Aamukuuden kuvia ja muuta

16.8.2021

Viime vuodet on olleet aika täysinäisiä. Vihaan sanaa ruuhkavuodet, mutta en tiedä parempaakaan termiä, joka olisi yhtä selkeästi ymmärrettävissä. Koska iltaisin pitäisi olla kahdessa tai kolmessa paikassa yhtä aikaa, olen pyhittänyt aamut itselleni. Toki kesällä oli vähän helpompaa, mutta kun on tehnyt itsestään aamuihmisen, sitä oikeastaan nauttii aikaisen aamun hiljaisuudesta ja rauhasta. Niin no, salilla saa olla yleensä ihan yksin. Tänään nappasin salikassin lisäksi mukaani myös kameran, sillä olen ihaillut noita loppukesän usvaisia aamuja jo pitkään. Kuuden aikaan kotiinpäin ajellessa nappasin sitten itselleni muutaman kuvan muistoksi. Nyt pitää nauttia, sillä hetken päästä kuudelta aamulla on yhtä pimeyttä!

Olen viimeiset pari viikkoa jo vähän kipuillut tulevan syksyn vuoksi ja tuntenut sen tykyttävän tunteen rinnassa ja palan kurkussani. Kamppailut oman riittämättömyyden kanssa ja miettinyt,  että miten kummassa sitä taas jaksaa kaiken. Ja ennen kaikkea pystyy kaikkeen. Lauantaina istuin puoli tuntia hautausmaalla ja itkin. Ihan kuin pikkulapsi. Sitten nostin leuan pystyyn, ajoin kotiin ja menin ennen kymmentä nukkumaan. Kyllä se siitä. Ja sunnuntai-iltana meillä oli jopa pölystä puhtaat kaapinpäälliset ja tavarat pitkästä aikaa ainakin melkein paikallaan. Mielikin toimii paremmin kun ympärillä on siistiä ja puhdasta.

Tänään ollaan kuitenkin saatu aikataulupalapeliä ihanasti kasaan ja mulla on aika positiivinen olo tulevan suhteen. Kyllä tämä taas tästä. Mutta en siis ole mikään kiirettä rakastava ihminen. En todellakaan! Enemmän just se sellainen aamu-usvaa tuijottava ja lampaita rapsutteleva haaveilija. Luen aina niitä ihania kertomuksia pienistä saarista, joilla asuu vakituisesti vain kourallinen ihmisiä. Ne olisi just mulle sopivia paikkoja. Mutta eihän niissä ole voimistelua, jalkapalloa, säbää, balettia tai musiikkiopistoa. Että se siitä! Ja toisaalta, ei ehkä niitä viikonlopun valopilkkujakaan, kuten vaikka rapujuhlia, joiden voimalla tämä viikko laitetaan purkkiin.

No mutta mulla on mun aamut. Hiljaiset ja usvaiset ja kohta pimeätkin, mutta mulle niin äärimmäisen tärkeät ja pyhät.

 


Elämässä tärkeintä

26.5.2021

Olen tässä kevään aikana kuullut yhden jos toisenkin viisauden siitä, että elää pitäisi silloin kuin siihen on mahdollisuus. Pitäisi suorittamisen sijaan nauttia, olla läsnä ja rakastaa. Niinpä, sillä mitenkäs me kukaan päiviemme määrästä voitaisiin olla varmoja. Näitä viisauksia kun on sitten alkanut pienessä mielessään oikein pyörittämään, niin johan tässä on tullut monen monta ajatusta omasta elämästä, unelmista, haaveista ja tietty siitä suorittamisesta myös. Samaan aikaan kun tuntuu, että on haalinut arkeen kaikkea mahdollista ylimääräistä ja pelkää jonkin verisuonen napsahtavan ihan just ja pään räjähtävän, sitä tietenkin alkaa miettiä myös ihan rehellistä muutosta. Että jos muuttaisikin jotain. Laittaisi asiat uudestaan arvojärjestykseen ja nostaisi ylös just ne, mitkä itselle on kaikkein tärkeimpiä. Vaan eipä se sitten olekaan niin helppoa. Sitä kun arvottaa aika monta juttua elämässään tärkeäksi, mutta aika on rajallista. Kaikkea ei voi saada, siinä se elämän raadollisuus.
Toki sellaisen oikean balanssin etsiminen kuuluu varmasti elämään ihan jatkuvasti, mutta jotenkin tämä on laittanut just nyt aivot työstämään asiaa ihan erityisesti. No, pakko myöntää, että jos näitä asioita alkaa pyörittämään mielessään keskellä yötä, niin johan ne paisuvat vähän liikaakin. Kaikesta huolimatta ajattelin, että jonkinlainen mitä minä elämältä oikeasti haluan -raportti pitäisi lähitulevaisuudessa laatia. Mutta se keittiöpsykologiasta tällä erää.

Meillä jäi keväällä myös moni homma puolitiehen ja vaikka tapetoinnit oli tarkoitus jatkaa melkein heti olkkarin perään, kaikki seisoo oikeastaan just siinä, mihin ne silloin pääsiäisen aikaan jäivät. Toki pihalla tehtiin muutama projekti ja niistä kiitos puolisolleni, joka hoiteli asioita kun olin itse poissa. Ja vaikka ajattelin vielä hetki sitten, että ihan sama, jos joku lista puuttuu ja joku johto ei ole paikallaan, olen pikkuhiljaa alkanut myös pohtia, että noita rästihommia voisi täällä sisälläkin alkaa taas jouduttamaan. Ei ehkä kuluteta kesää tapetoimalla, mutta esimerkiksi ikkunat voisi vaikka pestä, niin kesä ulottuisi paremmin myös sisälle. Ja ehkä ne johdot ja listatkin olisi kiva saada paikoilleen. Jos vaikka sitten saisi helpommin siirryttyä uuden huoneen kimppuun kun se aika tulee. Näin sadepäivän iltana on toki helppo suunnitella, että mitä kaikkea voisi tehdä. Aurinko kun paistaa, nämä sisänurkat unohtuvat taas aika nopeasti. Mutta sitä kesä on, ja kukaan ei varsinaisesti kärsi, vaikka joku paikka repsottaakin.

Tänään en kuitenkaan ajatellut edistää näistä asioista yhtään mitään. Eilisen aikainen nukkumaanmeno kärsi hieman koronarokotteesta kipeytyneen olkapään vuoksi, mutta jos vaikka ensi yönä saisi nukuttua ihan kunnon unet yhteen putkeen. Taidan myös vetaista pimennysverhon ikkunaan, vaikka rakastankin tähän vuodenaikaan just sitä, kun saa herätä auringonvaloon.

 

Tunnelmallista iltaa. Mä sytytin muuten muutaman kynttilänkin sadepäivän kunniaksi. Nyt on ainakin hygge! ✨