Hei ihanat!

Voi tiedättekö, eilinen oli varmasti yksi tämän kesän parhaita päiviä! Alunperin oli nimittäin tarkoitus, että hyppään aamulla junaan, ja käväisen Helsingissä nopeasti työasioiden merkeissä. Illaksi kotiin jne. Mutta sitten tuli kuningasidea lähteäkin koko perheen voimin, ja viettää loppupäivä Korkeasaaressa. No, palaverini jälkeen taivas näytti kuitenkin sen verran uhkaavalta, että salamoinnin ja jyrinän säestyksellä päätimme jättää pääkaupunkiseudun hulinan taaksemme ja suunnata auton nokan rannikon kautta kotiin.

Aikoinaan kun haaveilimme muutosta ja sen The Kodin löytymisestä, harrastimme paljon “talobongausta”. Tähän kuului kotikunnan ja lähiseutujen pikkuteiden ajelu, ja ihanien talojen ja miljöiden katseleminen. Vaikka tällä hetkellä, en edes halua ajatella muuttavani minnekään, pidän tuosta autoilusta yhä; Katsella taloja ja maisemia, ja pohtia, minkälaisia ihmisiä missäkin asuu. Harrastan tätä mielikuvitusleikkiä muuten busseissa ja junissakin. Keksin mielessäni kanssamatkustajille tarinoita. Nimiä, ammatteja, elämäntilanteita. Jos aika käy kovin pitkäksi, käytän salapoliisiromaaneilla kyllästettyä mielikuvitustani, ja sepitän mielessäni rikoksia. Motiiveja, epäiltyjä ja kaikkea mitä nyt perus dekkariin kuuluukin. Jep, tiedän! Vähän ehkä pöljän kuuloista, mutta minkäs sitä itselleen voi. 🙂

Mutta takaisin eiliseen! Meillä ei todellakaan ollut minkäänlaista suunnitelmaa Korkeasaaren jälkeen, joten ajelimme hyvinkin epäloogisesti vähän sinne tänne. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kasvihuoneilmiö, jossa en ole koskaan aikaisemmin käynyt. Hauska paikka, täytyy sanoa. Ei ehkä varsinaisesti tavaraa omaan makuuni, mutta ehkä juuri siitä syystä sellainen erilainen pysäkki. Lapsille paikka tarjosi paljon ihmeteltävää ja nähtävää.

Seuraavaksi suuntasimme kohti Billnäsin ruukkia. No, erilaiset vanhat ruukit vain kuuluvat kesämatkailuun, joten tätä ei ehkä tarvitse sen enempää edes selitellä! 🙂

Billnäsin jälkeen seuraava kohteemme oli Tammisaari. Kaltaiselleni sisämaassa syntyneelle, kasvaneelle ja eläneelle rannikko on aina kiehtova. Aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta ja merituulikin oli kohtalaisen lämmin.

Koska tässä kohtaa tiesimme jo, että kotiin pääsisimme vastaan myöhään illalla, päätimme jatkaa matkaamme vielä Hankoon koukaten. Autossa istumisen lisäksi käveleminen raikkaassa kesäilmassa myös virkisti mukavasti, ja lapset keksivät tekemistä paikassa kuin paikassa. Mikä parasta, olin itsekin niin lomatunnelmissa, etten jaksanut pingottaa oikeastaan minkään suhteen. Tämähän tarkoitti sitä, että päivän aikana syötiin ja juotiin, mitä mieli teki, ja nukkumaanmenoajoille viitattiin isolla kintaalla.

Päivä oli siis hyvinkin tiivistä yhdessäoloa ja Perheaikaa isolla alkukirjaimella. Koska viikonlopulle on suunnitelmissa vähän pidempää automatkaa, tämä eteläisen Suomen samoaminen kävi myös hyvästä harjoituksesta.

Vapaapäivän jälkeen kotona oleminen tuntuu taas hyvin virkistävältä sekin. Ja kenties vielä virkistävämpää oli nukkua aamulla kymmeneen asti!

Mutta nyt virittelemään jotakin lounaan tapaista. Taitaa kääntyä grillaamisen puolelle!

No niin, jatketaanpas vielä Pietarin parissa! Kyseessä on siis Indiedaysin ja VR Allegron yhteistyö, jonka myötä minä ja Minttu tutustuimme viikonlopun ajan Pietariin ja sen ihmeellisyyksiin. Luonnollisesti matkamme taittui Allegro -junalla, ja enemmän juuri tuosta Allegrolla matkustamisesta ja Pietarin yleisvaikutelmasta kirjoitinkin jo Junalla Pietariin -postauksessa. Myös Pietarin asut -postauksessa on joitakin fiiliksiä reissultamme.

Mutta nyt enemmän nähtävyyksistä! Vaikka sanonpa heti, että Talvipalatsi tai Eremitaasi ovat molemmat kohteita, joita ei kierretä kunnolla yhdessä tai kahdessakaan päivässä. Molemmissa riittäisi nähtävää viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksikin, mutta pintaraapaisukin antaa toki paljon!

Meillä molemmilla oli nähtävyystoiveena kolme samaa kohdetta. Iisakinkirkko, Talvipalatsi ja Kirkko veren päällä. Näistä ensimmäinen lauantain reitillemme osunut kohde oli Iisakinkirkko, joka kaikista ennakko-odotuksista huolimatta oli itselleni se vaikuttavin kokemus.

Turistimassasta huolimatta kirkon sisällä on ihmeellisen harras tunnelma, ja kuvaaminen tuntui melkein rikolliselta. Tosin kirkossa oli myös osa, jossa kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty. Siellä huivipäiset naiset tekivät kukka-asetelmia ikoneille ja sytyttivät ja sammuttivat lukuisia pieniä vahakynttilöitään. Kurkistus oli kuin aikamatka jonnekin, jota en osaa edes määrittää.

Kirkko on häkellyttävän suuri ja jo sen ulkorappuset laittavat kunnioittamaan rakennuksen jykevyyttä. Nimittäin minä pitkäkoipinenkin sain oikeasti harppoa portaita, ja voin vain kuvitella, mitä kapuaminen on ollut aikoinaan kun ihmisen keskimitta on kuitenkin ollut jonkin verran lyhyempi.

Iisakinkirkossa yksi suuri kokemus oli myös katon ulkotasanteen kiertäminen, mikä tosiaankin laittoi jalat tutisemaan. Kun oli aika laskeutua alas, teki mieleni vain nojata seinää, ja pyytää joku noutamaan. Tuulisella säällä korkeus oli huimaava, mutta ylhäältä myös näki koko Pietarin ihmeellisyyden. Suosittelen siis siitäkin huolimatta, että kammoat korkeita paikkoja! (Kolmannessa kuvassa näkyy tasanteelle kiipeävät ihmiset)

Toinen kohde, johon aikamme riitti edes päällisin puolin oli Talvipalatsi. Sen ja Eremitaasin ympärillä oli valtava ihmiskuhina. Tuona viikonloppuna nimittäin juhlittiin Pietarin syntymäpäivää, ja kaupunki täytti 313 vuotta. Tätäkään emme muuten tienneet ennen kuin eräs nainen sen meille junassa kertoi!

Talvipalatsi on näkemisen arvoine, mutta Iisakinkirkon tekemän vaikutuksen jälkeen kulta ja krumeluudi tuntui kovin pinnalliselta. En osaa selittää sitä fiilistä, mutta sali toisensa jälkeen jopa hieman puuduin kultaan, punaiseen samettiin, kristalleihin ja kaikkeen yltäkylläisyyteen. Suosittelen siis ehdottomasti, että Talvipalatsille varaa ainakin ihan oman päivänsä, jolloin sen fiilikseen voi uppoutua täysillä. Itse ainakin koen, että sinne on päästävä uudelleen ja vastaanottavaisemmassa tilassa.

Koska aika oli rajallinen Verikirkko jäi tosiaankin vain ulkoa ihailtavaksi, ja sinne pitäisikin nyt tehdä jonkinlainen tutkimusmatka. Itse koen kirkkojen tunnelman hyvin vahvasti, ja juuri siksi suosittelen niin Iisakinkirkkoa, kuin Kirkkoa veren päällä. Mutta jos menet Pietariin, melkeinpä yleissivistys vaatii, että kierrät myös Talvipalatsin ja Eremitaasin!

Mikäli Pietariin lähteminen on alkanut himottamaan apu löytyy nyt hyvinkin edullisista junamatkoista, eli Allegrolla pääsee tosiaan perille alkaen 39 euron hintaan, mikä on mielestäni käsittämättömän halpa, kun miettii junamatkaamisen käytännöllisyyttä ja nopeutta. Matkoihin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Mutta hei; Kuka onnellinen voitti 240 euron VR Allegro -matkalahjakortin?

Onnea Iina, tällä kertaa onni suosi sinua! (Laitan voittajalle postia!)

Ps. Mulla on vieläkin niin paljon kuvia, että saatatte saada lisää Pietaria jossain vaiheesa. 🙂

Noniin! Eli fiiliksiä Pietarista melko tuoreeltaan olisi nyt tarjolla! Sunnuntaina tosiaan palauduin kotiin ennen puoltayötä, ja kyllähän se oma sänky kivalta tuntui, vaikka Pietariinkin jäi ihan liian paljon nähtävää ja koettavaa. Tämä on oikeasti ihan hurja fiilis, koska kerrottavaa teille olisi vaikka miten, ja kuviakin koko kamerallinen! Mutta, jotta tässä jutussa pysyisi jonkinlainen tolkku, aloitetaan nyt kuitenkin siitä matkasta! Eli Mintun kanssa teimme tosiaan Allegro-junamatkan Pietariin yhteistyössä VR:n ja Indiedaysin kanssa. Meille molemmille tämä oli ensimmäinen matka Pietariin, ja minulle ensimmäinen matka ylipäätään Venäjälle. Minttu on vuosia sitten ollut ryhmämatkalla Viipurissa, mutta muuten olimme kyllä täysin noviiseina liikkeellä.

Nevasta haarautuvat kaupunkia halkovat kanavat ovat erittäin hyviä maamerkkejä, joiden varassa pystyy suunnistamaan, vaikka venäjänkielen taitoa ei löytyisikään. Myös Nevski Prospekt (Nevan valtakatu), eli Pietarin pääkatu, on hyvä apu suunnistuksessa.

Helsingistä lähtevä VR:n Allegro –juna vie Pietariin kolmessa ja puolessa tunnissa, mikä on hurjaa jo siinäkin mielessä, että oma junamatkani täältä meidän huudeilta sinne Helsinkiin nappaa jo melkein saman. Itse tykkään junalla matkustamisesta, ja näin ulkomaille suunnatessa se oli kyllä helppo ja vaivaton, ihan siinäkin mielessä, että rajatarkastukset tapahtuvat liikkuvassa junassa, eikä aikaa mene turhiin jonottamisiin samoin kuin vaikka lentokentällä.

Koska me ei Mintun kanssa oltu itse koettu koskaan mitään vastaavaa, ja tämä junamatka oli ensimmäinen matkani Venäjälle, ajattelin nyt pähkinänkuoressa kertoa, että miten matka noin niin kuin pääpiirteissään menee.

Kaikki alkaa tietenkin viisumin hakemisesta, ja koska me Mintun kanssa asumme molemmat muualla kuin Helsingissä, valitsimme viisumitoimistoksi Lähialuematkat, jolle tarvittavat asiakirjat sai postittaa, ja jonka toimisto sijaitsi kätevästi Helsingin päärautatieasemalla, josta viisumin sai napata mukaansa ennen lähtöä.
Allegrolla matkatessa mennään aika samalla fiiliksellä, kuin junassa muutenkin. Eli ehdit ajoissa junaan, etsit oman vaunusi/paikkasit ja istut mukavasti! Tärkeää on muistaa, että junaliput, passi sekä viisumi ovat koko ajan kädenulottuvilla, sillä matkan aikana niitä tarkastetaan ainakin kolmesti. Ensimmäisen kierroksen tekee VR:n henkilökunta (lipuntarkastus), ja lähestyttäessä Vainikkalan raja-asemaa passintarkastuksen tekee rajavartiolaitos. Venäjänpuolella sitten maan omat viranomaiset katsovat vielä paperit kuntoon, ja junan henkilökunnalta saamastasi maahantulokortista puolet otetaan tässä kohtaa pois (toinen puoli tulee säästää sitten paluumatkaa varten, jolloin Venäläiset virkailijat ottavat toisen puolen).
Allegrossa on myös Allegro Bistro –ravintolavaunu, joka on suljettuna ainoastaan rajanylityspaikalla. Aina junassa kulkiessasi (WC, ravintolavaunu), paperit on oltava mukana, sillä niitä kysellään käytävillä seikkailevilta matkustajilta. Me ei ravintolavaunuun menomatkalla ehdittykään, mutta kotiinpäin tultaessa kävimme vielä Venäjän puolella, ja passiani taidettiin pikaisesti katsoa kolmesti.
Muuten Allegro on mukavuudeltaan uusien VR:n junien luokkaa, penkit ovat tosin huomattavasti mukavammat, kuin tavallisissa IC-junissa. Tämän totesin, kun lähdin junamatkalleni Helsingistä kotiin. Tavalliseen tapaan myös Allegrosta löytyy Wi-Fi -yhteys, mikä Venäjän puolella matkatessa tietenkin on plussaa, kun mobiilidatan laittaa pois päältä.

Maahantulokortin täyttämiseen löytyy selkeät ohjeet Allegro-lehdestä, jonka voit napata jo asemalla. Lehti löytyy myös istumapaikaltasi junasta.

Pietarissa Allegro saapuu Finljandskii vokzal –rautatieasemalla, ja kotiinpäin lähdetään luonnollisesti samalta asemalta, jossa passintarkastuspiste aukeaa noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Pietarin puolella asemalla on myös pienimuotoinen turvatarkastus lähdettäessä, ja asiakirjoja paluumatkalla tarkistaa Venäläiset viranomaiset. Suomen puolella mahdollisia tullattavia kysellään sitten taas suomeksi.

Upeita rakennuksia silmänkantamattomiin. Toiset vähän paremmassa kunnossa kuin toiset. Kontrasti kaupungissa on ihan mieletön, ja useista rakennuksista julkisivu on huomattavasti sisäpihoja edustavampi. Hotellimme oli melko ylellinen ja hulppea suomalaisessa mittakaavassa, mutta näkymä huoneen ikkunasta kertoo tarinan toisen puolen (alin kuva).

Vähän arkoina luottokortin vilauttelijana päädyimme vaihtamaan rahaa menomatkalla, ja tämä käy tosiaan kätevästi junassa, jossa kiertää valuutanvaihtaja. Käteistä ei tarvitse varata, vaan voit ”nostaa” ruplasi pankkikortilla (luottokortti ei tässä kohtaa käy). Hiukan yliarvioimme matkalla kulutettavan rahan määrää, mutta kotimatkalla tosiaan saimme vaihtaa käteiset ruplamme taas euroiksi.

Pietarissa tulee kuljettaa matkustusasiakirjojen kopioita jatkuvasti mukanaan (me ainakin jätimme alkuperäiset hotellin tallelokeroon), sillä poliisilla on oikeus tarkistaa kenen tahansa tiedot milloin vain. Myös hotellin varausvahvistusta suositellaan pidettävän mukana, jotta voit sen avulla kertoa majapaikkasi.

Allegro -junamatka Pietariin maksaa n. 40 euroa, mikä on mielestäni älyttömän halpa hinta näin mukavasta matkustamisesta. Ruplan kurssi on nyt myös suotuisa matkustukselle, ja sanotaankin, että Pietarin hintataso on jopa puolittunut. Ostosmatkalle me ei Mintun kanssa oltu edes lähdössä, ja rahaa vaihdettiin lähinnä ravintoloita ajatellen. Pietarin hinnat olivat siis tosi iloinen ylläys! Jos nyt ei mihinkään ihan kaikkein kalleimpaan ravintolaan halua mennä, niin kyllä hyvät ruuat ja viinit saa ihan älyttömän halpaan hintaan (esim. kunnon pihviannos alle 700 ruplaa/vajaat 10 euroa). Ainakin itselleni tuo ruplan heikko kurssi on yksi syy, miksi haluaisin matkalle uudestaan jo lähiaikoina.

Kotiinlähtö “kahvit” hotellin ravintolassa, paikallista lounasta ja Venäläisiä leivoksia torikojusta.

Pietari on suurkaupunki, jossa asukkaita on melkein saman verran kuin koko Suomessa. Rohkenen myös väittää, että turisteissakin puhutaan miljoonista. Itselleni tämä suurkaupunkimaisuus oli valtava yllätys. Tiesin meneväni suureen kaupunkiin, mutta se suuruus yllätti silti. Välimatkat ovat pitkiä, joten hyvät kengät ovat todellakin tarpeen. Lisäksi itse suosittelisin varaamaan taksin rautatieasemalle jo valmiiksi. Näin tullessasi Pietariin, (luotettava ja oikea) taksikuski odottaisi sinua asemalla. Pietarissa toimii kyllä lennossa napattavia takseja, mutta niitä ei (varsinkaan turisteille) suositella. Meillä ei taksia ollut valmiina, ja ensimmäinen iltamme menikin siihen, että kävelimme (mukulakiveen verrattavia jalkakäytäviä) matkalaukkujamme vetäen. Loppusaldoksi tuli melkein kaksi ja puoli tuntia, ja olimmekin sitten ihan poikki kaikesta matkustamisesta ja patikoinnista. Ja lähdettäessä harmitti ehkä vielä enemmän, koska taksi hotellilta asemalle maksoi vaivaiset 250 ruplaa, eli vain reilut kolme euroa!

Kaupungin koko  tarkoittaa tosiaan sitä, että välimatkat ovat pitkiä. Niinpä hotellia varatessa suosittelisin miettimään tarkoin, mitä haluat Pietarissa nähdä ja kokea. Meidän hotellimme (Hotel & Spa, ROSSI BOUTIQUE HOTEL, 55 Fontanka Embankment) oli sen verran kaukana nähtävyyksistä, että aika meni valitettavasti kulkemiseen. Koska perjantai käveltiin hotellille, ja sunnuntaina oli turha enää lähteä hotellilta muualle kuin asemalle, meille jäi tosiaan vain tuo lauantaipäivä aikaa itse Pietariin. Kun ilta kahdeksan jälkeen pääsimme hotellille, emme kyllä jaksaneet lähteä kohti Nevaa enää uudestaan illallisen merkeissä, vaan unohdimme Mintun tekemän ravintolalistan suosiolla, ja ajelimme hissillä hotellin ravintolaan.

Talvipalatsia ja Eremitaasia ei voi vahingossa ohittaa (alempi kuva).

Pietarissa kaikki tienviitat ja opasteet (myös nähtävyydet ja museot) on kirjoitettu venäjäksi kyrillisin kirjaimin. Tämä osoittautui haasteeksi koska turistikartassamme suuriin osa oli käännetty latinalaisiksi aakkosiksi. Olen joskus yli 20 vuotta sitten kyllä venäjän perusteita opetellut, mutta täytyy sanoa, että aika hyvin on kadonnut kaikki vuosien saatossa mielestä.

Englantia meille osasi Pietarissa puhua ainoastaan hotellin respan henkilökunta, yksi maatuskamyyjä (ostin  tietenkin pakollisen tuliaisen), sekä rautatieaseman passintarkastaja, kun olimme lähdössä kotiinpäin. Ravintoloiden työntekijät kyllä jotakuinkin ymmärsivät englantia, ja kaikki saatiin hoidettua. Tämä kieltämättä vähän yllätti, koska nähtävyydet ovat aika maailmanluokkaa, ja turismi on iso osa kaupunkia.

Kazanin Katedraali, Palatsiaukio ja Aleksanterin pylväs, Talvipalatsia sisältä ja ulkoa sekä Iisakin kirkko.

Toinen yllätys oli asiakaspalvelun lievähkö töykeys, joka hotellia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oli aika vallitsevaa. Talvipalatsin ja Eremitaasi -museon turvatarkastuksessa erehdyin kysymään Talvipalatsin suuntaa ”turvanaiselta” (emme taaskaan ymmärtäneet opasteita), ja vastauksesi tuli sen verran tiukka pöytään lyönti, että ymmärsin naisen haluavan kamerani pöydälleen. Sillä hetkellä kävi kyllä jo Siperia mielessä, mutta osattiinhan me tilanteelle heti nauraakin. Tosin vasta, kun olimme turvatarkastuksen nöyrinä ohittaneet, ja kamerani oli todettu vaarattomaksi. Mutta tämä siis varoituksena, jos Pietariin matkaatte. Joissakin paikoissa tilanteet otetaan erittäin vakavasti, ja kielimuuri käy välillä omankin luonnon päälle. Mutta mikäs matka se olisi, jos kulttuurieroilta voisi valan välttyä! 🙂

Finljandskii vokzal –rautatieasema sijaitsee melko kaukana Nevasta, niin sanotulla Pietarin Viipurin puolella, kun taas suuri osa Pietarin suurimmista nähtävyyksistä sijoittuu sinne suuren, kaupunkia halkovan joen rannalle. Tästä syystä ensimmäiset Pietarin näkymät eivät myöskään ole ehkä ne kaikkein fiinimmät, mutta nähdessäsi pl. Lenina –aukion, saat kyllä ensimakua kaupungin mahtavuudesta ja siitä mitä matkallasi tulet kokemaan. Ja ei, kyseinen aukio ei tosiaan ole vielä mitään siihen kaikkeen muuhun verrattuna.

Melkoinen kulttuurishokkihan tuo Pietariin saapuminen ensihätään on, mutta kuten monessa muussakin paikassa, se maalaisjärki on ehkä paras matkavarustus, jota voit mukanasi pitää. Liikenne on tosi hurjaa, ja suojateilla ei aina ole valoja. Me esimerkiksi ylitimme tietä mielellämme paikallisten vanavedessä, jolloin se tuntui huomattavasti turvallisemmalta. Pietari on myös ehdottomasti kaupunki, jolla on vähintään kahdet kasvot. Yltäkylläisyyden ja kruusattujen yksityiskohtien vastapainona on sitten myös sitä toista ääripäätä.

Meidän aikamme ei pitkistä välimatkoista johtuen riittänyt kuin Iisakinkirkon ja Talvipalatsin kiertämiseen. Kirkko veren päällä (Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) oli paikka, jonka molemmat halusimme kokea, mutta se jäi kyllä pelkästään ulkopuolelta ihailemiseen.

Kuvia, vinkkejä, fiiliksiä ja kaikkea mahdollista matka-asukuvista kissakahviloihin on tallentunut niiden hiukan vajaan tuhannen kuvan joukkoon, jotka kamerastani löysin. Niinpä varoittelen, että Pietari aiheisia postauksia on tulossa kyllä lisää! 🙂

Kun sunnuntaina palattuani oikaisin omaan sänkyyn, totesin miehelleni, että olisin kyllä valmis lähtemään heti uudelleen. Ja vaikka seuraavana aamuna jalat huusivat armoa ihan vain kävellessäni alakertaan, olin silti samaa mieltä. Ei Pietaria voi kuvailla, se pitää itse kokea! Mikään kuva ei anna oikeutta sen suuruudelle ja nähtävyyksille. Ja ehkä juuri kontrasti on se, mikä paikassa viehättää. Niin lyhyt, helppo ja edullinen matka, mutta silti niin eksoottinen kohde.

Voita Allegro -lahjakortti!

Haaveeni on, että pääsen Pietariin vielä toistamiseen tämän kesän aikana! Mutta nyt saisin lähettää matkaan myös jonkun teistä. Nimittäin, tässä arvonnassa  sinulla on mahdollisuus voittaa 240 euron arvoinen Allegro -matkalahjakortti!

Jos olet jo käynyt Pietarissa, kerro mistä pidit ja mikä teki suurimman vaikutuksen. Mikäli Pietari on näkemättä ja kokematta, kerro mikä sinua eniten kohteessa houkuttelee. Jätä kommentti viimeistään tiistaina 7. 6. 2016, ja olet mukana arvonnassa. Lue kilpailun säännöt täältä.

Mutta lisää Pietaria, nähtävyyksiä ja matkafiiliksiä on tosiaan tulossa vielä myöhemminkin!

Ps. Vastaava arvonta on myös  Mintun blogissa, eli kannattaa koettaa onneaan molemmissa! 😉

Yhteistyössä Indiedays ja Holiday Inn

Se olis perjantai ja viikonloppu edessä!

Kirjoittelinkin jo viikko sitten, kuinka edelliseen viikkoon mahtui kaikkea erilaista arkea sekä rutiineja rikkovaa. Vähän kuin kirsikkana kakun päällä, teimme vielä perjantaina pienen kaupunkireissun Tampereelle, sillä uusi, vasta syyskuussa avattu Holiday Inn Tampere – Central Station halusi tarjota meidän perheelle ilmaisen hotelliyöpymisen ja kuulla mielipiteemme hotellista.

Täytyy sanoa, että jo lähtökohtaisesti mielessä oli “family time”, sillä meidän perheessä majoitutaan hotelleissa lähinnä tarpeen niin vaatiessa, eli työmatkoilla tai silloin kun mennään varta vasten jonnekin lomalle. Niinpä päätin, että tästä tulee ennen kaikkea sellainen laatuaikayöpyminen lapsille.

Hotelli sijaitsee Tampereen keskustassa, kivenheiton päässä Stockmannista ja rautatieasema on käytännössä kuin hotellin takapiha. Junalla saapuvat pääsevät nimittäin hotelliin suoraan laiturilta, mistä tulikin mieleeni, että ensi kesänä voisi yhdistää jännän junamatkan, hotelliyöpymisen ja huvipuistokäynnin.
Mutta me oltiin kuitenkin liikenteessä autolla, ja myös tämän kulkuneuvon kanssa asiat sujuivat loistavasti. Hotellin pääovi oli aivan parkkihallin kulman takana, ja vaikka parkkihalli ei hotellin oma olekaan, sai maksun maksaa kätevästi respaan, ja tieto välittyi sähköisesti pysäköinnin valvontaan. Älyttömän kätevää, ja toivottavasti tähän päästään kaikissa hotelleissa! IHG Rewards Clubin jäsenenä tuo autoparkkikin on edullisempi, joten jos et ole vielä jäsen, kannattaa liittyä vaikka ennakkoon tulevia hotelliyöpymisiä ajatellen. Kyseessä on maksuton kanta-asiakasohjelma, jota käyttää maailmalla jo yli 88 miljoonaa ihmistä. Etuihin kuuluu mm. maksuton langaton internet kaikkialla maailmassa sekä päivän lehti digi-lehtipalveluna.

Mutta sitten itse hotelliin. Uusi on aina uusi, ja se tietysti huokui heti hotellin aulasta lähtien. Puhdasta, siistiä, valoisaa ja kutsuvaa. Sanoisin, että sisustukseltaan hotelli on vahvasti pohjoismaalainen ja design selkeälinjaista, värikästä ja luonnonläheistä.  Hotellin ovelta aukeaa viihtyisä olohuonemainen aula-alue, joka noudattelee Holiday Inn Open Lobby –konseptia. Tilaa riittää niin rentoutumiseen, tapaamisille tai netissä surffailulle. Yhtä hyvin  voit nauttia tilassa kupin kahvia ja selailla päivän lehdet. Aulasta löytyy myös Monscierge-kosketusnäyttö, jonka avulla voi esimerkiksi tarkastella hotellin palveluita, lähteviä lentoja, Tampereen nähtävyyksiä ja tapahtumia, sekä lähettää ystäville postikortin. 

Meille oli varattu kaksi vakiovarusteltua huonetta väliovella. Tämä on musta ihan loistava tapa majoittua lapsiperheenä, eikä isompikaan lapsikatras aiheuta päänvaivaa. Molemmissa huoneissa oli leveät (ja helposti yhdistettävät) sängyt, sekä vuodesohva mahdollista lisävuodetarvetta ajatellen. Meillä nyt molemmat lapsoset jo nukkuvat perussängyissä, mutta hotellista on myös mahdollisuus ottaa käyttöön lasten matkasänky.
Meille kahden huoneen yhdistäminen ja oma tila sekä vanhemmille, että lapsille tarkoittaa sitä, että lasten nukahdettua me aikuisetkin voimme vielä rauhassa rupatella päivän kulumiset ja nauttia ajasta myös kahden kesken. Lapsia on erilaisia, mutta meillä lapsia on mahdoton saada nukkumaan, mikäli ei ole pimeää ja hiljaista. Yhteisessä huoneessa tämä tarkoittaisi sitä, että me aikuiset kömmimme sänkyyn yhtä aikaa lasten kanssa ja vähintään leikimme nukkuvaa. Nyt lapsille oli oma rauha, ja nukkumaanmeno muistutti monella tapaa kotioloja. Näin unikin tuli nopeasti.Myös me aikuiset nukuttiin älyttömänhyvin. En edes muista, koska olisin nukkunut hotellissa koko yön ilman minkäänlaista häiriötä. Samaa sanoi mieheni. Olimme tosiaan koko perhe ihmeellisen viikon jäljiltä väsyneitä, ja kun huoneessa oli kerrankin niin ruhtinaallisesti tyynyjä, että niitä riitti jalkojenkin väliin selkävaivaiselle, posotimme unta häiriöttä aamuun asti.
(Hotellin neljän tyynyn Pillow Menu tarkoittaa sitä, että huoneessa on valmiina kaksi tyynyä, (pehmeä ja kiinteä) ja vastaanotosta on pyydettävissä pehmeä tai kiinteä höyhentyyny. Asiakkaan salliessa tyynypreferenssi merkitään ylös asiakastietoihin ja seuraavalla kerralla toivottu tyyny on valmiiksi huoneessa.)

Koska lähdimme reissuun perjantaina heti työpäivän jälkeen, olimme Tampereella jotakuinkin päivällisaikaan, ja poika jo autossa vaikeroi nälkäänsä. Tarkoitus oli etsiä kiva ravintola kaupungilta, mutta kun selvisi, että hotellin yhteydessä on ravintola Martina, oli itsestään selvää, että siirrymme sinne. Valikoimista kun löytyy kaikille jotakin, ja Kids Eat Free -edun myötä perheen alle 13-vuotiaat lapset aterioivat ravintolassa maksutta vanhempiensa seurassa.
Ravintola Martinassa oli tarjolla myös aamupala, ja se noudatteli tietenkin hotelliaamupalojen linjaa. Valikoimista löytyi toiveiden mukaan tehty munakas, tuorepuristettu appelsiinimehu ja lisäksi tietenkin monen kaipaamat croisantit, pekonit, leikkeleet, kalat, kasvikset ja hedelmät. Mutta hienointa Tampereella yöpymisessä on se, että aamupalapöydästä löytyy myös mustamakkara ja puolukkahillo! Mä pidän siitä, että suuretkin hotelliketjut ottavat huomioon paikalliset erikoisuudet ja perinteet!

Meidän Tampereen reissu oli lyhykäisyydessään siis tässä. Sisäänkirjautuminen hotelliin, nopea siistiytyminen, ja vatsa täyteen ravintolassa. Pikkuisen kaupungilla kiertelyä, ja illan kruunasi perheen kesken lötköttely sängyssä, herkkujen syönti ja “Vain Elämää”. Makoisat unet, ja aamupala, jonka jälkeen ei ollut koko lauantaina nälkä. Sitten lähdettiinkin kauppareissun jälkeen kohti kotia.

Hotellistä löytyy myös kuntosali ja sauna. Saunan pojat testasivatkin ennen illan herkkuhetkeä, me tytöt puunasimme itsemme yökuntoon kylppärissä. Jos yhdellä sanalla pitäisi luonnehtia hotellia ja yöpymistä, se olisi ehdottomasti helppous. Kaikki oli tehty asiakkaalle helpoksi ja yksinkertaiseksi, lasten kanssa matkaaville mukavaksi ja toimivaksi. Ehdottomasti hotelli, jonne menisin lasten kanssa uudelleen, ja sellainen hotelli jonne voisin helposti mennä myös lasten kanssa kolmisin. Helppous ja vaivattomuus kun ovat noilla reissuilla ehdottomasti avainasemassa.

Mutta hei; Pari alennuskoodimahdollisuutta Holiday Inn Tampere – Central Station hotelliin laitan tähän vielä.
Jos nimittäin olet menossa Tampereen suuntaan viettämään aikuisten laatuaikaa, käytä ihmeessä hääyö-tarjousta! Sitä on siis ihan luvallista käyttää, vaikkei nyt kyse varsinaisesta hääyöstä olisikaan! 😉 Tarjouksen löydät täältä. Tai mikäli majoittumisesi osuu muuten vain viikonlopulle, halvemman majoituksen saat buukattua tämän linkin kautta. Eli ei muuta kuin hurvitelemaan ja kulttuuria nauttimaan Tampereen suuntaan!

Täällä virittäydytty viikonloppuun sohvanpäälisiä pyykäten, ja muuten siivoillen! Siistiin kotiin on kiva käpertyä iltaa viettämään. Ihanaa perjantaita!

Co-creation/Indiedays ja Holiday Inn

Täällä on todellakin jatkettu kesäpäivistä nauttimista. Ulkoilmaelämää ja rentoa otetta, juuri sitä mitä ihminen kaipaakin pikku jakson muuten niin pitkään ja pimeään vuoteen. Tuntuu, että pää on nollaantunut, samoin kroppa. Mutta kaipa se on loman tarkoituskin!

Eilen tutustuimme lasten kanssa viehättävään kesäkahvilaan. Varsin tunnelmallinen paikka tuo Kesäkahvila Kaneli. Synkän tummassa salissa oli  vahva fiilis kotimaisesta elokuvasta, eikä turhaan, samaisessa paikassa kuvattiin Postia pappi Jaakobille -leffaa.

Vaatehuone on edelleen siivoamatta ja ikkunat pesemättä. Mulla on silti vahvasti sellainen fiilis, etten jaksa tarttua mihinkään noin tylsään vielä ensi viikollakaan. Se on kesä nyt, joten pitäähän siitä nauttia! 🙂

Ihanan viileä ilta puhaltaa ikkunoista raikasta ilmaa sisään. Voisi kuumuudesta valittaakin, mutta hikoilen mielelläni muutaman yön vuodessa, jotta jaksan taas palella muutaman kuukauden. 🙂

Ihanaa kesäviikonloppua, ja muistakaan osallistua arvontaan!

En tiedä, miten kyllästyneitä olette jo tuohon Indiedays Blog Award -viikonloppuun, mutta jotakin mulla täällä vielä teille olisi!

Instan seuraajat tiesivätkin, että yövyimme uudessa Hotel Indigo Helsinki Bulevardissa, ja koska viikonlopun majoitus oli Indiedaysin ja Indigon yhteistyötä, pääsen hetkeksi leikkimään salaperäistä hotelliarvostelijaa. 😉

 Hotel Indigo on IHG:n ’upscale’ –tason boutique-hotellibrändi, jolla halutaan tarjoata asiakkaille ainutlaatuisia hotellikokemuksia. Hotelleja on yli 60, eri puolilla Amerikkaa, Eurooppaa ja Kiinaa, ja maailmanlaajuinen kasvu jatkuu vahvana. Kuitenkin Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo Helsinki löytyy nyt osoitteesta Bulevardi 26.

Indigo Hotelleille tyypillistä on, että ne kiakki sijaitsevat lähellä ostospaikkoja, ravintoloita, taidetta ja musiikkia. Jokaisen hotellin ulkonäkö on pyritty tekemään yhtä yksilölliseksi, kuin sen lähiympäristö: ruokalistat, musiikki, taide ja valokuvat viestivät sijainnista ja paikallisesta kulttuurista sekä taiteesta.

Itselleni Bulevardi on Helsinkiä parhaimmillaan, pieniä putiikkeja ja loistavia ruokapaikkoja. Bulevardi on tavallaan oma siisti ja rauhallisempi osansa Helsinkiä, ja siellä on tullut viettyä aikaa viime vuosina tosi paljon. Sijainniltaan Hotel Indigo Helsinki oli siis mulle ihan nappivalinta. Lisäksi itse pidän huomattavsti enemmän näistä himpun pienemmistä hotelleista, joissa on oma uuniikki tunnelmansa. Tuo tunnelma on ehkä helpompi kuvailla näin kuvin, kuin yrittää selittää. Hotellissa siis suomalainen ja pohjoismaalainen design on vahvasti läsnä.

Tein itse muutamia poimintoja, jotka mielestäni ovat mainitsemisen arvoisia.

Ensinnäkin ihan listani kärkeen pääsevät hotellihuoneen tekstiilit. Iso ja muhkea sänky. Peitot ja untuvatyynyt (ihanaa, kun tyynyjä on tarpeeksi), 100%:n egyptiläinen puuvilla ja muhkeat mutta ah, niin pehmeät pyyhkeet ja kylpytakit. Kylppärin lattiapyyhekin oli niin paksu ja pehmeä, että tuntui kuin olisi seissyt pehmeissä tossuissa.

Kylpyhuoneelle annan myös osaltani täydet pisteet. Suihkutilan lasiseinät ja lattian kaadot oli toteutettu siten, että suihkussa käyminen ei kastellut koko kylpyhuonetta. Kylppärissä oli täydellinen meikkausvalo (on tullut nähtyä niitäkin hotelleja, joissa on mahdoton meikata!), ja pienenä bonuksena Avedan kosmetiikka.

Oma parkkihalli hotellin asiakkaille. Tätä arvostan, kun kauempaa matkaavalla auto usein kulkee mukana. Parkkihallissa oli myös polkupyöriä, joten Helsinkiin voi tutustua myös fillaroimalla hotellin pyörillä.

Aamukahvi! Yleisesti hotellien aamupalalla tarjottava kahvi on kuraa, jota ei voi yksinkertaisesti juoda. Tämä tummapaahtoinen meni sutjakasti alas. Huoneisiin myös kuuluu Nespresson kahvikoneet, ja itsekin hörppäsin ensimmäiset kupilliset ennen aamupalaa. Aamupalasta vielä ne pisteet, että ihan sen perusvalikoiman lisäksi tarjolla oli myös pateet, ja pieniksi paloitellut hedelmät. Tykkäsin!

Ravintolan aamupala Katetaan Hotellin Bröd Punavuori -ravintolaan, jossa tarjolla on siis aamiainen, lounas ja illallinen. Hotellin yhteydessä toimii myös Soup & Juice, joka keskittyy maistuviin salaatteihin, keittoihin, ruokaisiin leipiin sekä tilauksesta valmistettuihin mehuihin. Tuolta mieheni toikin mulle hotellihuoneeseen take-away-leipiä, kun huilailin lauantain päiväohjelman jälkeen.

Hotellihuoneen suhteen olen tottunut valitsemaan hiukan isomman huoneen, koska kaksi henkeä ja koko viikonloppu (pitäen sisällään erilaisia tilaisuuksia) tarkoitta myös sitä, että tavaraa on mukana paljon. Ahtauden tunne hotelleissa saattaa tietenkin johtua myös siitä, että olen tottunut asumaan huomattavasti väljemmin, kuin monet kaupunkilaiset. Kooltaan huone oli kuitenkin mielestäni samaa luokkaa, kuin muissakin hotelleissa tavallinen standard-luokan huone. Huoneen sisustus noudatteli hotellin linjaa ja sisustuksessa oli vahvasti läsnä Bulevardi ja suomalainen muotoilu. Mielestäni hotellihuoneen sisustusta kuvaa paremmin sanat omaleimaisuus ja suomalaisuus kuin ehkä rauhallisuus tai romattisuus.

Pisteet hotellin Sauna ja fitness/welness-osastolle, jossa en tosin ehtinyt itse käydä. Kuitenkin se, että hotellilla on oma sali, jota voi käyttää 24/7, on mielestäni ihan loistava juttu. Ja, salin käyttö kuuluu siis huoneen hintaan. Samoin saunat (2 saunaa, 2 höyry-saunaa), joissa mieheni kävikin sekä perjantaina, että lauantaina.

Mietin, mitä jäin kaipaamaan, ja mitä mielestäni hotellista puuttui. Päädyin siihen, että kaikki oli muuten hyvin, mutta huoneissa saisi olla espressokupit! Pienen espresson valuttaminen arabian Runo -sarjan kuppiin, jäähdytti ikävästi kahvia. 🙂

Jos haluat varata huoneen Hotelli Indigo Helsinki Bulevardista, voit tehdä sen täällä. Linkin takaa löytyy siis myös huoneet ja hinnat. Niin, ja avajaistarjous kannattaa hyödyntää!

*Yhteistyössä Hotel Indigo ja Indiedays

Pari juttua vielä tälle päivälle. Ekaksi muistuttelen Netflix-kisasta, jossa jaossa siis kaksi 6 kuukauden ilmaista Netflix-pätkää. Palkinnon voi siis hyödyntää jo olemassa olevaan Netflix-tiliin, ja kuitata sillä ikävät maksuasiat puolen vuoden ajan. Tai, vastaavasti voit ryhtyä Netflixin käyttäjäksi ja katsoa laatuohjelmia ilmaiseksi kuusi kuukautta!

Vaikka kisa oli House Of Cardsin henkeen, ja pyhitetty lähinnä faneille, on mukaan ilmoittautunut myös moni, joka ei ole kyseistä sarjaa vielä nähnyt, tai edes Netflixiä käyttänyt. Niinpä päätin, että toinen lahjakoodeista lähtee tosifanille, ja toinen jollekulle, jota sarja, ja Netflix yleensäkin, kiinnostaisi.
Eli, ei muuta kuin osallistumaan! Vielä tämän ja huomisen päivän ajan ehdit mukaan!

Ja sitten otsikkoon:
Vinkkinä kaikille, että Indiedays on nyt myös WhatsAppissa! Halutessasi voit siis tilata blogimaailman uutisia suoraan puhelimeesi. Laitan tähän lainauksen toimituksen blogista, josta voit käydä vielä kurkkimassa lisätietoa.

“Indiedaysin WhatsApp-viestien tilaaminen on uskomattoman helppoa. Mikäli haluat testata uusinta palveluamme, toimi näin:

1) Tallenna puhelimesi osoitekirjaan numeromme 040 1841 852. Viestimme ei siis tule perille, ellet lisää tätä numeroa yhteystietoihisi.
2) Lähetä meille WhatsAppissa viesti, jossa on vaikkapa oma nimesi tai muut terveisesi.
3) Saat yhden viestin päivässä, joka sisältää päivän parhaimmat vinkit tai kuumimmat puheenaiheet. Voit myös vastata meille halutessasi!

Arkipäivisin lähetämme pari lukuvinkkiä tilaajillemme, yhdessä viestissä. Numerosi ei näy muille tilaajille, sillä lähetämme ne WhatsAppin uusia Broadcast-viestejä hyödyntäen. Rohkeasti siis mukaan!”

Näistä käytännön asioista minä siirryn nyt iltapala pöytään. Huomiseen!

Minä olen, ja mielestäni HOC on yksi kaikkien aikojen parhaita tv-sarjoja. Vaikka yleensä olen mieltynyt enemmän rikos-/poliisisarjoihin, joissa puidaan yhtä tapausta korkeintaan kahden jakson verran (ja vieläpä britti sellaisiin) tämä jenkkisarja nousi suosikikseni varmaan ihan ekasta jaksosta alkaen. Nopea tempo, ja pikaiset juonenkäänteet koukuttavat, ja aina on pakko katsoa vielä se yksi jakso.

Mutta hei, meillä faneillahan on ihan ällyttömän kutkuttavat ajat käsillä, sillä Netflix julkaisee koko kolmannen tuotantokauden 27. helmikuuta! Golden Globella palkittu Kevin Spacey palaa Frank Underwoodin rooliin, ja vaikka ehkä voisi kuvitella, että pariskunta on saavuttanut haluamansa, en ukso hetkeäkään, etteikö häikäilemätön pari puristaisi voimansa uusiin haasteisiin myös kolmannella tuotantokaudella.

Kun katsoin ensimmäistä jaksoa House Of Cardsista, totesin miehelleni, että jokaisen menestyneen miehen takana on vahva nainen. Claire Underwoodin tapauksessa, kuten äkkiä kävi ilmi, suuren miehen takana on aina nainen veren tahrimin käsin, ja juuri tämä taitaa olla se asetelma, joka itseäni viehättää sarjassa eniten. Se, miten kahden ihmisen, normaalisti rakkauteen pohjautuva liitto, toimii kuin suuryhtiön koneisto. Jokainen teko on huolella laskelmoitu, ja loppuun asti pohdittu. Ainakin melkein. Ja, jos näin ei ole, tilanteesta selvitään yhdessä.
Sanotaanko vaikka niin, että Kevin Spaceyn rooli on ehkä tarinan päähenkilö, mutta Robin Wright Clairena antaa tarinalle luonteen. Samaan aikaan niin korrekti ja asiallinen, mutta niin häikäilemätön ja laskelmoiva. Ei ihme, että Wright palkittiin roolista Golden Globe -pystillä, ja vieläpä ensimmäisenä näyttelijänä online-only role in a series.

Mutta hei, tässä samalla kun on vielä aikaa ahmaista House Of Cards -maratoni, ja katsoa ensimmäiset kaksi kautta, mikäli ne on jäänyt jostakin syystä näkemättä, voidaan hyvin myös hiukan fiilistellä fanituksen kanssa!

Mulla on kaksi kappaletta 6kk:n Netflix-pätkiä jemmassa, ja nyt olisi siis mahdollista voittaa itselleen puoli vuotta ilmaista Netflix-aikaa! Mukaan pääsee perustelemalla oman HOC-faniutensa, eli kerro mulle miksi juuri sinä olet todellinen House Of Cards -fani, ja voita 6kk ilmaista katseluoikeutta Netflixiin!

Ei muuta kuin perusteluja kirjoittamaan. Aika alkaa nyt, ja perusteluja voit laittaa torstaihin 5. helmiikuta klo 23.00 asti. Näin lahjakorttikoodia voi hyödyntää jo seuraavana viikonloppuna!

Toivottelen mukavaa sunnuntai-iltaa!

Instagramin seuraajille olenkin jo viikonlopun aikana tiputellut tunnelmia meidän viikonlopusta. Takana on siis hauska Pori Jazz -viikonloppu pariskunta Rillan Kodin kanssa. Hyvää musiikkia, hyvää ruokaa, loistavaa seuraa, kesä ja kesäsade – siinäpä niitä lauantain pääelementtejä.

Mitään suuria sateita emme niskaamme saaneet Kirjurinluodossa, mutta vettä tiputteli pitkään tasaisen hiljaista vauhtia. Happi meinasi loppua pressuteltastamme, kun neljä henkeä nauroi hiki päässään. Suurkiitos pojille, tylsää ei ollut sitten hetkeäkään!

Syötiin niin, että teki pahaa (ja syötiin vielä sen jälkeenkin). Meillä oli ihan mahtavat eväät! Vähän nämä konserttien uudet järjestelyt mietityttivät, mutta ensi vuonna ollaan viisaampia ja tiedetään, mitä mihinkin saa viedä jne. Tänä vuonna jonottaminen oli ehkä isommassa roolissa kuin koskaan ennen, mutta iltapäivän natinoista huolimatta summasimme yöllä konsertin oikein onnistuneeksi. Paljon on kiinni itsestä, ja omasta asenteesta.

Illan pääesiintyjä oli James Blunt, johon meillä kaikilla oli odotukset niin ja näin. “Ihan kiva, mutta vähän pliisu” , taisi olla yleinen mielipide porukassamme, mutta konsertti muutti käsityksen tästäkin; Blunt oli ihan mahtava! Ehdottomasti artisti joka pitää kokea livenä!

Tiivis tunnelma, ja iloisia ihmisiä….

Kuvia tuli napsittua hiukan liikaakin. Suurin osa kategoriaa “ei sitten ikinä blogiin”…. 🙂

Melkein voisi ottaa kesäperinteeksi. Ja juuri tällä kokoonpanolla!

James Bluntin konsertti oli niin myöhään, että ulkona tulikin jo pimeää. Tämä oli kiva uusi säväys Jazzeihin, konsertit ovat aina ennen loppuneet ihan liian aikaisin!!!

Ilta jatkui tallustellessa majapaikkaan, vesiklosetti(!), vähän lisää syömistä ja jotakin yömyssyä myös. Sänkyihin kaaduttiin varmaan kahden aikaan yöllä, ja aamulla herättiin pirteänä uuteen kesäpäivään. Pohdittiin, miten sitä joskus jaksoi bailata aamu neljään. Tosin joku väitti jopa, ettei pysty edes muistamaan niitä aikoja, ja jollakulla oli takana jo yksi valvottu yö…

Tänään nautittiin kahvila-aamupalat ja ihasteltiin Poria. Jep, eipä sitä tule itsekään katseltua kaupunkia turistisilmin turhan usein!

Nyt on lapset haettu mummulasta, pyykkikone jyllää ja taustalla soi James Blunt. Mies vääntää pitsataikinaa (ihan kuin olisi taas jo nälkä!), ja lapset juoksevat taloa ympäri. Toisaalta tämä tavallinen kotielo on kyllä ihan hurjan ihanaa, kunhan välillä pääsee hiukan tuulettumaan! Ja hei, olihan nämä mulla ja Rillalla jo toiset festarit tälle kesälle! Hurjia mimmejä! 🙂

Palailen huomenna kommentteihinne. Niitä on hurjasti vastailematta, tiedän!

Nyt erotuomarinhommia! Ihanaa iltaa teillekin!

Kuten ensimmäisessä lasten kanssa Tallinnassa -postauksessa lupailin, kirjoitan vielä hiukan reissusta käytännön näkökulmasta. Koska käytännön näkökulma on aika henkilökohtainen käsite, aloitetaan niistä faktoista, joiden puitteissa me teimme reissun.

Eli, lähdimme Helsingistä kohti Tallinnaa M/S Superstarilla keskiviikko aamuna klo 10.30. Koska matkustimme auton kanssa, piti lähtöselvitykseen ajaa tunti ennen laivan lähtöä. Varasimme automatkaan (kotoa Helsinkiin) reilut kolme tuntia, sillä lasten kanssahan pitää laskea kaikki mahdolliset pissapysähdyksen ym. varman päälle. Tämä tarkoitti siis sitä, että kotoa startattiin siinä pikkuisen ennen aamu kuutta.

Taytyy myöntää, että mikäli sitä asuisi hiukan lähempänä Helsinkiä, Tallinnassa tulisi varmasti käytyä usein. Itse asiassa, Helsingistä Tallinnaan pääsee Tallinkin laivoilla edullisemmin, kuin meiltä Helsinkiin bussilla tai junalla! Ajatella! Meillä tuo automatkan osuus asettaa kuitenkin omat puitteensa matkustamiselle, ja niinpä meillä oli keskiviikkona reissussa pari todella väsynyttä lasta. Ymmärrettävää, että kumpikaan ei nukkunut automatkan osuutta, sillä lapset oli vasta herätetty yöuniltaan.

Koska pikaisesta aamupalasta ehti laivaan päästyämme vierähtää jo tunteja, valitisimme lasten kanssa käytännöllisen buffet-aamupalan. Suosittelen muuten varaamaan aamupalan etukäteen, varsinkin jos matkustaa lasten kanssa. Aamun laivat ovat todella täynnä, ja aamupalakattaus suosittu. Hinnassakin säästää hiukan, mikäli ruokailun ostaa jo etukäteen. Aamupalan jälkeen meille jäi vielä aikaa katsella merimaisemia, käväistä (tuulisella kannella) ja tietenkin Niilon iloksi myös taxfree-ostoksilla. Matkan ainoa ikävä asia oli, että Klaaran toinen kenkä katosi, kun jonotimme ruuhkaisissa rapuissa autokannelle Tallinnan päässä. Tästä syystä suunnitelmat pitikin laatia siten, että Tallinnassa mennään heti keskiviikkona kenkäkaupoille. No, nämä on näitä, mitä lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, kaikkeen ei voi millään varautua. 🙂

Koska laiva oli pikkuisen myöhässä, pääsimme hotellille vasta n. 13.30. Hotellilla oli tietenkin pikkuinen ruuhka, mutta lapset viihtyivät Keksijäkylän Lotan maailmoissa, ja palvelu tiskin takana oli niin reipasta, etta leikkipaikasta pitikin lähteä huoneeseen kuulemma liian nopeasti. Auto saatiin hotellin parkkihalliin, ja vuorossa oli nopea siistiytyminen ja hedelmävälipala ennen kenkästoksia.

Klaara nukahti onneksi rattaisiin, kun suuntasimme kohti keskustaa. Viru-keskukseen ja siitä Kaubamajaan, jonka laste osasto on muuten aivan ihana! Koko lastenmaailma on tehty lapsia ajatellen, ja Lotte-koiran leikkihuone saa paatuneimmankin shoppailunvihaajan rentoutumaan! Kiitos Kaubamajan valikoimien, kengät löytyivät, matka sai jatkua.

Kuten jo edellisessä postauksessa kirjoitin, lasten kanssa ruokailu sujuu Tallinnassa hyvin, sillä tarjolla on ihan perus lastenherkkuja ja tuttuja ruokia. Meillä ainakin toinen lapsista on aika ennakkoluuloinen, ja tämä luetaan siis matkakohteen ehdottomaksi eduksi!

Edellisessä postauksessa joku kysyikin yöpymisvinkkejä suurelle perheelle. Valitettavasti en osaa sanoa Tallinkin hotelleiden tilannetta, mutta luulisi että suuren perheen on mahdollista varata kaksi verekkäistä huonetta väliovella. Meillä oli tosiaan tilava perhehuone, mutta itsekin arvostaisin, mikäli hotellihuoneesta voisi rajata lapsille oman osan, ja rauhoittaa näin pienten aikainen nukkumaanmeno.
Hotelliaamupala Tallink spa & conference -hotellissa oli sekin siisti ja vaivaton kokemus, tajoilu oli hyvinkin perushotellitasoa, ja tämä oli tietenkin jälleen lasten kanssa vain eduksi. Itsestäni on tullut melko kahvikriittinen, mutta hotellin aulakahvilan latte pelasti päiväni. Voin suositella, yksi parhaista juomistani kahveista! 🙂
Aamupalan jälkeen meillä oli tosiaan ohjelmassa uintia hotellin kylpyläosastolla, joka tällä hetkellä oli pienen remontin alla osiltaan, mutta kokemus kylpylästä oli sekin miellyttävä, paikka oli siisti ja toimiva. Koska aikataulumme oli melko tiukka ja lapset olivat väsyneitä, kylpylä hotellin yhteydessä oli aivan loistava ratkaisu!

Uimisten jälkeen meille tosiaan jäi aikaa vielä siistiytyä ja pakata tavaramme ennen huoneen luovutusta. Hotellin henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja palvelu todella hyvää. Saimme esimerkiksi selkeitä ja ystävällisiä ohjeita respasta koskien auton parkkiaikaa ja muita käytännön asioita.

Koska ehdimme syödä Tallinnassa ennen lähtöä, kotimatka M/S Starilla taittui täydellä vatsalla, kun hiukan haukkasimme välipalaa ennen rantautumista Helsinkiin. Kotimatkan laiva oli hieman menoalusta pienempi (esim shoppailumahdollisuudet ovat suppeammat), mutta itse pidin paluumatkaa jopa miellyttävämpänä, sillä laiva ei ollut lainkaan niin ruuhkainen, ja autokannellekin päästiin ilman tuhkimo-ongelmia. 🙂

Kotona olimme ennen ilta kymmentä, ja pari väsynyttä, mutta onnellista, matkaajaa sai aika vaivattomasti untenmaille.

Mitä tekisimme toisin?

Meille matkan kompastuskivi lienee enemmänkin tuo etäisyys kotoa satamaan, joten ynnäillessämme matkaa puolin ja toisin päädyimme siihen lopputulokseen, että ensi kerralla varaamme matkaan kaksi yötä Tallinnassa. Tällöin meidän ei tarvitse matkustaa vielä 10.30 lautalla, eikä lapsia tarvitse repiä kovin unisina matkaan. Autossa tulee näin luonnollisesti nukuttua ne päikkärit. Kahden yön reissulla meille jää yksi kokonainen päivä Tallinnaan, ja autolla on mahdollista tutustua naapurimaahan myös laajemmin.
Jos taas asuisimme Helsingin lähistöllä, yhden yön reissu olisi todella loistava ja tietenkin helpompi järjestää. Tällöin koittaisin myös venyttää kotiinpaluuta siten, että Tallinnasta lähtisikin vasta pari tuntia myöhemmin, ja toiseen päivään saisi mahdutettua enemmän ohjelmaa. Auton ottaisimme edelleen matkaan mukaan. Esimerkiksi Tallinnan liikennettä on turha pelätä. Tallinkilla auton kuljettaminen Tallinnaan on myös sen verran edullista, että laittaa miettimään, kannattaako kulkupeliä jättää sataman maksulliseen parkkiin.

Edelleen tähän voi jättää omia Tallinnan vinkkejään ja mahdollisia kysymyksiä. Toivottavasti edes joku hyötyy pienestä yhteenvedosta!