Meillä on pienin kuumeessa. Tänään jo vähän parempi kuin eilen, mutta kuumetta edelleen. Ollaan piirretty poneja, pelattu ristinollaa ja katsottu lastenohjelmia. Poltettu kynttilöitä ja takkatulta. Just sellaista ihanaa puuhaa tällaiselle sadepäivälle. Niin ja ollaan me söpösteltykin. Meillä on nimittäin tänään vaaleanpunainen päivä.
Kuvissa myös mun viime aikojen herkku numero 1, eli kasvipohjainen jugurtti. Maustamaton sellainen. En koskaan lapsena syönyt jugurttia, itse asiassa löysin koko jugurttijutun vasta muutama vuosi sitten kun aloin syömään maustamatonta jugurttia hedelmien ja pähkinöiden kanssa. Kun sitten päätin laittaa maitotuotteet minimiin, jäi tämäkin herkku unholaan. Kunnes nyt vasta olen tajunnut, että kasvipohjaisistakin vaihtoehdoista on maustamattomia versioita. Tai ehkä niitä ei ole aiemmin ollutkaan meidän kaupassa. Oli miten oli, nämä soygurtit ja yogoatit (ja kaikki muut mahdolliset nimihirviöt) ovat nyt kuitenkin pelastaneet minut ja makunautintoni! Sekaan omenaa ja appelsiinia, vähän pähkinöitä tai manteleita. Menee lounaasta, välipalasta, tai iltapalasta.
Seuraavaksi pitäisi kai testata myös Benin ja Jerryn Non-Dairy jätskit. Ja tänään jos koskaan onkin hyvä päivä jätskitellä, koska uusi Idän pikajunan arvoitus on vihdoin vuokratavissa! Aion nimittäin katsoa sen tänään, meni sitten kuinka myöhään vain! Ja siitäkin huolimatta, että David Suchet on, ja tulee aina olemaan, the one and only Hercule Poirot, pitää tämä nyt kuitenkin katsoa.
Meidän vaaleanpunaiset trikoopannat on kotimaisen Suoma Designin, ja pantojen lisäksi sain arpoa myös kaksi lippua tuleville lapsimessuille. Arvonta löytyy Instagramista. Ja vaikka lastenjutut ei kiinnostaisikaan, Suoma Design kannattaa katsastaa. Sieltä löytyy nimittäin sisustusta, kodintekstiilejä, koruja, julisteita ja paljon muutakin ihanaa!
On se vain uskottava, että harmaatkin päivät ovat näin huhtikuussa siedettävämpiä kuin lokakuussa. Ja ainakin kahdesta syystä. Nimittäin valoa on huomattavasti enemmän, ja huhtikuun harmaus tietää kuitenkin myös kevään tuloa. Lokakuussa se tietää ainoastaan pitkää ja synkkää pimeyttä. Näin on parempi, ja lumetkin sulavat ihan silmissä! Mutta kaipa sitä tarvitaan niitä syksyjäkin, jotta osaa nauttia keväästä. Sellaista se elämässä on. Että pitää olla niitä vähemmän hyviä aikoja, jotta osaa arvostaa pieniäkin iloja.
Nätti pulla nätillä lautasella, ja miten se nyt voikin taas olla jotenkin niin kamalan hirveä asia. Syöminen ja sen kanssa tuskastelu. Se, että iskisi vain hampaansa kiinni ja keskittäisi ajatuksensa kanelin, sokerin, voin ja kardemumman makuun, sen sijaan, että antaa päänsä täyttyä kaikella vähemmän mukavalla. Ja välillä tuntuu niin hemmetin väärältä sekin, että näitä samoja juttuja joutuu miettimään enemmän tai vähemmän joka päivä. Jo hitto soikoon yli 20 vuoden ajan! Että eikö niin tavallinen asia kuin syöminen (jota kuitenkin jossakin määrin harrastaa päivittäin yli 7 miljardia ihmistä) voisi jossakin kohtaa elämää muuttua tavalliseksi automaattisesti toistuvaksi asiaksi. Tai vaikka nautinnoksi. Tai että kaiken sen energian jonka tähän asiaan päivittäin tuhlaa, voisi vaikka käyttää kaikkeen mukavaan ja iloiseen. Mutta eipä kai. Kaikkien harteille heitetään elämässä jotakin, ja minulle valikoitui soppakauhaa heiluttava piru – ja onneksi myös samaan taikasauvaan turvautuva enkeli. Kyse on lähinnä siitä kumpi heiluttaa tahtipuikkoaan nopeammin.
Harmaan päivän pieniä iloja on onneksi kynttilät! Poltatteko te muuten kynttilöitä ympäri vuoden? Itse tykkään polttaa jopa kesällä, mutta huomaan, etteivät kynttilät syty enää yhtä ahkerasti näin keväällä. Ehkä se johtuu siitä kun illat ovat jo valoisia. Toisaalta taas kesäinen ukkospuuska tekee nopeasti maisemasta synkän ja sitten ensimmäiseksi kaipaakin jo kynttilöitä. Itse hamstraan aina joulun jälkeen kynttilät alennusmyynneistä ja tajouksista. Niillä päästään sitten melkein vuoden ympäri. Ja aina muuten tylsän valkoisia kynttilöitä. Ehkä seuraavaksi jotakin iloista ja piristävää?
Tiedättekö mistä tietää, että asiat on ihan liian hyvin? No siitä, että ihmisellä on aikaa ja energiaa miettiä ja murehtia ihan turhia juttuja! Mulle nimittäin tulee aina välillä sellainen ihan hassu fiilis, että tekisi mieli muuttaa kaikki. Tekisi mieli vaihtaa päätä, tai ainakin mennä kampaajalle ja vetää joku tosi erilainen frisyyri. Näyttää joltain ihan erilaiselta. Kun on jotenkin kyllästynyt muka itseensä ja kaikkeen muuhunkin. Nyt viime päivinä mun muutoksenhalu on paisunut ihan kaikkeen. Tekisi mieli muuttaa ihan kaikki! Maalata seinät tummiksi tai tapetoida joillakin tosi tummilla tai värikkäillä tapeteteilla kaikki huoneet eri näköiseksi. Vaihtaa kaikki vaalea ja harmoninen väreihin ja kuoseihin. Tekisi mieli muuttaa paitsi itsensä, myös oma kotinsa joksikin ihan muuksi, kuin mitä on nyt. Totaaliöverit ihan joka suhteessa. Vaikka oikeesti kaikki on tosi hyvin ja kaikki on just hyvin näinkin. First world problems! Ajatella, että minä, jolla on ihan kaikkea (ja nyt siis versus ihmiset, jotka elävät nälässä, pelossa ja kurjuudessa), kehtaan vieläpä kyllästyä ja kaivata muutosta.
Meillä oli eilen koululla tosi mielenkiintoinen huoltajailta. Hyvinvointi-ilta. Sellainen jossa oltiin yhdessä lapsen kanssa, ja mietittiin erilaisia asioita yhdessä ja käytännössä. Tämä siksi, että aikaisemmin tehty hyvinvointikysely oli tuottanut ikäviä tuloksia. Että lapset on yksinäisiä, onnettomia, riitautuvat helposti ja tulevat nälkäisenä kouluun. Siis ihan siitä karusta syystä, että keskellä hyvinvoivaa Suomea, pienessä lintukodossakin, lapset voivat huonosti. Pienet lapset, eskari-vitosluokkalaiset. Koko ilta aloitettiin psykologin puheenvuorolla, jossa käsiteltiin lapsen mielenterveyttä ja tervettä itsetuntoa. Sitten kierreltiin eri pisteillä, ja oli asiaa ja esimerkkejä ravinnosta, liikunnasta ja hygieniasta sekä unesta. Kaikki tosi tärkeitä juttuja. Kuitenkin se kaikken pysäyttävin juttu oli meille aikuisille järjestetty hetki, jossa puhuttiin netistä ja somesta. Ja tiedättekö kun mä tunsin itseni ihan totaaliseksi muumioksi! Tajusin, että olen itse jostain kivikaudelta, eikä mulla ole ollut hajuakaan, mitä kaikkea kamalaa netissä nykyään on. Ihan sairaita sivustoja ja ihan sairaita juttuja. Jotain niin kamalia asioita, että tekisi mieli huutaa ja itkeä. Ja sitten sitä äkkiä tosiaan tajuaa, miten hienosti asiat on just nyt. Että miten hyvin meillä on oikeastaan ihan kaikki.
Ja vielä eilen iltapäivällä mä ajattelin koko huoltajaillasta, että no joo. Kun se kestääkin niin myöhään, että viivästyy nukkumaanmeno, ja sitten ollaan aamulla väsyneitä jne. Mutta sitten kuitenkin musta tuntui illalla, että sitä asiaa oli niin paljon, ja kuitenkin kaikesta raapaistiin vain pintaa. Koska noi jututhan on kaikki niin tärkeitä, että niistä jokaisesta yksistäänkin olisi voinut olla asiaa vaikka kokonaiseksi illaksi. Ja oli tosi hieno, että sain ihan oikeasti keskittyä noihin asioihin lapsen kanssa yhdessä. Koska mä sain apua isomummulta, joka oli pitämässä sillä aikaa seuraa Klaaralle. Ajatelkaa, ISOmummulta! Sellaiselta, joka tulee meille lettutaikina mukanaan ja tuo mulle vielä kukkia tullessaan.
Otin illalla lapset viereeni nukkumaan ja totesin, että en lopulta haluakaan mitään isoja muutoksia. Että mulla on asiat oikeasti tosi hyvin just näin. Siinä nukkuvien lasten rauhallista hengitystä kuunnellessa unohtui tapetit ja maalit. Oikeastaan ihan kaikki, millä ei oikeasti ole mitään merkitystä.
Heipsun!
Ja terveiset Tukholmasta, jossa kevät oli ihan yhtä pitkällä, kuin täällä meilläkin. Eli ainakin eilen vielä jossakin ihan liian kaukana. Tein pikapyrähdyksen naapuriin, Elloksen pressitilaisuuden merkeissä, ja hauska päivähän tuo oli, vaikkakin aika pitkä ja raskas. Tosin kotimatka oli kyllä aika uskomaton kaunis, kun automatkaa valaisivat loimuavat revontulet! Ei siis lainkaan harmittanut siirtyä kaupunkien valoista takaisin tänne omalle reviirille, valosaasteen ulottumattomiin. Siitäkin huolimatta, että Tukholman kukkatarjonta jäi jälleen kerran kaihertamaan mieltäni.
Tästä muuten päästäänkin jouhevasti otsikkoon, nimittäin kuulin termin “granny girl” vasta eilen, ja voi että, miten tuo osuikin nappiin! Kiitos iloiselle toimittajajoukolla, joka sai minut ymmärtämään, että olen itsekin varhain mummoutunutta sorttia, ja juurikin tästä syystä vielä erittäin trendikäs! Nyt on nimittäin erityisen in rakastaa villasukkia, omaa sänkyä, aikaista nukkumaanmenoa ja hiljaista hipsuttelua. Granny girlin lempipaikka on oma koti – ja varsinkin oma sänky! Käsilaukusta löytyy kaikki saveteista rakkolaastereihin ja särkylääkkeisiin, sillä mummotyttö varautuu ja ennakoi. En tiedä olenko koskaan ennen ollut yhtä muodikas! 🙂
Meitä bloggaajia matkassa oli neljä, Jonna (Oma koti onnenpesä), Kerttu (Modernisti kodikas) ja Suvi (Valkoinen Harmaja). Jonnaan tutustuin vasta nyt, Kertun olen nähnyt viimeksi yli kolme vuotta sitten ja Suvin tapasin hyvin tasan pari vuotta sitten Tukholmassa vähän samanlaisissa merkeissä. Olikin hauskaa, että me kaikki matkalla olleet bloggaajat olimme niitä pitkämatkalaisia, jotka harvemmin käyvät Helsinkiin keskittyneissä pressi- ja pr-tilaisuuksissa, ja tästä samaisesa syystä myös tapaamme toisiamme melko harvoin. Tuli juteltua niitä näitä aiheesta ja aiheen vierestä, ja sekös olikin mukavaa, kun bloggaaminen on noin fyysisesti kuitenkin aika yksinäistä hommaa.
Tänään me onkin sitten pidetty Klaaran kanssa ihan rehellistä vapaapäivää. Vime viikon loppupuolisko tuli vedettyä aika tiiviisti opintojen parissa, joten nyt nautitaan välillä vähän kiireettömyydestä ja siitä kuuluisasta läsnäolosta. Kotitöitä, palapelejä ja satuja. Niitä tänään, ja saadaampa ihan juuri myös koululainen seuraksemme!
Nyt päästään yhteen lempiaiheeseeni, eli kirjoihin! Ja vielä kaiken lisäksi äänikirjoihin, joista on tullut itselleni viime aikoina ihan vakituista nautintoa. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä BookBeat:n kanssa.
Olen kertonut teille ennenkin niistä lapsuuden kesälomista, kun viihdytimme siskon kanssa itseämme äänikirjoilla. Agatha Christien C-kasettikirjat olivat kovassa kulutuksessa, ja samalla kun sisko loikoili, minä siivosin. Välillä vaihdettiin huonetta, ja tämä asetelma kertonee meidä luonteidemme eroista valtavasti. Minä en malta pysyä paikallani.
Jossakin kohtaa äänikirjat jäivät pois elämästäni, vaikka ahkera lukija olen ollutkin. Vasta viime vuosina olen innostunut uudelleen kuuntelemaan kirjoja, ja kiitos tästä kuuluu nykyajalle. On äärimmäisen helppoa, että kirjaa kuunnellakseen ei tarvitse lainata tai ostaa mitään fyysistä tallennetta. Ei C-kasettia eikä CD-levyä, vaan pelkkä puhelin riittää.
Luen vähän kirja-arvosteluja, ja luotan aika pitkälle siskoni suosituksiin, koska meillä on jokseenkin täydellisesti samanlainen kirjamaku. Toki sitten välillä minäkin pääsen suosittelemaan vuorostani jotakin siskolle. Koska (kenties niiden lapsuusmuistojen vuoksi) hurahdimme molemmat uudestaan äänikirjoihin hyvin samaan aikaan, suositteleminen jatkui myös kuunneltavien kirjojen parissa. Latasimme jossakin vaiheessa molemmat puhelimiimme useammankin erilaisen äänikirjasovelluksen. BookBeat oli ihan uusi juttu, kun hyödynsimme molemmat jonkin tarjouksen, ja sen jälkeen muita sovelluksia ei ole tarvittukaan. Ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan paras vaihtoehto!
Luen itse edelleen ihan joka päivä. Viikossa saatta mennä 2-3 perinteistä paperikirjaakin, mutta koska kirjan lukeminen on jokseenkin aika sitovaa puuhaa, ja maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, olen kokenut äänikirjat ongelmani pelastajana. Mutta onpä äänikirjojen kuuntelemiseen toinenkin syy. Nimittäin äänikirjat ovat minulle seuraa. Kuvaaminen ja kuvien käsittely, sekä kaikenlaiset kotityöt on huomattavasti mukavampaa, kun voi samalla kuunnella mukaansatempaavaa tekstiä. Automatkoista puhumattakaan! Kuulokkeet ovat näppärä apu imuroidessa, sillä niiden kautta kuulee myös soivan puhelimen ja saapuvat viestit. Jos olen muuten yksin, en käytä kuulokkeita, mutta lasten kanssa olen aika tarkkana, että mitä he kuulevat kirjastani. Tässä jokin aika sitten verestin vanhoja muistoja ja kuuntelin BookBeatista läpi ne vanhat Agatha Christiet, ja silloin kyllä kuuntelin välillä ihan ilman kuulokkeitakin. Esimerkiksi ruuanlaitto on hyvää aikaa keskittyä kirjaan. Ja lasten mielestä on ihan normaalia, että äitikin kuuntelee välillä satuja!
Älkää ymmärtäkö väärin, minulla ei ole mitään musiikkia vastaan, mutta jos saan valita, kuuntelen mieluummin kirjaa kuin musiikkia tai radiota. Jopa siinä määrin, että salillakin kuulokkeissani etenee kirja sen sijaan, että kuuntelisin tsemppimusiikkia. Pääsen kirjojen avulla huomattavasti paremmin itseni kanssa samalle aaltopituudelle, ja vaikka kirjan kuunteleminen rentouttaa, ei se tarkoita, etteikö lihakset jaksaisi pinnistellä ja ponnistella samaan aikaan. Päinvastoin!
Muutama kirjasuositus, näitä olen itse kuunnellut BookBeat -sovelluksesta:
Stieg Larsson Millenium trilogia
(nämä kuuntelin kertauksena johtuen seuraavista)
David Lagercrantz Se mikä ei tapa
David Lagercrantz Tyttö joka etsi varjoaan
Camilla Läckberg Noita
Arne Dahl Rajamaat
Alan Bradley Flavia de Luce –sarja (Näistä teille olen niin moneen otteeseen kirjoittanutkin, ja nyt kaikeksi onnekseni sain myös kuunnella kirjat)
Agatha Christie (Olen nyt kuunnellut kaikki BookBeatista löytyvät, ja viimeisimpänä Vaarallisen talon.)
Lars Kepler Kaniininmetsästäjä
Dan Brown Alku
Jo Nesbø Harry Hole –sarja (tämä on nyt viimeisin innostukseni)
Eli aika paljon kuuntelen kirjoja, jotka olen aikaisemmin myös lukenut. Tämä siitäkin syystä, että en juuri katsele telkkaria, en edes joka viikko, joten kirjat ovat itselleni ikään kuin TV:n korvike. Mielikuvitus saa itse maalata maisemat ja miljööt, piirtää ihmisten ulkonäön, ilmeet ja eleet.
Hyviä hetkiä äänikirjalle:
Siivous ja kaikki muut kotityöt – ruuanlaittoa unohtamatta
automatkat ja työmatkat
työnteko, tosin kirjoittamien ja lukeminen on vähän hankalaa, kun keskittyy tekstiin
liikunta, oli se sitten lenkkeilyä tai kuntosalia
kaikenlainen rentoutuminen. Kun lapset katsovat elokuvaa, voi itse löhötä sohvalla kuulokkeet korvilla
nukkumaan mennessä (BookBeatilla on uniajastin, joten jos pelkäät nukahtavasi kesken kirjan, voit käyttää ajastinta 10-120 minuutin haarukalla.)
Käsityöt! Tämä on siskoni huvia, ja kiitos sen, pysyn itse näissä upeissa villasukissa!
Olen itse saanut lukemisen mallin vahvasti kotoa, ja toivoisin toki, että sama malli siirtyisi omille lapsilleni. Äänikirjat eivät ole lapsen lukutaidosta pois, päinvastoin, kuuntelemalla pienikin lapsi oppii kehittämään omaa kieltään. Aina ei tarvitse vanhempien lukea lapsilleen, vaan joskus voidaan heittäytyä koko kööri sängyn päälle ja kuunnella vaikka Peppi Pitkätossua. Toki tuolta sovelluksesta löytyy myös lyhempiä lastenkirjoja, ja 10-12 minuutin kirja on oiva tapa viihdyttää lasta, kun tarvitaan nopeasti jokin hetki omille töille. Lapsi pystyy samalla leikkimään, ja kirjan kuuntelu rauhoittaa tilannetta sopivasti.
Jotta pääsette itsekin kokeilemaan BookBeatin helppoutta ja loistavaa valikoimaa, saan jakaa teille koodin yhden kuukauden maksuttomaan kokeiluun!
Uusikuu –koodi
on voimassa 31.5. asti ja se koskee uusia BookBeat-asiakkaita.
Pääset aloittamaan kokeilusi tästä linkistä.
Onko BookBeat jo enuudestaan tuttu? Jakakaa ihmeessä vinkkejänne, niitä olisi nimittäin kiva kuulla!
Siitäkin huolimatta, että viikonloppuun piti herätä herätyskellon kanssa ja ohjelmaa oli heti lääkärikäynnistä viulutuntiin, lauantai on kokonaisuudessaan lempeän rauhallinen. Höyläpenkin päällä, keittiön ikkunan edessä, tekeytyy tällä hetkellä sämpylätaikina ja vielä vuoassa kohoava foccacia. Toinen lapsista lähti pulkkamäkeen ja toisen kanssa olemme kuunnelleet äänikirjoja ja nyt vuorossa on vanha kunnon Vaahteranmäen Eemeli telkkarista. Sujahdan kohta itsekin sohvalle kirjani kanssa ja sämpylät saadaan pyöritellä sitten yhdessä vasta ennen iltapala-aikaa. Sanoisin, että lauantain palaset ovat jotakuinkin kohdillaan.
Meidän ruokakauppa on remontin alla, ja vaikka uudistus näyttää tekevän kaupalle ihmeitä, kaikkein eniten viime päivinä iloa on tuottanut kaupan piristynyt kukkavalikoima. Nippu edullisia papukaijatulppaaneja veti tietenkin huiput, mutta ilostuinpa myös noista eukalyptuksen oksista. Tässähän tuntee itsensä liki kaupunkilaiseksi!
Mutta nyt sinne sohvalle ruokalevolle. Olohuoneessa kohtaavat seuraavaksi kaksi suurta ruotsalaista, Astrid Lindgren ja Maria Lang! 🙂
En tiedä, johtuneeko tämä sunnuntaifiilis siitä, että olen koko viikon ollut sekaisin päivistä, vai kenties ylipäätään lasten lomaviikosta. Tai ehkä sittenkin kyse on siitä, että hyvästeltiin tänään siskontyttö kotimatkalleen. Joka tapauksessa tämän päivän toimettomuus ja kiireettömyys vihjaavat sunnuntaista. Ja kiva niin, sillä sunnuntait ovat yleensä niitä viikon parhaita päiviä!
Tänään vaihdoin pyjaman takaisin päälleni jo puolen päivän jälkeen, ja vedin jalkoihini äidiltä saamani uudet villasukat. Kamiinassa rätisee tuli ja patteritkin hohkaavat mukavasti lämpöä. Tämän viikkoisen kirkkauden jälkeen oikeastaan tuntuu ihan kivaltakin, kun ehtii oikein nauttia illan hämärtymisestä. Paljon kynttilöitä ja raukeaa tunnelmaa. Ne tasapainottavat mukavasti aivoja. Ja tänään mennään muuten aikaisin nukkumaan! Niitä hurjia lauantai-iltojen huveja tässä iässä.
Nostin makuuhuoneen kaapin päälle perunanarsissin. Nyt kun siinä on vasta pari kukkaa auki, tuoksu ei vielä häiritse. Useamman kukan avauduttua makuuhuone ei ole ehkä se paras paikka. Mutta siirrellään taas kun se aika tulee. Nyt tuo on kuitenkin niin karun kaunista katseltavaa.
Huomenna koti täyttyykin äänistä kun päästään vihdoin juhlimaan sairastelun vuoksi peruttuja kaverisynttäreitä. Oikein mukava tapa lopetella lomaviikkoa ja valmistautua arkeen!
Kylläpä vain kävikin huono tuuri, kun perheemme pienin sairastui juuri kaverisynttäreiden alla. Vaikka näin aikuisen silmin juhlat ovat tietenkin siirrettävissä oleva asia, tuntui tuo olevan juhlakalulle itselleen melkein maailmanlopun veroinen juttu. Yhtä kaikki, harmihan se oli kaikkien puolesta, mutta kun näille ei vain voi mitään. Ja kun tarjolla on flunssaa ja täitä, olen jopa ihan helpottunut, että meille päätti tulla tämä levolla selätettävä ongelma.
Kipeänä ei tietenkään ole kiva olla, ei lapsen eikä aikuisen, mutta onneksi on viikonloppu edessä ja saadaan aika rauhassa sairastella ja parantua. Ensi viikolla sitten taas tavallisen elämän kimppuun – näin ainakin toivon.
Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat siis juhlahumusta hiljaiseen kotona hipsutteluun, ja yritetäänkin nyt ottaa siitä ihan kaikki mahdollinen ilo irti. Lumileikkeihin ehtii varmasti vielä tämän talven aikana, siltä tuolla ulkona ainakin nyt näyttää. Meillä on ihan hyvä syy viettää tämä viikonloppu verkkareissa ja villasukissa. Sen tosin huomasin, että vaikka aamuisella kaupunkikäynnilläni koetin hoitaa kaikki mahdolliset kaupunkia vaativat asioinnit, unohdin ihan täysin ostaa kukkia! Ne kaikkein olennaisimmat! Kukkia pitääkin nyt sitten vielä metsästää jostain, niin saadaan tunnelma hiottua ihan viimeisen päälle.
Siinäpä siis meidän perjantai-illan suunnitelmat ja koko viikonlopun suunnitelmat ylipäätään. Kotoilua ja huilailua.
Hejsan ja uutta viikkoa! Maanantai on jo melkein lusittu, joten voisi sanoa, että ollaan taas voiton puolella. Tiistaista viikko soljuu aina vaivattomammin eteenpäin.
Mutta en ryhtynyt kirjoittamaan viikonpäivistä, vaan ihan kuulkaas näistä sisustus- ja kotijutuista. Tarkemmin sanottuna meidän keittiön olkkarista, eli tuosta keittiön oleskelupäädystä, kuten siitä kai pitäisi puhua.
Nyt kun molempien lasten synttärit on juhlittu ja joulukin siinä välissä, palaan taas siihen samaan ajatukseen, ettei meillä varmaan varsinaista olohuonetta edes tarvittaisi. Nimittäin aina kun on vieraita, kaikki ovat kuitenkin keittiössä. Itse asiassa, eniten minä itsekin kotona kulutan tuota keittiön sohvaa. Kuvia valmistelen työhuoneessa työpöydän ääressä, mutta tähän minä sitten tulen naputtelemaan tekstiä läppärin kanssa. Jalat pöydällä on yksi paha tapani, enkä siksi oikein voi siitä muillekaan motkottaa.
Meille on kehkeytynyt sellainen selkeä jako, että sohva on minun paikkani, ja mies loikoilee divaanissa. Varsin miehekkään kuuloista, eikö vain!? Joskus pari vuotta sitten mietin, pitäisikö keittiöön hommata telkkari, mutta eipä sillekään tarpeelle enää oikein ole perusteita. Tässä me ne pienet hetket saadaan kyllä kulumaan ilman töllötintäkin. Olohuoneen telkkari on useammin pleikkarin jatkeena tai siellä pyörii lastenohjelmat. Me kun ei oikeastaan katsota TV:tä, vaan enemmänkin täsmäkatsellaan noita suoratoistopalveluja silloin kun siihen aikaa liikenee. Yleensä oleskelemme miehen kanssa olohuoneessa iltaisin sen yhden tai kahden jakson verran hyvän sarjan parissa, mutta koska ihan joka päivä ei tehdä sitäkään, voi olla päiviä, ettei me käytetä olohuonetta ollenkaan. Tähän keittiön löhöpaikkaamme taasen kaakerramme aina ruokailun jälkeen kahvittelemaan kuin mikäkin vanha aviopari konsanaan. Arkipäivänä tässä ladataan se pieni hetki voimaa ruokailun jälkeen, että jaksaa taas lähteä harrastuskierrokselle. Toisin sanoen, me juomme kahvit sillä välin, kun lapset laittavat itsensä lähtökuntoon.
Silloin aikanaan kun tänne muutettiin, en osannut kuvitellakaan, miten tärkeäksi suuri keittiö muodostuisi. Siitä tuli kodin sydän, paikka jossa kaikki tapahtuu – ja paikka jossa me kaikki yleensä ollaan. Tässä minä nytkin kirjoitan kissa kainalossani, kuten niin monena muunakin päivänä. Ja ihan ensimmäiseksi minä aamuisinkin keitän itselleni saavillisen kahvia, ja tulen tähän vakkaripaikkaani istumaan. Selaan puhelimesta postit ja viestit, katson somet ja julkaisen mahdolliset kommentit. Tässä samaisella sohvalla loikoilen usein myös kirjani kanssa (siitäkin huolimatta, että olohuoneessa olisi tarjolla pidempiä sohvia), ja tähän keittiön olkkariin suunnistavat meille tulevat vieraatkin automaattisesti.
Jos siis jotakin, niin ehkä tämä osa kotia on se, jonka sisustukseen ja kalustamiseen on joskus ihan syytäkin vähän sijoittaa. Toistaiseksi olen tyytyväinen ihan näin, vaikkakin pöytä on siinä hilkulla, että onko se liian suuri vai ei. Mutta nyt siihen ainakin mahtuu kaikkea kivaa esille, ja silti ne villasukkiin kiedotut jalat ja kahvimuki. Näköjään myös yksi pari vähän pienempiä villasukkia, satukirja, hiuslenkki, käytetty Frozen-laastari, kuulokkeet ja pari piirustusta. Mattoon on tosin kulunut miltei reikä jalkojeni kohdalle, eli ei ne jalat ihan aina siellä pöydälläkään ole. Ja kenties joskus tässä sohvassakin on kokoiseni painauma, jota ei enää tyynyjä pöyhimällä saa korjattua. Mutta noin ylipäätään nuo kaikki kertovat kai ainoastaan siitä, että minulla on lempipaikkani ja minusta on varsin mukavaa, että se lempipaikkani on juurikin tässä. Kotona ja kodin sydämessä.
Viikko sitten sekosin vielä päivistä, mutta paluu normaaliin rytmiin toi onneksi mukanaan myös viikonloppujen ihanuuden. Vähän kuin Peppi Pitkätossulla, joka halusi kouluun saadakseen lomat. Perjantai tuntuu tänään erityisen mukavalta, ja hei, neljältä on vielä valoisaa! Tai no, ei ainakaan pimeää.
Kauppareissulta mukaan tarttui tulppaaneja, jotka on muuten juuri tämän vuodenajan ihanuus. Pitkät kalsarit, paksu villapaita ja äidin neulomat villasukat kuuluvat nekin talviperjantain kotoiluun. Samoin takkatuli ja laatuaika hyvän kirjan parissa. Ajattelin myöskin napata illasta hetken itselleni ihan vain kuoriakseni talvenkuivattaman ihon itsestäni pois. Niitä juttuja, joita joka päivä miettii, että pitäisi tehdä, mutta ei sitten kuitenkaan vain saa aikaiseksi. Myöskin pitkät yöunet tuntuvat taas enemmän kuin tervetulleelta, joten tänään kömmitään ajoissa nukkumaan ja herätään huomenna sitten siinä vaiheessa, kun siltä tuntuu. Joka tapauksessa levänneenä ja virkeänä.
Ja siinähän onkin jo ihan tarpeeksi yhdelle perjantai-illalle. Leppoisaa viikonlopun aloitusta myös teille!
