikallaan, kun kirppis sunnuntaina kymmeneltä avautuu, on kohtalo tarkoittanut, että tuoli kuuluu minulle. Ja niinpä jätin lapset siivoamaan aamupalapöytää ja hurautin kirppikselle, jonka parkkipaikalla tajusin, että lompakkoni onkin kotona. Mietin, että käyn kysymässä, voinko jättää tuolin siihen kassalle varaukseen kunnes haen lompsani, mutta koska kirppistelyn jännitys piilee kuitenkin siinä, että asiat eivät saa olla liian helposti saatavilla, hurautin kotiin hakemaan pussini ja taas takaisin kirpputorille. Myönnetäköön, että autosta ampaisin jo aika vauhdilla ulos, ja kirppiksen käytävillä laitoin tossua toisen eteen niin että jopa Sari Essayah olisi todennäköisesti jäänyt toiseksi. Onhan sunnuntai aamu aika suosittua ja ruuhkaista aikaa kirpputoreilla, ja päässäni takoi, että ihan varmasti joku muukin on bongannut tuolikaunottaren. Mutta siellä se oli. Valkoinen Dejavu 378 – kahdeksalla eurolla!
K a h d e k s a l l a   e u r o l l a !

Löysin myös ihanat vanhat Arabian kukkalautaset ja tarjoiluvadin. Kallein oli suuri Kesäkukka -sarjan lautanen, se maksoi kokonaista kolme euroa. Hyvä löytö, koska muutaman pöydän päässä joku pyysi saman sarjan keittolautasesta 35 euroa.

Tietynlaiset kukat vaativat tietynlaisen maljakon, mutta toisaalta tietty maljakko voi olla kuin tehty tietynlaisia kukkia ajatellen. Äidilläni on pieni kristallimaljakko, johon on aina laitettu valkovuokot. Jos kotonani joku viittaa valkovuokkomaljakkoon, kaikki perheenjäsenet tietävät mistä vaasista on kyse. Itsellänikin on jo valkovuokkomaljakko (tänä keväänä itse asiassa vasta hankittu), mutta kirppikseltä löysin nyt myös kivat pikkumaljakot, joiden varsinainen käyttötarkoitus oli selvä heti ne nähdessäni.  Pieni metallimaljakko on nimittäin kuin tehty juhannusruusun oksalle ja “kristallivaasi” tulevan kesän daalioille.

Rouva Anna Stenfors on saanut onnitteluja, ja postimerkin kaksipäisestä kotkasta ja postileimasta päätellen, tuolloin elettiin vielä visusti Venäjän vallan alla. Millaista lie ollut Annan ja Selman elämä tuolloin.  Söpö vanha postikortti maksoi 50 senttiä.

Tuolin vanerisen istuinosan maali on pikkuisen krakeloitunut, mutta hinnan huomioon ottaen ei ollenkaan liian pahasti.

Me saatiin tänään iskä taas kotiin, joten illalla nautitaan siitä, että koko perhe on taas kasassa. Lähinnä se on jotain vähän parempaa iltapalaa, koska nämä viikon ensimmäiset on melko harrastusten täyteisiä.

Aurinkoista maanantain jatkoa teillekin!

>

>

>Kiitos edellisen kommenteisa, ei siitä nyt sen enempää.
Käväistiin eilen Ikeassa hakemassa yhden parikymppisen nuorenmiehen poikamiesboksiin tavaraan. Monta kärryllistä ostoksia, tuhansia askeleita ja illalla olo kuin olisi ojia kaivanut. Huh, taisi olla Ikean keittiön osto ja kokoaminenkin kevyempää.
Siinä astioita katsellessamme nappasin mukaan puoli tusinaa leipälautasia. 365 -sarjaa, kaunis turkoosin sininen reuna lautasissa. Meillä ei taida olla Ikean astioista kuin juomalaseja (ja viinilaseja), mutta nämä näyttivät hyvältä, ja tarttuivat mukaan. En ole turhan kranttu astoiden suhteen. Ei siis tarvitse olla välttämättä jotain kallista merkkiä miellyttääkseen silmää. En osta astioita vain merkin vuoksi. Hankin sitä mistä pidän, ja yritän hankkiutua eroon siitä, mistä pidän vähemmän.
Meillä melkein kaikki astiat ovat joko vaaleaa sinistä tai vaaleaa. Mielestäni lautasella ruoka on se, mikä pitää olla esillä. Pidän silti esimerkiksi pipin ja gg:n astioista. Kakun pala näyttää hyvältä myös kirjavalla alustalla, lihapullakastike ei niille sovi.
Sain viime viikolla Arabian vanhoja keittolautasia. Äidilläni on saman sarjan teeastiastoa, olen aina pitänyt siitä. Josko tekisi purjo-perunakeiton näille.
Vanhat kukka emalit löysin parilla eurolla osto- ja myyntiliikkeestä.
Taas pursuaa keittiön kaapit, jostain on kai pakko luopuakin välillä.

Mukavaa maaliskuuta kaikille!

Kyselitte peiton teosta. Tässä nopeasti:
Koska kangas oli kapeaa, jouduin taittamaan peiton molempia reunoja kaksin kerroin. Ompelin taitokset kiinni. (Untuvapeitossa oli kätevät pystytikkaukset ja käänsin molemmin puolin yhden tikkiraidan verran) 
Tein kankaasta pussin ja pujotin peiton sen sisään. Ompelin helman kiinni.
Piti tikata käsin, mutta koska peitto oli jo kaksin kerroin reunoilta, en saanut neulaa peiton läpi käsin. Ompelin siis yhden kierroksen koneella n. 18 senttiä peiton reunasta. Sisemmän tikkauksen olisi kai saanut jo käsinkin (kun untuvapeitto ei enää ollu kaksin kerroin), mutten enää jaksanut. Yksi tikkikierros sai siis riittää.








 ***

Meillä vallitsee iloinen kaaos. Muutama projekti on taas kesken, matot (jälleen vastapestyinä) makaa rullattuina pöydillä, vasarat ja ruuvarit lojuu sikinsokin. Ei siis mitään laajempaa kuvaa tälläkään kertaa.
Viikko on ollut aika mahtava. Erilainen, kuin pitkiin aikoihin. Tekemistä ja menemistä. Tykkään oikeestaan tosi paljon.
Kiitos mielekkään seuran ja ajanvieton, on kotiasiakin alkanut helpottaa.
Katson uusin silmin. Etsin asiaoita, joista pidän. Eteisen kiviseinä, jättimäinen pannuhuoneen ovi ja 60-luvun pilkkulasi väliovessa. Kaikki on oikestaan aika kauniita. Tai jollakin ihmeen tavalla ne on muuttunut silmissäni esteettisemmiksi!
Neljä uutta, tai oikeastaan tosi vanhaa, virkattua päiväpeitettä ihmettelee kohtaloaan. Olen hypistellyt ja pyöritellyt niitä. Vetänyt hartioille ja ihastellut. Joku on ollut ihan mielettömän taitava! Näille olisi tiedossa myös jonkinmoisia värikkäitä seuralaisia. Tulkoon vain vuosisatojen kylmin talvi. Meillä kääriydytään peittoihin.
Mieheni (joka saa tästä lähtien olla täällä blogin puolella T) setä kiikutti ovellemme eilen jättimäisen pussin tyrnin marjoja. Yön yli komeilivat tuossa vanhassa kulhossa uiden c-vitamiinissaan. Tänään pitäisi keksiä puristaako ne mehuksi vai pakastaa pikku annoksina sellaisenaan.
Vanhat ruokapöydäntuolit lähtivät eilen uuteen kotiin. Nyt tässä talossa ei ole syöttötuolia lukuunottamatta yhtään “uutta” tuolia. Vain vanhoja ja kuluneita. Tykkään, vaikkakin eräs uusi, mutta pitkäaikainen
tuolihaave olkaa olla lähellä toteutumistaan. Nyt nautiskelen siitä, että olohuoneeseen mahtuu taas imurin kanssa.
Illalla olisi ohjelmassa kollaasin kokoamista seinälle. Mitenkähän siitäkin onnistuu saamaan mieleisensä? Työnjako menee varmaan tuttuun tapaan; T naputtaa (sekä vasaralla, että suullaan), minä yritän määrätä taulunpaikan, ja ihmettelen, että eikö ukko voisi joskus innostua näistä jutuista.

Tänään on muuten viimeiset mahdollisuudet osallistua arvontaan.