Valehtelisin jos väittäisin, etten bloggaajana koittaisi esitellä elämästäni sitä kiiltävämpää puolta. Totta kai teen niin, sillä pidän itsekin enemmän kuvista, jossa asiat ovat paikallaan, ja siisti harmonia vallitsee. Kuten edellisen postauksen kuvitus kuitenkin todisti, on näennäisen järjestyksen takana aina kaaos. Samaan huijaukseen syyllistyy muutkin bloggaajat, mutta myös ihmiset, jotka eivät kuvaa elämäänsä muille. Kukapa, ei olisi joskus nopeasti “järjestellyt” paikkoja kuntoon, kun ovella seisoo yllätysvieraita. Romut äkkiä kaappiin, sohvan likatahra nopeasti viltin alle piiloon, lojuvat vaatteet jonnekin kaapin tai vaatehuoneen perälle, ja kas; Heti näyttää siistimmältä! Yksi ystäväni kertoi jopa hierovansa mäntysuopaa ovenpieliin, kun anoppi tulee kylään. Kyllä vain, keinoja on monia!
Muistan lapsena aina loppukesän olleen uuteen valmistautumista. Ennen koulun alkua, sain älyttömän siivous- ja järjestelypuuskan. Kun ensimmäinen koulupäivä saapui, oli huoneeni tiptop järjestyksessä jokaista kaappia ja laatikkoa myöden. Ikään kuin puhtaalta pöydältä aloitus, uusi mahdollisuus ja uusi alku.

Jostain syystä en ole päässyt syksyisestä siirtymäriitistäni eroon vieläkään. Oikeastaan huomaan sen vain vahvistuvan, kun vuosisykli noudattaa taas lasten kautta tuota koulun lukuvuotta. Tavallaan sama sykli toimii myös bloggaamisessa. Kesällä kevät on lyöty pakettiin ja elokuu tuo mukanaan uuden kauden. Syksy on uusi alku, uusi mahdollisuus ja puhdas pöytä. Paljon isompi juttu kuin kalenterivuoden vaihtuminen.

Oikeastaan on oikeenkin terveellistä kerran vuodessa käydä läpi se kiiltokuvan toinen puoli. Aukaista ne kaapit ja komerot, joissa tavaravyöry on saanut maata koko vuoden rauhassa, kun kukaan ei ole uskaltanut aukaista ovia. Järjestää, karsia, siivota ja organisoida. Kuten kirjoitin jo vaatehuoneenkin kohdalla, henki kulkee kaiken tämän jälkeen niin paljon paremmin. Jonkinlaista fengshuita, olettaisin. 🙂
Niinpä tämä viikko on kulunut elämää siivotessa. Järjestellessä ja karsiessa. Pari kuvaa jäi muistoksi pioniajasta heinäkuun alkupuolella. Nyt kahlataan jätesäkkien ja pahvilaatikoiden lomassa. Mutta fiilis on hyvä ja henki kulkee.
Tänään lähtee kasa vaatteita, kenkiä, asusteita ja laukkuja siskoni ja äitini pengottavaksi. Lastenvaatteet odottavat kierrätystä, ja jonnekin pitäisi myös tuikata tarpeettomia astioita. Näennäinen kaaos on kuitenkin hallittu järjestys. Täällä ollaan valmiina uuteen alkuun!