On tuntunut jotenkin turhalta kirjoittaa tänne mitään. Omat jutut kuulostaa niin pieniltä ja merkityksettömiltä. Mutta kuinka kauan on oltava hiljaa? Kunnes taas tapahtuu jotain käsittämätöntä ja omaa elämääni suurempaa? Vai jatkuuko elämä tästä? Mennään eteenpäin ja ollaan ehkä taas hiukan erilaisia. Pikkuisen viisaampia tai kyynisempiä. Katsellaan uusin silmin.

Loppuviikosta tarjoutui mahdollisuus viettää pari Helsinki-Päivää. T lähti perjantaina keikalle ja ängin itseni mukaan. Ihastelin Suomenlinnaa sillä välin kun mies hoiteli työjuttuja, kiertelin kaupungilla ja nautin vapaudentunteesta. Nukuin hotellissa paremmin kuin olen nukkunut kolmeen vuoteen. Autuaan tietämättömänä maailman tapahtumista.
Launataina vielä kaupunkikierrosta kahdestaan, ja tuloksena kiva miniloma ilman ennakko-odotuksia ja turhia suunnitelmia. Pitää ehdottomasti ottaa uusiksi!

Tähän viikkoon on mahtunut verhojen ompelua, silitystä ja ripustelua. Ihanien ystävien vierailu, grilliherkkuja ja kahvihetkiä auringon alla.

Nyt puskee Maurin makeaa sellaisella vauhdilla, että oksat pois! Parhaita nämäkin marjat on tietty ihan sellaisenaan ja suoraan puskasta suuhun sullottuna, mutta riittääpä niitä muuhunkin. Osa menee pakkaseen ja osa saa kunnian päätyä kakun väliin.

Vadelman paras kaveri on ehdottomasti Brita-kakku. Äklön makeaa, mutta ah, niin syntisen hyvää!

Jonkun mielestä ainoat oikeat vadelmat on metsästä pomitut villivadelmat, mutta itse pääsen kyllä fiilikseen ihan tuossa omassa pihassa hyttyset ja mäkäräiset seuranani. Värisokeana pitäisin lisäksi ihan liian työläänä etsiä ensin hyvää vattuapajaa, ja sitten sitä itse vadelmaa siitä oksasta. On kuulkaa tekemistä ihan muutenkin, kun yrittää punaista sieltä lehtien joukosta löytää. Välillä oikein vatuttaa koko homma!

Brita-kakku on helppo ja suht nopea kesäherkku. Pohjan voi tehdä jo pari paivää aikaisemmin, kun se kuitenkin pitää olla jäähtynyt. Itse paistoin pohjan jo keskiviikkona.

Ensin löytyi Ben & Jerry’s jätskit. Ei niin pientä kaupunkia, ettei olisi houkutuksilta turvassa. Nyt bongasin paikallisen ruokakaupan hyllystä Starbucks kahvijuomat. Ai että, miten maalaista hemmotellaan!

Kylmä latte maistui taivaalliselta, ihan ehdoton kesäjuoma kahviaddiktille! Varasin jo juomaa jääkaappiin heikkoja hetkiä varten. 🙂

Mulla on muuten ollut vuoden verran työpöydän taustakuva, joka kertoo kahdesta heikkoudestani.  Kahvi ja blogit, ne on mulle mieleen 🙂

Ja kuinkas sattuikaan, että kuva on just tolta samaiselta kahviyhtiöltä. Eikä tämä nyt ole mikään maksettu mainos. (Mutta, jos siellä joku starbucksin setä tätä lukee, niin kyllä mulle saa kahvia lähettää. Ja kuppilakin olis tervetullut!)

Bloggerissa on ollut jotain ihmeellisiä toimintakatkoja. Siinä samalla hävisi edellisen postauksen kommenteista puolet. Nekin joihin olin jo vastaillut. Mutta ehkä ne tupsahtaa sinne joskus takaisin?

Tai sitten ei.

Anyway, kivat viikonloput kaikille!

Sain taannoin äidiltä söpön virkatun kukan, jota olen ahkerasti kiinnitellyt neuletakin ja -paidan rintamukseen. Kukkavillitys iski, ja opettelin itsekin virkkaamaan. Ihan omasta päästä, mallia itse kehitellen, mutta kukkia siitä vain syntyi. Nyt niitä onkin jo vino pino kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihana oppimisen ilo; Ylpeänä kiikutin äidille onnistuneimman kappalee nähtäväksi.

Olen pienentänyt kesäksi itselleni joukon hameita, tehnyt valmiiksi asioita, jotka ovat jääneet kuluneen vuoden aikana kesken, lukenut, rauhoittunut, haaveillut tulevasta, muistellut menneitä ja elänyt tässä hetkessä. Vähän kuin olisi kuoriutunut tulevaan kesään, kaivautunut esiin ja virittänyt kaikki aistinsa.

 Paras äitienpäivälahja on miehen kolmen(!) päivän vapaa. Aikaa olla yhdessä, ja aikaa olla myös yksin.

Tilaisuudesta nauttien tämä äiti ryntää heti aamusta salille ja varastaa hetken itselleen. Valoisat illat houkuttelevat notkumaan valveilla turhan myöhään. Otan kuitenkin suunnaksi sängyn.

Palailen tänne taas kun siltä tuntuu. Huomenna tai myöhemmin. 

Remppajutut alkaa hahmottua ja projekti lähteä käyntiin. Siitäkin enemmän joku toinen kerta.

Kauniita unia ja keväistä viikonloppua!

Oi ihana toukokuu! Tässä se nyt olisi – silmuineen ja versoineen.
Puutarhatöihin uppoaa huomaamatta tunteja. Paljon on saatu aikaiseksi, paljon on vielä tekemättä. Valmista ei tule koskaan, siinäpä kai se homman hauskuus.
Mieli kirmailee jo tulevassa kesässä. Vaikka vielä tallustetaan visusti villasukissa, ajatus karkaa hameisiin ja paljain jaloin kulkemiseen. Orvokit on ostettu, osa istutettu ja osa vielä kassissa. Josko tänään loput.

Oman pihan valkovuokot on sen verran varjoisessa paikassa, että kukkia saa odotella jonkin aikaa. Pitää kai ensihätään käydä hakemassa kukat muualta. (Vapuksi ostin vielä kaupasta.) Kohta kukat saa ulkoa – ilmaiseksi!

Aika on rajallista ja väsymys valtaa mieltä. Blogimaailma jää välillä elämisen jalkoihin. Aina ei pysty, ehdi, jaksa tai viitsi.

Tulin toivottelemaan kivat pääsiäiset teille kaikille!

Meillä on tiedossa kummitytön synttärit ja Helsingin matka, töitä, kivoja vieraita ja sokerina pohjalla työhuoneen tapetointi.

Koska asumme T:n kotiseudulla, pääsiäisenä saamme kyläilemään sukuloivia ystäviä. Mukavaa. Työhuoneen kaapit tulevat tiistaina, ja ennen sitä olisi ihana saada tapetit seinään. Nyt pitäisi aloittaa huoneen tyhjennys. Puuh, mikä homma.

Ei mitään perinteistä pääsiäisen juhlintaa, koska vapaat on katkonaiset, mutta yritetään nauttia yhteisestä ajasta. Ja aurinkoisesta kelistä!

Flunssa meinaa hiukan laskea mielialaa, mutta yritän olla välittämättä käheästä kurkusta ja nuhanenästä. Ne kai kuuluvat kevääseen ja menevät ohi. Kohta olo on virkeämpi, ja kaikkea jaksaa taas paremmin. Huomatkaa positiivinen ajattelumalli 🙂

***

Hitsit, huomasin just, että mulla sähköpostiloora ja blogi, jota on ollut tapana päivitellä. Näköjään nekin voi lähes unohtaa. Hektinen viikko, paljon tekemistä. Netin ihmeellinen maailma on jäänyt täysin, toisaalta kirjalle ja Puutarhaetsiville on löytynyt päivittäin aikaa. Ja liikunnalle ja seurustelulle. Ollaan halattu ja pussattu,
hoidettu asioita ja saatu taas joitakin hiukan eteenpäin.

Eilen otettiin suunnaksi Ikea. Ihan siis vain aikuisten kesken. Oli tarkoitus hakea projektiin työhuone pari tälläistä, mutta onneksi ihana rakas mieheni tuli järkiinsä matkan aikana ja kysyi, haluammeko ihan oikeasti ikeat vai jotain muuta. Ja jotain muutahan me haluttiin. Kilometrejä tuli auton mittariin, mutta ne haluamammekin löytyi. Ja Ikeassakin käytiin, kun nyt sinne asti kuitenkin ajettiin. Eikä ihan tyhjin käsin poiskaan päästy 🙂

Pari viikkoa pitää odotella, jotta kaappivanhukset saadaan kotiin, mutta jaksan kyllä. Hyvää kannattaa odottaa!

Pitäisi saada myös tapetit valituksi. Hitsi, kun niitäkin on niin julmetun paljon. Ihan liikaa ihanuuksia, joista on ihan liian vaikea valita.

Huomenna pitää ehtiä aikaiseen junaan. Hassua käyttää sanaa ehtiä, kun juna lähtee tuosta takapihalta, mutta kun ei ole aikoihin tarvinnut päästä aamuvarhain liikkeelle. Jotenkin on tottunut siihen, ettei ole kiire, vain koko päivä aikaa. Visiitti Helsingissä, ja koko matka yksin. Ihan omaa aikaa!

Lauantaille on tiedossa myös jotain tosi kivaa. Jotain mitä on kovasti odotettu ja suunniteltu.

Eli todistetusti mullakin on jotain muuta elämää, kuin täällä notkuminen. Mutta olkaa huoleti, se katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. 🙂

Kuvat menee rakeiksi, höh….

***

Lehtikuusen oksat pukkaavat vihreää. Sellaista ihanan keväistä sävyä. Nämä on kivoja kevätoksia, ehkä mun uusia lemppareita. Ohra on jo korkeaa, ihan vain tipusia vailla. Jotain voisi askarrella, kun vain toimertuisi.

Tänään on ruukutettu yrttejä, siivoiltu ja nautittu vain vapaapäivästä. Auringostakin olisin iloinnut, mutta ehkä sitten huomenna!?

Paikalta, jossa sijaitsee hiekkalaatikko, pilkistää jo keltavihreän kuormurin perä. Melkein olen unohtanut, mitä sinne lumen alle jäikään.

Ja tuli taas pieni kerros uutta luntakin. Vanhan surmaksi tietysti, lasini kun on aina puoliksi täynnä 🙂

Huomasin vuoden vierähtäneen nopeasti kun Pieni Nokipoika kolkutteli ovelle. Tai oikeastaan soitti ovikelloa, mutta Pieni Nokipoika se kuitenkin oli. Mun silmissä ainakin. Oikein hymyilyttävä persoona tuo meidän nuohooja. Yksi kevään merkeistä.

Itse leikin jonkin sortin nokityttöä, ja pesin ikkunat. Puolet niistä, ja ihan vain sisäpinnat, sen minkä ehdin Niilon päikkäreiden aikana. Tarkoitus oli jättää ikkunat pesemättä, koska ne, joka tapauksessa, menevät keväällä vaihtoon. Kestin noesta mustat ikkunat satoine sormenjälkineen – kymmenine nenän ja kuonon kuvineen. Mutta; Siinä vaiheessa kun joku innostuu piirtämään banaanilla kadunpuolen ikkunoihin, tulee minullakin kipuraja vastaan. Se tapahtui juurikin tänään.

Vaikka kasvatuksellisessa mielessä toki toruin tekijää, olen silti oikeastaan aika tyytyväinen. Onni onnettomuudessa, sanoisin. Nyt paistaa kevätaurinko sisään. Ihan kuin olisi musta verho laskettu alas.

Olen juonut litra tolkulla porkkanamehua, ja olen yhä oma kalpea itseni (paitsi kämmenet on porkkanan käsittelystä oranssit). Mies joi lasillisen, ja väri nousi kasvoille. Reilua vai ei…?

Mehulingon jättämästä porkkanamurusta ajattelin taikoa sämpylät iltapalalle. Jos vaikka heittäisi joukkoon vähän auringonkukan siemeniä. Eli aurinkoisia sämpylöitä. Niitä…!

***