Viimeöisen aherruksen tulosta. Aamulla korjailtiin vielä katon maalipintaa, ja lattian kanssa pitää jatka paikkamaalauksia kodinkoneiden osalta. Voiton puolella kuitenkin ollaan, ja voi että kun tuntuu hyvältä! On siinä vain niin erilaista särmää uuteen verrattuna!

Aurinko paistaa, ja mieli on iloinen.

Ihanaa lauantaita teillekin!

Sain eilen blogini lukijalta kommentin, jossa kyseltiin, olenko jo julkaissut keittiösuunnitelmani jossakin. Tajusin itsekin, että olen ihan tietoisesti jättänyt sen tekemättä, vaikka suoranaista syytä sille ei olekaan. Koen kunnon suunnitelmat kai jotenkin liian henkilökohtaisina. Ikään kuin esittelisi puolivalmista työtä tai jotakin. Olen myös niin fiilis ihminen, että ideoita pulpahtelee lisää päähäni joka päivä, ja toisaalta elän myös suunnitelmistani joustaen, sillä vanha talo on yllätyksiä täynnä, ja välillä on tehtävä kompromisseja.

Tarkkoja mittoja ja suunnitelmia tärkeämpänä pidän ehdottomasti fiilistä. Toki sisustamisessa on otettava huomioon myös ulottuvuudet, mutta koen itse remontin jonkinlaiseksi pohjatyöksi. Tauluksi, jolle lopullinen fiilis maalataan. Täysin sama keittiö kun voi näyttää niin erilaiselta erilaisissa olosuhteissa, ja eri asuun puettuna.

Fiiliksiä ja ideoita imen itseeni niin Instagramista kuin Pinterestistäkin. Joitakin ratkaisuja olen vuosien mittaan todennut hyviksi, toisia huonoiksi. Jokaisen trendin perässä ei ole pakko juosta, ja omaan fiilikseen ja ideaan kannattaa luottaa. Käytännöllisyys ei aina aja esteettisyyden edelle jne… Onhan niitä kehyksiä suunnitteluun jo siinäkin!

Onhan meillä toki piirustuksetkin olemassa, tarkat mitat ja laskelmat. Valmis kokonaisuus on kuitenkin vain omassa päässäni, ja sitä on hauduteltu ja jalostettu pitkään ja hartaasti. Pikku hiljaa se varmasti pääsee myös esiin täällä blogissakin. Tahdon kuitenkin nauttia myös matkasta, jokaisesta työvoitosta ja edistysaskeleesta.

Ja, nyt olisi vuorossa ensimmäinen erä valkoista lattiaa. Ei muuta kuin nauttimaan!

Ihanaa iltaa teille!

Kuvat ovat Pinterestin kitchens -taulultani.

Pieni päivitys remonttirintamalta. Vielä ei ole hymy hyytynyt, ja usko projektin etenemiseen on yhä korkealla. Toki välillä miettii, että olisipa kiva, kun saisi aamulla herätä, ja joku olisi vaikka sillä aikaa hionut lattian. Vaan eipä tule tapahtumaan, joten turha ihmeitä on odotella.

Vesipiste, uuni ja liesi, tiskikone sekä kylmälaitteet on vielä pystytty pitämään käytössä, mikä tietenkin helpottaa elämistä ihan hurjasti. Tarkoitus onkin roikottaa niitä mukana viimeiseen asti, sillä lattia on joka tapauksessa maalattava osissa. Myös yläkaapit ovat yhä seinässä, mikä taasen helpottaa astiasäilytystä.

Lattiasta on nyt korjattu se “the aukko”, sekä muutama puu hormin edestä. Ikkunoiden yläpuolelta on purettu vanha verholautakotelo, ja kattoa on jatkettu seinään asti. Myös listoja on saatu jo ylös paikoilleen. Noista edellisistä kaikki kiitos ammattilaiselle, joka viuhtoi täällä pari päivää hommia eteenpäin. Katto on maalattu kertaalleen (seuraavan kierroksen aloitan ihan kohta), seiniä ja lattiaa on paikoin tasoiteltu.

Tässä parin vuoden aikana useammassakin postauksessa on näkynyt esiin kaivettua vanhaa lattiaa, ja joka kerta olen saanut kommentteja siitä, että onpa ihana lattia ja ihanan värinenkin vielä. Aina joku on myös ihmetellyt, miksi käsittelemme lattiat, emmekä jätä niitä alkuperäiseen asuunsa.

Yritin tähän nyt kasata kuvia, joista näkee, miltä tuollainen esiin kaivettu lattia todellakin näyttää. Iloinen yllätys puulattia toki on, mutta ei se tarkoita, että sieltä on kaivettu esiin täydellinen valmiiksi maalattu pinta. Ehei, jos joku on aikoinaan tahtonut lattiasta päästä eroon, on siihen ollut syynsä, eikä vanhaa ole juuri säälitty. Paljon paljon helpommalla olisimme itsekin päässeet, jos paikalle olisi vain paukutettu uusi lattia, jonka maalaaminen on helppoa ja nopeaa.
Tämä keittiön lattia on ehdottomasti kaikista esiin kaivetuista parhaimmassa kunnossa, vaikka siihenkin jouduttiin tekemään paikkoja. Lattiassa on myös aikanaan ollut kiinteitä rakennelmia, ja sitä on maalattu useammalla sävyllä, mikä takoittaa sitä, että jossakin kohtaa lattia on täysin eri värinen kuin muualla, ja paikoin maalia ei ole ollenkaan. Ikkunaseinän edessä on myös tuollaista valkoista tasoitetta, jota muiden huoneiden lattiat ovat olleet täynnä.

Voi tietysti olla, että joku on joskus löytänyt sen täydellisen valmiin lattian vanhan alta, mutta kutsuisin sitä ehkä enemmänkin lottovoitoksi, kuin iloiseksi yllätykseksi.

Nyt vuorossa on katon maalauksen saattaminen loppuun, jonka jälkeen päästään käsiksi lattioihin. Mitään tasaista puuta vanhasta ei ole tarkoitus hioa, mutta maalin tarttumisen ja pysymisen kannalta vanhan maalikerroksen kevyt hiominen on tärkeää.

Että sellainen remppapäivitys täältä. Koitan vastailla kommentteihinne myös tämän päivän aikana!

Toivorikasta torstaita!

Myönnän, että ihan pikkuisen tekisi mieli vain valahtaa sohvalle ja tuijottaa ilta netflixiä. Tai aika paljonkin. Ei kuitenkaan auta, se on maalausta ja hiomista taas pikkutunneille asti. Nappasin itselleni kolmen euron piristyspuskan tienvarren auringonkukkapellolta. Tuon auringonkukkapellon listaan muuten yhdeksi parhaimmaksi puoleksi kotikunnassani!

Eipä täällä ehkä kukkakimppu nyt ihan oikeuksiinsa pääse kaiken kaaoksen keskellä, mutta tuokoon se nyt kuitenkin jotain iloa pitkiin päiviin.

Lapset nukkumaan ja pensselit heilumaan. Vuorokauden tehokkaimmat tunnit ovat vasta edessä!

PS. Vielä tämän illan ehtii osallistua kauniimpi arki -arvontaan!

Jokainen remonttia tehnyt on varmaan törmännyt työskennellessään jonkinlaiseen odottamattomaan ylläriin. Varsinkin, mikäli remonttikohde on ollut hiukan vanhempi talo. Kuten olen ennenkin todennut, yllätyksiä on kahta sorttia: Sekä ikäviä, että hyvinkin iloisia!

Keittiöremonttimme alkuun lähtö on odottanut lattiantekijää. Kuten kahdessa edellisessäkin huoneessa, oletus oli, että keittiön laminaatin alta löytyy kovalevy, ja sen alta purut ja koolaus. Näin jokainen tässä talossa aikaisemmin remontoinut meille sanoi, ja tästä syystä meillä on uudet lattiapuut 50 neliön keittiöön, ja varaus kirvesmiehestä näille parille päivälle.

Eilen aloitimme keittiön purkamisen, laminaatti kasattiin pois, sitten käärittiin solumuovit jne. Esiin tuli korkkipaloin päälystetty kovalevylattia, jossa kuitenkin oli kohta, joka on aina antanut laminaatinkin läpi periksi. Paikka, jossa lattia kelluu ikään kuin tyhjän päällä. Tätä notkoa kun sitten aloimme paremmin tutkia, kävikin ilmi, että meillähän on keittiössä komea puulattia! Notkelma lattiassa on paikka, johon on aikoinaan katkaistu kaksi lämpöpatterin putkea.

Ja, siinähän me sitten revittiin puoli kahteen asti yöllä. Ensin noita korkkimaton paloja, ja sitten kovalevyjä. Ja vaikka olin alkuillasta jo ihan naatti keittiön tyhjentämisestä, löytyi niitä voimia kummasti lisää kun lattiaa tuli koko ajan enemmän näkyviin.

Klaaran kummisetä poikkesi eilen käymään, ja joutui hänkin talkoisiin. Mutta ilman apukäsiä keittiön lattia ei tänään näyttäisi siltä, miltä se näyttää. Nyt kirvesmies saakin paikkailla ja korjailla vanhaa lattiaa uuden lattian rakentamisen  sijaan.

Tänään on nyt tarkoitus paikata esim. se notkokohta, joka paljasti keittiön lattian todellisen luonteen. Jollakin konstilla putkenpäät pitäisi mahduttaa lattian alle.  Myös pari muuta kohtaa vaatii puiden vaihtoa, mutta muuten lattia onkin sitten siistimistä vaille valmis maalattavaksi!

Sanonpahan vain, että on ihania nämä yllätykset!

Kovaa työtähän tässä on edessä, jo pelkästään jätteen kantaminen ja kuljettaminen nappaa aikaa valtavasti. Mutta vanha puulattia on aina vanha. Siinä on niin paljon enemmän luonnetta, kuin uudessa, ja nyt mä olen ihan äärettömän onnellinen!

Melko tarkkaan kaksi vuotta olen odottanut tätä hetkeä, ja nyt se on tässä. Laminaatin on aika väistyä uuden puulattian tieltä!

Leivottiin Niilon kanssa pullaa, vihon viimeisen kerran tässä keittiössä. Uuden suunnittelu on vain niin mukaansa tempaavaa, että viimeinen pellillinen pääsi äidiltä vähän tummaksi. No, iso kasa pullia ja keitto liedellä porisemassa. Eiköhän me siitä saada remonttieväät kyhättyä pariksi päiväksi vähän poikkeuksellisissakin olosuhteissa.

Koko talo on sekaisin, ja tavaraa on siellä täällä. Vielä pitkä ilta edessä, sillä huomenna keittiön pitäisi olla tyhjä heti aamusta.

Pahoittelen, että kommentteihin vastailu on nyt jäänyt. Koitan kiriä huomenna jossakin välissä ja korjata virheeni.

Ihanaa iltaa teille!

Ensimmäinen kokonainen arkiviikko alkaa olla takana päin. Ihan hyvinhän siitä sitten selvittiinkin. Elämä kotona on nyt toki hiukan erilaista. Huomasin esimerkiksi, miten paljon apua isoveljestä on päivisin ollut. Nyt itselläni pitäisi olla silmät ja korvat joka puolella.

Arki myös maistuu juuri siltä kuin muistinkin. Aikatauluja ja rytmejä, kalenterin kanssa kulkemista ja aikaisia nukkumaanmenoja. Jokaiselle päivälle on ohjelmaa, eikä joutilaisuus pääse tylsistyttämään.

Eskarilaiselle uusi arki on ollut tavallaan myös rankkaa. Parina iltapäivänä pikkumies on nukahtanut keittiön sohvalle, vaikka päiväunia ei ole nukuttukaan enää aikoihin. Illalla ei tavitse juuri nukkumaan patistella, mutta aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja pelätään jo myöhästymistä. Intoa siis riiittää, ja voin vain toivoa, että sama into kestäisi läpi koko koulutien. 🙂

Esikoisen kanssa olimme useita vuosia todella tiiviisti yhdessä, nyt on nuoremman lapsen aika saada enemmän sitä jakamatonta huomiota. Aamupäivä onkin hyvää aikaa “tyttökerhollemme”.

Täällä sataa ja paistaa vuorotellen. Nyt vuorossa on jälleen päivän ukkosjyrinät. Niinpä me valmistaudutaan kotipainotteiseen perjantai-iltaan. Eilen totesin illan olevan jo sen verran hämärä, että viikonlopun kunniaksi voisi jopa laittaa kynttilöitä palamaan!

Leppoisaa perjantaifiilistä kaikille. Viikonloppu on ihan käsillä, ja pitkästä aikaa se oikeasti tuntuu viikonlopulta!

Tulin eilen siivotessani miettineeksi, että tänä syksynä muutostamme tähän taloon tulee kuluneeksi jo kaksi vuotta. Tuntuu, kuin aika olisi huristellut siivillä, ja jokaiseen joko remonttinne on valmis -kysymykseen vastaan häpeillen, kuin emme olisi saaneet mitään aikaiseksi.
Liekö syy tuoksumuistissani vai missä, eilen imuroidessani viilentynyttä, ja melko kylmääkin yläkertaa, aloin pohtia mitä kaikkea nämä vajaat pari vuotta ovat pitäneet sisällään. Miten paljon asioita on mahtunut tuohon aikaan, ja miten paljon tämä talo on muuttunut. Ennen kaikkea, tulin miettineeksi sitä, miten talosta ylipäätään tulee koti.

Syksyllä 2012, kun lokakuun lopulla muutimme uuteen kotiimme, oli se vahva tunne kodista ehkä hitusen kauempana, kuin esimerkiksi asuntonäytöllä. Talo oli ehtinyt olla tovin tyhjänä – ja kylmänä. Olimme repineet ja purkaneet. Päivät venyivät, ja kylmyys ja koleus iski luihin ja ytimiin. Talossa kuljettiin saappaat jalassa, ja ulkovaatteet päällä. Tulisijoja ei ollut käytössä, kattilaan ei ehditty laittaa puita, lämmintä vettä ei tullut, ja sähköäkin sai vain muutamasta paikasta. Vihdoin tuli aika antaa väliaikaisasunto pois, ja muuttaa uuteen kotiin ihan oikeasti. Ensimmäiset yöt vietimme talossa mieheni kanssa kaksin, sillä ajattelimme, että olosuhteet eivät olleet sopivat lapselle. Mieheni teki ympäripyöreitä päiviä, valvoi yöt ja valvoi päivät. Itse kannoin muuttolaatikoita ja huonekaluja vauvamahani kanssa. Jälkeenpäin olenkin miettinyt, olenko kaskaan kantanut niin paljon tavaraa niin pienessä ajassa, kuin tuolloin Klaaraa odottaessani. Oli pakko. Välillä vain itkin väsymystäni ja välillä sitä, että en jaksanut niin paljon, kuin olisin halunnut. Kylmyyttä ja koleutta ei oikeastaan edes jaksanut ajatella. Voimat eivät riittäneet. Mahdollisuudet pyykinpesuun, saati itsensä pesemiseen, olivat heikot ja ottivat aina aikaa, sillä molemmat tuli tehdä jossakin muualla. Koska aikaa ei liiemmin ollut, molempia suoritettiin lähinnä vasta kun oli pakko.
Vaikka olosuhteet olivat mitä olivat, tai ehkä juuri siitä syystä, tunne kodista vahvistui päivä päivältä. Oli kuin olisimme asuneet selviytymisleirillä, taistellen oman kodin puolesta.

Sanotaan, että koti on siellä, missä sydämesikin. Tai perheesi ja rakkaasi. Yhden teorian mukaan kodiksi voi kutsua paikkaa, jossa puhelimesi ottaa automaattisesti wifi-yhteyden. Niin tai näin, tavallaan kai jokainen pitää paikkaansa. Sanotaan myös, että muistot tekevät kodin. Koti on paikka, johon yhdistyy suuria tunteita ja vielä isompia muistoja. Tunneihmisenä allekirjoitan tämän täysin. Uskon vahvasti, että tunne kodista on paljon syvemmällä, kuin seinien värissä tai muissa pintamateriaaleissa. Koti ei synny sisustuksesta tai kauniista esineistä, vaikka toki niilläkin on viihtyvyyteen suuri vaikutus. Koti on paikka, jossa ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, ja paikka, jossa voi olla oma itsensä!

Entä ne muistot? Mahtuuko kotiin myös surua ja murhetta, vai perustuuko onnelan kivijalka ainoastaan hyville muistoille? Alun selviytymisleirin jälkeen tässä talossa on itketty monet itkut. Iloa, surua ja liikutusta. On ollut vaikeita asioita, murheita, joiden yli pääseminen on näyttänyt hetkellisesti mahdottomalta. Tunnettu suunnatonta onnea ja iloa, koettu väsymystä ja haikeutta. Tässä talossa on varmasti käyty läpi koko tunteiden kirjo, mutta ehkä koti onkin juuri sitä; Paikka jossa itketään ilosta ja onnesta, talo jonka suojassa noustaan läpi vaikeiden aikojen ja suurien murheiden.

Sillä, huolimatta kaikesta keskeneräisyydestä ja remontista, joka tuskin valmistuu koskaan, en ole ikinä kyseenalaistanut etteikö kotini olisi juuri täällä. Koska juuri täällä on se paikka, jossa haluan tulevaisuudessakin kohdata tunteitani, haaveilla ja unelmoida. Ja, mitä tulee unelmien toteutumiseen ja haaveiden toteuttamiseen, helpottaa kun muistaa, ettei mihinkään ole kiire. Koti kun on projekti, jolle voi antaa aikaa koko elämänsä.

Kasasin tuohon kollaasiin joitakin kuvia tämän kahden vuoden ajalta. Lähinnä jokaisella kuvalla on itselleni tärkeä merkitys remontin etenemisen kannalta. Niitä karskimpia ennen -kuviahan löytyy Facebookin puolelta.

Aurinkoa torstaihinne!

Onhan se uusi viikko mukava aloittaa iloisena ja onnellisena. En muista, koska olisin ollut viimeksi näin innoissani jostakin! Olen haahuillut keittiössä, hypistellyt tavaroita, ja siirrellyt asioita paikasta toiseen. Pohtinut, miltä mikäkin näyttää sitten uudessa keittiössä. Samalla tietenkin on pitänyt pohtia, minne kaikki keittiön huonekalut siirretään remontin ajaksi, miten toimii ruokahuolto ja arki, kun talon suurin ja tärkein huone on pois pelistä.

Meidän keittiösuunnitelmat ovat muuttuneet todella paljon niistä ensimäisistä, joita teimme kun pari vuotta sitten muutimme tänne. Hyvä niin. Tuolloin en ollut varma ihan joka ratkaisusta, nyt sen sijaan tiedän tarkalleen mitä tahdon, ja miltä keittiön tulee näyttää.

Koska ihan heti ei kuitenkaan päästä aloittamaan, ajattelin ottaa kaiken ilon irti suunnittelusta ja haaveilusta. Oikeastaan koko remonttiprojektissa puolet ihanuudesta on juuri siinä. Että saa suunnitella ja visioida. Maalata mielessään huoneita eri näköiseksi.

Näin innostuneissa tunnelmissa potkaistaan uusi viikko käyntiin. Loistava fiilis, joka saisi jatkua vaikka loputtomiin!

Ihanaa uutta viikkoa teillekin!

Kuten olen kertonutkin, meillä ei kesän aikana remonttijutut edistyneet ollenkaan.
Kun ei ole kesälomia, ja puutarha on kuitenkin sen verran suuri, meni kaikki ylimääräinen aika pihatöissä. Niin, ja tietenkin niissä puutöissä. Tässä siis yksi syy siihen, että syksy on tervetullut, ja odotan elämän hetkeksi hiukan rauhoittuvankin.
Kuten varmaan muistattekin, meillä oli viime keväänä tosi hyvä draivi rempan suhteen, ja toivon todella, että sama into saadaan nyt syksyllä näihin juttuihin jälleen mukaan. Tekemistä on joka huoneessa, ja valitettavasti moni juttu on sitä sellaista “ei niin näkyvää”, ja vasta noiden jälkeen päästään siihen pintojen freesaukseen.

Tässä on nyt kesän mittaan pohdittu ja punnittu, että mistä se remontti sitten syksyllä aloitetaan. No, kuten kerroin, perjantaina todellakin hypin riemusta, kun varmistui, että keittiö sai vihdoin purkutuomion! Jee, kohde, jonka remontointia olen odottanut enemmän kuin mitään muuta! Huone, jossa me vietetään kotiajasta 90%. Siis silloin, kun ei nukuta.

Ainahan nämä suunnitelmat elävät ja muuttuvat, mutta tässä keittiöremppapäätöksessä parasta on se, että enää ei voi perua. Me nimittäin myytiin tämä vanha keittiö perjantaina!

Hyvästi laminaatit, ja tervetuloa puulattia. Turha varmaan edes hehkuttaa, miten innoissani olen! 🙂

Kuvassa perjantain puunaus- ja siivousurakasta väsynyt (mutta kaikesta muusta tosi onnellinen) keittiörempan odottaja… 🙂