Nyt kun juhlaputki on juhlittu, mulla on vahva fiilis, että viikonloput ovat hetken aikaa veljiä keskenään. Talvi, takkatuli, kotoilu, löhöily, ulkoilu ja mitä näitä nyt on. Repeat. Eikä kyllä haittaa ollenkaan. Tykkään viikonlopuista just näin. Tänään ulkoiltiin reilu kolme tuntia jäällä, paistettiin makkarat ja hörpittiin kuumat kaakaot termarista. Köyliönjärvi on hieno kohde, jos Satakunnassa päin ulkoilu kiinnostaa! Kotona meillä oli omatekoista pizzaa ruuaksi ja seuraavaksi sitten vaikka vähän telkkaria mukavasti sohvalla. Joskos saisin pukea räsymattoneuleeni jo ensi viikolla ylleni.

Olin alkuviikon Klaaran kanssa kotona, ja siinä mahtavassa auringonpaisteessa (joka paljasti jokaisen pölyhiukkasen ja sormenjäljen) sain monta hienoa sisustusideaa. Hetkellisesti. Nuo hetket menee nykyään kuitenkin aika pikaisesti ohi, sillä se itse toteutus ei houkuttelekaan ihan niin paljon kuin visio valmiista. En tiedä, ehkä sellaiseen sisustamiseen ja pintaremppaankin voi kyllästyä. Tai keskeneräisyyteen. Sitä jotenkin ajattelee, että näinkin pärjätään. Tai sitten se varsinainen sisustuskärpänen on vain talviunilla ja herää kunnolla vasta keväämmällä. Yhdistelmä on kuitenkin hassu; Samat vanhat nurkat kyllästyttää, mutta kun ei oikein jaksaisi muuttaa mitään. Olen jopa miettinyt, että onko tämä jotakin keski-ikäistymistä. Tai sitten sitä, että lasten kasvaessa sellainen pesän rakentaminen jotenkin menettää merkityksensä. Varsinkin kun molempien lasten syntymään ja kasvuun on meillä kuulunut vahvasti tuo remontointi. Joka tapauksessa, just tällä hetkellä myös minun on tosi vaikea ajatella, että tämäkin blogi on ollut joskus sisustusblogi. Pahoittelut siis samoista nurkista, mutta ihan oikeita ihmisiä täälläkin asuu, eikä koti voi jatkuvasti muuttua ja uudistua.

Mutta nyt sinne sohvalle! Ihanaa sunnuntai-iltaa myös sulle!

 

Voi että, miten paljon meillä olikin suunnitelmia viikonlopuksi. Koska viime viikonloppu meni Klaaran synttäreitä juhliessa, näille parille päivälle oli ladattu valtavasti kaikkea sitä, mitä arjessa ei olla ehditty. Hiihtoa, luistelua, retkiluistelua ja retkeilyä. Mutta elämä oli toista mieltä ja viikonloppu vaihtui sisällä kyhjöttämiseen. Pienin on nimittäin kuumeessa. Koko syksy ja talvi tätä on tietenkin pelätty, mutta minkäs teet. Vaikka viimeinen vuosi on ollut sairastamisten osalta miltei puhdasta nollaa, joskus sen on kai osuttava kohdalle ja meille se osui tänään.

Alun harmituksen jälkeen päätin etsiä tilanteesta positiiviset kulmat ja ehkä kotona levätty viikonloppu tulee itse kullekin tarpeeseen. Vaikka hartiat olisivat kyllä tykänneet kunnon sivakoinnista, lepo ja univelkojen kuittailu ei sekään ole paha vaihtoehto. Raskaan viikon, lyhyiden yöunien ja hormonaalisen migreeniviikon jälkeen kotona on oikeastaan ihan kiva. Josko huomenna saisi jo herätä ilman sitä tunnetta, että joku kääntää veistä päässäni. Myös pyykkivuoren selätys onnistuu parhaiten kotoa käsin ja Ivalo-sarjaakin olisi kiva päästä jatkamaan.

Viikonlopun kunniaksi ajattelin myös edistää hieman kesäneuleprojektiani, jonka laitoin viikko sitten aluille. Väriterapiaa, jota alkaa tässä kohtaa talven selkää jo väkisinkin kaipaamaan.

Eilen ehdittiin vielä juhlia toinen kierros synttäreitä ja pavlovaleivoksia jäi vielä lauantain jälkkäriksi. Uuniin sujautin maailman helpoimman arkiruoan, eli pari pussia Lidlin tortellineja, pari purkkia tomaattimurskaa, pippuria, suolaa, tuorepakastettuja yrttejä ja päälle pari revittyä mozzarellapalloa. Ei voi juuri helpompaa ruokalajia keksiä.

Meillä on tänään muuten kihlajaispäivä. Kolmastoista, jos laskin oikein. Sen kunniaksi ajattelin mennä päiväunille – kun se kerrankin on mahdollista.

 

Ihanaa viikonloppua!

Ps. Päällä maailman ihanin mekko! Tämä Niinmun designin neulemekko on just ihana ja rento vaate. Joihinkin paikkoihin ehkä turhankin lämmin, mutta kotona kuin pehmoinen syli.

Blogi on jäänyt viime aikoina vähän hunningolle, mutta asetan toivoni tammikuulle, piteneville päiville ja lisääntyvälle valolle. Viimeisten viikkojen aikana valoa on ollut tarjolla aika niukasti ja viikonloppujen valoisat tunnit olen käyttänyt johonkin ihan muuhun. Pahoittelut siis tämänkin postauksen erisävyisistä kuvista. Pakeneva valo ja kynttilöiden tuike tekee tepposensa.

Itsenäisyyspäivä on tänäkin vuonna lepoa. En voi väittää, että Linnan juhlien peruuntuminen kauheasti muuttaisi perinteitäni Tässä suhteessa olen jopa vähän epäisänmaallinen. Nimittäin miltei joka vuosi olen tuon tv-spektaakkelin ajan joko valmistellut syntymäpäiväjuhlia tai siivonnut niitä pois. Tänä vuonna juhlat on juhlittu ja järjestetty kahteen kertaan, ja taidan nauttia vapaasta sunnuntaista ihan vain lepäämällä. Pyörittämällä lakanapyykkiä ja sohvalla makoillen. Olen ihan koukussa Kaikenkarvaiset ystäväni sarjan uuteen versioon. Niin ihanan kevyttä, mitä nyt välillä pillittelen ja herkistyn.

Instan stooreissa jo esittelinkin uuden lampaantaljani. Se on tuosta naapurin koulutilalta, ja niin ihanan muhkea ja pehmeä, että sen sisään tekisi mieli kääriytyä. Samasta paikasta on myös kuivakukkakimppu. Niin hassua, että tuokin villitys koki taas uuden tulemisensa, vaikka olen joskus tainnut vannoa, että se ei ole mun juttu. Hillityt värit kuitenkin sopivat tähän vuodenaikaan, hämyyn ja hämärään.

Jonkinlaista äidillistä haikeutta olen tänään kokenut siitäkin, että lastenosaston sijaan pakettiin käärittiin ostoksia miestenosastolta. Hassua, miten oman lapsen kasvaminen on yhtä aikaa helpottavaa, mutta samalla niin kovin kivuliasta. Mukavan juhlahumun jälkeen jäi aikaa pysähtyä miettimään myös niitä haikeuksia, joita vuosien vieriminen tuo mukanaan. Ja myös sitä omaa kasvamista äitinä, vanhempana ja ihmisenä ylipäätään. Sitä, ettei kelloa voi kääntää takaisin, on vain tulevaisuus ja se jatkuva huoli, jota yksikään vuosi ei äidin sydämestä haalista.

Mutta nyt mä taidan liittyä nimpparisynttärisankarin seuraan katsomaan tuntematonta sotilasta. Ehkä usutan hänet myös soittamaan Finlandiaa. Vaikka vain paikatakseni sitä Linnan juhlien aiheuttamaa suvantoa.

Levollista ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää myös teille!

Pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, isien onnittelua, herkkuja, ulkoilua, kirjoja ja telkkaria. Niin ja tietenkin valloitetut pyykkivuoret, puhtaat lakanat ja sauna. Mitä tylsempää ja kiireettömämpää, sen parempi.

Aloitettiin eilen tosi hyvä sarja, ruotsalainen Heder. Ajattelin ensin, että se voisi olla jopa liian raskas, mutta yllätyin, miten koukuttava sarja on. Ihan teki tiukkaa illalla lopettaa katsominen. Tai no, tiukkaa ja tiukkaa, onneksi olen iltauninen ja telkkarimaratonit jää katsomatta kun silmäluomet painuvat kiinni. Tai ainakin aina seuraavana aamuna olen kiitollinen, ettei mennytkään myöhään.
Itse asiassa joskus pari viikkoa sitten aloitettiin katsomaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta -sarjaa. Olen pitkittänyt katsomista, koska kirja oli niin hyvä, etten oikein edes halunnut pilata luomaani mielikuvaa jonkun muun näkemyksellä. Mutta sarja oli tosi hyvä, ja vaikka olisin valinnut pääosan näyttelijän ihan toisin, jouduin jopa myöntämään, että näin oli parempi. Koukuttava sarja tämäkin. Mutta sitten vain kävi niinkin ikävästi, että se poistui Cmorelta. Että miten ärsyttävää! Enkä onnistunut löytämään sarjaa muistakaan suoratoistopalveluista. 

Sunnuntai-illalle olisi vielä hiukan kirjallisia töitä, puhtaiden lakanoiden petaamista, alkuviikon ruokien valmistamista ja kenties pätkä Hederiä. Sitten kunnon unet ja virkeänä ja pirteänä uuteen viikkoon.

Ihanaa isänpäivän iltaa! ❤️

 

Väittäisin, että sosiaalisen elämän merkitys on kasvanut viimeisen vuoden aikana hurjasti. Joskin tosin monilla mittareilla suhtaudumme nykyisin myös intohimoisemmin kotiin ja kotona viihtymiseen. Molempi parempi, tuumaan ainakin itse, ja eilen sen taas todistin, miten tärkeää on päästä välillä nollaamaan arjen harmautta ystävien seurassa. Samalla kuitenkin takaraivossa on se kamala pelko, koska moinen joukkokokoontuminen taas kielletään ja tämä osa elämää laitetaan tauolle. Vaikka elämme täällä toistaiseksi maamme koronattomimmassa kolkassa, kaiken kivan yllä lepää kuitenkin se ikävä perumisen pelon viitta. Jokainen suunnitelma ja tulevaisuuteen ajateltu tekeminen päättyy nykyään jossitteluun. Ja vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että pitää elää hetkessä ja katsoa positiivisin mielin tulevaan, tuntuu se välillä musertavan turhauttavalta. Puhumattakaan siitä kaikesta muusta epävarmuudesta, mikä elämisen päällä nyt jatkuvasti roikkuu.

Olin jo aamulla manaamassa koko päivän epäonnistuneeksi ja perjantain ilo meinasi vaihtua äärimmäiseen ketutukseen, kun suunnitelmat menivät uusiksi, mutta jälleen kerran elämä kuitenkin opetti, että asioilla on aina kaksi puoltaan. Vaikka suunnitelmat vaihtuivat, pimeä sadepäivä kotona ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkästään huono juttu. Itse asiassa pimeys ja synkkyys on oikeastaan ihan jees. Kun saa olla kotona. Sateen piiskaamat ikkunat on oikeastaan aika kauniita, pimeys tunnelmallista ja kaikki ylipäätään tosi hyggeä.

Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja jotain tosi hyvää ruokaa illaksi. Ja kasa herkkuja jälkkäriksi. Ihanaa viikonlopun aloitusta!

Kaupallinen yhteistyö ⎮ Varax

---

Petivaatteiden tuuletus ja pakastimen sulatus. Siinä kaksi asiaa, joista olisin mielelläni ottanut talvella ilon irti pakkaskelien myötä. Vaan ei tullut talvea ja pakastin on yhä sulattamatta. Mutta petivaatteita ei sentään sovi olla tuulettamatta ympäri vuoden, vaikka kunnon raikas pakkaskeli niille oikein hyvin sopiikin. Miksi ja kuinka usein peitot ja tyynyt kannattaa nostaa ulos. Siitä tänään kaupallisessa yhteistyössä Varaxin kanssa.

Koska huoneilma on nykyisin melko kuivaa, kenenkään sänky tuskin kuhisee pölypunkkeja kuten joskus peloteltiin. Silti joka aamu olisi syytä nostaa peitto pois makuupaikalta ja antaa patjan tuulettua ja kuivua kehon tuottamasta kosteudesta ja lämmöstä. Eli niistä tekijöistä, joista hyötyvät punkit ja bakteerit. Myös makuuhuoneen ikkuna kannattaa avata aamuisin ainakin hetkeksi. Nopea tuuletus on paikallaan myös talvella, mutta kannattaa säätä patterit ja lämmittimet siksi aikaa pois päältä. Pahin virhe on pedata sänky heti ylös noustessa ja jättää kostea lämpö visusti vällyjen väliin. Meillä makuuhuoneet on yläkerrassa ja sängyt usein myös petaamatta koko päivän. Tai sitten ne pedataan vasta aamutoimien lopuksi, kun sänky on saanut ainakin tunnin verran tuulettua. Joka aamu peitot ja tyynyt kannattaa ravistella ja pöyhiä. Paitsi että ne pysyvät kuohkeampana, hyvä hoito myös lisää petivaatteiden kestoa ja käyttöikää.

Lakanoita vaihdetaan joissakin talouksissa viikon välein, toisissa 2-4 viikon välein. Se, mikä on sitten oikea tapa riippuu paljolti myös nukkujista. Ja tietenkin siitäkin, käydäänkö suihkussa illalla juuri ennen nukkumaanmenoa vai aamulla ensimmäiseksi. Joka tapauksessa tyynyliinat suositellaan vaihdettavaksi viikon välein. Harva pesee hiuksiaan päivittäin ja pään kautta haihdutamme lämpöä myös yöllä.

Kunnon talvipakkasilla peitot ja tyynyt on ihana nostaa ulos vaikka koko päiväksi. Myös petivaatteiden “peseminen” puhtaassa lumessa tuo ihanan raikkaan fiiliksen. Mikäli petauspatja ei ole kehon lämmössä muotoutuvaa materiaalia, senkin voi nostaa pakkasilla ulos tuulettumaan. Petivaatteiden tuulettaminen on kuitenkin suotavaa ihan ympäri vuoden. Lakanoiden vaihdon välissä tyynyt ja peitot kannattaa nostaa ulos ja sänky patjoineen imuroida huolella. Tuuletus kannattaa yhdistää myös ihan tavalliseen viikkosiivouspäivään, vaikka lakanoita ei juuri silloin olisi tarkoituskaan vaihtaa. Peitot ja tyynyt voi nimittäin viedä ulos lakanoineen päivineen ja makuuhuoneen siivouskin helpottuu.

Vaikka päivät ovat paahteisia ja yöt kosteita, petivaatteiden tuuletus kannattaa silti. Ilma on yleensä päivän aikana kuivahtanut ja pahin lämpö ja porotus ohi. Niinpä peitot ja tyynyt kannattaa viedä ulos raikkaaseen iltailmaan ja ennen yökosteuden saapumista. Ulkona pöyhityn peiton alle mukava sujahtaa pitkän päivän jälkeen.

Varax on kotimainen yritys joka valmistaa huonekaluja, puutarhakalusteita ja kiinteistökalusteita Suomessa ja suomalaisen työn voimin. Varaxin pyykki- ja tuuletusteline löytyy lukemattomien taloyhtiöiden pihasta, kuten myös monen omakotitalonkin pihasta. Samanlaiselle tuuletustelineelle vietiin petivaatteet myös lapsuudenkodissani ja siinä piiskattiin matot ja tekstiilit. Varax tuuletusteline 144 on klassikko johon mahtuu useampikin peitto ja matto. Kipattava yläosa helpottaa painavien mattojen kanssa toimimista. Tukeva kaluste kestää myös aikaa ja käyttöä. Materiaali on kuumasinkitty teräsputki ja väreinä sinkitty, musta ja harmaa. Meillä on käytössä harmaa, joka sulautuu mielestäni mukavasti puutarhaan.

Perjantai on perinteinen viikkosiivouspäivä monessa kodissa ja niin se on meilläkin. Tosin varmaankin tekeminen venyy myös huomiselle aamupäivälle sillä illalla tulee vieraita ja juhlitaan rapujuhlia.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

Varaxin puutarhakalusteista kirjoittelin ennen juhannusta. Postauksen pääset lukemaan tästä linkistä.

Vaikka tykkäänkin värikkäistä daaliakimpuista, ei näissä suurissa valkoisissa ‘fleurel’ -daalioissakaan mitään vikaa ole. Ne toimivat ihanasti ihan yksitellenkin, mutta kun ulkona kypsyy yhtä aikaa monta valkoista kukkaa, pitää maljakkoon tietenkin leikata koko kimpullinen. Aika komea viikonloppukimppu noista syntyikin.

Meidän rauhalliseen viikonloppuun on mahtunut ravintolapäivää ja yksi vähemmän rauhallinen, mutta sitäkin jännittävämpi pelireissu. Isovanhempien treffailua, ystävien näkemistä ja ihan vain yhteistä aikaa. Mahdollisesti viimeisistä helteistä on yritetty nauttia myös, sillä ajatus kylmyydestä on oikeastaan alkanut jo hieman pelottaa. Samoin ajatus pimeydestä. Se, ettei aamulla saakaan energiaa valosta ja päivät lyhenevät.

Netflixistä aloitin Alta Marin eli Aavan Meren kolmannen kauden, jota olen säästänyt juurikin näihin erityisiin kotoiluhetkiin. Lauantai-iltana menikin yli kolme jaksoa, koska kausi on taas ihan yhtä koukuttava kuin kaksi edellistä. Samalla virittelin itseni käsityömoodiin, josko neulominen toisi syksyyn sitä sellaista oikeanlaista rentoa olemista. Hyggeilyä. Onneksi Aavan meren jänniä jaksoja jäi vielä seuraavillekin viikonlopuille, joten pystyn hyvin jatkamaan harrastustani. 🙂

Tuon pikkuryijyn ostin kirppikseltä yhtä aikaa taidegrafiikan kanssa. Hintaa ihanuudella oli kokonaista seitsemän euroa, joten pesulalasku oli tässä se hintavampi osuus. Ryijy on kuitenkin niin ihana, että voisin katsella sitä pidempäänkin. Ihan täydelliset värit! Ajattelin oikeastaan laittaa sen johonkin korituoliin pehmikkeeksi tai sitten sen voisi kursia kokoon noin kaksinkerroin tyynynpäälliseksi. Seinälle en jostain syystä oikein osaa sitä kuvitella.

Vaikka kesä onkin jatkunut yhä, huomaan, että sellainen pesänrakentamisvietti on taas alkanut hiljalleen hiipiä mieleen. Varautuminen siihen, että pimeys sulkee taas ennen pitkää kotiin. Koska haluan asennoitua tulevaan kuitenkin positiivisesti, kaikki lempeät aseet tuleekin ottaa käyttöön. Kukkia, kynttilöitä ja villasukkia. Arjen luksusta.

Suloista sunnuntai-iltaa ja energistä uuden viikon aloitusta!

Kuten tiedätte, minä pidän arjesta. Ihan oikeasti pidän. Olen myös viime päivinä miettinyt paljon arjen käsitettä. Rutiineja, kaavoja, totuttuja tapoja ja tietynlaista turvallisuutta. Sillä niitähän arki on, ja parhaassa tapauksessa juuri siksi niin arvokasta. Elämän parasta aikaa, kuten joskus sanotaan. Yhden käden sormilla silti tuskin pystyy laskemaan kaikki ne kirjat ja oppaat, joita toimivasta arjesta on kirjoitettu.  Ja silti moni kompuroi samojen ongelmien kanssa. Siitä huolimatta, että arjesta tykkääkin. Se on vähän kuin laihduttaminen. Jokainen tietää kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta tapojen muuttaminen on vaikeaa. Monesti hyväkin suunnitelma ja alun motivaatio kuluvat ajan myötä ja sitten sitä löytää itsensä vanhoista totutuista tavoista. Viikkosoppa vaihtuu hätäisiin puolieineksiin ja nukkumaan ei tullutkaan mentyä ihan niin aikaisin, kuin oli tarkoitus. Mutta koska kaikesta huolimatta tykkään arjesta, myös blogista on vuosien varrella muodostunut varsin arkinen. Toki siitäkin on rajattu myös paljon pois. Jäljellä arjen kultareunuksia tai pilvien hopeareunoja. Eikös sosiaalista mediaa yleensä siten kuvailla; pikkuisen kiiltokuvamaisena pintana tavalliselle elämälle?

 Elämä jossa asiat soljuvat turvallisesti eteenpäin, on pitkälti myös sitä, mistä aikanaan haaveilin. Elää ja olla terve, tulla onnelliseksi. Melko perustavanlaatuisia, täyttyneitä unelmia, joista usein arjen keskellä unohtaa myös olla kiitollinen. Toki arjenkin väliin pitää välillä mahduttaa juhlaa, mutta arjessa itsessään ei mielestäni ole mitään negatiivista. Välillä tietenkin tökkii, mutta mikäs ei tökkisi. Koen olevani melko positiivinen ihminen, vaikka mielestäni yltiöpositiivisuuttakaan ei tarvitsisi joka paikassa toitottaa. Elämä on hyviä ja huonompia päiviä, ja juurikin siksi niin omanlaisensa arvokasta. Pitää olla ilot ja surut, sillä niistä elämä on rakennettu.

Sanalla arkinen on harmi kyllä jotenkin negatiivinen kaiku. Arkinen vaatetus kun yleensä kuitenkin on moninverroin juhlavaa mukavampaa, eikä arkinen ruokakaan huonoa ole! Mutta ehkä tämäkin on vähän sellainen ikäjuttu. Nuorena moni haluaa elämältä juhlaa ja panostaa korkokenkiin. Sitten tullaan tiettyyn ikään ja mukavat kotitossut ja koti-ilta onkin arvokkaampaa. No, ei sovi tietenkään yleistää, mutta ehkä saatte ajatuksesta kiinni.

Arjessa on kuitenkin yksi iso asia, joka tökkii itseäni pahemmin kuin mikään muu. Se on sellainen ulkopuolelta tuleva arvostelu ja kyseenalaistaminen. Siitäkin huolimatta, että esimerkiksi se laihduttaminen ja arki ovat mitä henkilökohtaisempia asioita, meidän yhteiskunnassa vallitsee ihmeellinen tarve kyseenalaistaa toisten tapoja. Olen monesti miettinyt, miksi joku ylipäätään ruotii muiden tapaa elää. Varsin arkisen blogini kautta olen törmännyt ongelmaan tasaiseen tahtiin ja se on edelleen itselleni mysteeri. Miten se on keneltäkään pois, jos minä nousen viideltä tai vasta puoli seitsemältä. Miksi en voisi pestä pyykkiä enemmän kuin yhtenä päivänä viikossa tai siivota muutenkin kuin perjantaisin. Arjen kun ei tarvitse olla joka perheessä samanlaista. Olen myös enemmän kuin kurkkuani myöden täynnä sitä, että kotona työskentelevä nainen ei yleisen käsityksen mukaan tee mitään, kun taas kotona työskentelevä mies sen sijaan “käy töissä”. Varsin vinksahtanut mielikuva, ja erityisesti siksi, että kotona työskentelevien naisten vähättelyyn sortuu mielestäni tavallisemmin juurikin nainen. Kun toisten arkea ja ihan tavallista peruselämää arvostelllaan, herää tietenkin kysymys, mistä moinen kumpuaa. Tyytymättömyydestä omaan elämään, kateudesta vai yksinkertaisesta tarpeesta korostaa omaa ja vähätellä toisen? Jokaisella perheellä kun on omat ruutiininsa, aikatalunsa ja ristinsä kannettavana, ja joskus pitäisi vain hyväksyä se, että kaikissa perheissä sauna- ja karkkipäivä ei ole lauantaina.

Elokuu on kiva kuukausi arjen opetteluun. Päivät ovat pitkiä ja aurinko hellii. Iltaisin jaksaa vielä miettiä, mikä meni hyvin, ja mikä kannattaisi ehkä huomenna tehdä toisin ja energia riittää etsimään myös uutta inspiraatiota arkiruokalistaan. Syksy tulee ja pimeät sen myötä, ja nyt jos koskaan kannattaa elämään oikeasti hakea sitä sisältöä joka kantaa synkimmänkin yli. Ja vastaavasti ehkä karsia kaikkea sitä, mikä tuntuu energiasyöpöltä ja tuottaa huonoa mieltä. Millainen arki, sellainen elämä.

Mutta vaikka kulunut vuosi on ollut meille ihan jokaiselle erilainen ja vaikeakin, jaksan silti uskoa, että tulossa on hyvää. Ihana syksy, sitä ihan tavallista elämää ja soljuvaa arkea. Sellaista jota vuosien päästä muistellaan suurella ikävällä.

Joka heinäkuu mä mietin kotiin ajellessa, että miten onnellinen olen, kun saan elää täällä missä tienvarret säihkyy kirjavana luonnonkukista. Kissankelloista, pietaryrtistä, puna-apilasta, hiirenvirnasta, keltamatarasta, siänkärsämöstä, kurjenpolvista… Se on kuin sellainen räsymatto, joka kiemurtelee tien molemmin puolin. Ja sitten ennen koulujen alkamista se ajetaan pois. Koko maisema siiliksi, noin vain, ihan hetkessä. Puff, sinne meni kesä!
Ja mä voisin vaikka vannoa, että se tehdään aina vasta ihan heinäkuun lopussa tai elokuun puolelle, mutta nyt se tehtiin jo maanantaina. Ja miten kauhealta se tuntuikin! Piti oikein itseään muistuttaa, että heinäkuuta on yhä jäljellä. Kesääkin yllin kyllin. Eli eikun kukkia maljakkoon, kesämekkoa niskaan ja sateesta viis. Just nyt on hyvä näin.

Toki niitä luonnonkukkia kasvaa muuallakin kuin ihan tienpientareella, etsimään ei sentään tarvitse ryhtyä. Mutta tuo tienpientareiden parturointi, samoin kuin keltaisten kukkien lisääntyminen omassa pihassa, tuovat jotenkin aina sen loppukesän fiiliksen, ja sitä ei nyt yhtään kaipaisi. Voisi vaikka aloittaa alusta, kelata kesäkuun alkuun ja elää uudestaan helteet, juhannuksen ja jopa sen sadejakson. Mutta vasta tämän viikon jälkeen. Saatiin nimittäin tänään sisko lapsineen kylään. Yhdessä ensimmäistä kertaa sitten joulun, joten nyt nautitaan tästä! ❤️

Laiska ja saamaton. Näitä kahta sanaa olen taivutellut koko kesän päässäni. Tai ainakin joka kerta kun olen sivuuttanut ikkunoiden pesun tai jonkin niistä komeroista, joiden oven avaamiseen sisältyy aina pieni tapaturmariski. Tahmeus on jatkunut aina siitä saakka, kun saatiin iso ulkorakennusten ja ullakoiden raivaus tehtyä. Ei ole oikein osannut tarttua mihinkään, saanut aikaiseksi. Sellainen veltto tunne, joka liittyy varsinkin kaikkiin kotitöihin ja niihin arkisen tylsiin juttuihin. Ja tavallaan se on tosi hieno fiilis. Olla vähän vähemmän tehokas, sillä tavalla kun nykyään on kovasti muotia olla. Mutta niin kivaa kuin se rentoutuminen ja “armollinen eläminen” onkin, niin kyllähän sitä välillä miettii, että olisi kiva olla taas se oma itsensä; tehdä asioita ja saada aikaiseksi.

Ehkä tämä aikaansaamattomuuden kasaantunut maksimaalisuus kuitenkin täytti nämäkin äyräät. Tai sitten se on vai tuo viileä kesäsää. Mutta nyt on taas sellainen tunne, että on kiva tehdä ja kiva tarttua asioihin. Ja ei, en nyt pessyt niitä ikkunoita tai konmarittanut koko taloa, mutta leivoin pullaa. Kahtena päivänä, litran taikina molempina. Siinä samalla tuli täytettyä mummun pakastin, järjesteltyä pari laatikkoa ja hyllyä, pakastettua ensimmäiset mansikat, toimitettua kliput ja klaput kirjanpitäjälle, käytyä puutavaraliikkeessä ja hoidettua alta monta pientä juttua, joita olin hillonut jo koko kevään tuonnemmaksi. Kuten vaikka sain aikaiseksi tilata pojan bassoon neljän euron kumitulpan, jotta lattiat säästyvät enemmiltä naarmuilta. Hurraaa!  Ja sen sijaan, että takki olisi jotenkin tyhjä, mielessä pyörii taas monta juttua, jotka olisi oikeasti KIVA tehdä. Kuten vaikka siivota vaatehuone ja työhuoneen lipastonlaatikot. Ja sitten sitä katsoo kotiakin taas jotenkin sellaisin silmin, että pitäisikö täälläkin tehdä jotain. Piristää vähän paikkoja.

Niin että ei mulla nyt ole jakaa tänäänkään mitään suuria oivalluksia elämästä tai antaa mitään kultaista lankaa loputtomaan zen-olotilan saavuttamiseksi, mutta leipokaa vaikka pullaa. Tai ehkä sen syöminenkin riittää, sillä jostain kai sen energian täytyy kai oikeastikin virrata. Pari päivää kun mutustaa oikein kunnon kotitekoista, niin johan sitä taas jaksaa.

Nyt saunaan. Ihanaa iltaa! ♡