Heissulivei!

Täällä on vietetty perjantaita toipilasmenolla, eli taudit tuntuu olevan nyt voitettuna ja tänään uskaltauduttiin jo kauppaankin. Täytyy sanoa, että tässä kun on nyt viikon ollut kotona joko itse sairastaen tai toista hoitaen, niin kyllä ne seinät jo alkavat vähän kaatua päälle. Vähän ollut noiden kotitöidenkin kanssa nihkeää, kun tavallaan kaikkea tekemistä on kasaantunut, mutta toisaalta ei yhtään hontsita tehdä niitä, kun pelkkä koti jo ahdistaa. Tänään sain kuitenkin heti kaupassa käynnin jälkeen jonkinlaisen inspiksen oikoa paikkoja, joten kai se on tuo mökkihöperyys joka passivoittaa. Itse asiassa, sain jopa kuningasidean ryhtyä ikkunoidenpesuun, mutta se into kyllä lopahti jotenkin yhtä nopeasti kuin tulikin. 🙂

Päivälliseksi bataattivuokaa, jolla pelastetaan myös viikonlopun ruokahuolto. Kaikenlaista ohjelmaa koko viikonlopuksi, joten ruuanlaittoon ei oikein jää aikaa. Meillä mennään arkena useampi päivä samalla menulla, ja välillä tätä käytäntöä pidetään yllä myös viikonloppuisin. Koska arjesta pitää kuitenkin jotenkin eritellä ne spesiaalimmat hetket, mies on luvannut tehdä tänään pitsaa. Illaksi kun on sovittuna videotreffitkin (käytetään tuon vanhan treffiohjelman nimeä puhuttaessa aikuisten sohva-ajasta lasten mentyä nukkumaan. Muistatteko, Marita Taavitsainen…?), niin pitsa sopii kuvioihin paremmin kuin hyvin. 🙂

Kuistilla alkaa olla jo hiukan keväisempi fiilis, nimittäin tuolla viileässä mulla on jemmassa joitakin sipulikasveja, joiden elämää yritän pitkittää. Nuo hyasintit on kylläkin jo ennen joulua hankittu, ja nekin aukesivat nyt vihdoin maaliskuun kunniaksi. Samoin kuin joulun aikaan, myös keväällä tuolta viileästä on kiva ottaa sisälle pientä piristystä vähän kerrallaan. Lämpimässä kun nuo kasvit menevät niin nopeasti ja ilo jää muutamaan päivään.

Myös vanha oliivipuun raato on innostunut kasvamaan uutta. Tänään katkoin uusia kasvustoja rankalla kädellä. Toisaalta sääli, koska noissa lehdissä on niin ihanan energisen vihreä väri!

Varsin tavallinen viikonlopun aloitus siis täällä. Mutta näin on hyvä, lopulta sitä ei ihminen niin kauheasti muuta tarvitsekaan.

Ihanaa viikonlopun aloitusta myös teille! ♡

Tallenna

Täällä tosiaan jatkuu sairastupameno, kun joukon pienimmälle nousi eilen korkea kuume. Onneksi tuo kuume ei tunnu tyttöä ihan hirveästi haittaavan. Melko pirteä potilas korkeasta kuumeesta huolimatta. Hommani kai onkin nyt huolehtia siitä, että lapsi malttaisi levätä, ja siihen yksinkertaisesti paras apu on telkkari ja lastenohjelmat. Tänään onkin tullut (ainakin äidin) kiintiö täyteen Mansikka-Marjaa, Sanabileitä ja Pikku prinsessaa.

Siinä lastenohjelmien ja satujen lomassa olen itse yrittänyt kuroa kiinni sitä kaikkea mikä muutamassa päivässä kasaantui masentavaksi vuoreksi. Mitään suursiivousta ei tosin vieläkään pysty tekemään, mutta pari koneellista pyykkiä menee nyt ainakin tässä sivussa. Ihan alkuun yritin tehdä joitakin hommia keittiön pöydän vieressä, kunnes tajusin, että saan potilaan rauhoittumaan parhaiten olemalla itse siinä vieressä. Niinpä siirryin hetkeksi olohuoneen sohvalle läppärini kanssa.

Amarylliskin päätti vielä puskea yhden kukkavanan, ja sopiihan tuo minulle. Kuten huomaatte, astiakaapin ovissa on yhä jouluiset eukalyptuskranssitkin. En vain ole raaskinut niitäkään hävittää. Ja jep, yläkerran aulan kuusessa on yhä edelleen ne koristeet! Apua, maaliskuu ja kevät tulee. Nyt pitää oikeasti ryhdistäytyä!!! 😀

Taavi köllöttelee vakiopaikallaan kamiinan edessä. Kissa, jonka olisi kai pitänyt syntyä jonnekin lähemmäs päiväntasaajaa.

Lounaaksi miehen keittämää lohisoppaa. Ruokahalukin alkaa taas palautua, ja makuaistikin heräilee kenties siinä samalla. Rehellinen nälkä on muuten ihana tunne! 🙂

Olen itse ollut viimeksi perjantaina ulkona, ja kun tänään sain pienen tilaisuuden ihan vain tuikata nenäni raikkaaseen ilmaan, oli kokemus aika ihana. Vaikka lumet huuhtoutuvat nyt vauhdilla pois, tuo maaliskuun aurinko tuntui aika energiseltä poskilla. Vielä en itsekään tohdi ulkoilemaan, mutta kivahan siellä on käydä vaikka vain kääntymässä, kun tilaisuus sen sallii.

Sellainen päivä tämä maaliskuun ensimmäinen. Mulle ehdottomasti kevään ensimmäinen päivä!

Tallenna

Tallenna

Hepskukkuu – taas kerran!

Nyt olisi hyvä sauma jäädä sängynpohjalle itkemään tätä sairastelun kurjuutta. Surkutella voimatonta oloa ja kaameaa ulkomuotoaan. Listaa voisi jatkaa, mutta pah, mitäs noita vatvomaan, elämä jatkuu! Tänään ensimmäistä päivää melko pienellä lämmölläkin vielä! Sen verran kuitenkin sanon, että ensi vuonna meillä otetaan influenssarokotteet. En unohda, en varmasti!

Enkä muuten yhtään ihmettele, että noita rokotteita riskiryhmille kaupataan. Käy tämä kohtuu terveen kolmekymppisenkin kunnolle. Viimeksi olen tainnut olla yhtä huonona vuonna 2004 sairastaessani munuaistulehdusta.

Mutta nyt on minun vuoroni nousta jaloilleni, sillä perheen seuraava uhri on jo kaadettu. Niinpä minä vetäisin suihkunraikkaisiin jalkoihini siskolta etukäteissynttärilahjaksi saamani villasukat  ja otin asenteen peliin. Ei auta itku markkinoilla, tapaa isäkin sanoa.

Eikö olekin ihanat sukat!? Sisko kävi työväenopiston villasukkakurssilla (kantapäänopettelussa äiti antoi intensiivikurssin) ja nyt se jo suoltaa tällaisia!!! Kovasti ne vannovat, että minäkin oppisin, mutta katsotaan nyt koska sitä aikaa löytyisi uudelle harrastukselle. Ei ainakaan ihan heti.

Mietin tuossa, että kroppa huutaa lenkille ja salille, mutta kyllä se on enemmänkin pää joka huutaa noita juttuja. Kroppa huutaa nimittäin hoosiannaa pelkästään yläkertaan kävelemisestä. Ulkomuodostani kertoo varmasti jotain jo sekin, että kun mies eilen tuli kaupasta tilaamieni ostosten kanssa, hän ilmoitti, että nyt on palsamointiaineet kunnossa. Oikeasti mies kyllä tarkoitti lausahduksellaan nenäliinoja, joissa ilmoitettiin olevan balsamia. Mutta luotan siihen, että nenäni ei nyt kuivu eikä mätäne. 😀

Edellisen postauksen kommentteihin vastaaminen on jäänyt, mutta koska niissä kovasti kyseltiin sohvapöydän lattialankkujen hankintapaikkaa, ajattelin laittaa sen nyt tähänkin. Lankut ovat täältä, eli samaisesta paikasta, josta löydettiin meidän jalkalistat. Lankut olivat ihan mieheni yllätys kun tulimme lasten kanssa siskoni luota, eli vaikka palsamoinnit ja balsamit menee sekaisin, mies tietää, minkälaisesta puusta vaimo tykkää. 🙂

Hei kyllä tää tästä, voitonpuolella jo! Ja maaliskuu on niin mun kuukausi! 🙂

Tallenna

Tallenna

Tervehdys ihanat!

Onpas tosiaan ollut loma! Niin paljon mukavaa ohjelmaa, että jopa kaltaiseni “ei niin hyvä lomailija” on irrottautunut arjesta ja leijaillut vaihde vapaalla oikein kunnolla. Viime aikoina elämässä on ollut kaikkea vähemmän mukavaa, ja loma on tehnyt siitäkin syystä nyt hyvää. On ollut aikaa nähdä asioita uudessakin valossa.

Eilen vielä viileteltiin päivä muualla, mutta tänään nautitaan viimeisestä lomapäivästä olemalla ihan vain kotona. Tänne meillekin saapui vihdoin kunnon talvi, ja illalla piti tehdä talven ensimmäiset lumityöt. Täytyy sanoa, että tuosta pikkumiehestä on jo kasvanut sellainen kaveri, josta on ihan oikeasti suurta apua näissä hommissa. Kolme tuntia lumitöitä ja puiden ajamista, tuli hyödynnettyä lapsityövoima oikein kunnolla. 🙂

Koska ihan tavallinen kotipäivä molempien lasten seurassa on jo sen verran harvinaista herkkua, ajateltiin, että onhan se samalla vähintään pullan paikka. Aamulla laitettiinkin heti pullataikina turpoamaan ja lapset saivat itse päättää, millaisia pullia leipovat. Toinen halusi korvapuusteja, toinen voisilmäpullia. Puolenlitran taikinasta riittää materiaalia onneksi molempiin.

Meillä kissojen vakipaikat (silloin kun kamiinassa ei ole tulta) on ruokailuryhmän tuoleissa. Tuosta noita karvapaloja saa siirrellä, kun itse haluaa istahtaa pöydän ääreen, mutta muuten karvapallot saavat ihan vapaasti hyödyntää pehmeitä paikkoja. Taavi tietenkin varasi heti oman tuolinsa lähempää uunia ja siinä olikin varmaan kiva köllötellä pullien paistuessa.

Täällä on pikkuinen olohuoneprojekti meneillään ja tänään toivottavasti saadaan ensimmäinen etappi tässä rallissa valmiiksi. Jos niin käy, laitan teillekin jotakin kuvaa. Nyt kuitenkin toivottelen ihanaa ja talvista perjantaita teille kaikille!

Tallenna

Tallenna

Kirjoitin teille torstaina, kuinka vein pojat katsomaan penkkareita, omani ihan ensimmäistä kertaa. Tämä tapahtuma laukaisi ajatusketjun, jota olenkin nyt pyöritellyt päässäni jo pari päivää. Tajusin nimittäin aika vahvasti, että jotkin asiat elämässä ovat todellakin niitä once in a lifetime -juttuja.

“Mihin sä olit, äiti, pukeutunut penkkareissa?” Siitä se lähti. Kun selitin, että en ollut pukeutunut miksikään, vaan jätin penkkarit välistä. Ja niin muuten jätin ne vanhojen tanssitkin. Tuntuivat tuohon aikaan kovin turhilta, mutta nyt vuosien kuluttua ehkä jopa harmittaa, että nuo kokemukset ovat jääneet saamatta. Samaan sarjaan lasken sen, että muiden muistellessa millaista oli rippileirillä, totean, etten itse käynyt kyseistä leiriä. Suoritin nimittäin rippikouluni iltapäiväopintoina. Olen mennyt naimisiin, mutta minulla ei ole koskaan ollut häitä. Olen asunut lukuisissa asunnoissa, mutta en ole koskaan järjestänyt tupareita… Voisin jatkaa listaa loputtomiin, luetella kaikki ne pienet jutut, jotka olen elämässä sivuuttanut, mutta asian ydin kävi varmaankin jo selväksi; Tilaisuudet menivät, niitä ei saa enää koskaan takaisin.

Toisaalta, siinä kohtaa kun toiset heittelivät kuorma-auton kyydistä karamelleja, elämääni oli mahtunut luultavasti enemmän kuin monelle vielä tänäkään päivänä. Mutta kuinka verrata toisten rippileirikokemuksia siihen, että itse asui sairaalassa? Tai miten verrata toisten iloa lukuloman alkamisesta siihen, että itse oli tyytyväinen pelkästään jo siitä, että oli säilynyt hengissä? Tunsi itsensä selviytyjäksi ja suri sitä, että kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Joidenkin elämä päättyi aivan liian aikaisin, ei tullut penkkareita, ei tupareita eikä häitä.

Haikailenko enemmänkin “normaalin” nuoruuden perään, vai harmittaako minua puhtaasti noiden tapahtumien väliin jättäminen? Toivonko, että omat lapseni osallistuisivat ikävuosilleen tyypillisiin tapahtumiin vain koska ne ovat mahdollisia ainoastaan kerran elämässä, vai rukoilenko enemmänkin sitä, että lapsilleni nuo olisivat itsestäänselvyyksiä; nuoruus aikaa, jolloin elämä on hauskaa ja kaikki (niin hyvässä kuin pahassa) vielä edessäpäin. Taidatte arvata, mitkä ovat hartaimmat toiveeni.

Jos en nähnyt itseäni tanssimassa tai kuorma-auton lavalla, niin enpä nähnyt myöskään tulevaisuuttani. En ainakaan sellaisena, jona se lopulta itsenikin yllätti. Kahden lapsen äitinä, onnellisesti punaisessa tuvassaan tulppaanikimpustaan nauttien. Että lopulta elämästäni tuli hyvinkin tavallista – niin omasta mielestäni, kuin varmasti muidenkin silmissä. Että vuosien saatossa saavutin sen normaalin elämän, jonka perään niin monet vuodet itkin.

Meitä ihmisiä erottaa paitsi nykyinen elämämme, myös se jo eletty muistoineen. Jokainen tarina on erilainen, toiset lyhyempiä kuin toiset, mutta jokainen arvokas omalla tavallaan – ainutlaatuinen. Ja oikeastaan jokainen voi itse määrittää, missä kohtaa päättyy esipuhe ja varsinainen tarina alkaa. Juonikäänteet ovat sallittuja ja lopun kuuluukin olla arvoitus.

Ja nyt kun oikein mietin, en edelleenkään näe itseäni sinne vanhojen tansseihin tai penkkareihin. Niin, että lopulta niitä ei kannata niin kauheasti harmitella. Ja vaikka elämässä on tapahtunut paljon sellaistakin, mitä ei olisi koskaan saanut tapahtua, en silti vaihtaisi päivääkään pois. Sillä se mitä olen nyt, on juuri kaiken menneen ansiota. Elämä on yhä edessäpäin, ja jokainen päivä ainutlaatuinen – vain kerran elettävissä.

Ihanaa viikonloppua. Nautitaan ja ollaan läsnä, sillä nämä päivät eivät enää koskaan palaa takaisin! ♡

Tallenna

Ok, vedän takaisin ja myönnän olleeni väärässä. Ärsyttävää ei ole se puolikipeä olo, vaan kunnon kuume, joka kaataa sängyn pohjalle. Eikä ärsyttävintä ole se tunne, kun tietää, että pitäisi himmata tahtia, vaan se, kun tahti pysähtyy – tahtoi sitä tai ei.

Ja voi että, miten taas kerran olen oppinut itsestäni uutta: Kun pahinta on ettei voi olla tehokas ja suorittaa! Kuinka monta kertaa olenkaan parin päivän aikana ottanut kiinni ajatuksesta “tässä menee nyt aikaa täysin hukkaan”.

Niin, että nyt harmittaa se, että kuume vie voimat, mutta myös se, ettei senkään asian kanssa osaa olla lungisti ja vain parannella itseään rauhassa. Ärsyttää punainen ja kuiva nenä, ja finni joka muistuttaa olemassa olostaan jokaisella niistokerralla. Ärsyttää mätä maku suussa ja nuhjuinen ja vetämätön olo. Ja ärsyttää muuten sekin, että yksi flunssakuume ketuttaa näin paljon! 😀

Mutta hei, aina ei voi olla positiivari! Teille toivottelen kuitenkin huomattavasti parempia perjantaifiiliksiä ja mukavaa viikonlopun aloitusta!

Tallenna

Olen opetellut viime viikkoina täyttämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Pieniä asioita, joista koostuu päivän parhaat palat, viikon parhaat palat – ja lopulta kai koko elämän parhaat palat. Kas, kun huonossakin päivässä on aina aihetta kiitollisuuteen. Lieneekö syynä kiitollisuuden rustailu, vai mikä, näin viikon loppupuolella katselen taakseni varsin iloisin mielin, ja huomaan, että tämä on ollut hyvä viikko. Vaikka päiväkirjaan tulee rustailtua niitä pienempiä nyansseja, ajattelin listata viikon parhaat palat jollakin tasolla myös blogiin.

Maanantaina tuli kymmenen vuotta siitä kun menimme kihloihin. Ehdottomasti viikon parasta palaa. Maanantain kiireiden vuoksi juhlapizza paistettiin kuitenkin vasta tiistaina, ja se maistuikin reippaan lenkin päälle taivaalliselta. Ensi viikolla juhlavuorossa onkin jo hääpäivä.
Vapaapäivä Klaaran kanssa kuuluu myös viikon kohokohtiin. Keskelle päivää osunut neuvolalääkäriaika oli hyvä syy viettää koko päivä rennosti ja olla tekemättä mitään sen kummallisempaa. Pötköttelyä ja lukemista, ekstra-aikaa ihan vain olla.

Keskelle viikkoa mahtui myös erityisen hauska ilta, jona leivoimme esikoisen kanssa. Koska kaapista löytyi kohta vanhenevia suklaahippuja, pikkuleipien tekeminen oli vähintään järkiteko. Onni on myös ihanat naapurit, ja naapurinpojat, joista lapsille on suunnattomasti seuraa ja iloa. Samalla kun minä autoin poikaa leipomisessa, Klaara sai leikkiä ystävänsä kanssa, ja molemmilla lapsilla oli spesiaalia tekemistä. Keksit maistuivat kaikille, ja ilta oli niitä parhaita mahdollisia arki-iltoja.

 Yksi viikon parhaista on ehdottomasti luminen maisema, joka saatiin ikkunoiden taakse. Tuolta viherkasvien takaa se pilkistää raikkaana taustana. Eilen jo näytti pahasti kurakeleiltä, mutta viime yö toi uuden puuterin maahan ja puiden oksille. Ensi viikon pakkaset on kiva ottaa vastaan talvisissa tunnelmissa.
Kuvassa työhuone, jonka ikkunan eteen mahtuu Ikean lipasto kuin valettu. Kuvakulma, jota vähemmän on blogissa näkynyt. Joku on joskus askarrellut tähän taloon kiinteitä komeroita parikin kappaletta, ja sekä tämä työhuoneen kaappi (meidän kenkäkaappi), että eteisen siivouskomero säilytettiin remontissa. Työhuoneessa säilytetään myös niitä vähän erilaisia tavaroita, ja tämä kuvassa näkyvä seinänpätkä on se, jonka eteen on kasattu vahvistimet, Niilon viulujutut ja omat kuvaustarvikkeeni. Ehkä ne juuri (yhdistettynä työpöytään) tekevätkin huoneesta sen työhuoneen.

En nyt muista onko suklaahippukeksien ohje ollut ennen blogissa, mutta kyseessä on eräästä lasten keittokirjasta kevyesti modifioitu resepti, joka on yhtä aikaa helppo ja maistuva. Laitoin reseptin nyt tämänkin postauksen joukkoon, jos joku innostuu testailemaan (kuva aukeaa suurempana, jos teksti tuntuu kovin pieneltä). Yksinkertainen ohje on helppo toteuttaa lasten kanssa ja makukin on kekseissä mitä mainioin.

Yksi perjantain kohokohta oli aamuinen sähköposti Cision Finlandilta, jossa ilmoitettiin, että blogini on listattu kymmenen parhaan sisustusblogin joukkoon – ja vielä neljännelle sijalle! Uutinen hämmästytti, mutta toki myös lämmitti. Sitä kun on jo vuosia sitten tuntenut hukanneensa sen punaisen langan, sen yhden oikean määritelmän, jolla omaa blogiaan kuvailisi. Olen silti iloinen, että blogini nähdään vielä sisustusblogina, vaikken itseäni miksikään trendisetteriksi tunnekaan. Blogit ovat kehittyneet, uusia syntyy mielettömällä vauhdilla ja taso on vähintään ammattimaista. Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että oma sisustustyyli (se vähän rennompi, kuluneempi, maanläheisempi ja kotikutoisempi) pärjää vielä tuossa pyörteessä. Ja kaikkien varsin nimekkäiden blogien seurassakin vielä! Tulee kiitollinen olo, ja se suurin kiitoshan kuuluu juurikin teille, koska blogista toinen puoli olette te lukijat! ♡

Perjantai-iltaa vietettiin lasten kanssa vanhempieni seurassa, joka sekin antoi mukavaa vaihtelua perusperjantaihin. Ajoissa kuitenkin nukkumaan ja nyt virkeästi viikonlopun kimppuun.

Toki viikkoon mahtuu niin paljon muutakin, mistä olla kiitollinen. Blogille tyypillisesti, tässä vain se pintaraapaisu. Mutta aika pieniä ja tavallisia ovat kuitenkin ne arjen helmet hetket.

Ihanaa viikonloppua! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Muistan, että sanan kaktus lausuminen aiheutti lapsena itselleni ongelmia. Se oli jotenkin ihan yhtä vaikea, kuin broileri. Kieli ei tahtonut taipua sitten millään. Sittemmin olen selvittänyt nämäkin ongelmat ja huomannut, etten suinkaan ole ollut ainoa lapsi jonka suussa kaktus taipuu katkukseksi ja broileri broireliksi.

Kuten niitä viherkasveja, lapsuudessa kodistamme löytyi myös aikamoinen määrä kaktuksia. Koko ruokailuhuoneen pitkä ikkunalauta oli kaktusten vallassa, ja uhkarohkeat kosketusyritykset kuuluivat meidän lasten leikkeihin. Siitäkin huolimatta, että kaktuksiin koskeminen oli tietenkin ehdottomasti kielletty. Mutta vaikka viherkasvit olivatkin pitkään mustalla listallani lapsuuden yliannostuksen vuoksi, kaktuksissa on aina ollut jotakin kiehtovaa. Ehkä se on juurikin sitä lapsuudesta saakka noihin piikkeihin yhdistettyä jännitystä ja mystisyyttä, sillä jokunen vuosi sitten meillä poika koki jonkinlaisen kaktushullaantumisen, ja Ikeasta oli pakko hankkia kotiin muutama piikikäs viherpallo. Oikeastaan olen aina hirvittävän iloinen kun lapset osoittavat kiinnostusta kasveja kohtaan. On se sitten hyötykasvien viljelyä tai puhtaasti koristekasvillisuutta, kyse on kuitenkin aina niistä pienistä elämän perusasioista.

Nyt kun kaktukset ja viherkasvit ovat jälleen tapetilla sisustuksessa, päätin vähän kasvattaa meidän kaktuskokoelmaa hankkimalla pari palleroista lisää. Nuo antavat juuri sopivasti väriä ja miellyttävät silmää veistoksellisuudellaan. Pitäisi vain löytää jostain lisää kivoja ruukkuja. Kuvan palloruukut (savi ja valkoinen) ovat Tine K:n ja tilattu Nougatista, samoin raidalliset kahvikupit. Matala valkoinen ruukku on löytö Ellokselta, ja korkeat saviruukut on tulleet joskus Lidlistä ostamieni yrttien mukana.

Hitsi mutta siellä on muuten pääkallokelit! Kävin aamulla lenkillä, ja luotin, että kulkuväylän vähemmän käytetyt reunat ovat turvalliset kulkea. No, siellä pussipimeässä en tietenkään nähnyt, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Siinä samalla kun pohdin, että tossu rullaa ihmeen kevyesti, ja ehkä olkapääsärystä on se hyöty, että lonkkaa ei tunnu särkevän ollenkaan, olinkin jo tyhjän päällä ja rysähdin selälleni niin että pamahti. Jalka taittui polvesta ikävästi ja hetken aikaa katselin selälläni vesilätäköstä kuvitteellisia tähtiä. Pitänee vain toivoa, ettei sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tulla. Ainakin nyt jalka sietää astumista, vaikka vähän arka onkin.

Olkaa siis varovaisia ja pysykää pystyssä! Kivaa torstaita!

Tallenna

Tallenna

Hei se olisi perjantai!

Ja Nuutinpäivä, eli nyt se joulu sitten ainakin on ohi. Tiedä johtuuko sitten juuri siitä, mutta mulle on tänään jotenkin kevättä rinnassa. Tai sanotaanko niin, että tänään tuli sellainen fiilis, että joulu saa väistyä ja koti täyttyä vihreästä. Nimittäin nyt iski ihan hirveä viherhimo!!!

Saaman aikaan,kun mieli halajaa vihreitä kasveja, joulukukille varatut ruukut alkavat yksitellen vapautua. Niinpä nappasin ruokakaupassa käydessäni mukaani pari mehikasvia, joilla pääsikin ihan hyvin vihreän tunnelman alkuun. Nappasinpa mukaani myös multapussit kevään istutuksiin ja ruukunvaihtoihin. Ainakin lyyraviikuna huutaa itselleen jo isompaa ruukkua.

Niin, että vaikka ulkona pyryttää ja talvi on parhaimmillaan, niin nyt on sellainen ihanan valoisa fiilis! Täytyy vain toivoa, ettei perjantai ja 13. päivä sekoita kuvioita! 😉

Viherjutut tulee olemaan se meidän kodin kevätpäivitys. Niiden rinnalle sopii vielä kivasti harmaat talvisävyt, eli pysytään talvisessa tunnelmassa muuten.

Toivottelen ihanaa viikonlopun aloitusta kaikille! Ja hauskaa Nuutinpäivää, jos nuutipukkeilu on se tämän illan juttu. 🙂

Tallenna

Tallenna

Hiphei, mussukat!

Synttäreistä päästiin, niin johan se on joulun vuoro. Ja joulu on tullutkin meille parin viime päivän aikana oikein kunnolla. Tänään hain kukkatilaukseni, ja nyt kuistilla on mukavan kukikas joulutunnelma. Ai että, kukkia ei kai koskaan voi olla liikaa!?

Tälle illalle on vielä yhtä jos toistakin puhdetta, mutta ajattelin kuitenkin jakaa tämän talvisen kukkaloiston teidänkin kanssa.

Iloa iltaanne!

Tallenna