{ pernille corydon -koruarvonnan voittaja }

20.11.2013

Hikinen iltatervehdys, kotiuduin juuri salireissulta, mutta kuten menin lupaamaan, on aika kertoa Pernille Corydon -arvonnan onnellinen voittaja!
Arvottavana oli siis korusetti, joka sisältää sekä lyhyen, että pitkän kaulakorun, sekä parin korviksia. Ja, kuten sovittiin, voittaja saa valita, haluaako setin kullan vai hopean sävyssä. Osallistuitte taas ihan huikealla innolla, joten palkinto taisi olla useamman mieleen. Eikä ihme!

Pelin henki suosii kuitenkin vain yhtä onnekasta, ja se onnekas on tällä kertaa Outi! Ja koska Outejakin taisi olla mukana useampia, niin olkaa huoleti, se oikea saa minulta postia tuotapikaa!

pernille

Kiitän kaikkia osallistujia ja toivottelen mitä makoisampia unia ihan jokaiselle!
Suihkun kautta puhtaisiin lakanoihin. Voi onnea!

Halipusimoi!!!!


{ yksi onnekas }

02.9.2013

Nämä arvontavoittajan ilmoittamiset aiheuttavat aina hieman ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on ihana tehdä joku tosi iloiseksi, ja kenties onnelliseksikin, mutta toisaalta olisi niin hienoa, jos kaikki voisivat voittaa. No, pelin henki on tämä, joten ei muuta kuin voittajaa kehiin, eikös vaan!

Jakoon lähtee BeckSöndergaardin tähtikuvioinen E-Supersize Nova -huivi suloisessa Grape Wine -sävyssä!

Grape Wine

Onnea nimimerkki Ninnu, vedit tällä kertaa pisimmän korren!

Kuvankaappaus 2013-9-2 kello 19.50.04

Hurjasti kiitoksia jokaiselle osallistujalle, teitä oli ihan mieletön määrä! Tunnelmallista maanatai iltaa jokaiselle!!!


{ muistutan vielä }

28.8.2013

Osallistujamäärää katsoessa BeckSöndergaar -arvonta on jälleen todellinen suksee, mutta varmuuden vuoksi ajattelin kuitenkin vielä muistuttaa teitä, sillä osallistumisaikaa on jäljellä enää tämä vuorokausi!
Arvontapalkintona on BeckSöndergaardin f/w 2013 malliston huikea villa/silkki -huivi, joten onneaan kannattaa kokeilla!

Täällä on tämän viikon ajan opeteltu uutta arkirytmiä ja nautittu sekä kotoilusta, että ulkoilusta. Olen keittänyt hurjia määriä omenoita soseiksi, pakastanut marjoja ja leiponut esikoisen kanssa useampaankin otteeseen. Suut muikeina olemme mussuttaneet kaikkea hyvää luumuista tyrneihin. Mikä tärkeintä, olemme kuitenkin nauttineet auringonpaisteesta ja lämmöstä nyt kun niitä vielä on tarjolla. Ehkä jo ensi viikolla käperrymme syyssateilta piiloon. Säästä huolimatta ulkona nimittäin tuoksuu syksy!

becksöndergaard fall winter 2013

Aurinkoa ystävät!


{ walk-out closet }

23.8.2013

Vaatimaton vastaiskuni komeille pukeutumishuoneille. Meillä in on out, ja epäilenkin onko meillä koskaan niin joutilasta tilaa, että pukeutumiselle voisi pyhittää omat 15-20 neliötä. Tuskin.
Vaatehuoneen  lisäksi olen kuitenkin mahduttanut myös makuuhuoneeseen pienen pukeutumistilan. Paljon ei tarvita; Vain kaunis peili ja vaaterekki – niilläkin pääsee jo pitkälle.

Peili: House Doctor, Vaaterekki: Ikea

biker bootsit Uusi Kuu -blogi

syyspukeutumista Uusi Kuu -blogi

envy this cardigan

syys garderoobi

biker boots

becksut

Tänää Tampereella, huomenna Helsingissä. Pahoittelut jo valmiiksi blogihiljaisuudestani.

Mutta osallistukaa te sillä aikaa BeckSöndergaardin huiviarvontaan
– ja viettäkää mahtavaa viikonloppua!

Pusspusspuss!


{ äänestä asua – voita huivi }

22.8.2013

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!!

Keväällä blogissani ollut BeckSöndergaard-arvonta oli ihan huikean suosittu, ja moni varmaankin muistaa, että silloin Sanna (joka huolehii siis siitä, että Becksut ovat myös suomalaisten putiikkien hyllyillä ja nettikaupoissa) lupasi revanssin syksylle. Ja revanssin paikkahan on nyt; Luvassa on jälleen BeckSöndergaard arvonta!

Tällä kertaa kuvasin teille kolme erilaista villa-silkki -huivia BeckSöndergaardin syksyn 2013 päämallistosta. Huivien ympärille kokosin myös kolme hiukan eri tyylistä asukokonaisuutta, ikään kuin inspiraatioksi, sillä laadukas huivihan sopii oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Fiilis muuttuu myös hurjasti riippuen miten huivin kaulaasi kiedot!

 

Asu 1 ⎜ Casual Mom.
Huivi: E-Supersize Nova/Grape Wine
Asu kuvaa parhaiten tämänhetkistä elämääni. Helppoa ja mukavaa vaatetusta, jossa onnistuu lasten kanssa kyläilyt ja erilaiset kerhotoiminnat. Farkut, neuletakki sekä mukavat korottomat kengät. Arkena huivi toimii koruna, paljon muita asusteita kun en jaksa käyttää. Huivin solmin kunnolla kiinni, se ei saa valahtaa ja olla tiellä.

becksöndergaard e-supersize nova

farkut: Please, neule: Odd Molly, pusero: Day Birger et Mikkelsen, bikerit: Shoe Shi Bar, laukku: Mulberry

Asu 2 ⎜ Working Day
 Huivi: E-Woolly Stripes/Black
No, kotitoimistossa ei pukeutumiskoodeja ole, joten kynähameet jäävät vähemmälle käytölle. Mutta välillä tulee tilanteita, joissa joudun ikään kuin edustamaan itseäni, ja silloin haluan tehdä sen siististi, mutta silti omaa tyyliäni unohtamatta. Neuletakki vaihtuu istuvampaan malliin, lisään asuun hieman koruja, kengät saavat hivenen korkoa ja huivi asetellaan kaulaan kauniisti laskostettuna.

E-Woolly StripesBlack

farkut: Please, teeppari: H&M, neuletakki: Day Birger et Mikkelsen, kengät: Tiger Of Sweden, laukku: Mulberry

Asu 3 girls night out
Huivi: E-Wild Horse/Sand
Näitä menoja on ollut viime aikoina aivan liian vähän, mutta silloin kun niitä on, saa kengissäkin olla kunnolla korkoa ja asusteissa näyttävyyttä. Huivi kiedotaan kaulaan niin näyttävästi, ettei villit hevoset jää keltään näkemättä!

BeckSöndergaard E-wild Horse

farkut: H&M, nahkatakki: Vila, kengät: By Malene Birger, satiiniteeppari: Mango Suit, laukku: Zara, korut: Nouseva Myrsky (saatu)

Arvontaan pääset mukaan kertomalla, mikä kolmesta asusta on sinulle mieleisin. Arvonnan voittaja saa omakseen äänestämässään asussa näkyvän huivin.
Kaikki huivit ovat BeckSöndergaardin laadukasta villa/silkki -sekoitetta (50/50). Huivien koko on ruhtinaallinen 110cmx200cm.
Arvonta-aika alkaa nyt ja kestää viikon. Osallistu siis viimeistään keskiviikkona 28. elokuuta 2013.

 

Hurjasti arpaonnea teille kaikille!!!

Arvonta toteutetaan yhteistyössä BeckSöndergaardin Suomen agentuurin kanssa. Huivit ja arvontapalkinto blogin kautta saatuja.


{ coming up }

21.8.2013

Hellooouuuu!!!

Täällä ollaan. Vähän vielä huojuva olo, ja päässäkin humisee, mutta suunta on oikea!
Tässä valmistelen teille kivaa postausta huomiselle ja ajattelin laittaa pikkuisen teaserin tulevasta! Tällä viikolla nimittäin mietitään syksyn pukeutuminen yhteistyössä BeckSöndergaardin kanssa! Pysykää siis kuulolla!

Pahoittelut myös hiljaisuudesta kommenttiboksin puolella. Ihanaa tsemppiä olette siellä mulle lähetelleet, ja koitan toimertua ja ehtiä vastailupuuhiin vielä tämän päivän puolella! Kiitos, ootte ihania!

becksöndergaard

Aurinkoa kaikille!!!


{ please in action }

17.8.2013

Hellooouuuu!!!

Kovin harmaaseen ja koleaan aamun on saatu heräillä, ei ole eilisestä paisteesta kuin muisto vain. Mutta ei anneta sen häiritä, viikonloppuun voi sisällyttää muuten mukavaa ja virkistävää ohjelmaa!
Ajattelin nopeasti laittaa teille vielä muutaman kuvan eilisen yes please : please jeans -postauksen housuista.
Omani tilasin täältä. Toimitus oli nopea, ja kaikin puolin olen tyytyväinen palveluun. Farkut tulivat muutamassa päivässä, vaikka väliin mahtui viikonloppu.

Mutta nyt alan valmistautua ihanan ystäväni vierailuun! Jotain pientä suolaista pitää ainakin taikoa pöytään. Serrano-kinkkua ja kalamata-oliiveja – jotain niiden ympärille ehkä!

Suloista viikonloppua ihanat, ja muistakaa hyödyntää Nouseva Myrsky -alennuskoodi!

please jeans

please

please3

please4

Pusspusspuss!!!


{ yes please : please jeans }

16.8.2013

Voi kuinka viime syksynä aloinkin himoamaan italialaisia Please -merkkisiä farkkuja! Muistan kuinka jossain hormonihuuruissani itkin, että eihän tälläinen virtahepo voi edes hankki himoitsemiaan farkkuja, ja mies lohdutteli, että onhan niitä sitten vauvan syntymän jälkeenkin vielä kaupoissa. Tuolloin olin kuitenkin ihan varma, että jään ilman koko pöksyjä, ja niin meinasi jo käydäkin!
Nämä nimittäin tuntuvat katoavan joka paikasta sellaisella vauhdilla, että koko Eurooppa myy lähinnä eioota ja hajakokoja. Kärkyin ja kärkyin S-kokoisia housuja ties kuinka kauan, kunnes rohkaistuin ja tilasin parit farmarit koossa XS. Automatkan postista kotiin hoin epätoivoista mantraa “pliiis mahtukaa jalkaan, pliis mahtukaa…“, mahtuivathan ne! Istuvat itseasiassa niin mukavasti (muutamasta kesäkilosta huolimatta), että kurvasivat mukavuudellaan heti farkkukokoelmani kärkeen!

please jeans

Siitä, miten Pleaset pitäisi jalkaan istua, taitaa olla montaa käsitystä. Mallia on kahta, perus ja slim. Selailemalla (lähinnä ruotsalaisia) nettikauppoja törmäsin monenlaisiin kuviin, joissa osassa farkut ja housut liki nuolivat ihoa, kun taas toisaalla pöksyt näyttivät hyvinkin haaremimallilta. Itse ajattelen, että jokainen päättäköön, miten housuja kantaa ja minkälaisena koot kokee. Toisaalla nimittäin kehoitetaan ottamaan normaalia kokoa hiukan pienempi ja toisaalla päinvastoin, vaikka kyseessä on sama housu. Pituudeltaan nämä varmaan ovat jotakuinkin tuumakokoa 32 vastaavat, eli kesällä mulle kivan vajaamittaiset ja talvella sitten jatketaan kengänvarrella ja villasukalla.
Koska Please Jeanssit taitavat olla monen muunkin hankintalistalla, ajattelin että tällä varsin sekavalla sepustuksellani valottaisin hiukan tuota kokoasiaa teillekin. Tosin olen pahoillani, mikäli tämä hämmensi teitä entisestään. Olen aina pikkuisen skeptinen tuon palauttamisen kanssa kun kyseessä on ulkomailta tilattu tuote. Onneksi tämä hankinta osui nappiin, ja housut istuvat huomattavasti paremmin kuin remppahanskat.

please jeans uusi kuu

Ja se olisi sitten perjantai-ilta! Yes please sille!

Aurinkoa tytöt!!!